Lue keskustelun säännöt.
Koetko ulkonäkösi vääränlaiseksi kuin mitä olet sisäisesti? Itse koen todella rankkaa ristiriitaa!
24.09.2016 |
Oma kroppani on naisellinen ja melko siro, joskin viime vuosina olen hiukan lihonut. Kilot kertyvät kuitenkin reisiin, takamukseen ja tisseihin enimmäkseen eli naiselliset muodot säilyvät ja jopa korostuvat. Minulla on pitkä, luonnollisen värinen tukka, meikkaan hillitysti ja pukeudun yleensä siististi.
En kuitenkaan ole ns. henkisesti yhtään naisellinen enkä mikään asiallinen aikuinen.
Olin aika raju teini, kävin läpi kaikki hevarivaiheet ym., ja sitten mukamas aikuistuin ja aloin tietoisesti hillitä tyyliäni ja muuttaa sitä naisellisempaan suuntaan. Nyt kuitenkin koen, että olen huijannut itseäni. Ihmiset saavat ulkonäköni perusteella minusta aivan vääränlaisen kuvan. Objektiivisesti katsottuna olen nyt varmastikin ns. paremman näköinen kuin aiemmin, mutta tunnen olevani feikki. Miellytän ulkoisesti varmaan suurempaa osaa miehiä kuin aiemmin, mutta mitä väliä sillä on, kun en koe mitään yhteistä heidän kanssaan!
Monta vuotta feikkaamista takana, enkä hetkeäkään ole ollut tyytyväinen. Nyt olen tämän myöntänyt itselleni, mutten ole vielä tehnyt suuria muutoksia. Olen kuitenkin joutunut toteamaan, että kyllä minulle oma ulkonäköni on sen verran tärkeä, että haluaisin sen vastaavan paremmin sitä, mitä koen sisäisesti olevani.
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Itsellä taas päinvastainen ongelma, olen luonteeltani sellainen kauneutta ja kauniita asioita rakastava, herkkä hempukka mutta ulkonäöltäni ole roteva ja rujo, kasvoni ovat kuin neandertalilla, en todellakaan ole mikään nätti tyttö. Tuntuu ettei ulkoinen ja sisäinen minäni vastaa ollenkaan toisiaan, olen luonteeltani viehättävä ihminen mutta en ulkoisesti.
Se on kyllä harmi, ettei monille ulkonäön piirteilleen mahda mitään. Ulkoisen ja sisäisen minän ristiriita tuntuu kauhealta. Kuitenkin joillekin ulkoisille asioille voi tehdä paljonkin, ajattelin itse ruveta nyt vihdoin yrittämään enkä tyytyä tähän nykyiseen. Elämässä on onneksi paljon muutakin ja paljon tärkeämpiäkin asioita, olen kuitenkin ihan suht. onnellinen tälläkin hetkellä. Siksipä olisi energiaa vihdoin panostaa tällaisiin vähän toisarvoisempiin mutta silti itselleni tärkeisiin juttuihin.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi haluaisin mainita, että aloituksessasi sanot, että koet ihmisten saavan sinusta väärän kuvan tällä hetkellä, mutta samalla pelkäät käyttää näitä räväkämpiä vaatteita, koska ihmiset tuomitsevat sinut jollain tavalla? Minun korvaan tämä kuulostaa jotenkin ristiriitaiselta: Haluat, mutta et halua näyttää sitä räväkämpää puoltasi?
Näin on. Haluan, mutta se vähän pelottaa. Olen kärsinyt huonosta itsetunnosta, mutta se on nyt ollut paranemaan päin. Joukkoon sulautuminen auttoi aikansa, mutta nyt olen tosiaan tiedostanut tuon, miten feikki ja kurja olo itselleni tulee sen takia. Vielä vähän epäröin, mutta jospa pienin askelin taas alkaisin toteuttaa itseäni myös ulkoisesti. Jossain vaiheessa itsetunto-ongelmani oli niin kaamea, että luovuin jopa harrastuksistani, koska kuvittelin niidenkin olevan typeriä ja outoja, kuvittelin ihmisten tuomitsevan minut, vaikka takuulla kovin monia ei edes kiinnosta, että mitä minä teen. Ne olen saanut taas takaisin, joten jospa seuraavaksi ulkonäkökin.
