Kotihoidossa oleva lapsi ja varhaiskasvatus?

Olen huolissani lapsestani, joka on nyt 3,5 vuotias. Hän on ollut kotihoidossa koko elämänsä ja nyt on alkanut tuntua, etten pysty tarjoamaan lapselleni samaa mitä ammattilaiset päiväkodissa ja muut lapset. Olemme käyneet vauvaikäisestä lähtien päivittäin kerhoissa jne, tällä hetkellä lapseni käy muutamana päivänä viikossa leikkitoiminnan kerhossa 2,5 tuntia kerrallaan. Siellä ei ole mitää ohjattua toimintaa, vetäjänä on lastenhoitaja, ja tuntuu ettei ole sen kummempaa tavoitetta kuin vapaa leikki. Muina päivinä käy muskarissa (2x vko), eräässä toisessa kerhossa yhdessä minun kanssani ja temppuliikunassa. Olen yrittänyt järjestää niin että joka päivälle olisi jotain ohjelmaa.

Mutta. Tuntuu ettei tuo enää riitä korvaamaan sitä omaa ryhmää ja niitä kavereita joita voisi pk:sta saada. Meillä ei ole ketään ystäviä joilla olisi lapsia, eikä mitään kontaktia muihin lapsiperheisiin, joten lapsellani ei ole ketään kavereita, naapurustossa ei asu lapsiperheitä. Kerhoissa ja muskareissa aika on rajallinen vrt päiväkoti ja vapaisss kerhoissa eri lapset jne.

Olen itse työtön, mieheni on töissä, joten päivähoitoon ei kerta kaikkiaan ole varaa, ja tiedän sen olevan moraalisesti Suomessa väärin laittaa lapsi hoitoon työttömänä.Kuitenkin mietin, että lapsi syrjäytyy kun ei ole ketään kavereita, ei kuulu mihinkään ryhmään... ja jää varhaiskasvatuksesta paitsi. Monessa muussa maassa käydään esikoulua 3 vuotiaasta asti, ja se on pakollinen joka aamupvä, joten epäilen, onko tämä systeemi että lapset ovat kotihoidossa jos vanhempi on työtön, sittekään oikein lasta kohtaan? Vai miksi Suomessa ajatellaan, että lapsi i tarvitse varhaiskasvatusta, jos monessa muussa maassa ajatellaan sen olevan lapsen oikeus? Riittääkö vanhemman kanssa oleminen lapselle kuten Suomessa ajatellaan?En siis tarvitse hoitopaikkaa, vaan varhaiskasvatusta lapselle ja sitä kokemusta että on päivittäin osa ryhmää (kuten sanoin, tunnin kestävä kerho ei ole mielestäni sama asia, ei sieltä saa kavereita tms).

Vertaan mielessäni lapseni elämää omaani, olin 2 vuotiaasta päiväkodissa, ja asuimme paikassa jossa oli paljon lapsia ja leikkikavereita. Nyt lapsemme viettää pääosan ajastaan aikuisten seurassa, esimerkiksi viikonloppuna surettaa ja lomilla surettaa kun on ilman muiden lasten seuraa. Ja kun on ainoa lapsi, se korostuu. Olen jo huomannut, ettei lapsemme edes ota kontaktia muihin kuten ennen, leikki usein yksinään kun on siihen tottunut.

Olen alkanut miettiä vaikka mitä ratkaisuja tilanteeseen, avioeroa jopa, jotta olisi varaa laittaa osapäivähoitoon (olen työtön joten ei maksaisi mitään). Nyt tilanne on se., että vaikka osapäiväryhmään olisi mahdollisuus päästäkin, se maksaa silti meiltä yli 100 e kk ja laatu on huonompi kuin varsinaisessa ryhmässä jossa on enemmän henkiökuntaa per lapsi (osapäiväryhmässä on Helsingissä 13 lasta/aikuinen).

Olenko turhaan huolissani? Mielipiteitä?