Olenko outo tai yliherkkä? Asiaa huonosti käyttäytyvistä aikuisista.
Aloitin pari kuukautta sitten työprojektin uuden kollegan kanssa. Työ vaatii aika tiivistä yhteistyötä eli olemme lähes sen 8h päivässä kaksin tai isommassa ryhmässä. Työparini on ns. suorapuheinen henkilö eli sanoo aina juuri sen mitä ajattelee. Minusta tämä kuulostaa välillä hieman tökeröltä (kun ei esimerkiksi mieti loppuun ja sanoo ääneen virheellisiä asioita tms) mutta olen ajatellut asiaa positiivisen kautta siten, että kun kerran teemme yhteistyötä on hyvä että ilmapiiri on sellainen, että molemmat pystyvät sanomaan oman näkemyksensä.
Viimeaikoina kollegani on kuitenkin alkanut kohdistaa "kritiikkiään" suoraa minuun. Eli sanoo asioita, jotka eivät ole työn kannalta oleellisia vaan minusta jopa kiusaamista. Esimerkiksi sanoi meikkiäni rumaksi, johon vastasin hämmentyneenä "öö..okei?" jonka jälkeen kollegani jatkoi "eihän mun tarvitse sua mielistellä, parempi että joku sanoo ääneen". Meikkini ei sinänsä ole oleellinen, mutta se oli tyyppiä ripsiväri+huulivoide, ei mikään työpaikalle sopimaton raskas meikki. Pari päivää sitten minulla oli syntymäpäivä, jota en sinänsä tuonut esiin itse mutta pomomme oli tilannut kahvihuoneeseen kakun ja antoi minulle pikku lahjan. En ole ollut tässä työpaikassa itsekään yli vuotta eli pomoni kultaisuus tuli täytenä yllätyksenä ja olin aidosti otettu lahjasta vaikkei kyseessä ole todellakaan mitään arvokasta. Lounaalla yritin aloittaa keskustelua kollegani kanssa sanomalla jotakuinkin: "Eikä miten ihana päivä, en olisi arvannut että saan kakkua ja lahjan. Mulla ei ole ennen ollut näin kivoja pomoja, onko sulla?" Mutta kollegani katsoikin minua todella ilkeästi ja tokaisi: "No en kyllä todellakaan haluaisi mitään krääsälahjoja, mulle on pomot aina sanoneet että oon yks parhaimmista työntekijöistä mitä niillä on koskaan ollut. Ei mua todellakaan tarvii lahjoa."
Tässä pari esimerkkiä. Muutoinkin kollega on koko ajan minun mielestäni jokseenkin outo. Muun muassa kutsuu mukaansa lounaalle mutta sitten sanoo ettei halua keskustella vaan haluaa nyt lukea uutiset puhelimesta, tiuskii jne. Olemme molemmat kuitenkin aikuisia ihmisiä ja olen itse kokenut nämä tilanteet todella oudoiksi. Minut on opetettu lapsena ottamaan muut huomioon sekä olemaan kohtelias joten en nyt yhtään osaa sanoa onko minussa oikeasti jotain vikaa, ylireagoinko tai olenko yliherkkä. Töissä käyminen on vain alkanut tuntua todella kiusalliselta ja ahdistavalta.
Mielipiteitä?
Kommentit (79)
Unohda hetkeks se lapsuuden kasvatus ja pistä samalla mitalla takaisin. Kyllä tuostakin munapäästä se kohta löytyy mihin sohaiseminen sattuu. Sitä kannattaa sit hyödyntää jos rupeaa ilkeilyt vituttamaan, äkkiä ne loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla kateellinen tai kokea sut uhkaksi, mutta ehkä myös kyllästynyt suhun kun työskentelette todella tiiviinä parina. Ottaisin etäisyyttä sen verran kuin tilanteessa mahdollista.
Veikkaan myös että kyllästynyt.
Siis onko tää nk kollega nainen vai mies?!!
