Epäilen, että lapseni on erityislapsi, myiden ihmisten palautteiden johdosta en ole enää tekemisissä juuri kenenkään kanssa

Meidän tutuilla yhteinen tekijä erityislapsille on se että äidit on käsittämättömän aggressiivisia ja vaativat koko maailmaa pyörimäön vastapäivään sen erityislapsen ympäri. Ei jaksa.

Ei ole kokemuksia asiasta. Mutta, etkö voisi sanoa suoraan, että tiedät kyllä lapsesi käyttäytyvän eri tavalla, hänellä on asbergerpiirteitä, sitä ei tarvitse kertoa sinulle. Jos viesti ei mene perille, voit viettää aikasi jonkun muun henkilön seurassa. Fiksut tajuavat ensimmäisellä kerralla, että käytöksensä ei ole ollut korrektia.

Asperger, ei asberger. Ei kaikkiin vierasperäisiin sanoihin tarvitse tunkea pehmeitä konsonantteja.

Ap, siis onko lapsesi tutkittu/tutkimusprosessissa vai ovatko epäilyt vasta mutu-asteella?

Niin tai näin, niin minusta SINUN on nyt puolustettava lastasi. Sano niille äimistelijöille, että voisitko olla arvostelematta, kun XX seisoo täsäs vieressä kuuntelemassa.

Kenenkään ei TARVITSE jutella vieraiden/puolituttujen aikuisten kanssa, saati sellaisten, jotka noin moukkamaisesti alkavat kovaan ääneen paheksua saamiaan vastauksia.

Aspergerin syndrooma ei ole pelkästään vika. Se on ominaisuus, johon liittyy usein myös erityisiä taitoja ja lahjoja, muista se! Sosiaalisten taitojen puute on olennainen diagnoosikriteeri, mutta sen lisäksi monella assilla on korkea älykkyyosamäärä, matemaattista ja avaruudellista lahjakkuutta. Esim. oma syvästi asperger ja erityisopetuksessa oman toiminnan ohjauksen puutteiden takia oleva teinini on hemmetin hyvämuistinen, oppii kielten sanat ja kemialliset kaavat kertavilkaisulla. Pärjää koulussa hyvin akateemisesti, ja menee lukioon ja varmaan yliopistoonkin, jahka keksitään hyvä oppiaine pojalle.

Ei siis aspergeriudessa ole mitään hävettävää. Tuollaisten pakosti sosiaalista löpinää vaativien ihmisten käytöksessä sen sijaan ON. Jos he ihmettelevät lapsen käytöstä, sitä ei ihmetellä ääneen lapsen seistessä vieressä, vaan kysytään joskus vaivihkaa äidiltä.

Minä olen aina kertonut lapsen aspergerista avoimesti, eikä kukaan enää äimistele. Jos äimistelisi, sanoisin ihan suoraan, että hänen äimistelynsä on asiatonta ja huonoa käytöstä.

Jotenkin minullakin tulee mieleen, että jos ap:n lasta noin kovin moni äimistelee, niin asiassa on jotain outoa. Ja ikävä kyllä ensimmäinen johtopäätös on se, että ap itse tekee lapsesta niin ison numeron, että kanssakeskustelija ei voi olla kiinnittämättä lapseen huomiota. Tai sitten ap:n tuttavapiiri koostuu jostain luolamiehistä. Itse asun maalla missä on pienen paikkakunnan meininki. Mutta ei edes täällä ole noin sivistymätöntä äimistelyä.

Miksi ap häpeää lastaan? Kun sanoo, että ei kerro lapsen ongelmista muille, sillä asia ei muille kuulu. Niin mitä muuta tuo on kuin häpeää?

Avoimesti toimimalla ap:n ei tarvitsisi kärsiä tuosta ahdistumisesta. Kaikki tietäisivät mistä on kyse, kenenkään ei tarvitsisi ihmetellä tai olla huolissaan saako lapsi tukea. Olisi tiedossa, että asia on hoidossa.

Muiden ulkopuolelle jättäminen aiheuttaa tuota jännitettä. Itsellänikin on siskonpoika, joka on niin selvästi ikätasonsa kehityksestä jäljessä, että sen todellakin huomaa. Meille ei ole kerrottu mikä poikaa vaivaa. Kaikkien pitää vain esittää, että kaikki on hyvin. Äiti kehuskelee poikansa kehityksellä, ja nämä kehut ovat vahvasti liioiteltuja. Poika ei osaa puoliakaan niistä mitä äiti väittää hänen osaavan. Todella outo ja loukkaava tilanne. Onneksi neuvolajärjestelmä pitää tuollaisista lapsista huolen, kun sukulaiset eivät saa olla huolissaan tai kiinnostuneita.

Ymmärrän ap:n tunteita, mutta pitkällä tähtäimellä tuo eristäytyminen vain pahentaa asiaa. Ei lapsi opi sopeutumaan muuhun maailmaan pelkästään kotona, viimeistään koulussa tulee tosi vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin minullakin tulee mieleen, että jos ap:n lasta noin kovin moni äimistelee, niin asiassa on jotain outoa. Ja ikävä kyllä ensimmäinen johtopäätös on se, että ap itse tekee lapsesta niin ison numeron, että kanssakeskustelija ei voi olla kiinnittämättä lapseen huomiota. Tai sitten ap:n tuttavapiiri koostuu jostain luolamiehistä. Itse asun maalla missä on pienen paikkakunnan meininki. Mutta ei edes täällä ole noin sivistymätöntä äimistelyä.