-ap
Anteeksi muuten, jos olen kuulostanut töykeältä kirjoittaessani näitä viestejä, ei ole ollut tarkoitukseni!
Ehkä jollain asteella kuitenkin yhä ajattelet liikaa muita ja liian vähän itseäsi. Nytkään et kuitenkaan koe, että voisit tehdä sitä mitä haluat = Eli pukeutua niinkuin haluat. Eikö se olisi aika miettiä omaa hyvää oloa ja repäistä ja ennenkaikkea ajatella, että tuomitkoon ne miten tuomitsevat, sinä kuitenkin voisit vihdoin ja viimein olla sellainen, kuin olet? se varmasti toisi myös ympärillesi ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin sinä olet, eikä sinun tarvitse pelätä tätä tuomitsemista.
Varmaan ajattelenkin, ehkä en olisi kokenut tarvetta ketjua tännekään perustaa jos olisin ihan täysin sinut asian kanssa ;) Olen aika pitkälle jo päässyt ajattelussani, kun ottaa huomioon, miten surkea tilanteeni jossain vaiheessa oli. Kyllä tosiaankin on aika miettiä ja ihan jo vaikka toteuttaakin. Taidan tässä viikonlopun kunniaksi taas käydä vaikka vaatekaappia läpi, siinähän sitä olisi jo konkreettista puuhastelua! Kampaajalla olisi muuten tarkoitus käväistä ensi viikolla :)
-ap
Mä olen itse vanhemmaksi tullessani oppinut, ettei suurin osa ihmisistä välitä miten minä pukeudun. Ja suurin osa tuomitsee minut persoonallisuuteni takia, ei sen miltä näytän. Ja se pieni osa mikä tuomitsee pelkän ulkonäön takia? No kuka sellaisten kanssa tahtoo tekemisissä olla.Muutenkin ihmiset varmasti unohtavat miltä näytän heti lähdettyäni, kaikilla on tärkeämpiä asioita ajateltavana, kuin miten normaalisti tai epänormaalisti jotkut pukeutuvat.
Tsemppiä muutokseen!
Vierailija kirjoitti:
Maailmanparantajat taas alapeukuttamassa, kun ap:n pitäisi tietenkin olla nyt miettimässä miten ratkaista nälänhätä eikä pohtimassa omaa ulkonäköään!
Ap:lle: anna mennä vaan! Mitä siinä muka menettäisit? Jos tuntuu väärältä uusikin tyyli, niin ainahan voit sitten taas palata tuttuun ja turvalliseen tavistyyliin.
Ainahan sitä jonkun mielestä väärin tekee. Nyt tosiaan jo koen, että ei kai minulla mitään kovin suurta menetettävää siinä ole, että olisin vain reilusti oma itseni. Ehkä kuulen negatiivisia kommentteja, mutta huonokäytöksisiä ovat ne, jotka sellaisia heittelevät.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi haluaisin mainita, että aloituksessasi sanot, että koet ihmisten saavan sinusta väärän kuvan tällä hetkellä, mutta samalla pelkäät käyttää näitä räväkämpiä vaatteita, koska ihmiset tuomitsevat sinut jollain tavalla? Minun korvaan tämä kuulostaa jotenkin ristiriitaiselta: Haluat, mutta et halua näyttää sitä räväkämpää puoltasi?
Näin on. Haluan, mutta se vähän pelottaa. Olen kärsinyt huonosta itsetunnosta, mutta se on nyt ollut paranemaan päin. Joukkoon sulautuminen auttoi aikansa, mutta nyt olen tosiaan tiedostanut tuon, miten feikki ja kurja olo itselleni tulee sen takia. Vielä vähän epäröin, mutta jospa pienin askelin taas alkaisin toteuttaa itseäni myös ulkoisesti. Jossain vaiheessa itsetunto-ongelmani oli niin kaamea, että luovuin jopa harrastuksistani, koska kuvittelin niidenkin olevan typeriä ja outoja, kuvittelin ihmisten tuomitsevan minut, vaikka takuulla kovin monia ei edes kiinnosta, että mitä minä teen. Ne olen saanut taas takaisin, joten jospa seuraavaksi ulkonäkökin.
