Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Esikoisvauvani on kohta 5kk enkä vieläkään rakasta häntä
18.09.2016 |
Mulle sanottiin neuvolassa, että hormoonit vaikuttaa ja babyblues ja kaikki, mutta eikö tän tunteen ois jo pitäny mennä ohi? Hoidan vauvan kyllä tunnollisesti siitä ei oo kyse mutta mitään en häntä kohtaan tunne, lähinnä ärsytystä. Mikä mussa on vialla?
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Sisaruksia ei ole, vanhempiin ihan ok mutta etäiset välit, puolisoa rakastan.Parasta ystäväänikin varmaan.
Sekin ärsyttää, kun tosiaan vauva oli kauan toivottu ja yritetty, odotin niin kovasti sen syntymää ja raskausaikana kuvittelin rakastavani jo, sitten synnytys ja.. Jotain tapahtui. Tai siis ei tapahtunut mitään.. Vauva tuntui vieraalta ja jopa epämiellyttävältä, ei ollut mun mielestä edes söpö :( Imetys on edelleen yhtä kidutusta kun en haluis pitää vauvaa edes lähellä, mutta hänen takia teen sen. Tää äitiys kaikkineen on ollut täydellinen pettymys. Tai ehkä minä itse itselleni. Miehenkin puolesta surettaa, kun pilaan kaiken olemalla tällanen :( Hän on hyvä isä onneksi ja rakastunut vauvaan. ap
Sussa on jotakin PAHASTI vialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persoona valuu viemäristä alas lapsen myötä. Jos ei itse antaisikaan sen valua niin ympäristö painostaa siihen. Varoituksen sana lasta suunnitteleville, olet lapsen syntymän jälkeen pelkkä raato, niin minuudeltasi kuin aika usein fyysisestikin.
Siis mitä ihmettä :DDDD Kai tää nyt oli joku vitsi? Mulla 11kk ikäinen lapsi, enkä kyllä oo itteeni raadoksi tuntenut :D Päin vastoin. Elämän parasta aikaa. Aika paljon on myös itestä kiinni.
No ei se ole itsestä kiinni mitä repeämiä tulee ja pystyykö esim seksielämästä enää nauttimaan. haloo taas.
No eiköhän tuo nyt ole ihan itsestäänselvyys että synnytyksen jälkeen alapää ei välttämättä oo se sama ku ennen. Eikä seksikään heti. Niidenkin eteen pitää tehä töitä. Mutta Ite en nyt siitä puhunutkaan. Vaan rakkaudesta lapseen ja muutenkin tunnepuolella oman itse kanssa.
Entäs kun seksielämä ei palaudu enää nautinnolliseksi? Saako äiti surra sitä vai pitääkö vauvan kuitata kaikki oma elämä? Mies menee sitten vieraisiin kun naisesta seksi ei enää tunnu miltään/sattuu? Ja kaikki vaan sanoo "voivoi".
Mitä sä vingut tässä ketjussa asiasta? Miten sun perseen repeämä liittyy lapsen rakastamiseen? Jos julkinen ei auta, niin mene yksityiselle gynelle. Ota lisäksi yhteyttä mielenterveystoimistoon, tarvitset selkeästi apua trauman käsittelyssä ja itsesi hyväksymisessä. Lemppaa pettävä äijä. Toivottavasti et pura vihaasi lapseen. Sen lapsen vikako se on, jos äitinsä repeää synnytyksessä?
Just toi väheksyvä asenne naisen seksuaalisuutta kohtaan on tuttua kaikkialla yhteiskunnassamme......Miksi naisen pitäisi vain hyväksyä tunnoton alapää ja menetetty seksielämä?
Vierailija kirjoitti:
Hyväksy kaikki tunteesi. Et voi pakottaa itseäsi rakastamaan. Opettele rakastamaan itseäsi. Ole armollinen itsellesi. Hoivaa sisäistä lastasi. Olen varma, että kyllä se kadoksissa oleva rakkaus lapseesikin vielä löytyy.
Samaa mietin minä. Onkohan äitisuhteesi ollut hyvä? Onko sinulla piilossa olevia lapsuuden traumoja, jotka tulevat nyt pintaan ns. rakastamattomuutena. Minulla lapsuus alkoi nousta muistikuviin vasta omien lasten syntymien jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Sisaruksia ei ole, vanhempiin ihan ok mutta etäiset välit, puolisoa rakastan.Parasta ystäväänikin varmaan.
