Palaa hermo saamattoman miehen kanssa!

Mies on niin samaton, että ei ole tosikaan.

Ei oikeastaan tee mitään ilman, että käsken.



Mies kyllä esim. siivoaa, kun minä sanon, että tänään siivotaan.

Mitään ei saa valmiiksi, ei itse ehdota koskaan mitään tekemistä.

Ilmeisesti makaisi vapaa-aikanaan sohvalla siivoamatta tai käymättä edes ulkona.

Olen sanonut miehelle, etten ole hänen äitinsä. Eipä paljoa auta. Myöntää kyllä keskustelutilanteissa olevansa saamaton, tyhmä ja ties mitä. Eli kauheeta itsesääliä. Olen suoraan sanonut, että todella typerää tollanen itsensä haukkuminen. luiletko että sillä tilanne korjaantuu. Taas on vaimo lepytetty ja voi jatkaa yhtä saamatonta elämää.



Meillä keksustelut on typistyneet minimiin. Joskus buorena, ennen lapsia tykkäsin keskustella illat pitkät. Kyllä sen miehen lopulta sai sanomaan jtain.

Nykyään työstä ja lapsista väsyneenä en jaksa houkutella toista keskustelemaan. Jos ei keskustele niin ei.

Ja ikävä kyllä, eipä meillä enää tunteista/ajatuksista ikinä keskustellakaa. Todellisuudessa mies ei tiedä mitään ajatuksistani, enkä minäkään hänen. Kune ei puhu niin ei puhu.

Mies vosi olla vaikka kolme päivää puhumatta, sitten tokaisee jotain "onpa hieno auto naapurilla". Eli ei edes tajua, että me ei jutella mitään.



Saman nalkuttavan akan olen huomannut itsessäni. Siitäkin olen miehelle sanonut, että en halua nalkuttaa, mutta kun muuten ei koskaan tapahdu mitään.



Joskus yritän olla olematta "äiti".

Esim. ruoka-asioissa. Päätän, että nyt tänään minä enkysy muitä ruokaa tehdään tai tee sitä itse. (molemmat ollaan siis töissä, joten mielestäni mulla ei ole sen suurempi velvollisuus tehdä mitään kun miehelläkään)

Kello käy ja käy. Ruoka-aika on ohitetyu jo ajat sitten. Ja miehelle ei tule mieleenkään, että sitä ruokaa pitäisi jo tehdä. Muutenhan sitä voisi olla tekemättä viikonkin, mutta lapset sentään tarvii ruokaa.

Ja siis, mies tekee ruokaa, jos minä pyydän, että tekisitkö sitä makaronilaatikkoa.

Mutta kyse olisikin siitä vastuusta, huomata että sitä pitää tosiaan tehdä ja ja joka päivä. Ja mielellään aika samaan aikaankin.



Tuli pitkä purkaus, mutta kiva huomata etten ole ainut!

boheemi ja huoleton (lue: saamaton ja siivoton). Miehellä taas oli kämppä aina tiptop. Jotekin vain lasten myötä minun on ollut pakko oppia ahkeraksi ja mies taas on taantunut lapseksi muiden joukossa. Eniten ärsyttää, että mies on aina niin VÄSYNYT. Minä sentään herään vauvan kanssa 7 kertaa yössä, mutta herraa vain väsyttää koko ajan niin, ettei muuhun kykene kuin makaamaan sohvalla ja katsomaan urheilua. Ja jos siitä huomauttaa, mies järkyttyy, ettei kotonaan edes saa yhtään levätä, vaikka on niin väsynyt. En tiedä pitäisikö sen mennä jonnekin lääkärille tai jotain, kun noin väsähtää normaalissa arkielämässä.

Vietettiin varsin boheemia elämää. Siivottiin kun jaksettiin, yhdessä. Lasten myötä tyylin oli pakko muuttua mutta kas kummaa, se muutos koski vain mua. Mistä tämä olisi pitänyt etukäteen tietää?

Mies soitti äsken ja kysyin, mitä haluaa syödä. "Sinähän se kaupassa käyt". Joo, tuota olinko kysynyt että voiko mies käydä puolestani?? En. Halusin vain tietää millainen ruoka olisi miehen mieleen tänään...ja vastaus tulikin myöhemmin, tekstarilla: "Ihan sama, kunhan muksut saa ruokaa. Mä voin olla syömättäkin".