-ap
Anteeksi muuten, jos olen kuulostanut töykeältä kirjoittaessani näitä viestejä, ei ole ollut tarkoitukseni!
Ehkä jollain asteella kuitenkin yhä ajattelet liikaa muita ja liian vähän itseäsi. Nytkään et kuitenkaan koe, että voisit tehdä sitä mitä haluat = Eli pukeutua niinkuin haluat. Eikö se olisi aika miettiä omaa hyvää oloa ja repäistä ja ennenkaikkea ajatella, että tuomitkoon ne miten tuomitsevat, sinä kuitenkin voisit vihdoin ja viimein olla sellainen, kuin olet? se varmasti toisi myös ympärillesi ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin sinä olet, eikä sinun tarvitse pelätä tätä tuomitsemista.
Varmaan ajattelenkin, ehkä en olisi kokenut tarvetta ketjua tännekään perustaa jos olisin ihan täysin sinut asian kanssa ;) Olen aika pitkälle jo päässyt ajattelussani, kun ottaa huomioon, miten surkea tilanteeni jossain vaiheessa oli. Kyllä tosiaankin on aika miettiä ja ihan jo vaikka toteuttaakin. Taidan tässä viikonlopun kunniaksi taas käydä vaikka vaatekaappia läpi, siinähän sitä olisi jo konkreettista puuhastelua! Kampaajalla olisi muuten tarkoitus käväistä ensi viikolla :)
-ap
Mä olen itse vanhemmaksi tullessani oppinut, ettei suurin osa ihmisistä välitä miten minä pukeudun. Ja suurin osa tuomitsee minut persoonallisuuteni takia, ei sen miltä näytän. Ja se pieni osa mikä tuomitsee pelkän ulkonäön takia? No kuka sellaisten kanssa tahtoo tekemisissä olla.Muutenkin ihmiset varmasti unohtavat miltä näytän heti lähdettyäni, kaikilla on tärkeämpiä asioita ajateltavana, kuin miten normaalisti tai epänormaalisti jotkut pukeutuvat.
Tsemppiä muutokseen!
Kiitos! Tässä vanhetessa olen tullut itsekin enemmän siitä tietoiseksi, että eivät muut minusta ole niin kiinnostuneita, eivät hyvässä eivätkä pahassa. Kaikkia ei tarvitse miellyttää, eikä myöskään mitään "keskiarvoa" tai "keskivertoa".
-ap
Vierailija kirjoitti:
Mun minäni taas olisi kuin 50-luvun filmitähti, aina viimeisen päälle laitettu, pukeutuisi istuviin jakkupukuihin, korkkareihin, hattuihin, hansikkaisiin ja silkkileninkeihin, kädessä pieni käsilaukku johon ei tarvitsisi mahtua puolta maailmaa ja huulet aina punaiset.
Todellinen minä viettää kolmen lapsen kotiäitinä suurimman osan ajasta farkuissa ja tennareissa, tukka sutaistuna ponnarille ja meikkinä lähinnä ripsaria.
No ehkä sitten taas kun lapset ovat kaikki koulussa ja pieni tahmainen käsi ei ole aina valmiina klähmimään mun vaatteita...
Ei missään nimessä kannata odottaa aikaa, jolloin lapset ovat kouluiässä. Ehkä rohkeutesi silloin enää riitäkään t-paita -vuosien jälkeen. Suomessakin on 50-l mekkonaisia, joilla on pieniä lapsia eli kyllä sen saa toimimaan. Aloitat pienestä, esim. pidät kotona nättiä mekkoa ja aina kun pääset yksin kauppaan, käytät korkoja ja huulipunaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän itseäni kunnon sporttimimminä! Olen aina ollut todella hyvä urheilussa, opin nopeasti ja olen ihan hyvä lajissa kuin lajissa.
