Mella,27, pahoitti mielensä sairaalassa:imettävä äiti sai ilmaisen ruoan, korviketta antava joutui maksamaan
Korviketta antava äiti ihmettelee, miksi imettäjät saavat sairaalasta ilmaisen ruoan, mutta hän joutuu maksamaan omastaan. Sairaalalla on yksinkertainen vastaus.
Hämenlinnalaisen Mellan, 27, viiden kuukauden ikäinen vauva joutui leikkaukseen Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Äiti ja vauva viipyivät osastolla neljä päivää. Mella pahoitti mielensä eräästä sairaalan käytännöstä.
Naapurisängyn vauvan imettävä äiti sai lapun ilmaiseen ruokailuun henkilökunnan ruokalaan, mutta Mella, joka ruokkii vauvaansa pullosta, joutui maksamaan ruoastaan samassa paikassa reilut viisi euroa.
Miksi imettävä äiti sai ruoan ilmaiseksi ja toinen joutui maksamaan, Taysin lasten ja nuorten kirurgisen yksikön osastonylilääkäri Tuija Lahdes-Vasama?
– Alle kuuden kuukauden ikäiset vauvat, joiden äiti imettää, saavat ruokansa sairaalassaoloaikana äidiltään, joten äiti saa ilmaisen ruoan. Jos vauva taas on vastikkeella, hän saa maidot sairaalasta ilmaiseksi, ja siksi äiti joutuu maksamaan omasta ruoastaan, Lahdes-Vasama selittää.
Mella kertoo, että heillä oli sairaalassa mukana omat äidinmaidonvastikkeet.
– Siinä tapauksessa nähdäkseni äidin olisi kuulunut saada ruoka ilmaiseksi, Lahdes-Vasama sanoo.
– Meillä on täällä tarjolla kaikki yleisimmät vastikkeet, mutta jos on joku aivan erityistilanne, niin sellaisiin meillä ei ole ohjetta.
Osastolta kerrotaan, että ruokailusta on tullut joitakin yksittäisiä palautteita, mutta asia ei ole noussut isommin tapetille.
Sama käytäntö useissa sairaaloissa
Mella kirjoitti kokemuksestaan Facebookin suljettuun Korvikemutsit-ryhmään, josta löytyi kohtalotovereita ympäri Suomea. Sama tapa on käytössä sairaaloiden lastenosastoilla ainakin Mikkelissä, Seinäjoella ja Jyväskylässä.
Sen sijaan esimerkiksi Lastenklinikalla Helsingissä äideille tarjotusta ateriasta on luovuttu, ja kaikki lapsen perheenjäsenet saavat käydä syömässä henkilöstöravintolassa henkilökuntahintaan – riippumatta siitä, onko äiti, isä, imettäjä vai korvikkeella ruokkija.
– Minun mielestäni ruoka pitäisi saada yhtä lailla, sillä korvikeäidit näkevät enemmän vaivaa lapsen ruokinnan suhteen kuin imettävät äidit – ravaavat yölläkin kaapilla ja pesevät pulloja, Mella perustelee.
– Olisi hyvä, että imettäväkin äiti maksaisi tai sitten kaikki saisivat ilmaiseksi. Yhtä paljon korvikettakin antava äiti kantaa vauvasta huolta ja saattaa unohtaa syödä.
”Neuvolassa katsotaan pahalla”
Mella katsoo, että vastikkeella vauvojaan ruokkivia äitejä syrjitään ja pidetään huonompina äiteinä kuin imettäjiä.
Hän on ruokkinut kaikki kolme lastaan äidinmaidonvastikkeella, sillä imetys ei ole yrityksistä huolimatta onnistunut. Kaksi ensimmäistä lasta syntyivät Helsingin Kätilöopistolla, jossa Mella koki tulleensa painostetuksi imettämiseen. Kotiin tultuaan hän otti pullon käyttöön. Perheen pienin syntyi Hämeenlinnassa, jossa kätilö toi pyydettäessä korviketta.
