Siitä kasvatuksesta vielä...
Täällä on ollut monenmoista mielipidettä saako tukistaa, antaa luunappia tms. Itse haluaisin kovasti kuulla, miten te jotka ette tukista yms. saatte pelin vihellettyä poikki uhmaikäisen ei toivotusta toiminnasta, jos ei kerran voi tukistaa tai antaa luunappia, tietysti ensin yritetään puhumalla. Mielestäni jos tukistelun vastaavasti korvaa ainaisella huutamisella, se on ihan sama asia, kuin esim.tukistaminen. Itse uhmaikäisen äitinä yritän aina ensin puhua, selittää keskustella, lahjoa, kiristää, mutta omaa tahtoa on ja itsepäisyyttä, että välillä ei yksinkertaiseti mikään muu auta, kuin uhkaus tukistamisesta, välillä ei sekään, ja tukistaa pitää. Välillä on myös ns.vaarallinen tilanne, että lapsen touhu pitää saada heti loppumaan, ei ole aikaa jookos, voisitko-selittelyille/pyynnöille. Itse olen saanut lapsena fyysistä kuritusta, tukkapöllyä ym.ja itse ainakin kunnioitan ja arvostan vanhempiani. Tottakai rakkaus on vaakakupissa tasan, rakkautta ja rajoja, ne luovat turvallisuutta. Jokainen tyylillään ja parhaaksi näkemällään tavalla, eikös kaikilla ole kuitenkin sama päämäärä, saada lapsistaan yhteiskuntakelpoisia aikuisia!
Kommentit (37)
ENSIMMÄINEN KERTA KUN KUN KIRJOITAN ISOILLA KIRJAIMILLA KESKUSTELUUN...
HÄVETKÄÄ LASTEN KIUSAAJAT!
EN OLE KOSKAAN KURITTANUT LASTANI RUUMIILLISESTI ENKÄ VOISI RIKKOA LUOTTAMUKSELLISTA SUHDETTA SILLÄ. TYPERÄÄ EDES EPÄILLÄ ETTEIKÖ SUURIN OSA MEISTÄ ÄIDEISTÄ/ISISTÄ VOISI PIDÄTTÄYTYÄ NÄISTÄ KEINOISTA: KYLLÄ SE ONNISTUU. TÄYTYY OSATA OLLA AIKUINEN JA KUNNIOITTAA LAPSEN MINUUTTA JA KOSKEMATTOMUUTTA NIINPALJON ETTEI SORRU NÄIN SÄÄLITTÄVIIN JA ALA_ARVOISIIN KEINOIHIN
PELKKÄ TUKKAPÖLLY JA LUUNAPIT OVAT KEINOJA JOLLA NUJERRATTE LAPSENNE JA ITSETUNNON KEHITYS HÄIRIYTYY: JÄRKYTTÄVÄ ETTÄ PILAATTE LAPSENNE LUONNETTA JA MINUUTTA KYSEENALAISILLA KURITUSKEINOILLA.
LAPSI OPPII VASTA 6-7 VUOTIAANA JOSAIN MÄÄRIN ELÄMÄÄN AIKUISTEN SÄÄNTÖJEN MUKAAN; SITÄ ENNEN LAPSELTA EI VOI ODOTTAKAAN TÄYDELLISTÄ TOTTELEVAISUUTTA - SAIRASTA KURITTAA LASTA TEOISTA JOITA EI EDES VIELÄ PYSTY HALLITSEMAAN.
KÄSITTÄÄKSENI LAPSI VOI TULEVAN LAKIESITYKSEN MUKAAN HAASTAA VANHEMMAT OIKEUTEEN VIELÄ KYMMENIENKIN VUOSIEN PÄÄSTÄ (VANHENTUMISSÄÄNTÖ) ONNEKSI; TOIVOTTAVASTI TEIDÄN LAPSET ROHKAISTUU JOSSAIN VAIHEESSA ELÄMÄÄNSÄ SAATTAMAAN TEIDÄT OIKEUDEN ETEEN KOKEMANSA KÄRSIMYKSEN TAKIA.
KAIKKI NISKASTA VETÄMISET, TUKISTUKSET, LUUNAPIT, TÖNIMISET ON VÄKIVALTAA. LOPETTAKAA AJOISSA ENNENKUIN POLIISI ON OVENNE TAKANA.