Liikun paljon, käyn salilla, ulkoilen koiran kanssa luonnossa paljon, hiihdän, pyöräilen, uin, joogaan, kiipeilen pelaan sulista ym. (en tietenkään kaikkia koko aikaa, mutta vaihtelevasti fiiliksen mukaan päivittäin aina edes jotain)
Silti peilistä näkyy hyvin tavallinen nainen. Lihakset on pienen rasvan alla, ei ole hyppyripyllyä, ei isoja hauiksia, eikä todellakaan vatsalihakset näy. Ulkonäköni ei siis vastaa mielestäni "mua".
Olen sinkku ja haluaisin miehen, jonka kanssa kokeilla eri lajeja, liikkua yhdessä, käydä vaeltamassa ym. Viehätyn raamikkaista urheilullista miehestä, mut ne ei taida haluta tälläistä tavallista tylleröä.
Vierailija kirjoitti:
Parinkymmenen vuoden aikana on kiloja tullut lisää, mutta lähinnä olen saanut vain naisellisia muotoja ja 20 vuotta sitten ostettu laadukas jakkupuku sopii vieläkin moitteettomasti.
Aika mielenkiintoinen yhtälö. Lisää kiloja ja kurveja, mutta jakkupuku istuu päälle kuten ennenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap! Mulla on pitkään ollut samankaltaisia ajatuksia. Perheen ja työn myötä olin koko ajan vaan lipunut enemmän ja enemmän sellaseen klassiseen pukeutumiseen vaikka oikeesti halusin käyttää vaikka nahkahousuja. Mä oon ajatellut että se äitiytyminen ja (tiedän että tää on ärsyttävästi ilmaistu mutta en osaa nyt paremminkaan sanoa) tietynlainen keskiluokkaistuminen on aika pitkälti vaikuttanut siihen mitä oon ajatellut miltä mun "kuuluu" näyttää. Mulla on kolme lasta ja kahden ensimmäisen aikana sulauduin ihan täysin ympäröivään maailmaan enkä sitä omaa pukeutumistani vielä kokenut edes ongelmana. Mutta tässä vuosien myötä musta alkoi enemmän ja enemmän tuntua siltä etten näytä siltä miltä musta tuntuu. Aloin pikkuhiljaa ostelemaan niitä mun mielestä hienoja vaatekappaleita ja käyttämään niitä. Nykyään mun vaatekaappi koostuu aika pitkälti siitä mistä mä tykkään. Kullasta, hopeasta, överistä, isoista koruista jne. Nyt viimeisimpänä sain leikattua vuosikausia samanlaisena alaselkään asti kasvaneet maantienväriset hiukseni mulle sopivampaan tyyliin eli molemmilta sivuilta siiliksi irokeesimaisesti. Nyt alan olla tyytyväinen.
Tilasin juuri uuden paidan netistä. Kuvaavaa on se, että kun mietiskelin minkä paidoista tilaan ja näytin paidan kuvaa miehelle, se sanoi että "toi olis ainakin ihan sun näköinen, että siinä mielessä varma valinta". Paitahan oli överivärikäs, sateenkaarilla ja yksisarvisen kuvalla varustettu. Saatiin aika hyvät naurut siitä että sellainen paita on nykyään ihan varma valinta. :'D Mutta totta se on! Mun tyyli nykyään ON sateenkaaret, yksisarviset, kulta, hopea, nahka ja överi. Tiedän että moni ei pukis näitä vaatteita päälleen vaikka maksettais, mutta mä olen niin onnellinen että mä uskallan viimein pukeutua just niinkuin mä itse haluan eikä mun mielen perukoilla enää mikään huutele että et sä nyt tollain voi ja mitä ne perhekerhossakin sanoo kun meet tollain sinne.
Tähän kuuluu aika pitkälti se että ajattelee "fuck it" kaikista pukeutumiseen kohdistuvista paineista. Siis tiätkö esimerkiksi siitä "leggingsit ei oo housut"-hokemasta. No onhan ne housut jos sä käytät niitä niinkun housuja! Jos mulla on älyttömän hienot pinkit leggingsit joissa on toisessa lahkeessa yksisarvinen ja toisessa robotti- t-rex, sateenkaarien ympäröimänä, niin totta munassa mä käytän niitä tasan niinkuin itse haluan. Tietty sen äässin peittäen jollain paidalla, mutta todellakin housuina. Koska ei kiinnosta mitä mieltä muut on. Minä pukeudun, minä päätän. Muut päättää niistä vaatteista mitä niillä on päällä.
