Lue keskustelun säännöt.
Mistä te revitte ns iloa elämäänne?
28.09.2016 |
Arkisen aherruksen lisäksi, jotakin muuta, mitä?
Elämä on vain sitä arkista aherrusta ja vieläpä työssä/työpaikassa jossa en kovin hyvin viihdy, uusia paikkoja katselen viikottain mutta huonolta näyttää aina sekin tarjonta ja vaihtoehdot mihin hakea.
Avioliitto on pystyyn kuollut, lapset teinejä, kavereita ei ole, mitään en jaksa harrastaa vaikka tiedän että pitäisi.
Jos en sairastu ja kuole nuorena eli 40+v iässä kuten äitini niin saatan porskuttaa tässä oravanpyörässä vielä 25v ennen eläkkeelle pääsyä, sitten olenkin jo ns vanhus ja kuolema tulee sitä myöten eteen.
Mitä järkeä, mikä idea, olisi edes jotakin "kivaa" mitä odottaa kuten vaikkapa ulkomaanmatka mutta eipä ole, ei ole varaa. Tosin ei sekään "helpottaisi" kuin hetkeksi, sittenhän tämä taas jatkuisi, raataminen ja ahdistuneisuus ja väsymys ja tympääntyneisyys.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Sepä se.
Minulla on niitä "raskaita" elämänvaiheita ollut ihan lapsuudesta lähtien ja säännöllisesti. Työttömyyttä toistuvasti, läheisen sairastumista ja kuolemaa, työpaikkakiusaamista eräänlaisen syrjinnän muodossa (jossakin määrin tälläkin hetkellä mutta siihen ei pomokaan "jaksa" puuttua") ja vaika mitä. Eli en todellakaan pidä esimerkiksi terveyttä, perhettä, työpaikkaa tms asioita mitenkään itsestäänselvinä, päinvastoin. Olenkin tullut siihen tulokseen, että olen jo lähtökohtaisesti saanut niin paljon kuraa niskaani että olen tietyiltä osin jotenkin vaurioitunut jo varhain. Se näkyy nyt sitten mm pessimistisyytenä, jaksamattomuutena, pelokkuutena eli pelkään jossakin määrin kaikenlaista pahaa mitä voikaan tapahtua vaikkapa lapsilleni ymv. Vie hirveästi energiaani. Harrastus olisi kiva juttu mutta en tiedä mikä se voisi olla enkä jaksa miettiäkään, olen jotenkin "saamaton" eri asioiden suhteen, elämä itsessään ja arki vie puhdin ihan kokonaan.
ap
Minullakin on ollut koko elämä täynnä raskaita elämänvaiheita. Olen haudannut isäni ja lapseni, sairastanut itse vakavasti, eronnut kaksi kertaa, ollut päihderiippuvainen ja ties mitä. Mutta siksipä nautinkin nyt tästä elämänvaiheesta valtavasti, kun olen terve ja työkykyinen, lapsi on myös terve, on mielenkiintoa moniin asioihin, ystäviä ja tuttavia ja sukulaisia. Elämä on täynnä kaikkea ihanaa, ei tarvitse kuin avata silmät ja korvat ja lähteä mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuutta ennustaa kaikkein parhaiten kiitollisuus. Kuulostaa siltä, että pidät kaikkea ihanaa, mitä olet elämältä saanut, ihan itsestään selvyytenä. Moni on sydämestään toivonut terveyttä itselleen ja lapsilleen tai ylipäänsä lapsia, työpaikkaa ja avioliittoa. Sinä olet saanut tämän kaiken, etkä arvosta sitä yhtään!
Tee ajatusleikki, jossa kuvittelet tilanteen, jossa sinulta viedään nämä asiat pois. Tulet eräänä päivänä kotiin ja löydät puolison kuolleena. Saat potkut. Et enää koskaan tapaa lapsiasi. Heräät joka aamu kipuihin. Tämä on todellisuutta miljoonille ihmisille.
Elän itse hyvin raskaassa elämäntilanteessa, jossa ei ole kaikki hyvä itsestään selvää. Yritän jaksaa pitää niihin muutamiin ihmisiin yhteyttä. Keskustelen joka päivä puolison kanssa. Teemme yhdessä viikoittain jotain pientä. Kokeilemme uutta ravintolaa, uimahallia, käymme kaupungissa, jossa emme ole ennen käyneet tms. Monesti ihan pienikin uusi juttu piristää ja pitää liittoakin hengissä.
Vaikka väsyttää, pidän kiinni liikunnan harrastamisesta ja ulkonäön hoitamisesta.