LAPSI TARVITSEE TEIDÄN SYLIÄ, KEHUJA JA SELKEITÄ RAJOJA EI MINKÄÄNLAISTA RUUMIILLISTA KURITTUSTA: JOS KÄYTÄTTE RUUMIILLISA RANGAISTUKSIA TODISTATTE OLEVANNE ITSE HEIKKOJA JA LAISKOJA KASVATTAMAAN LAPSIANE KESKUSTELLEN JA KUNNIOITTAEN.
TUTKITTU ON MYÖS ETTÄ KURITUS VAHINGOITTAA LAPSEN JA AIKUISEN SUHDETTA JA LISÄÄ LAPSEN PELKOTILOJA ELI NAKERTAA ITSELUOTTAMUSTA. KURITUS MYÖS LISÄÄ UHMAA JA TEKEE LAPSET ENTIOSTÄ HANKALAMMIKSI.
EN YHTÄÄN IHMETTELE ETTÄ HUOSTAANOTOT LISÄÄNTYVÄT SUOMESSA KOKOAJAN KUN TÄLLÄKIN PALSTALLA KIRJOITTAA SELVÄSTI ÄITEJÄ JOIDEN LAPSET PITÄISI OTTAA HUOSTAAN VÄKIVALLAN TAKIA.
ja tässä hyvä esimerkki fanaattisesta mielipiteestä, tuskin kyse on kenelläkään, joka joskus lastaan tukistaa, että lastaan hakkaisi tai käyttäisi väkivaltaa, eikös jokainen omaa lastaan kuitenkin rakasta? mites se henkinen väkivalta sitten? huutaminen, uhkailu yms. onko se sitten sallitumpaa? No itse poistun nyt tästä keskustelusta, täällä kun ei tunnu saavan aiheesta rakentavaa keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa asialliseen sävyyn, vaan jokainen vaahtoaa ja " puolustaa" omia kasvatusmetodejaan, mutta kaikesta huolimatta, oikein mukavaa kasvatuksellista:) kevään odotusta kaikille!
Alku oli mun mielestäni hyvä, olisi voinut jatkaakin... On ihan luonnollista, että jokainen puolustaa omia menetelmiään. Kivempi vain lukea, jos puolustelussa on myös perusteluja mukana.
Ei henkinen väkivalta ole mielestäni sen sallitumpaa, mutta eihän se ole ainoa vaihtoehto fyysiselle kuritukselle.
Ja sitä mieltä olen, että kivun aiheuttaminen lapselle on väkivaltaa. Väkivaltaa on eriasteista, siitä voi jäädä jälkiä tai olla jäämättä, mutta satuttaminen _on_ väkivaltaa. Vaikka käyttäisi väkivaltaa rakkaus motiivina, se on silti väkivaltaa.
Tämmöiseen aiheeseen on jotenkin vaikea kirjoittaa. Yritän nyt kuitenkin saada omia ajatuksiani esille :)
Meillä on parin päivän päästä 1 vuotta täyttävä tyttö. On pääosin hirmuisen kiltti ja viihtyy itsekseen leikkimässä. Uskoo myös aika hyvin EI sanaa. Vaikea kuvitella vielä meidän tulevaisuutta.
Itselläni on valitettavan lyhyt pinna mutta onneksi se on kasvanut järjettömästi tytön synnyttyä.
Minua harmittaa vietävästi kun lähipiirissänikin on sellaista että lapselle huudetaan jatkuvasti kurkkutorvi suorana milloin mistäkin asiasta. Tuntuu että lapsi ei saa tehdä yhtään mitään. Minusta se melkein pahempaa kun vaikka pienen luunapin antaminen.
Tukkapöllyjä ja kerran selkäsaunan olen minäkin lapsena saanut. Traumoja siitä ei ole minulle jäänyt.
Yritän tyttöni kanssa nyt tällä hetkellä sitä että jos tekee jotain kiellettyä, kiellän napakasti ja nostan tytön muihin touhuihin. Joskus nappaan myös kädestä napakasti kiinni ja sanon ei. Jos vaikka siis koskee johtoja tms.
Vaikea tosiaan sanoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Uhmaiät yms. on kaikki vielä kokematta. Tietenkään en tahdo satuttaa lastani. Mahdottomissa tilanteissa olen ajatellut jäähyjä. Esim. omaan sänkyyn laitttamista tms. Nytkin se toimii niin että jos tyttö kitisee ja kätisee, laitan hänet hetkeksi omaan sänkyyn rauhottumaan. Likka viihtyy siellä todella hyvin eikä siis tunne jäävänsä " hylätyksi" .