Meillä on nykyään ihan joka päivä tälläistä; minä hoidan viralliset asiat, siivoan, laitan ruoan, muistutan miestä tärkeistä asioista jne. Mies ei osaa edes muuttoilmoitusta tuoda/veroilmoitusta korjata kolmannen muistutuskerran jälkeen, viedä roskia ennenkuin ovat homeessa, laittaa muuta kuin roskaruokaa, tai pitää huolta siitä että asiat pyörivät (laskut tulevat maksettua, ruoat ostettua, parturi tilattua jne.). Olen itkenyt melkein joka ilta itsekseni että kuinka tässä näin kävi? Miten niin ihanasta, vastuuntuntoisesta miehestä tuli tälläinen vastuuton, lapsellinen kakara??



Jos teen kuten yleensä neuvotaan ja "lakkaan hoitamasta kaiken", mikään ei muutu. Kokeilin sitä kuukauden päivät ja jouduin lopulta luovuttamaan; mitään ei hoidettu ellen minä joko sanonut siitä tai tehnyt sitä miehen puolesta.



Saan olla nykyisin tarkkana postin kanssa, koska mies saattaa nostaa ne vain jonnekin ja sitten unohtaa sanoa että meille tuli toinen maksumuistutus.

hyyssäämiseen. Nostakaa kissa pöydälle ja kertokaa uupumuneita ja väsyneitä pyörittämään huushollia yksin. Ellei auta, tilatkaa aika perheneuvolaan tms. Olen todellakin nähnyt läheltä elämää, jossa nainen teki kaiken (puunpilkkomisesta lähtien) töissäkäymiseen.

Meillä on takana kuuden vuoden suhde ja kahden vuoden yhteiselo. En voi erota noin vain, koska lapset jumaloivat isäänsä eikä minulla ole oikeutta hajoittaa perhettäni, koska mies kuitenkin vielä sanoo rakastavansa minua. Rahasta tämä ei ole mitenkään kiinni, päinvastoin.



Jotenkin sieppaa tämä tilanne...en tiedä mitä tekisin. En ole pettävää tyyppiä enkä harrasta yhden illan juttuja muutenkaan. Mutta tahtoisin niin saada takaisin sellaisen keskusteluyhteyden mieheen, ennen juttelimme tuntikausia keskellä yötäkin. Kun olin raskaana ja näin painajaisia, miestä ei saanut herättää edes vapaapäivinä. Itkin ja tärisin oksennus kurkussa yöt toisensa jälkeen, siitä jäi pahat jäljet mieleeni. En luota tänäkään päivänä mieheen, kehittelen aina varasuunnitelman siltä varalta että mies on mokannut/unohtanut sovitun asian.



Ja ikävää kyllä, yleensä joudun menemään sen varasuunnitelman mukaan...

olet niin verbaalinen lahjakkuus kirjoittamisessa:) tuttu tunne, meillä kaikki jäi mun harteille, en tiedä mikä valaistus mieheni päässä on käynyt, tuntuu että viime aikoina ruvennut vähän tsemppaamaan itsekkin, mistä moinen, niin luoja yksin tietää!

tehkää vaatimus. Eli sanotte suoraan, että ei onnistu enää näin ja jos olette varmoja, että mies on kuullut/kuunnellut/ymmärtänyt asian eikä muutosta tapahdu, sanotte suoraan, että se on joko ulkopuolisen avun hakeminen tai ero.



Ihan rauhassa ja nalkuttamatta, sanotte, ettette vain jaksa enää keskustella turhaan kahdenkesken. tietysti tuossa on se riski, että ero tulee, mutta jos nykytilanne on kestämätön, ei kai se mikään kamala asia ole?



Toinen vaihtoehto on pitää ne mölyt mahassaan ja sopeutua. Jatkuva tehoton nalkutus ei vie mihinkään, saa miehenkin vain kilpikonnapuolustukseen ja pohjalla olevat asiat häviävät näkyvistä, jää vain riita ja katkeruus molemmille.

Siihen mennessä varmasti vikatkin rakkaudentunteet ovat viilentyneet miinuksen puolelle...

Tilaa kotiin siivooja jonka miehesi luonnollisestikin maksaa.



Kerro että et jaksa siivota, joten mies voi hoitaa oman osuutensa maksamalla siivoojan käynnit...



Jos on pihi mies, niin luulis tuossa vaiheessa jo tarttuvan imurin varteen...

Lukekaa Laura Doyle:n kirja Heikko, vahva vaimo.