Aloita sinä vaikka siitä, että ajattelet kauniisti puolisostasi ja teet hänelle jotain mukavaa. Ei sinun tarvitse edes kertoa hänelle projektistasi. Lähentyminen on yhtä mahdollista kuin etääntyminenkin!
Hyvä kirjoitus! Kiitos!
ei-ap
Vierailija kirjoitti:
En yhtään mistään. Avioliitto vetelee viimeisiään, lapset on niin pieniä että aika kotona menee niiden tarpeiden hoitamiseen. Kavereita ei yrityksistä huolimatta ole, eikä työpaikkaa johon palata äitiysloman jälkeen. Kesällä sain hylkäyskirjeen x3 kun hain koulutuksiin. Että tässä sitä ollaan. Ei mitään odotettavaa, edessä pelkkiä ikäviä velvollisuuksia hamaan tulevaan asti, paitsi jos ero tulee, niin sitten loppuelämän yksinäisyys vielä kaupan päälle.
Mutta lapset on kuitenkin, rakasta heitä vaikka viimeisillä voimillasi!
Vierailija kirjoitti:
Sepä se.
Minulla on niitä "raskaita" elämänvaiheita ollut ihan lapsuudesta lähtien ja säännöllisesti. Työttömyyttä toistuvasti, läheisen sairastumista ja kuolemaa, työpaikkakiusaamista eräänlaisen syrjinnän muodossa (jossakin määrin tälläkin hetkellä mutta siihen ei pomokaan "jaksa" puuttua") ja vaika mitä. Eli en todellakaan pidä esimerkiksi terveyttä, perhettä, työpaikkaa tms asioita mitenkään itsestäänselvinä, päinvastoin. Olenkin tullut siihen tulokseen, että olen jo lähtökohtaisesti saanut niin paljon kuraa niskaani että olen tietyiltä osin jotenkin vaurioitunut jo varhain. Se näkyy nyt sitten mm pessimistisyytenä, jaksamattomuutena, pelokkuutena eli pelkään jossakin määrin kaikenlaista pahaa mitä voikaan tapahtua vaikkapa lapsilleni ymv. Vie hirveästi energiaani. Harrastus olisi kiva juttu mutta en tiedä mikä se voisi olla enkä jaksa miettiäkään, olen jotenkin "saamaton" eri asioiden suhteen, elämä itsessään ja arki vie puhdin ihan kokonaan.
ap
Luettelit tuossa asioita, joita on tapahtunut lähes kaikille keski-ikäisille. Jos ei kuole nuorena, tulee kokemaan läheisen tai oman vakavan sairauden ja läheisen kuoleman. Nykymaailmassa työttömyysjaksot eivät ole harvinaisia. Monet joutuvat jotenkin syrjityiksi ja kiusatuiksi jossain vaiheessa elämäänsä. Itsekin olen noista kokenut kaikkea muuta kuin työttömyyttä, mutta sitä on sitten ollut senkin edestä puolisollani.
Tietenkin on niin, että toistuvat iskut väsyttävät. Toisaalta ei voi lähteä ajattelemaan, että toipuminen on mahdotonta. Aikamoinen taakka ehtii kertyä vanhuuteen mennessä meille kaikille eli jos ei mistään toivu, niin kurjuus on edessä.
Keskity siihen, mikä on hyvin ja pidä siitä huolta. Sinulla on ajatusvääristymiä ja -kehiä, joista irti päästämisessä voisi joku ammattilainenkin olla avuksi. Ikävät asiat ovat saaneet mielessäsi liian suuren painoarvon. 10
Käyn muutaman kerran vuodessa reivaamassa oikein kunnolla, essoeuforiat päälle ja tanssin, tanssin, tanssin, hymyilen, ja halailen ihmisten kanssa... Se on ihanaa, tunnen olevani niin elossa ja itsevarma silloin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki lähtee siitä, että olet rehellinen itsellesi. Et mieti, millaiset asiat tekevät muut ihmiset onnelliseksi, vaan mitkä ovat ne asiat, joista juuri sinä pidät. Voi olla että nyt tuntuu, ettei sellaisia ole ollenkaan, mutta onko joskus kuitenkin ollut? Niiden kautta voisit keksiä, millaisiin asioihin kannattaisi nykyhetkessäkin pyrkiä.