Ihan hirveä kollega sulla ap... Kysyisin sinuna ihan suoraan, että miksi oot mulle ilkeä? Oli vastaus mikä tahansa, sano että sun ei tartte puhua mulle enään mitään, jätä mut rauhaan. Jos ei jätä, niin kerro pomolle. Tuohan on työpaikkakiusaamista, eikä tuollaista tarvitse sietää kenenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla kateellinen tai kokea sut uhkaksi, mutta ehkä myös kyllästynyt suhun kun työskentelette todella tiiviinä parina. Ottaisin etäisyyttä sen verran kuin tilanteessa mahdollista.
Veikkaan myös että kyllästynyt.
Tämä oli myös minun ensimmäinen ajatukseni, jonka yritin hoitaa kysymällä haluaako että tehdään projektia välillä etänä ja vähän vihjasin että "jos pystyt keskittymään paremmin omissa oloissasi" mutta ei käynyt. Sitten myös ihmettelen näitä lounaskutsuja yms. Jos ärsytän häntä niin miksi hän haluaa olla seurassani? Lisäksi hän änkee seuraan kun olen muiden työkavereiden kanssa. Tänään esimerkiksi meillä oli vierailija jolle piti esitellä tiloja ja pomoni pyysi minua, kollegani tahtoi ehdottomasti myös tulla mukaan. Menimme sitten kahdestaan ja koko esittelyni ajan kollegani "viimeisteli lauseeni" eli kun kuuli mistä alan kertomaan jatkoi lauseeni loppuun ihan kuin hän olisi asian alunperin tiennyt. Kun kierros oli loppu vieras sanoi että haluaa nimenomaa nyt minulta vastauksen pariin kysymykseen jolloin kollegani rupesi "huomaamattomasti" kävelemään niin nopeasti että emme enää vieraan kanssa pysyneet perässä ja häipyi. Minua nolotti todella paljon ja vieras oli aika hämmentynyt...
AP
Vierailija kirjoitti:
Siis onko tää nk kollega nainen vai mies?!!
Nainen on. AP
Mahdollista vain naisvaltaisella alalla. T. Mies
Vierailija kirjoitti:
Siis onko tää nk kollega nainen vai mies?!!
Onpa sulla huono ihmistuntemus. Valitettavasti naisista löytyy näitä. Viimeistään meikin haukkumisesta voi päätellä. Tosimiesten sanavarastoon ei kuulu sana: meikki.

Tämä ei ole normaalia. Sanoisin pomolle. Jos "vieras" oli joku firmanne asiakas niin tuohan jo vaikuttaa liiketoimintaan..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko tää nk kollega nainen vai mies?!!
Onpa sulla huono ihmistuntemus. Valitettavasti naisista löytyy näitä. Viimeistään meikin haukkumisesta voi päätellä. Tosimiesten sanavarastoon ei kuulu sana: meikki.
Joo. Mies ei edes huomaa että jos naisella on ripsaria ja huulikiiltoa että hän olisi meikannut.
Vierailija kirjoitti:
No yksi työkaverini jo kertoikin, että kollega puhuu minusta pahaa... ei halunnut sen tarkemmin eritellä koska varmaan näki että tulin surulliseksi. Ymmärtääkseni tilanne oli ollut sellainen, että työkaverini oli suunnitellut toisen työkaverinsa kanssa että perjantaina pitäisi lähteä koko työporukan voimin syömään töiden jälkeen, johon kollegani oli reagoinut kysymällä voidaanko minut jättää kutsumatta koska olen niin paskaa ja tylsää seuraa... Menin vessaan itkemään :(
AP
Hirveää! :(
Entä jos ryhtyisi tivaamaan, miksi, ai miksi ei, miksi noin, ja kerro tarkemmin, täsmennätkö vähän, ai nyt en kuullut, sanotko uudelleen, vähän kovempaa jne. Oisko siinä sopiva näpäytys takaisin. Sitten kun se oppii, että ei hemmetti joidun ahtaalle taas kun puhun hulluja, niin se luovuttaa jo etukäten.
Oletko ap ajatellut että esimerkiksi kehuskelemalla syntymäpäivälahjoilla vaan provosoit tätä ihmistä ja mahdollisesti myös muut työkaverisi kokevat sinut ylimielisenä?
No, olipa työkaverisi syyt käytökselleen mitkä hyvänsä, se on silti asiatonta. Suosittelen, että suhtaudut häneen asiallisen etäisesti: hoidatte työnne niin kuin aikuiset ihmiset, mutta ei _mitään_ enempää.