Antoi minulle jonkin verran ajattelemisen aihetta. En toki ole aivan kaikista asioista samaa mieltä kirjoittajan kanssa, mutta paljon järkeviä ajatuksia.

Saamattomat miehet heittäytyvät lapsiksi ja jättävät kontrollin ja vastuun vaimon harteille.



Kirjoittajan pointit lyhyesti: Älä kontrolloi kaikkea. Älä ala äidiksi miehellesi. Anna miehen tehdä asioita puolestasi. Anna miehen huolehtia sinusta. Ota itsellesi omaa aikaa ja tee itsellesi mieluisia asioita. Ole nainen, näytä naisellisuutesi.

Tuosta toisen arvostamisesta sen verran, että se on kyllä yksi parisuhteen "peruskivi", jos se puuttuu niin se kyllä vaikuttaa koko parisuhteeseen paljon.

Aivan ihana mies monessa muussa asiassa, mutta maailman saamattomin ja huonomuistisin. Mulla menee joka päivä hermot siihen, kun pitää huolehtia yksin kaikesta ja olla miehen "äiti". Kaikki on mun vastuulla. Miehelle en sentään parturia varaa ja sen sitten kyllä huomaakin, kun toinen vaan kuukaudesta toiseen sanoo, että pitäis varmaan varata parturi, mutta ei tee mitään asialle ja tukka vaan kasvaa ja kasvaa. Meillä siis ihan samanlaista elämää kuin monella muullakin (onneksi) näytti olevan. Mies kyllä siivoaa, jos "käsken" häntä siivoamaan, mutta oma-aloitteisesti ei voi tehdä yhtään mitään. Meillä on juuri tuosta syystä molemmilla ns. omat hommat, koska nyt mies ainakin tietää, mitkä hommat kuuluu hänelle, mutta ei voi niitäkään yleensä tehdä silloin, kun ne kuuluisi tehdä, vaan vasta monen päivän muistutuksen jälkeen. Ja kun monta kertaa täytyy kaikesta sanoa, alkaa se tietenkin kuulostaa nalkutukselta, mitä itsekin inhoan.



Olemme käyneet parisuhdeterapiassa ja niiden käyntien jälkeen tuntui, että jotenkin lähennyimme uudelleen. Nyt jaksan taas itsekin puhua miehelle kauniimmin ja mieskin on yrittänyt olla vähän aktiivisempi tekemään esim. kotitöitä. Meillä mies on myös ns. huono puhumaan, eikä ylipäätään tykkää kamalasti keskustella mistään. Tai kavereittensa kanssa kyllä juttelee, mutta vaimonsa eli minun kanssa ei. Yksi syy tohon on kuulemma se, että mun jutut on niin pitkiä, ettei mies jaksa kuunnella. Olenkin nyt tajunnut, etteivät kaikki pidä yhtä pikkutarkoista kertomuksista kuin minä itse ja yritän kertoa miehelle asiat lyhyempinä. Se on myös tärkeää, että jos haluaa, että mies sisäistää, mitä hänelle sanoo (ettei mies siis vain totea "joo", mutta ei ole kuunnellut yhtään), täytyy ensin varmistaa, että hän on 100 % läsnä, kun alan puhumaan. Haluan tuolloin myös katsekontaktin, jotta näen, kuunteleeko mieheni minua.



1000 kertaa olen avioeroa miettinyt, mutta rakastetaan miehen kanssa toisiamme, enkä halua lapsilta rikkoa kotia tälläisen asian takia. Toisen kunnioitus ja arvostus on valitettavasti ollut jo pidempään hukassa juuri siitä syystä, että toinen ei tee "mitään" ja toinen valittaa. Mutta nyt sekin alkaa taas löytyä, joten itse uskon, että parempaan suuntaan ollaan menossa.



Ja muistuttakaa niitä miehiänne, että ihan jo lastenkin takia myös perheen isän täytyy osallistua kotitöihin ja muihin yhteisiin askareisiin. Etteivät lapset opi isältään, että äiti tekee aina kaiken. Tuon sanoi parisuhdeterapeutti mulle, kun kerroin, että olen nyt, 8 vuoden yhteisen asumisen jälkeen alkanut jollain tavalla hyväksyä lattialla lojuvat miehen vaatteet yms. Lapsilta kuitenkin vaadin, että laittavat pyykkinsä likapyykkikoriin ja viikkaavat muut vaatteet johonkin tuolille tms. nätisti. Sen takia myös miehen täytyy tehdä samat asiat!