– Aina sanotaan, että kun annat maitoa pullosta, lapsi ei saa läheisyyttä. Neuvolassakin katsotaan pahalla. Kaikki eivät vain pysty imettämään, Mella sanoo.
http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-2000001266646.html
Kommentit (79)
En kyllä saanut Taysissa ilmaista ruokaa vaikka imetin ja vauva oli 2-5 vrk ikäisenä osastolla enkä itse ollut potilaana.
Jossain seinällä oli lappu että henkilökuntahintaan saisi annoksen kun pyytäisi kuponkeja joltain henkilöltä, joka olisi pitänyt erikseen etsiä. Lisäksi ruokala oli jossain kaukana joten oli helpompaa käydä abcllä syömässä. Vasta kontrollikäynnillä löysin sen ruokalankin.
Kyse siis tuskin on imetyksestä vaan siitä että Taysissa ei kukaan tule sanoneeksi mitään ohjeita jos et itse kysele kaikkea ja lue jokaista lappua eri seiniltä.
Hän oli yrittänyt imettää, mutta silti koki että sairaalassa painostettiin imetykseen? Jotenkin ristiriitaista. Luulen että hän ei, kuten ei moni muukaan, vain yrittänyt tarpeeksi ja kysynyt ajoissa neuvoa. Imetyksen alussa pitää olla kärsivällinen ja luottaa itseensä ja kehoonsa. Kivuliastakin se on, joten ehkä kaikista vain ei ole siihen. Mutta sitten jos päättää luovuttaa, on aivan turha syyllistyä mistään.
Korvike on korviketta, ja rintamaito on imeväisikäisen parasta ruokaa. Korvike toiseksi parasta. Case closed.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole sairaalassaolon aikana tullut maitoa rinnasta yhtään. Ei saanut vauvat ravintoa vaikka minä sain kyllä ruuat. Molemmille lapsille jouduttiin antamaan vastikettakin koska maito ei vain noussut (vielä neljäntenä päivänä imetyspunnistuksissa tasan nolla grammaa painonnousua) ja kotiinkin pääsin vain kun lupasin antaa pullosta. Ilmaiset ruuat silti sain, ja kovasti sitä osaan arvostaa ihan näin jälkikäteenkin.
Lehtijutussa ei ollut kyse synnytyksestä, eli äiti ei ollut potilaana ollenkaan.
Pälä pälä pälä. Äidillä on selvästi huono omatunto siitä ettei imetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kyseessä on 27-vuotias kolmen lapsen äiti niin ehkä hänelle oikeasti se viisi euroa on iso raha.
Vaikka monet nuoret äidit kutsuvatki yli kolmikymppisiä vauvojen äitejä mummoäideiksi niin sentään meillä on rahaa ostaa ruokaa, ja suhteuttaa pienen lapsen leikkaus siihen että maksoi mikä tahansa mitä maksaa kunhan lapsi selviää hengissä.
27-vuotias on ihan tavallinen ikä saada lapsia. Ja luulen, että iästä riippumatta kaikki täyspäiset äidit osaavat suhteuttaa rahan ja lapsen terveyden.
Niin, ehkä jos olisi ensimmäinen lapsi kyseessä mutta mulle ainakin tulee selkeitä mielleyhtymiä (nykyään) naisesta jolla on 27-vuotiaana jo kolme lasta, eikä kyseinen nainen ole lesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä että pitää maksuttomia ruokia kenellekään verovaroilla antaa
Ei niitä sairaalaruokailuja verovaroilla kustanneta, vaan sillä laskulla, joka hoidosta kotiin lähetetään. Se maksu, joka lähentelee noin viittä kymppiä per vuorokausi.
Meinaat, että se kattaa hoitokulut ja ruuat? Todellinen hoitovuorokauden hinta on 200-400 euroa. Toimenpiteet sen päälle.