Se, miten ratkaista suoranainen moukkamainen käytös (minusta tuo on työpaikkakiusaamista), onkin sitten hieman kinkkisempi tapaus. Se on selvä, että sinun ei tarvitse sietää asiatonta käytöstä yhtään mistään syystä. Itse suosin asiallista ja suoraa palautetta heti tilanteessa. Huom: erittäin tärkeää on olla itse asiallinen ja mieluusti pysyä itse tyynenä, ettei saa itse työpaikkakiusaajan tai hankalan työkaverin mainetta (ne oikeasti hankalat työkaverit osaavat kyllä kieputtaa roolit siten, että he ovatkin itse uhreja!). Tarpeen vaatiessa ei ole ollenkaan huonompi vaihtoehto kääntyä esimiehen puoleen.
Veikkaan että tämä ap:n "kollega" on oikeasti kiva tyyppi, joka olisi halunnut tutustua mutta huomasikin pian että ap on itsekeskeinen työnarkomaani joka tarvitsee muiden hyväksyntää ja lahjoja ollakseen onnellinen ja päätti että voisi olla hauskaa vähän pilailla ap:n kustannuksella ja katsoa mitä tälle Neiti Täydelliselle tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo kuulosta ajattelemattomalta möläyttelijältä, vaan nimenomaan sellaiselta, joka nauttii siitä, kun saa muita hätkäytettyä. Jolla ei ole yhtään empatiaa. Hän valitsee itse ottaa puheeksi sellaisia aiheita, joiden tietää kolahtavan toiseen. Kasiluokkalaisista pojista ne häirikkötyypit ovat juuri tuollaisia, kun yrittävät saada opettajan pasmat sekaisin. Todella surullista, jos joku aikuinen käyttäytyy samalla tavalla kuin teinipojat.
Mitä aiheita tämä työkaveri nyt on valinnut? Kommentoi ap:n ilmeisesti rumaa meikkiä ja sanoi rehellisen mielipiteensä kun ap:n piti tyrkyttää tietoa kuinka ihana syntymäpäivä hänellä on ollut..
Trollilla on paha olo, annetaan sille pieni kolo. Se saa siellä yksinään murjottaa, omaan napaansa tuijottaa.
Et ole outo tai yliherkkä, kollegasi vaikuttaa kiusaajatyypiltä tai sitten häneltä vain puuttuu kaikenlaiset sosiaaliset taidot ihan kokonaan. Sinuna kirjaisin kaiken ylös ja keskustelisin asiasta luottamuksellisesti esimiehen kanssa ja pyytäisin työparin vaihtoa tai siirtoa toiseen projektiin. Ennenpitkään tuo alkaa vaikuttaa itse työntekoon ja näkyä lopputuloksessa, ja sitten olet oikeasti vaikeuksissa kun tuommoinen työpari varmasti kääntää sen kaiken sinun syyksesi.
17 vuotta ulkomailla asuttuani voin todeta että suomalaiset ovat kerta kaikkiaan joko autisteja tai niin vähän aikaa sitten puusta pudonneita että ihmiset voivat sanoa ihan mitä vaan mikä missä tahansa sivistysmaassa olisi sosiaalinen itsemurha. Suomalainen voi vääntää vaikka ripulip*skan pitopöytään jos tarjoilu ei miellytä, eikä mikään muu kansallisuus räknää vaikkapa ravintolalaskun jakamisen kanssa sentilleen niin penaalisesti kuin suomalainen. Suomalainen "rehellisyys" ts. töksäyttely on niin hirveää kuultavaa ettei ihmetytä yhtään miksi suomalaisilla firmoilla ja koko yhteiskunnalla menee niin huonosti.
Ap, mitä jos et puhuisi vain itsestäsi vaan huomioisit tämän kollegasi. Kysyisit mitä kuuluu jne...Ehkä vika onkin sinussa ja huonot käytöstavat.
Mitä aiheita tämä työkaveri nyt on valinnut? Kommentoi ap:n ilmeisesti rumaa meikkiä ja sanoi rehellisen mielipiteensä kun ap:n piti tyrkyttää tietoa kuinka ihana syntymäpäivä hänellä on ollut..