Tsemppiä! Suosittelen itse kyllä parisuhdeterapiaa, koska siellä mies joutuu kuuntelemaan ja terapeutti on siellä "erotuomarina".

Voi hevon ahteri tätä tilannetta. Mä en jaksa olla ainoa aikuinen meidän taloudessa!! *olet, tämän kirjoituksen perusteella*

Luulisi, siis huom. *luulisi* että jos auton ikkunan mekanismi reistaa, se korjattaisiin.. Tai jos ei oma knowhow riitä, vietäisiin huoltoon.. Eikä ajettaisi sillä kahta kuukautta toivoen että kyllä se vika korjaantuu jotenkin mystisesti itsekseen? Ja sitten itketään kun ikkuna oli tipahtanut oven sisään työmatkalla vesisateessa.. *Kaippa miehesi ootti, että äiti eli sinä asian hoidat*

Jos mä kysyn, että onko ookoo jos teen tänään pidemmän lenkin, eli oon pois kotoa noin kaksi tuntia, saan vastaukseksi tottakai. Takaisin tullessa mua odottaa pienet kaksoset nälkäisinä ja täysissä vaipoissa, esikoinen huutamassa hysteerisenä kun isä oli suuttunut hänelle.. Tyttö ei ollut uskaltanut käydä yksin pimeässä vessassa, isänsä ei ollut jaksanut tulla laittamaan valoja ja lopulta oli hermostunut tytön huutoon. Lopputulos: tyttö jäähyllä ja mies makaa sohvalla. (wtf?!))*Saamaton äijä, potkaise pihalle*

Samalla kun jättää lapset hoitamatta, voi jättää myös pöydän siistimättä.. Siis kun mä lähdin lenkille, mies ja esikoinen jäivät vielä syömään. Takaisin tullessani pöydällä oli kaikki ruokatarpeet maidosta ja margariinista lähtien. Uutena kokoelmaan oli lisätty likainen kahvikuppi ja aukinainen pullapussi. Mähän leivon niitä ihan siitä ilosta, että ne saa jättää pöydälle kuivumaan. Samoin ne on pussitettu just siksi, että pussin voi jättää auki. *Saamaton äijä potkaise pihalle*

Kaikki jää miehen käsistä kuin p*ska takapuolesta, tippuu siis just siihen mihin on tippuakseen.. Eikä todella korjaa jälkiään. Ei oikeastaan tee yhtään mitään jos sille ei nalkuta, ja mä nyt inhoan jo itseänikin kun olen muuttunut ihan kamalaksi ämmäksi, joka vain ulisee tekemättömistä töistä.. *kts. ed.*

Nämä siis viimeisen vuorokauden aikana.. Ja tämä on tätä joka jumalan päivä! Mä kyllä tykkään tuosta miehestä, on oikeinkin kiltti ja mukava, ja hyvää seuraa silloin kun mitään ei tarvitse tehdä.. Mutta mä en jaksa!! Musta tuntuu että olen sillekin äiti.. Enkä todella osaa pitää miehenä noin s*tanan saamatonta vätystä. Mä en enää arvosta sitä.. :( *kts.ed*

ÄRSYTTÄÄ!! ..anteeksi huutaminen ja kiitos kun sain purkautua..

Sanoit että kuka huolisi kohta 3 lapsen yh:n. Voin sanoa, että aivan varmasti huolii. Mutkin huoli aivan ihana mies, vaikka luulin että kai tässä kärvistellään yksin loppuelämä. Ja paremmin sut nyt joku huolii, kun sitten kun oot juuri se täysin katkeroitunut ämmä, joka susta takuulla tulee, kun teille tuohon kaaokseen vielä vauvakin syntyy.... Uskomatonta miten naiset vaan yrittää kestää vuodesta toiseen. miksei voi vaan erota? yksinkö ei muka pärjää? missä on naisten vahvuus? Mä olen ainakin yksin pärjännyt paremmin, kun jonkun ongelma äijän kanssa!

visuaalien kanava toimii paremmin ja ohjeita ei pysty sisäistämään.

anna sille lista tyyliin

korjaa pöytä

tiskit tiskikoneeseen, ruuat jääkaappiin, leipä ja pullapussit kiinni

pyyhi pöytä

vaihda vaipat

auta vessa asioissa

mikäli tämäkään ei auta, niin sitten ei ole toivoa.