Niin naiivi en toki ole että kuvittelen pääseväni noin helpolla. Kuten sanoin, lastani en tahdo satuttaa mutta en epäröi antaa esim. pientä luunappia otsalle jos tilanne on mahdoton. Varsinkin jos käydään leikkimään ruoan kanssa tai lapsi satuttaa tieten tahtoen muita.
Tuntuu tosiaan että näissä keskusteluissa täällä ihmisillä on kovin mustavalkoinen käsitys. Jos joku puhuu tukkapöllystä niin heti ollaan puhumassa tolkuttomasta väkivallasta. Minä haluaisin kasvattaa lapset suht lempeällä kurilla mutta jos se ei auta niin yritän keksiä jotain muuta. Kuria kuitenkin pitää olla.
Tulipa sekava sepustus :)
Jos etukäteen päättää, ettei satuta lasta, muita keinoja kyllä keksii. Joskus tulee tunne, että joutuu perustelemaan sitä, ettei kurita lasta fyysisesti. Kuvitteleeko joku oikeasti, ettei kasvatus muuten onnistu? Mistä tällaiset epäilykset syntyvät? Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut hyvän esimerkin omilta vanhemmiltani. Tiedän siis, että on täysin mahdollista kasvattaa yhteiskuntakelpoisia, hyvin käyttäytyviä lapsia ilman fyysistä kuritusta. Ja kuria on silti ollut. Viiteen lapseen on mahtunut jo aika erilaisia persoonia, joten uskon, ettei se ole lapsen luonteesta kiinni, pikemmin vanhempien luonteesta. Ei ole tullut niin mahdottomia tilanteita, että olisi tarvinnut " napata" tms.
Aikaa, hermoja ja kärsivällisyyttä kyllä kysytään. Mutta mielestäni se on sitä aikuisuutta. Että osaa eritellä myös omia tunteitaan ja pystyy rauhoittumaan.
Vähän mietin tuota, että antaisi luunapin, jos lapsi tahallaan satuttaisi muita... Millä sen perustelee? Pikkulapset eivät välttämättä osaa asettua toisen asemaan ja miettiä, miltä toisesta tuntuu. Tahallisuus on siis eri asia kuin aikuisella. Miten opettaa, ettei saa satuttaa toista, jos itsekin satuttaa?
PN2405:
Itse haluaisin kovasti kuulla, miten te jotka ette tukista yms. saatte pelin vihellettyä poikki uhmaikäisen ei toivotusta toiminnasta, jos ei kerran voi tukistaa tai antaa luunappia, tietysti ensin yritetään puhumalla. Mielestäni jos tukistelun vastaavasti korvaa ainaisella huutamisella, se on ihan sama asia, kuin esim.tukistaminen.
Meillä on 2,5 v uhmispoika. Kun hän touhuaa jotain kiellettyä pysäytän homman, otan ukkelista kiinni ja katson häntä silmiin ja sanon, ettei noin saa tehdä. Jos hän jatkaa, pysäytän uudelleen sanon että kohta vien hänet jäähylle ja jos vielä jatkaa, vien hänet eteisen tuolille istumaan, jossa istuu niin kauan, että lupaa olla tekemättä tuhmuuksia. En siis jätä häntä siihen yksin, vaan olen lähellä ja laitan takaisin tuolille, jos meinaa karata. Meillä toimii nykyisin lähes poikkeuksetta jo pelkkä uhkaus jäähylle viemisestä. Ja sen olen huomannut, että tämän ikäinen ymmärtää jo tosi hyvin puhetta eli olen kokenut hyväksi selittää asiallisen napakasti koko ajan toteuttaessani rangaistuksia, että miksi näin tai näin ei saa tehdä. Ja selitän sen siis silmiin katsoen, että varmasti tiedän, että jotain ehkä menee tajuntaan ja että poika tajuaa, että olen tosissani. :-)
Meillä ei myöskään harrasteta pääpunaisena karjumista, koska tämäkään ei tuota myönteistä tulosta (näin olen huomannut). Mutta tietysti, jos tarvitaan joskus pysäyttää ukkeli pikaisesti, saatan karjua kuin leijona, ettei mitään kauheata pääse tapahtumaan.