Yksiselitteisesti syrjintää. Jos maitoa ei tule, pitää maksaa. Mitä jos se pulloruokkija on töissä käyvä ja maksaa veroja ja tissiäiti joku teini, joka vain maksaa yhteiskunnalle? Että haistakaa paska perusteluinenne siellä sairaalassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä että pitää maksuttomia ruokia kenellekään verovaroilla antaa
Ei niitä sairaalaruokailuja verovaroilla kustanneta, vaan sillä laskulla, joka hoidosta kotiin lähetetään. Se maksu, joka lähentelee noin viittä kymppiä per vuorokausi.
Meinaat, että se kattaa hoitokulut ja ruuat? Todellinen hoitovuorokauden hinta on 200-400 euroa. Toimenpiteet sen päälle.
No ei se kuitenkaan kenellekään ole _ilmaista_ se hoito siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhasta tämä nainen itkee mukaan ettei tissimaitoa riitä jos on heti kun kotiin pääsee alkanut vastiketta antamaan. Kaikki normaali öljyllä varustetut ihmiset tietää että siinä menee useita päiviä että se maito alkaa virrata kunnolla.
Kaikki normaaliälyiset tajuavat myös, että joskus vauva voi joutua käyttämään apteekin erikoiskorvikkeita, esim. allergian takia. Siitä ei tarvitse rangaista äitiä aterian menetyksellä.
Ja sairaalako ei saa noita erikoiskorvikkeita apteekistä? Tottakai saa! Ei kyse ole äidin ateriasta vaan vauvan. Imettävä äiti syö ruoan ja antaa vastaavasti maidon rinnoista vauvalle. Korvikeruokittu vauva saa sairaalasta korvikkeet.
Miksi tämä Mella ei anna lapselle kunnon ruokaa?
Eikö häneltä tule maitoa vai missä vika?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutusta pomppaa silmille vain tämä kummallinen luulo, että vauva ei saa läheisyyttä jos sitä ruokkii pullosta. Eikö se vauva ole siinä ihan samalla tavalla sylissä?
En tajua pulloruokkijien syyllistämistä.
Aika usein näkee pulloruokinnan tapahtuvan niin että vauva on jossain sitterissä, sängyssä tms ja pullo vaan tökätään suuhun.
Ehkä isommilla lapsilla. Vauva on helpoin syöttää sylissä. Kyllä tuo imetysasiakin pikkuhiljaa normalisoituu. olemmat tavat mielletään normaaleiksi ja sitten ihmetellään miten ennen aikaan siihen suhtauduttiin niin asenteellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Mua kuvottaa tää "me ollaan parempia äitejä, kun imetetään".
Okei. Tykkäät ilmeisesti enemmän tästä uhriutuvasta "korvikeäidit näkevät enemmän vaivaa lapsen ruokinnan suhteen kuin imettävät äidit – ravaavat yölläkin kaapilla ja pesevät pulloja, Mella perustelee."
Onneksi ei tainnut olla vauvalla oikea hätä kun tuosta ehti mielensä niin pahoittaa.
Vai hakeeko hän sitä, ettei eivät muutkaan saisi mitään ilmaiseksi kun ei hänkään (paitsi lapsensa hoidon).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turhasta tämä nainen itkee mukaan ettei tissimaitoa riitä jos on heti kun kotiin pääsee alkanut vastiketta antamaan. Kaikki normaali öljyllä varustetut ihmiset tietää että siinä menee useita päiviä että se maito alkaa virrata kunnolla.
Kaikki normaaliälyiset tajuavat myös, että joskus vauva voi joutua käyttämään apteekin erikoiskorvikkeita, esim. allergian takia. Siitä ei tarvitse rangaista äitiä aterian menetyksellä.
Ja sairaalako ei saa noita erikoiskorvikkeita apteekistä? Tottakai saa! Ei kyse ole äidin ateriasta vaan vauvan. Imettävä äiti syö ruoan ja antaa vastaavasti maidon rinnoista vauvalle. Korvikeruokittu vauva saa sairaalasta korvikkeet.