Toivottavasti löydät jonkun omalta tuntuvan polun jota pitkin kulkea matkalla näyttämään omalta itseltään. Tsemppiä täältä, mä oon ainakin onnellinen että lähdin omaa polkuani kulkemaan. <3
Vierailija kirjoitti:
Ristiriidassa elän minäkin. Peilistä ja valokuvista näkyy paljon vanhempi ihminen kuin mitä tunnen olevani. Aina säikähdän kun katson peiliin, selfieitä en harrasta, ja jo aktiivisen kännykameran bongaaminen laskee mielialan :(
Sama täällä. Lähentelen neljääkymppiä, mutta olen henkisesti jämähtänyt max kolmeenkymppiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä miksi kukaan haluaisi pukeutua kultaan tai hopeaan. Erikoisuudentavoittelua?
Te ihmiset, jotka tällaista pohditte: Antakaa vain mennä! Muuttakaa tyyliänne vähitellen oman itsenne suuntaan. Älkää kuitenkaan keskittykö vain meikkaamiseen, vaatteisiin yms. vaan tuokaa oma itseänne myös muuten esiin, antakaa todenmukainen ensivaikutelma ihmisille esim. kävelytyylillä. Älkää pelätkö näyttää sitä mitä olette! Olkaa erottuvia, jos se tuntuu hyvältä. Olkaa mukana massassa, jos se tuntuu hyvältä. Tai jotain siltä väliltä. Tai yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista. Sekin on ok. Pääasia, että olette omia itsejänne!
Tsemppiä kaikille tällaisten ongelmien kanssa taisteleville!❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset hämmentävän usein kuvittelevat että muut välittävät heidän valinnoistaan jotenkin keskivertoa enemmän. Oikeasti ihmiset ovat pääasiassa kiinnostuneita itsestään.
Jos ap muuttaa nyt tyyliään ne mahdollisesti negatiivisesti kommentoivat pelkäävät että jokin ap:n muutoksessa vaikuttaa heihin itseensä, heitä tuskin kiinnostaa ap:n muutos sinänsä. Ne jotka välittävät ap:sta ovat toki iloisia että ap on iloisempi muutokset tehtyään.
Itselläni ei ole koskaan ollut tämänkaltaista ongelmaa. Olen aina ollut sitä mieltä että kannattaa olla sellainen kuin on (ulkonäöllisesti ja ihan joka tavalla muutenkin) - muutenhan kukaan ei "pääse" pitämään minusta sellaisena kuin oikeasti olen. Ne jotka pitäisivät aidosta minusta eivät tiedä että olisin oikeasti sellainen, ja ne jotka pitäisivät valheellisesta kuorestani eivät pitäisi minusta itsestäni aidosti.
Mä koin olevani "ruma ankanpoikanen" nuorena, vaikka olin oikeesti nätti, mutta en meikannut juurikaan tai värjäillyt hiuksia niin muihin teineihin verrattuna tunsin olevani tosi tylsän näköinen. Vuodet 18-26 menikin sitten niin, että yritin tuoda naisellista puolta laittautumisella, mutta silti kaikki muut tuntuivat olevan niin paljon "parempia" naisia... Mitä enemmän yritin, sitä feikimpi olo mulle tuli. Silloinen poikaystävä oli aika ulkonäkökeskeinen ja ruokki epävarmuuttani.
Sitten aikuistuin vähän lisää (+dumppasin sen ukon) ja totesin että tää ei ehkä olekaan mun juttu ja aloin laittautua vain sen verran kuin omalta tuntuu. En haikaile tekoripsien/kynsien perään, panikoi ihokarvoista (en edes nypi kulmiani ne on hyvät ihan näin) tai pukeudu korkkareihin ja hameisiin. Mun kiinnostus ulkoisiin asioihin on vähentynyt ja viihdyn itseni kanssa paremmin nyt. Ja jostain kumman syystä tällä tavalla musta tuli se itsevarma ja kaunis nainen vaikka kuvittelin nuorena ihan toisin :)
Se mitä halusin sanoa on, että unohda kaikki muut ja jos sun tapauksessa tunnet esimerkiksi sukupuoli-identiteettisi andogyynimmäksi ja haluat sen näyttää, niin go for it! En usko että saavutat itsesi kanssa harmoniaa jos elät muiden mieliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset hämmentävän usein kuvittelevat että muut välittävät heidän valinnoistaan jotenkin keskivertoa enemmän. Oikeasti ihmiset ovat pääasiassa kiinnostuneita itsestään.
