Lue keskustelun säännöt.
Miten sosiaalisten tilanteiden pelko ilmenee?
19.09.2016 |
Kaikissa sosiaalisten tilanteiden pelosta kertovissa artikkeleissa mainitaan lähinnä, että punastuminen on yksi oire, ja että esitelmien pitäminen ja esiintyminen on vaikeaa. Mutta onhan sosiaalisten tilanteiden pelko aika paljon muutakin. Kertokaapa minulle miten tuo pelko ilmenee? Mitä ihminen tuolloin pelkää, välttelee, jättää tekemättä? Siis esimerkkejä laidasta laitaan.
Kommentit (35)
Mulla saattaa tulla vaan semmonen epätodellinen olo ihmisten joukossa, esim.kaupasss tai työpaikan kahvihuoneessa missä on paljon porukkaa. Sitten joskus puhuminen on vaikeaa, tuntuu etten saa sanoja ulos. Ehkä jonku asteista paniikkihäiriötä, mutta tää vaihtelee paljon ja pystyn normaaliin elämään niin yritän olla stressaamatta asiasta. Asiani pystyn hoitamaan kyllä ja asioimaan eri paikoissa. Päinvastoin pelkoni hälvenee esim.lentokentällä vaikka ihmisiä on tosi paljon mutta jos on paljon asioita hoidettavana ja pitää pysyä skarppina. Joku kahvihuonekeskustelu on paljon vaikeampaa jossa pitää siis vain olla ja ihmetellä ja keskustella muka rennosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhelimella soittamisen kynnys on niin korkea, että jos vain jokin muu keino löytyy hoitaa asia, niin valitsen sen muun keinon.
Vierailija kirjoitti:
Mulla saattaa tulla vaan semmonen epätodellinen olo ihmisten joukossa, esim.kaupasss tai työpaikan kahvihuoneessa missä on paljon porukkaa. Sitten joskus puhuminen on vaikeaa, tuntuu etten saa sanoja ulos. Ehkä jonku asteista paniikkihäiriötä, mutta tää vaihtelee paljon ja pystyn normaaliin elämään niin yritän olla stressaamatta asiasta. Asiani pystyn hoitamaan kyllä ja asioimaan eri paikoissa. Päinvastoin pelkoni hälvenee esim.lentokentällä vaikka ihmisiä on tosi paljon mutta jos on paljon asioita hoidettavana ja pitää pysyä skarppina. Joku kahvihuonekeskustelu on paljon vaikeampaa jossa pitää siis vain olla ja ihmetellä ja keskustella muka rennosti.
Kirjoitat sujuvasti av-palstalle, oletko koskaan harkinnut hesaria.
Olen ollut eristäytyneenä 11 ja puoli vuotta pienessä yksiössä. Olen lopettanut yhteydenpidon ( äitiäni lukuunottamatta ) kaikkiin sukulaisiini ja ystäviini. Keskeytin Yolla opintoni ja kaupassa ( n. 25m.) käyn 2 kertaa kuukaudessa. Se voi esiintyä vaikkapa näin. Tässä vaiheessa sen yleensä kyllä jo huomaa itsekin. Hymiö.
No mä välttelen kaikkia mahdollisia sosiaalisia tilanteita. T. Sosiaalisia tilanteita pelkäävä ja tähän diagnoosinkin saanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, pahimmillaan ei uskalla poistua kotoa eikä ihmissuhteita pahemmin ole.
Mistä tuollaisetkin pelot ovat saaneet alkunsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä tuollaisetkin pelot ovat saaneet alkunsa?
Se niistä artikkeleista, joita olen lukenut, selvisi, että tarkkaa syntyä ei tiedetä. Mutta taitaa olla kyse siitä, että jollain on geneettinen taipumus ja siihen yhdistyy jokin ulkopuolinen vaikutin. Eli esimerkiksi sopivalla tavalla herkkä lapsi ja samaan aikaan kotona stressiä tai vuorovaikutusongelmaa tai jotain. Näitäkin mahdollisuuksia oli paljon ja nekin epävarmoja. Ap
Nää on just hyviä, kun itse kaikkeen on niin tottunut, ettei edes tajua mikä kaikki voi liittyä tuohon pelkoon. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kaupassa käynti on vaikeaa ja ahdistun ryhmätöissä. Esittäytymiset ja virastoissa asiointi ovat myös kamalia. Sen sijaan sosiaalisista suhteista pelkoani ei juuri huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei aikuisen ihmisen ole pakko tehdä mitään mikä ei tunnu hyvältä opiskelussa, voi sanoa, etten halua.
Ei sitä pitäisi joutua selittelemään.
Minulla tämä menee jotenkin kausittain, joskus en meinaa saada sanaa suustani ja tekisi mieli juosta karkuun. Välillä kaikki menee ihan ok, minua helpottaa paljon kun käyn mielessäni tilanteen läpi, kenet tapaan, minkälainen tilanne on, tuleeko paljon ihmisiä, joudunko pitämään esitystä vai vain esittelemään itseni. En edes tiedä miksi on niin vaikeaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ilmenee niin, etten voi mennä kauppaan, tai mihinkään muihinkaan paikkoihin, joissa ihmisiä. Kaikki apteekki, työkkäri, pankki käynnit jne, on hankalia. Jos pitää mennä, mua saattaa alkaa jo edellisenä päivänä asia ahdistamaan, etten meinaa saada edes nukutuksi.
Sydän hakkaa, kädet hikoilee, suu tuntuu kuivalta, mahassa kiertää, sitten mua alkaa kauheena paskattamaan.. Kun jännitän.. Ravaan vähän väliä vessassa, vaikka pitäisi jo mennä (esim. sinne kauppaan), tuntuu etten pääse ulko-ovestakaan edes ulos kun taas jo pitää mennä vessaan.