Hiljainen lapsi on kyllä ihan vapaata riistaa. Eli ei tarvitse lapsen tai äidin tehdä mitään kun ne "veikö kissa kielen" -päibittelyt alkaa.

Mun veljellä on asperger ja voi sitä kiusaamisen määrää mitä hän ja minä saimme osaksemme AIKUISTEN osalta. Toki myös lasten, mutta aikuisten asenteet tuntui paljon pahemmalta... Lapset tajuavat enemmän kuin monet aikuiset kuvittelevatkaan.

Kannattaa olla tekemisissä muiden kanssa.Voimia.Yleensä itse tupoaa paisuttelemaan sitä, miten muut kokevat asiat.

Oli aika jolloin häpesin lapseni käytöstä (ADHD , tourette oireita myös). Pojalla oli siis huutelua ja levottomuutta, yleistä härväystä ja ei kuunnellut varsinkaan pienempänä. Lopulta kypsyttyäni ,varsinkin aikuisten ihmisten mulkoiluun ja kasvatusneuvoihin tyyliin "ulkoilmaa vaan niin rauhoittuu"( vaikka aina on ollut tarkat rutiinit meillä ) , päätin että lapsellani on oikeus olla oma itsensä kunhan muita ei satuta tms. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja mahtuu hiljaisempiakin lapsia ja aikuisia. Paljon rennompi on näin kun ei välitä muiden mielipiteistä. Samaa mieltä olen kun joku aiempi tuolla että e- lapsetkin on kasvatettava eli säännöt tulee olla ja niistä pidetään kiinni, e-lasten kanssa on vaan toistettava niitä asioita enemmän.

Muistan pikkulapsuudestani sen miten aikuiset usein kysyivät asioita niin omituisesti, ettei niihin oikeastaan voinut vastata kuin yhdellä sanalla. Aikuiset eivät yleensä osaa keskustella lasten kanssa.

Lähipiirini aspergerismin takia väitän, että lapsestasi kasvaa luultavasti erityisen hieno ihminen.

Kokemukseni on myös se että heille kannattaa selittää vaikeuksia tuottavat asiat loogisesti ja perusteellisesti, ja sen jälkeen ongelma enimmäkseen poistuu. Tässä on tietysti se juttu, että kyetäkseen loogiseen selitykseen on itse ensin tajuttava asioiden logiikka ja jonkin käytännönelämään liittyvän tavan logiikka saattaa olla aluksi itsellekin hämärä. Tilanne siis pakottaa itsenkin kehittymään.

Myöhemmin jos hän on erityisen älykäs, niin yritä etsiä hänelle samaa tasoa oleva ystävä.

Älykkyys aiheuttaa helposti yksinäisyyttä silloin kun muut ovat ihan eri tasolla.

Eli elätte lähes eristäytyneenä muista.Mitä luulet kun lapsen on aika aloittaa koulu ja kaikki sosiaaliset taidot puuttuvat ? Miten hän tulee pärjäämään ? Teet vain lapsellesi hallaa syystä, ettet itse kestä ajattelemattomien ihmisten kommentointia, johon sinun tulisi puuttua.

Ehkä äidilläkin on lievä asperger ?

up

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap häpeää lastaan? Kun sanoo, että ei kerro lapsen ongelmista muille, sillä asia ei muille kuulu. Niin mitä muuta tuo on kuin häpeää?

Avoimesti toimimalla ap:n ei tarvitsisi kärsiä tuosta ahdistumisesta. Kaikki tietäisivät mistä on kyse, kenenkään ei tarvitsisi ihmetellä tai olla huolissaan saako lapsi tukea. Olisi tiedossa, että asia on hoidossa.

Muiden ulkopuolelle jättäminen aiheuttaa tuota jännitettä. Itsellänikin on siskonpoika, joka on niin selvästi ikätasonsa kehityksestä jäljessä, että sen todellakin huomaa. Meille ei ole kerrottu mikä poikaa vaivaa. Kaikkien pitää vain esittää, että kaikki on hyvin. Äiti kehuskelee poikansa kehityksellä, ja nämä kehut ovat vahvasti liioiteltuja. Poika ei osaa puoliakaan niistä mitä äiti väittää hänen osaavan. Todella outo ja loukkaava tilanne. Onneksi neuvolajärjestelmä pitää tuollaisista lapsista huolen, kun sukulaiset eivät saa olla huolissaan tai kiinnostuneita.

Ei ne siskonpojan ongelmat sinulle kuulu. Sinä et voi tietää mitä tapahtuu niiden puheiden takana. Ehkä hän on tutkimuksissa ym. Asiasta ei vain sinulle haluta kertoa. Syykin on helppo ymmärtää. Sinä haluat että kaikille kerrotaan lapsen asioista. Kyse on kuitenkin myös lapsen oikeudesta yksityisyyteen. Levitteletkö sinä omat terveysasiasi kaikille. Miksi lapset ja heidän sairautensa olisivat vapaata riistaa. Usko tai älä kaikki ihmiset eivät ole ymmärtäväisiä tai myötätuntoisesti. Joten jos vain pitäisi siskollesi suusi kiinni, ja antaisit lääkärien ym. tehdä yhteistyö siskosi kanssa. Sukua ei siihen tarvita.

Erityislapsella on oikeus saada opetusta, kuntoutusta ja neuvontaa siinä, miten muiden ihmisten kanssa ollaan. Näin hänestä tulee vähän vähemmän erityinen aikuinen.

Up