Ei olisi ensimmäinen kerta, kun pyydetään tuomaan kalliit ja harvinaiset lääkkeet tmv. mukanaan sairaalaan. Kyllä tuossa ajatellaan äidinkin syömistä, äiti voi olla lähellä lasta eikä unohda syödä.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti, voiko tällaisestakin mielensä pahoittaa. Huh.
Tottakai se potilaana oleva vauva ruokitaan rintamaidolla, jos tähänkin asti niin on tehty ja imetys saadaan fiksusti järjestettyä. Jokainen tajunnee (toivon??) että maidontulo taas edellyttää, että äiti syö ja toisaalta että sairaala säästää sen korvikkeen hinnan.
Jos tuosta saa syyllistämistä revittyä, lienee sen verran heikko itsetunto, että joutaakin syyllistyä. Kasvattakaa ihmiset selkäranka ja seiskää valintojenne takana.
Seiskää valintojenne takana? Voin luetella vaikka kuinka monta syytä miksi korvike ei ole äidin valinta vaan pakkotilanne. Tuossa kommentissa tulee hyvin selkeästi esiin asenteellisuus korvikkeita antavia äitejä kohtaan. Eikö sitä edes itse huomaa?
Ihme älinää sanon minä. Suomessa lapsia sentään hoidetaan käytännössä ilmaiseksi. Sairaalavuorokauden hinta taitaa olla jotain 38,80 (lapsilla ei kai sitäkään). Siihen joku vielä inahtaa, että kyllä se luulisi kattavan koko perheen suvun ja naapureidenkin ruuat. No, unohtuu matkalla, että se oikea hinta sille sairaalavuorokaudelle on noin 500€ + kaikki tonnien toimenpiteet/tutkimukset tai kymppitonnien leikkaukset päälle. Pitäskö suomalaiset laittaa vuodeksi elämään vaikka jenkkisysteemillä niin oppisivat, että tuollaisista asioista iniseminen on todella typerää. Toinen aihe on se, että kun joku saa jotain pientä ilmaiseksi niin äkkiä se siltä pois jos en minäkin saa. Minusta tuo perustelu on ihan luonnollinen (syrjimättä mitään lapsen ruokkimistyyliä): Sairaala vastaa potilaan ruuasta ja jos se ruoka tulee äidistä niin sitten siitä.
Sitä on niin herkkis, kun on saanut vauvan.
Itse ajattelin, etten saanut synnytyksen jälkeen kuohuvaa (pommacia), koska synnytys ei edennyt ja lapsi syntyi lopulta sektiolla.
Oikeasti luultavasti vain unohtivat tarjota meille kuohuvat. Minä hormonihöyryissäni näin, miten toisille tarjottiin, mutta meille ei. Ja olisi tuntunut tyhmältä alkaa kyselemään, miksi toiset saavat ja me ei.
Toisen lapsen kohdalla saimme kuohuvat, vaikka hänkin syntyi sektiolla. :)
Ylilääkäri perusteli hyvin, miksi oli tuollainen käytäntö. Hän myös sanoi, että tuossa oli tapahtunut virhe ja äidin olisi pitänyt saada ruoka koska hänellä oli omat korvikkeet mukana. Hyvä, että äiti toi asian esiin ja virhe huomattiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä että pitää maksuttomia ruokia kenellekään verovaroilla antaa
Ei niitä sairaalaruokailuja verovaroilla kustanneta, vaan sillä laskulla, joka hoidosta kotiin lähetetään. Se maksu, joka lähentelee noin viittä kymppiä per vuorokausi.
No voi herranjestas. Sairaalavuorokauden hinta yhteiskunnalle on 300-500€ pelkästä sairaalassa olosta ja päälle toimenpiteet ja leikkaukset tuhansista kymmeniin tuhansiin. Se jopa lähes 50€ on aika alennushinta. Ei siinä laskuss aole eritelty, että yhteiskunta tarjoaa kaiken muun, mutta tässä lasku ruuista. Voi hessus ja jessus teitä.
Siinä hän syyttää itse muita huonommiksi äideiksi, ja sitten oottaa jotain kruunua itselleen pulloilustaan.