Mäkin oon ihan asunnon vanki. Käyn mt-toimistossa kerran kuussa juttelemassa ja sekin tuottaa vaikeuksia, kun ahdistaa mennä sinne, koska täällä mt-toimisto on aika näkyvällä paikalla, vieressä paljon muitakin liikkeitä ja sen myötä myös ihmisiä.. :/ Hävettää kun ihmiset näkee, että menen sinne, vaikka ei sitä kannattaisi hävetä..
Vältän kauheasti kaikkia sosiaalisia tilanteita, en halua enkä tykkää oikein jutella ihmisille. Pelkään, että nolaan itseni jotenkin (sanon jotain tyhmää kuitenkin, näin aina ajattelen..). En siis hakeudu tarkoituksella ihmisten seuraan, mutta jos vaikka kadulla joku tulisi kysymään vaikkapa neuvoa jonnekin, niin pystyn kyllä puhumaan punastumatta tai änkyttämättä, mutta mielekästä se ei siltikään ole.
Välillä nämä oireet ovat lievempiä, välillä on hyviäkin päiviä, että tunnen itseni energiseksi ja sosiaalisemmaksi, mutta on harvinaista.
Kaupassa käyn yleensä heti aamusta 7 aikaan, kun kaupat aukeaa. Silloin ei ole kaupassa kuin korkeintaan muutama mummeroinen :D Asun pienellä paikkakunnalla kaiken lisäksi, sekin hieman helpottaa (tai aika paljonkin). Mä kuolisin, jos joutuisin asumaan kaupungissa (sen ihmismäärän vuoksi).
Propralia otan tarvittaessa, se lievittää fyysisiä ahdistuksen oireita jonkin verran.
Ammattia eikä mitään koulutusta mulla ole. Tämä sairaus on nuorempana, juuri niihin opiskelu aikoihin, ollut kaikista pahinta. En halua edes ajatella enään niitä pahimpia aikoja. Olen nuori (26v), mutta tiedän, etten kykene koskaan opiskelemaan, enkä enään ole edes vuosiin yrittänytkään kun v..tuiksi se aina menee.
T: 13vuotta sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä ja sama meno jatkuu :(
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut eristäytyneenä 11 ja puoli vuotta pienessä yksiössä. Olen lopettanut yhteydenpidon ( äitiäni lukuunottamatta ) kaikkiin sukulaisiini ja ystäviini. Keskeytin Yolla opintoni ja kaupassa ( n. 25m.) käyn 2 kertaa kuukaudessa. Se voi esiintyä vaikkapa näin. Tässä vaiheessa sen yleensä kyllä jo huomaa itsekin. Hymiö.
Jos olet nainen, sinulla on varmasti myös joku miesystävä.
Miten te sosiaalikammoiset naiset löydätte niitä miehiä?
Minulla sosiaalisten tilanteiden pelko johtuu varmaankin melko paljon itseinhosta, ja muista mielenterveysongelmista kuten masennuksesta ja ahdistuksesta, jotka ovat kiertyneet itsellenikin melko epäselväksi ongelmavyyhdeksi.
Käytännöntasolla pelkään esimerkiksi kaupassa käymistä, bussilipun ostamista, julkista puhumista koulussa, eli siis kaikenlaisia tilanteita, joissa ihmisten huomio kohdistuu minuun. Eritysesti kammoan ajatusta siitä, että olen jollain tapaa katseiden kohteena.
Ongelmani saivat osin alkunsa, kun minut raiskattiin 16-vuotiaana. Raiskaus laukaisi elämässäni laajemman ongelmavyyhden, jonka seurauksena sairastuin muun muassa anoreksiaan ja bulimiaan. Opin inhoamaan ruumistani ja itseäni. Olen sittemmin parantunut bulimiasta ja anoreksiasta, mutta kuten niin usein näitä syömishäiriöitä sairastaneet ihmiset, olen liikkumassa kohti toista ääripäätä, ja tällä hetkellä 30-vuotiaana minulla on noin 25 kiloa ylipainoa.
Olen kuitenkin käynyt viimeisen neljän vuoden aikana viikottain terapiassa liittyen ongelmiini, ja elämäni sujuu hyvin, olen valmistumassa koulusta ja jännitäminenkin on jonkintyyppisessä halinnassa.
Itse olen mies ja voin kertoa miten ilmenee:
Vapinaa käsissä ja pahimmassa tapauksessa jopa pää tärisee
Sydämen syke kohoaa häiritsevän korkeaksi
Adrenaliinia erittyy, tulee sellainen fiilis että haluaisi vain juosta karkuun
Ääni saattaa vapista ja muuttua todella monotoniseksi, saatan jopa änkyttää hieman
Hikoilua, esim pahimmassa tapauksessa kauppareissun aikana saatan hikoilla saman verran mitä juoksulenkillä vaikka kävelen rauhallisesti
Punastelua
Ahdistusta
Itse olen mies ja voin kertoa miten ilmenee:
Vapinaa käsissä ja pahimmassa tapauksessa jopa pää tärisee
Sydämen syke kohoaa häiritsevän korkeaksi
Adrenaliinia erittyy, tulee sellainen fiilis että haluaisi vain juosta karkuun
Ääni saattaa vapista ja muuttua todella monotoniseksi, saatan jopa änkyttää hieman
Hikoilua, esim pahimmassa tapauksessa kauppareissun aikana saatan hikoilla saman verran mitä juoksulenkillä vaikka kävelen rauhallisesti
Punastelua
Ahdistusta
"Ei ole mitään pelättävää kuin pelko itse.