Patti kohdunnapukassa - syöpäkö?
Ihan ensin: olen menossa papa-kokeeseen ensi kuussa, ja yritän saada lääkäriltä myös gynelähetettä, mutta jonot ovat valitettavasti pitkät...
Eli minult on noin kymmenen vuotta sitten todettu lieviä solumuutoksia papakokeessa, nämä poistuivat kuitenkin penslauksen ansiosta / itsekseen ja papatulokset ovat sittemmin olleet puhtaita. Viimeisimmästä kokeesta on nyt kolme vuotta aikaa - olen synnyttänyt tässä välissä, joten en ole muistanut käydä vuosittaisessa kokeessa (olen siis käynyt tiheämmin tuon aiemman muutoksen vuoksi, vaikka en ole vaihtanut kumppania).
Huomasin jo pari vuotta sitten kohdunnapukkaa tunnustellessa, että siinä tuntuu ikään kuin arpi tai jokin pieni erilainen kohta, mutta oletin sen liittyvän jotenkin synnytyksen jälkeiseen aikaan (kun alapää on muutenkin ihmeellinen).
Nyt tuo kohta on hieman kasvanut ja turvonnut, ei kuitenkaan kipeä. Patin sijaan se voisi pikemminkin muistuttaa näppylää. Minulla on ollut viimeisten kuukausien aikana kerran veristä vuotoa yhdynnän jälkeen, ja itse asiassa tuolloin jo ajattelin, että täytyy käydä papassa ja gynellä pian (jälkimmäistä en kuitenkaan kesäsulun takia saanut, ja asia jäi). Muuten vuotoja ei ole ollut, tai kipuja.
Voiko kyseessä olla jotain muuta kuin solumuutos tai jopa syöpä? Onko kenelläkään kokemusta tai tietoa?
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Nabothin kysta tai kohdunkaulan polyyppi esimerkiksi ovat kohdunkaulan hyvänlaatuisia muutoksia. Kysta on juuri sellainen nappula mutta siihen ri pitäisi verenvuotoa liittyä. Polyyppi taas on pehmeä uloke joka voi yhdynnän jälkeen vuotaa. Tietysti täytyy pahavlaatuiset jutut poissulkea.
Kiitos, tuota Nabothin kystaa googlaamalla löytyikin hyvin vastauksia! Menen tottakai myös lääkäriin, mutta on helpottavaa kuitenkin ajatella, ettei tässä tarvitse pelätä pahinta. Toki historiani vuoksi pitää vähän olla varpaillaan. AP
Siis kuka ihme tunnustelee jotain kohdunapukkaa ja missä se edes sijaitsee niin, että sitä pääsis itse kokeileen? Miksi siis ronkit itseäsi? Ja ei kai tää kauhean yleistä naisilla edes ole?
Olen vähän hämmentynyt, kun en itse ole tuollaista koskaan tehnyt ja jo keksi-ikäinenkin olen ja synnytänytkin yhden lapsen aikoinaan... Ei ole tapana ronkkia ja tunnustella sisäkalustoa, yhh..

Kiitos informatiivisesta ja lohduttavasta kommentista...
Käytän kuukuppia ja seuraan kiertoani, joten kohdunnapukan sijainti on ihan peruskauraa. Vähän hassu ja vanhanaikainen ajatus mielestäni, että sormilla itsensä tunnustelu on "ronkkimista" ja "yyh", kun kuitenkin yhdynnässä emättimeen työnnetään kaikkea muuta kuin steriili penis... :) AP
Munkin mielstä erikoista tutkiskella kohdunnipukkaansa, en osaisi sitä edes etsiä saati pääsisi sinne asti käsiksi. En ymmärrä millaiset emättimet teillä on. Onko yleistäkin tämä tunnustelu?
Voisko joku selittää, miksi se kohdunkaulan kokeileminen on jotenkin outoa ja väärin. Ettekö itse ole siis koskaan kokeilleet sitä? Erikoista.
Mulla oli kanssa viime vuonna.Todettiin sitten limarakkulaksi.Puhkesi itsekseen.Varmaan sullakin sellainen.
Mies tunsi sen sormiinsa ja lääkäri totesi tarkastuksessa.Kohtu ultrattiin ja todettiin et se on hävinnyt eli puhjennut.