Ja syvimmillään on kyse siitä, millaisia asioita arvostat, mitkä arvot ovat sinulle henkilökohtaisesti kaikista tärkeimpiä. Jos tuntuu vaikealta hahmottaa, niin kannattaa vaikka tehdä jokin niinkin hölmöltä kuulostava juttu kuin että googlaat mitä arvoja on olemassa ja miten ne ilmenevät elämässä yleensä, ja sitten mietit mitkä niistä tuntuvat sinulle tärkeiltä. Jotkut asiat saattavat tuntua noloiltakin ja olet ehkä kieltänyt niitä itseltäsi alitajuisesti. Esimerkki omasta elämästäni: kesti kauan tunnustaa itselleni, että nautin huomiosta hirveästi, haluan tunnustusta tekemisistäni.
Minulla tulee myös joskus kausia, että elämä tuntuu aivan toivottoman typerältä ja turhalta. Menee varmaan ainakin osittain hormonien piikkiin (PMS esimerkiksi aiheuttaa minulle kauheaa masennusta) ja vaivun herkästi pessimistisen ajattelun kehään, koska se on minulle ollut aina niin tuttu tapa reagoida asioihin. Siitä on vaikea pyristellä eroon. Nykyään pyrin kuitenkin tietoisesti miettimään, miksi jokin asia harmittaa tai ilostuttaa minua, en pelkästään vello siinä tunteessa, koska tunteet ovat kuitenkin ohimeneviä.
Psykologin apukaan ei ole pahitteeksi, jos tuntuu että on vaikea yksin yrittää rikkoa ajatuskehiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään mistään. Avioliitto vetelee viimeisiään, lapset on niin pieniä että aika kotona menee niiden tarpeiden hoitamiseen. Kavereita ei yrityksistä huolimatta ole, eikä työpaikkaa johon palata äitiysloman jälkeen. Kesällä sain hylkäyskirjeen x3 kun hain koulutuksiin. Että tässä sitä ollaan. Ei mitään odotettavaa, edessä pelkkiä ikäviä velvollisuuksia hamaan tulevaan asti, paitsi jos ero tulee, niin sitten loppuelämän yksinäisyys vielä kaupan päälle.
Mutta lapset on kuitenkin, rakasta heitä vaikka viimeisillä voimillasi!
Yritän.
Tässäkin ketjussa moni tuntuu kirjoittavan kauhean itsestäänselvyytenä ne asiat, jotka tuo jaksamista. Niin kuin joku laittoin että on ihanaa kun joskus pääsee miehen kanssa kahdestaan jonnekin, ja toinen kirjoitti että seksi. Minulla ei ole kumpaakaan näistä, enkä voi yksin korjata asiaa. Harrastukset on ajan puutteen vuoksi olleet vähäisellä huomiolla, ja keskinkertaisena ihmisenä olen väsynyt olemaan kaikessa keskinkertainen ja suorastaan huono. Siksi lopetin ratsastuksen, en edistynyt alkeisryhmää pidemmälle ja aloin sääliä itseäni. Olen aina haaveillut moottoripyörästä, mutta koskaan ei ole ollut uskallusta siihen. Ei edes kortin ajamiseen.
Minä olen muutaman vuoden tehnyt asioita yksin: käynyt elokuvissa, ulkona syömässä, kaupungilla kävelyllä. Perheeni olen raahannut metsäretkille ja tapahtumiin, lapsia harrastuksiinkin koko viime vuoden. En jaksa enää. En jaksa yksin miettiä, en jaksa yksin mennä ja tehdä.
Tällä hetkellä elämä vain on. Päivästä toiseen samanlainen, ja sen turvallisuutta arvostan kyllä. Ja ennustettavuuttakin. En vaatisi kuuta taivaalta, en jatkuvaa viihdytystä, en kynttiläillallisia, en mitään kallista. Toivoisin henkistä yhteyttä omaan puolisoon, joskus fyysistäkin. Kaipaisin ystävää. Mutta kaikilla aikuisilla on jo omansa.
Niin, ehkä tämäkin on luonteenlaadusta kiinni. Olen itsekin kokenut kaikenlaista paskaa läpi elämäni, ei ole tosiaan ollut mikään helppo, kivitön lapsuus/nuoruus/elämä yleensäkään. Sairastelua myös, useita kroonisia sairauksia, perheenjäsenten menetyksiä, koulukiusaamista, köyhyyttä.... Mutta minä olen jotenkin onnistunut kääntämään ne voitoksi. Niinpä jokainen "tylsä" päivä, jokainen arkirutiini jota mikään draama ei häiritse, jokainen ilta kun saa mennä nukkumaan ilman mitään kriisiä on mulle sitä, mistä revin iloa.
12