Joskus kun tulee oikein kunnon kohtaus, että lapsi huutaa ja huutaa ja venkoilee otteesta, annan hänen riehua tahollaan (tietty kuitenkin siten, ettei satuta itseään) ja sanon, että kulta, voit heti tulla syliin, kun haluat ja usein nämä kohtaukset menee muutaman minuutin jälkeen ohi ja hän tulee syliin ja sitten jutellaan rauhallisesti.
Jos kuitenkin kävisi niin, etten suosiolla saisi häntä jäähylle istumaan vaan hän kaikesta huolimatta jatkaisi tuhmuuksia ja huutaisi ja kiljuisi ja venkoilisi, pitäisin häntä napakasti sylissäni ja sanoisin, että heti pääsee pois, kun osaa olla nätisti. Tällaista ei ole koskaan vielä tapahtunut, mutta jos tapahtuisi, tekisin noin. Meillä on käytössä myös lelujen jäähyt ja pöydästä poistaminen, jos ei syöminen onnistu kunnolla.
En tiedä johtuuko kasvatussysteemeistämme vai ukkelin luonteesta, hän ei juuri koskaan revi tukasta, lyö tai töni kavereitaan ja jos joku häntä " kohtelee kaltoin" hän on kovasti sanomassa, ettei niin saa tehdä. Niin eikä hän myöskään satuta aikuisiakaan ihmisiä tai joskus on yrittänyt, mutta siitä on tehty loppu.
Mun veljen perheessä on ollut kahdelle lapselle käytössä tukistusrangaistus ja täytyy sanoa, ettei kyllä siellä ainakaan toivottua tulosta ole tullut.. Vanhempi esikouluikäinen tyttö pistää eskarissa kaikki ihan läskiksi (ei halua tehdä tehtäviä kunnolla) näin ollen hän on menossa psykologin juttusille nyt ennen kouluun menoa, että onko taustalla jotain erityistä vaativaa. En siis edes väitä, että tämä johtuu tukistamisesta, vaan, että taustalla voi olla jokin keskittymis tms häiriö. Nuorempi myöskin noin 2,5 v poika terrorisoi (lyö, vetää tukasta, tyrkkii pois leikeistä) hoitopaikan saman ikäistä tyttöä niin, että tytön vanhemmat ovat olleet asiasta huolissaan.. Meillä ollessaan lapsia ei kuriteta fyysisesti ja ihan hyvin tottelevat. Samoin myöskään he eivät tukistele meidän poikaa, kun hän on siellä hoidossa, koska olemme avoimesti keskustelleet asiasta. En kyllä heille ole koskaan sanonut, mitä todella ajattelen heidän metodeistaan..
Siltikään en ole koskaan joutunut tukistamaan tai käyttämään muutakaan fyysistä kurituskeinoa. Meillä ei myöskään jatkuvasti karjuta ja huudeta lapsille, saati mollata heitä tyylillä " oletko ihan iditootti kun et tajua" . Välillä saatan karjaista, että " nyt loppui tuo!" , mutta yleensä en kamalasti huuda lapsille. Selkeällä puheella, jämäkällä äänensävyllä, silmiin katsomisella ja lapsen " pysäyttämisellä" meillä pelataan. Pysäyttämisella tarkoitan sitä, että kun lapsi esim. heittelee tavaroita ja puhe ei tehoa niin otan lapsesta kiinni, käännän hänet itseeni päin ja sanon sanottavani uudelleen. Rangaistuksina meillä käytetään jäähyä ja jonkin tavaran menettämistä esim. vaikka tuommoisessa heittely tapauksessa heiteltävä tavara joutuu äidin takavarikkoon jos puhe ei mene perille. Ja nuo jäähyt ja takavarikko ovat myös ainoita asioita joilla meillä lapsia uhataan (tai käytännössä esikoista kun nuorempi on vasta vuoden).
Itse en ole koskaan käyttänyt " voisitkos nyt kultapieni mitenkään lopettaa tuon isin tietokoneen räpläämisen kun se voi katsos mennä rikki ja sitten isiä harmittaa" -tyyliä vaan selkeää " älä koske tietokoneeseen, se menee rikki" . Pienemälle lapselle riittää mielestäni selkeä " ei" ja lapsen poistaminen tilanteesta, isommalle liitän selityksen miksi jotain ei saa tehdä. Siinä mielessä koirien ja lasten kasvattaminen todellakin on aika samankaltaista, että molemmissa tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta; jos joku asia on kielletty, se on kielletty joka kerta eikä jokatoinen. Myös postitiivisella huomiolla, silloin kun lapsi tekee oikein ja käyttäytyy toivotulla tavalla, pääsee pitkälle.