rautalankaversiona? Eli ei se riitä, että sanot, että tarvit omaa aikaa ja mies sitten jää vahtimaan lapsia kun menet lenkille, mieshän ajattelee vaan että no niin, nyt se vaimokulta saa omaa aikaa ja on tyytyväinen, ja kun tulet lenkiltä ja paikat on sekaisin ja suutut SIITÄ syystä, mies on ihmeissään, että mitä se nyt siinä huutaa kun justhan se sai sitä omaa aikaa...

että kun saan "omaa aikaa", mies olettaa, että se on sellaista luksusta, ettei mitenkään voi olettää hänen tekevän silloin pienintäkään kotityötä. Eikä hän mitenkään pystyisikään, kaikki aika menee lasten kanssa selviämiseen.

asioista kuin naisilla, se on tullut huomattua tässä vuosien aikana. Esim. kun mies oli vuorotteluvapaalla meidän 2-vuotiaiden kaksosten kanssa, oli kämppä aina kuin pommin jäljiltä kotiin töistä tullessani. Mies perusteli asiaa sillä, että ihan turha täällä on mitään siivota päivän aikana kun lapset pistää paikat sekaisin saman tien, eli sitten vasta illalla kun lapset on nukkumassa, korjataan tavarat paikoilleen ja siivotaan. Juu, ihan hyvä ajatus, paitsi että yleensä se sitten olin MINÄ joka sen työn tein, mies kun oli niin puhki lasten kanssa olemisen jälkeen...:-) Itse kun olin hoitovapaalla, ehdin ihan mainiosti tehdä kaikki kotityöt ja ruoat vielä seuraavaksikin päiväksi siinä sivussa, mutta mies keskittyi täysillä lasten kanssa puuhailemiseen, mitä minä en kyllä tehnyt yhtä paljon.

Sillä erotuksella että minä käyn myös töissä. Ja sen lisäksi teen AIVAN kaiken. Nyt olen hyvin onnellinen kun mies on jaksanut kuitenkin käydä töissä, koska oli sekin aika kun minä olin raskaana, kävin töissä hoidin kaikki kotityöt raha-asiat yms. yms. ja mies nukkui kaikki päivät ja katsoi telkkaria yöt. Viikonloput ryyppäsi. Ei moneen viikkoon saanut edes mentyä työkkäriin ilmoittautumaan työnhakijaksi. Nyt sentään käy töissä!!!



Muuten luonne ei kyllä ole muuttunut. Joku aika sitten minun piti mennä töihin ja mies jäi kotiin hoitamaan lapsia (2v ja 4v) Aamulla lähtiessä vaihdoin nuoremmalle vaipan ja illalla kun tulin,niin tytöllä vieläkin se sama vaippa. Kun kysyin lapsilta olivatko syöneet mitään, niin olivat kuulemma itse hakeneet kaapista sipsiä. Siinä päivän ruokailut! Kun kyselin mieheltä ovatko lapset nukkuneet päiväunia, mies ei edes tiennyt. Oli siis tosiaankin koko päivän vain maannut sängyssä. Ja sanomattakin selvää että kämppä lasten mellastuksen jälkeen sen mukaisessa kunnossa...



Nykyisin en odota mieheltä yhtään mitään. Olen iloinen ihan kaikesta mitä suostuu tekemään. Joka aamu on lottovoitto kun jousee töihin! Jos joskus saan houkuteltua sen mukaani kaupungille tms. tekemään mitä vain, olen tosi onnellinen!

tietää, että onko nää kaikki saamattomat ja aloitekyvyttömät miehet työelämässä samanlaisia?



Mä en osta ajatusta siitä, että mies kykenisi töissä tekemään päätöksiä ja toimimaan ja olemaan aloitteellinen, mutta ei kykenisi siihen kotona. Jokin se aloitekyvyn kotona on tappanut ja mun villi veikkaukseni on, että vaimo haluaa pitää vallan ja olla se työnjohtaja joka aikatauluttaa ja päättää, milloin mikäkin tehdään ja millä tavalla.



Meillä oli samoin, mutta mun mies ei suostunut. Se haluaa itse päättää milloin se mitäkin tekee ja miten. Ja kun mä sisäistin tämän asian ihan lopullisesti kotitöistä tappeleminen loppui.



Naiset eivät vaan millään suostu luopumaan vallasta, jonka ovat itselleen saaneet:(