Onko teillä jokin ammatti, jota ehkä hieman "kadehtien" ihailette/haikailette?
En suinkaan tarkoittanut, että olisitte kateellisia jonkin tietyn ammattikunnan edustajille. Ehkä olette oikein tyytyväisiä nykyiseen uravalintaanne, mutta oliko aikoinaan jokin ala josta haaveilitte (siis myöhemmin kuin myös lapsina?) Jokin, mille ette kuitenkaan tietyistä tekijöistä riippuen aikoinanne hakeneet/päässeet. Onko asia ollut mielessä myöhemmin, tai oletteko jopa suunnitelleet uran vaihdosta iästä huolimatta?
Itse olen aina hieman haaveillut psykologin ammatista. Hain kerran aikoinaan Helsinkiin, enkä päässyt. Ei se paljosta jäänyt, mutta reilusta parista pisteestä. Huomaan aina silloin tällöin jossittelevani ja haikailevani, millaista olisi jos.. olisi päätynyt tai päässyt sille tielle.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Salattujen elämien käsikirjoittaja
Vuosien aikana minulla olisi ollut vaikka mitä ideoita.
Vierailija kirjoitti:
Salattujen elämien käsikirjoittaja
:D Miksi? Mä oon ollut, ei oo kovin hohdokasta.
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen työttömille kun he saavat saman elintason kuin mnä tekemättä mitään. Pistää miettimään miksi teen työtä kun verottaja vie rahat laiskureille.
Kannataiskohan sun alkaa haaveilla myös paremmasta työstä tai paremmasta työtilanteesta, jos nykyisessä ammatissa tulosi yltävät vain samaan, mitä työttömillä. Kuulostaa hirmu ikävältä, ellet sitten ole kutsumusammatissa etkä haluaisi edes ajatella mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Merikapteeni. Ensin meriuran esti näkö, sittemmin muut terveysmurheet.
Mä kans ihailen merikapteeneita. Estonian jälkeen kun oli tämä mayday call ihan kokonaan kuunneltavissa jossain vaiheessa (siis se puolen tunnin pätkä, youtubestakin löytyy) niin ihailin tätä Esa Mäkelää, Europan kapteenia joka johti pelastustöitä. Minä en sinänsä koskaan hakenut merenkulkualaa opiskelemaan, enkä usko, että se olisi minun ala ja olen tosi tyytväinen omaan alaani, mutta arvostan kyllä heitä ja työ kiehtoo.
Vierailija kirjoitti:
Eläinlääkäri. Ikuinen haaveammattini, en koskaan hakenut, koska en ikinä pääsisi lääkikseen. Nyt opiskelen luokanopettajaksi :)
Sama mulla. En tiedä mikä rimakauhu iski, en uskaltanut edes hakea. Tuli ihmislääkäri. Edelleen nelikymppisenä mietin, että pitäiskö sittenkin...
Ei.
Kaikki nykyistä kiinnostavammat ammatit vaatisivat suurempaa sitoutumista kuin mihin olen valmis.
Vapaa taiteilija, ehkä kuvanveistäjä tai performanssitaiteilija. Toinen haave on komediakäsikirjoittaja.
Ulkomaan kirjeenvaihtaja tai freelanceri tyyliin Rauli Virtanen.Jokin siinä on kiehtonut aina minua.Ei kyllä ehkä kykyjä siihen , mutta kiehtova olisi.Tiedän että on kyllä rankka työ kun olen lukenut hänen kirjoittaman kirjan.
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen työttömille kun he saavat saman elintason kuin mnä tekemättä mitään. Pistää miettimään miksi teen työtä kun verottaja vie rahat laiskureille.
Oho,sulla on sitten varsin kehno palkka.Minä sain juuri työttömyyskorvauksen ja se oli vajaa 500e. Ei muita tukia. Vuokraan meni 375 e.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti lääkäri. Mikään muu maailmassa ei kiinnosta minua yhtä paljon. Olisi niin täysin kutsumusammattini...
Mutta ikää on jo 38v. joten haaveeksi taitaa jäädä 😢😢😢
Älä sure.