Hei, " ensiraivon" jälkeen kirjoitan mielelläni vähän rakentavammin omia kokemuksia teille... ; ) Tuskin huostaanotto monien lapsia uhkaa... : )
Meillä parivuotias poika. Jos raivoaa kun joku asia kielletty tehdään näin:
- otan käsistä kiinni ja katson silmiin ja selitän hyvin tarkkaan miksi tätä asiaa ei saa tehdä (on vaarallista, joku menee rikki tms), asiat ovat meillä kiellettyjä vain ja ainoastaan että ovat vaarallisia tai joku menee rikki/tulee sotku (vältämme turhia kieltoja).
- jos vielä toistaa ja raivoaa toistan kiellon ja perusteen, otan syliin jos mahdollista huutamaan ja huutopiikin jälkeen ohjaan lapsen johonkin muuhun häntä yleensä kiinnostavaan puuhaan. Esim katsotaan ikkunasta ohi kulkevia autoja ja tämän jälkeen etsitään joku mielilelu.
- jos vaikka heittää jotain kovaa lattialle, kielto + perustelu, jos ei usko otetaan tämän tavara pois.
- huom, tärkeää! Jos lapsi uskoo kun kiellämme, kehumme kovasti miten hienosti hän osaa totella, eli vahvistamme positiivista käyttäytymistä. Pyrimme myös kehumaan ja kannustamaan lastamme muutenkin tosi paljon.
- olen usein huomannut että tällainen kiukuttelu+kiellettyjen asioiden tekeminen on seurausta siitä että ei saa vanhemmilta tarpeeksi huomiota, heti kun jaksaa aina välillä lukea kirjaa tai hetken leikkiä lapsen kanssa hän on hyväntuulisempi ja jaksaa leikkiä myös itsekseen.
- meidän aktiivinen lapsi tarvitsee paljon tekemistä jotta ei turhaudu ja käyttäydy huonosti, joten leikkipuistossa ulkoilu, kylpyleikit erilaisillla leluilla + vapaa riehuminen ja tanssiminen musiikin tahdissa ovat tärkeitä.
- halaus, suukko, sylissäpitäminen, kuunteleminen ja lapsen kanssa jutteleminen ovat todella tärkeitä asioita. Pyrimme järjestämään aina jossain välissä aikaa lapsen kanssa olemiseen (perheeseemme kuuluu myös vauva)
- omasta hyvinvoinnista kun pitää huolta niin pinna ei kiristy niin helposti. Pyydä isää/isovanhempia/tuttavaa hoitajaksi ja lähde lenkille, treenamaan tai muun oman harrastuksen pariin. Aikuinen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan eikä saa purkaa omaa ahdistustaan/väsymystään lapsiin. Huomaan olevani todella superäiti ja positiivinen, pitkäpinnainenkin kun käyn lenkillä/kuntosalilla tai kävelyllä lasten kanssa, suosittelen!!
Tottakai aina kaikki joskus väsyvät mutta mielestäni se ei silti oikeuta vahingoittamaan pientä lasta jonka psyyke on vielä niin heiveröinen ja kehitys kesken.
ja meillä ei ruumiillista kuritusta käytetä lainkaan (ei tukistamista, ei luunappeja), mutta silti on saatu viesti menemään perille. Meillä on käytössä jäähy. Jos poika tekee pahojaan, eikä toistuvista kielloista huolimatta rauhoitu, viedään hänet kokonaan pois tästä tilasta, yleensä omaan huoneeseen. Yleensä tämä on jo riittävä keino. Poika raivoaa aikansa huoneessaan (yrittää tulla sieltä pois, mutta vien hänet aina uudelleen ja uudelleen takaisin), kunnes rauhoittuu. Toinen keino on ottaa poika syliin ja jutella niin pitkään, että pahin raivo menee ohi. Kolmas ja aika tehokas (mutten tiedä onko niin hyvä keino) keino on ottaa pojalta hetkeksi pois se kaikista rakkain lelu (eräs auto). Yleensä tämä saa mielenkiinnon pois tuhmuuksian parista (saa tosin hirveän raivon aikaiseksi). Kyllä keinoja on useita.