Jos ap muuttaa nyt tyyliään ne mahdollisesti negatiivisesti kommentoivat pelkäävät että jokin ap:n muutoksessa vaikuttaa heihin itseensä, heitä tuskin kiinnostaa ap:n muutos sinänsä. Ne jotka välittävät ap:sta ovat toki iloisia että ap on iloisempi muutokset tehtyään.
Itselläni ei ole koskaan ollut tämänkaltaista ongelmaa. Olen aina ollut sitä mieltä että kannattaa olla sellainen kuin on (ulkonäöllisesti ja ihan joka tavalla muutenkin) - muutenhan kukaan ei "pääse" pitämään minusta sellaisena kuin oikeasti olen. Ne jotka pitäisivät aidosta minusta eivät tiedä että olisin oikeasti sellainen, ja ne jotka pitäisivät valheellisesta kuorestani eivät pitäisi minusta itsestäni aidosti.
Tuohon kuvitelmaan olen itsekin sortunut, mutta nykyään olen täsmälleen samaa mieltä tuosta: ihmiset ovat enimmäkseen kiinnostuneita itsestään. Ja sitten on niitä harvoja, jotka ovat kiinnostuneita minustakin (ja minä heistä), ja luulen että helpommin löydän sellaisia ihmisiä olemalla oma itseni niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Te ihmiset, jotka tällaista pohditte: Antakaa vain mennä! Muuttakaa tyyliänne vähitellen oman itsenne suuntaan. Älkää kuitenkaan keskittykö vain meikkaamiseen, vaatteisiin yms. vaan tuokaa oma itseänne myös muuten esiin, antakaa todenmukainen ensivaikutelma ihmisille esim. kävelytyylillä. Älkää pelätkö näyttää sitä mitä olette! Olkaa erottuvia, jos se tuntuu hyvältä. Olkaa mukana massassa, jos se tuntuu hyvältä. Tai jotain siltä väliltä. Tai yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista. Sekin on ok. Pääasia, että olette omia itsejänne!
Tsemppiä kaikille tällaisten ongelmien kanssa taisteleville!❤️
Olen muuten tosiaan jo jonkin verran muuttanut esimerkiksi kehonkieltäni, tai siis nimenomaan rohkaistunut sen suhteen. Kyllästyin olemaan aina se joka väistää ja sulloutuu mahdollisimman pieneen tilaan. Nykyään otan rohkeammin oman tilani enkä pelkää niin paljon ihan sitä konkreettista törmäämistäkään vaikka ruuhkaisessa kaupassa. Tietysti pyrin edelleen olemaan ihan normaalitason kohtelias, mutta en samanlailla anteeksipyytelevä ja näkymätön kuin monta vuotta olin.
-ap
Olen tutkitusti fiksu, mutta olen syöppö ja paksu - ja sekös harmittaa.
En jaksa miettiä ulkonäköäni, elämässäni on niin paljon tärkeämpiäkin asioita.
Minä en osaa sanoa miltä ulkonäköni pitäisi näyttää, mutta ristiriitaa tunnen. Usein hämmästyn kun katson itseäni peilistä. :D Ehkä haluasin olla jollain tavalla fyysisesti näkymätön.
Maailmanparantajat taas alapeukuttamassa, kun ap:n pitäisi tietenkin olla nyt miettimässä miten ratkaista nälänhätä eikä pohtimassa omaa ulkonäköään!
Ap:lle: anna mennä vaan! Mitä siinä muka menettäisit? Jos tuntuu väärältä uusikin tyyli, niin ainahan voit sitten taas palata tuttuun ja turvalliseen tavistyyliin.