OmaSoten myötä voit ryhtyä av-lääkäriksi ja tehdä itsekin pieniä toimenpiteitä kotiklinikallasi.
Minä voisin alustavasti varata ajan prostatani palpoimiseen, pääset tuseeraaman heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen työttömille kun he saavat saman elintason kuin mnä tekemättä mitään. Pistää miettimään miksi teen työtä kun verottaja vie rahat laiskureille.
Oho,sulla on sitten varsin kehno palkka.Minä sain juuri työttömyyskorvauksen ja se oli vajaa 500e. Ei muita tukia. Vuokraan meni 375 e.
Olet oikeutettu asumistukeen. Älä höpötä.
Lisäksi voit hakea toimeentulotukea.
Vierailija kirjoitti:
Olisi muuten kiva kuulla,:onko eläinlääkärin työ mahtavaa??? Eläinlääkärit hoi!!!
Maailman paras ja maailman kamalin työ. Parhaina hetkinään uskomattoman upeaa, onnistumisia, ihania asiakkaita, sankaritarinoita, kiitollisia ihmisiä ja ihania asiakassuhteita, hyvä rahallinen korvaus, loistavat kollegat, sympaattisia eläimiä. Huonoina hetkinä katkeria epäonnistumisia ja korjaamattomia virheitä, fyysistä kipua ja loukkantumisia, kohtuutonta vastuuta ja järjetöntä valvomista, älyttömiä työvuoroja joita muut ei edes todeksi usko ja vaarallisia eläimiä ja yhtä vaarallisia omistajia sekä kurjia eläinsuojelutapauksia ja työtä nollakorvauksella. Toki riippuu työstä, eläinlääkärit tekee hyvin eri tyyppisiä hommia, tämä kuvaus näin maalaiskunnaneläinlääkärin näkökulmasta. Hirvittävän rankkaa on ajoittain ollut ja entisessä elämässä muissa töissä pääsi kyllä paaaaljon helpommalla, mutta kyllä tämä silti on ollut minulle se elämäni työ (toistaiseksi, tulossa ehkä ikäviä muutoksia).
Eläinlääkäri oli minulle aina se unelma-ammatti. Nykyään ehkä hieman kadehdin ihmispuolen "kollegoita", en niinkään työnkuvan yms takia kuin siksi, että heillä työllistyminen taitaa jatkossakin olla aika lailla 100 %, meillä menee alas kuin se kuuluisa lehmän häntä ;)
Aina välillä tulee mieleen, että olisi kiva olla radiotoimittaja. Saisi höpötellä radiossa ja heittää typeriä vitsejä. Tosin ei musta koskaan sellaiseen oikeasti olisi, mutta joskus on kiva haaveilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Salattujen elämien käsikirjoittaja
:D Miksi? Mä oon ollut, ei oo kovin hohdokasta.
Miksi ei ollut hohdokasta?
Vierailija kirjoitti:
Mikä tahansa työllistävä akateeminen koulutus. Naisen saanti olisi paljon helpompaa.
Miten voi olla mahdollista,että joku onneton piipittäjä saa joka asiaan väännettyä tuon naisen saannin. En yhtään epäile, ettei tämä ole se sama henkilö joka täällä koko ajan terrorisoi palstaa jankutuksellaan, miksi naisille kelpaa vain rikas mies ja miksei naisille kelpaa työtön luuseri jne. Ja nyt se on täälläkin vikisemässä naisettomuuttaan. Ei ihme, ettei kukaan tuollaista jankuttajaa halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti lääkäri. Mikään muu maailmassa ei kiinnosta minua yhtä paljon. Olisi niin täysin kutsumusammattini...
Mutta ikää on jo 38v. joten haaveeksi taitaa jäädä 😢😢😢
Älä sure.
OmaSoten myötä voit ryhtyä av-lääkäriksi ja tehdä itsekin pieniä toimenpiteitä kotiklinikallasi.
Minä voisin alustavasti varata ajan prostatani palpoimiseen, pääset tuseeraaman heti.
:DDDDDDDDDD VOI LUOJA!
Pääomatuloilla eläjä. Voisi harrastaa vain.