Minusta lapsen satuttaminen luunapein tai tukistamalla on ehdottomasti kielletty asia. En voi käsittää, että jotkut tosiaan turvautuvat väkivaltaan uhmaikäisen kanssa!!!
Meillä toimii jäähy todella hyvin. Lapsi on 2v 4kk. Ensin varoitan tiukasti ja selkeästi (ei tyyliin voisitko pieni kiltti, mutta ei huutamallakaan) kerran, korkeintaan kahdesti ja sanon ellei meno lopu, menet jäähylle. Jos ja kun sana ei mene perille, nostan tuolille ja valvon vieressä, että pysyy siinä. Sanon lapselle: " Kerro kun osaat taas olla nätisti" tms. Yleensä ei mene kuin puoli minuuttia ja lapsi sanoo " Nyt" ja kas sitten hän taas osaakin olla kunnolla. Jos heittää leluja tai jokin meinaa mennä muuten rikki, otan tavaran takavarikkoon. Mikäli pöydässä ei osaa käyttäytyä, lapsi nostetaan siitä pois.
Yritän myös muistaa kehua lastani aina kun hän tekee oikein eli vaikka syö nätisti. Siten positiivista huomiota saatuaan hän pyrkii tekemään samoin seuraavalla kerralla ja rankaisun tarve vähitellen vähenee.
jos ymmärtää fyysisen kurittamisen ainoaksi vaihtoehdoksi " pää punaisena" karjumisen tai lapsen nimittelyn. Nämä kaikki ovat melkoisen onnettomia tapoja sekä lapsen että vanhempien kannalta.
Suosittelen lukemaan nuo Mannerheimin lastensuojeluliiton Tukea kasvatukseen -sivut. Jos ne suostuu ajatuksella lukemaan läpi, löytää varmasti perusteltuja kestävämpiä ratkaisuja ristiriitatilanteisiin.
Toisenlaisten keinojen käyttöönotto vaatii vanhemmalta tiedostettua päätöstä ja suurta kärsivällisyyttä (joka tietysti kuuluukin kypsän ja aikuisen vanhemmuuden oppimiseen). Akuutti tilanne ei välttämättä yhtä salamannopeasti katkea kuin tukistamalla tai läppäisemällä (jolloin lapsen pelko ja nöyryytys kyllä jatkuvat muttei tottelemattomuus), mutta ratkaisut ovat varmasti löydettävissä, mikäli vanhempi haluaa PRIMITIIVIREAKTIONSA sijasta etsiä kunnioittavampia ja kestävämpiä malleja. Lapsi oppii sisäistetymmin, eli ei vain sen vuoksi, koska pelkää vanhemman satuttavan, huutavan tai haukkuvan. Tällaisia kasvatusmetodeja ei tarvitse jälkeen päin hävetä.
Esitän saman kysymyksen kuin tuonne toiseen ketjuun: Fyysistä kuritusta käyttävät harvoin hyväksyisivät, että joku toinen lapsen kasvattaja (esim. hoitaja tarhassa, opettaja koulussa) tukistaisi, ottaisi niskasta, läppäisisi tai antaisi luunappia. Tällöin herää voimakas puolustusreaktio; tuo ei ole oikein, aikuinen ei voi toimia noin, aikuisen täytyy pystyä keksimään hankaliin tilanteisiin rakentavammat ratkaisut. Miksi omalla vanhemmalla olisi jokin omituinen oikeus satuttaa lastaan?
lapsesta tietenkin pitää pitää kiinni (ottaa syliin, pitää käsistä jne.) niin, ettei hän satuta itseään tai muita. Mutta lasta ei pidä satuttaa. Mielestäni on aika ristiriitaista, että vanhempi tukistaa lasta sen vuoksi että tämä tukistaa pikkusisarusta. Kuka opettaa ja mitä?
Nasulina:
Minua harmittaa vietävästi kun lähipiirissänikin on sellaista että lapselle huudetaan jatkuvasti kurkkutorvi suorana milloin mistäkin asiasta. Tuntuu että lapsi ei saa tehdä yhtään mitään. Minusta se melkein pahempaa kun vaikka pienen luunapin antaminen.
Tukkapöllyjä ja kerran selkäsaunan olen minäkin lapsena saanut. Traumoja siitä ei ole minulle jäänyt.
Huutaminen tai luunappi??? Tähänkö on päästy? Eikö ole mitään siltä väliltä? Vaikka aikuisen kärsivällisyyttä yhdistettynä jäähylle laittamiseen?
Tukkapöllyä olen saanut, läpsäisty ja huudettukin on. Jäi traumoja.
" Ei, älä juokse. Kävele. " Ja perustelu.
Ainakaan minulla äänenkäyttöasteikko ei ole ihan niin yksioikoinen, että tavallisesta puheesta seuraava askel olisi jatkuva huutaminen.
Kyllä siihen väliin mahtuu aika monta kovennusta ja lievennystä. Kunhan se kielto on selkeä! Ja ainakin minä aloitan kieltoni sanalla ei, kun puhun taaperolle. Esikoisen kielto voi myös alkaa sanalla älä.
Lapsen voi kantaa pois, ottaa syliin tiukahkoon otteeseen, pitää kiinni.
Jos on oikein tiukka paikka, vaadin katsekontaktia " katso minuun" (kun minä selitän sinulle miksi tämä on kiellettyä).
En oikein ymmärrä kuinka tullaan sellaiseen tilanteeseen, että uhmaikäiseen ei tehoaisi muu kuin huuto tai tukistaminen/tukistamisella uhkaaminen.
Meillä uhmaikäistä kielletään normaalisti puheäänellä, huutoa tai minkäänlaisia fyysisiä rangaistuksia ei toistaiseksi ole tarvittu. Käytössä on jäähy, jota käytetään vain silloin, kun poika läpsii pikkusiskoaan. Läpsimistilanteessa poistan pojan siskon luota ja laitan sohvalle jäähylle. Yrittää tulla sieltä pari kertaa pois, laitan takaisin. Lopulta itkee siellä hetken, ja on sitten valmis pyytämään anteeksi. Joskus läpsii muutamana päivänä peräkkäin siskoa, mutta enimmäkseen jäähylle joutuminen on niin tylsää, että läpsiminen on jäänyt. Pyrimme välttämään läpsimistä mm. antamalla pojalle paljon positiivista huomiota, aikaa, hellyyttä (läpsiminen on meillä huomionkipeyttä enimmäkseen).
Muissa tilanteissa pojan kiukuttelun seuraukset eivät ole niin vakavia, että viitsisin varsinaisesti edes rangaista. Jos pelleilee ruokapöydässä, otan ruoan pois ja laitan pojan pois pöydästä. Jos heittelee tavaroita, otan heitetyt tavarat pois. Jos kiukuttelee pukiessa, puen sylissä pojan rimpuilusta välittämättä. Jos poistuu sängystä kun nukutetaan, vien takaisin. Muuta " tuhmaa" tuo ei taidakaan tehdä.
Pojan kanssa järkevästi keskustellen pystyy kyllä tekemään melkein mitä tahansa, hän uskoo puhetta ja perusteluita enimmäkseen loistavasti. Jos tulee jotain erimielisyyksiä, niin hänen kanssaan pärjää hienosti myös huumorin tai leikin keinoin, kaiken voi lyödä leikiksi. Vaikka onkin ollut vaativa aikaisemmin ja osaa kyllä suuttuakin niin että puoli Espoota raikaa, niin ilmeisesti hän on perusluonteeltaan niin hyväntuulinen ja kiltti, etten tosiaankaan voi edes kuvitella, että hänelle tarvitsisi huutaa, tukistamisesta puhumattakaan. Ehkä tulevaisuudessa on hankalampaa, mutta tällä hetkellä näin.
PN2405:
Minä taas mietin miten kiellätte lapsianne tukistamasta muita lapsia kun teette itse samaa heille?
Malli tulee omasta käyttäytymisestä.
Ystäväni noppaa tyttöään (2,5v) jos tyttö ei meinaa millään totella ja hänen tyttönsä noppaa poikaani (1v8kk) kun poika ottaa esim. lelun kädestä. Onko oikein?
Meillä on toimivassa käytössä nurkkaan joutuminen.. Ja olen halunnut tukistaa/nopata poikaa kun ei meinaa totella mutta omalla kohdallani olisi silloin kysymys vihani tyydyttämisestä ennemmin kuin tavasta opettaa lasta.