Sekin ärsyttää, kun tosiaan vauva oli kauan toivottu ja yritetty, odotin niin kovasti sen syntymää ja raskausaikana kuvittelin rakastavani jo, sitten synnytys ja.. Jotain tapahtui. Tai siis ei tapahtunut mitään.. Vauva tuntui vieraalta ja jopa epämiellyttävältä, ei ollut mun mielestä edes söpö :( Imetys on edelleen yhtä kidutusta kun en haluis pitää vauvaa edes lähellä, mutta hänen takia teen sen. Tää äitiys kaikkineen on ollut täydellinen pettymys. Tai ehkä minä itse itselleni. Miehenkin puolesta surettaa, kun pilaan kaiken olemalla tällanen :( Hän on hyvä isä onneksi ja rakastunut vauvaan. ap
Kyllä sun ap kannattaisi miettiä sitä imetyksen lopettamista. Olet jo sen hyvän työn lapsellesi tehnyt, kun olet imettänyt 5 kk ajan! Minä lopetin 5 viikon jälkeen, rintojen jatkuvan kivun vuoksi (ainut mikä helpotti oli imetys) ja lapsi on ollut terve, normaalisti kehittynyt, nyt jo murrosikäinen, kaikkien kaveri. Minkäkin olin masentunut.
Älä jatka imetystä, kun se on sinulle itsellesikin vastenmielistä ja ilmeisesti kivuliasta. Jo pelkkä imetyksen lopettaminen voi saada mielesi paremmaksi, saat takaisin oman itsenäisyytesi, kun vauvasi ei ole ravinnon suhteen riippuvainen sinusta. Joka tapauksessa hakeudu pikimmiten avun piiriin terveydenhuollossa, ja jos lähelläsi sattuu kokoontumaan vertaistukiryhmä, mene mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisaruksia ei ole, vanhempiin ihan ok mutta etäiset välit, puolisoa rakastan.Parasta ystäväänikin varmaan.
Sekin ärsyttää, kun tosiaan vauva oli kauan toivottu ja yritetty, odotin niin kovasti sen syntymää ja raskausaikana kuvittelin rakastavani jo, sitten synnytys ja.. Jotain tapahtui. Tai siis ei tapahtunut mitään.. Vauva tuntui vieraalta ja jopa epämiellyttävältä, ei ollut mun mielestä edes söpö :( Imetys on edelleen yhtä kidutusta kun en haluis pitää vauvaa edes lähellä, mutta hänen takia teen sen. Tää äitiys kaikkineen on ollut täydellinen pettymys. Tai ehkä minä itse itselleni. Miehenkin puolesta surettaa, kun pilaan kaiken olemalla tällanen :( Hän on hyvä isä onneksi ja rakastunut vauvaan. ap
Sussa on jotakin PAHASTI vialla.
Jos jossakussa on jotakin pahasti vialla, niin se on tässä kommentoijassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heitä vauva roskiin ja tee uusi, jos rakastaisit sitä enemmän.
Ihanaa että isä kuitenkin rakastaa lastaan. Hän ottakoon siis päävastuun lapsen hoidosta, ja ap voi keskittyä tuomaan elatuksen perheeseen. Lapsen kannalta tärkeintä on, että hänellä on edes yksi läheinen rakastava aikuinen. Sen ei tarvitse olla juuri äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten surullisen kuuloista!
Mitä tunnet kun katselet vauvasi kasvoja? Etkö tunne läikähdyksiä sydämessäsi kun katsot hänen suloisia silmiään, pientä söpöä suutaan, pulleita poskiaan, hauskoja reisiä, söpöä tuplaleukaa? Entä kun vauva hymyilee, eikö sydämesi sula?
Voi miten harmittaa sun puolesta :'(
Vierailija kirjoitti:
Heitä vauva roskiin ja tee uusi, jos rakastaisit sitä enemmän.
Heitä omat lapsesi roskiin. Tai jos et jaksa, niin pyydä naapuria tekemään se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisvauva. Samalla kuopus, eikö joo? Sinulle ainakin. Miehesi on luku erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Miten surullisen kuuloista!
Mitä tunnet kun katselet vauvasi kasvoja? Etkö tunne läikähdyksiä sydämessäsi kun katsot hänen suloisia silmiään, pientä söpöä suutaan, pulleita poskiaan, hauskoja reisiä, söpöä tuplaleukaa? Entä kun vauva hymyilee, eikö sydämesi sula?
Voi miten harmittaa sun puolesta :'(
Kuule kun valotkaan ei aina syty katkaisimesta painamalla, jos on sähkökatko. Vaikka kuinka haluaisi, että ne syttyisivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdotan myös, että lopeta imttäminen, jos se ahdistaa. Vauva voi jo alkaa syömään korviketta ja kiinteitä ruokia. Mä lopetin imettämisen viiden viikon jälkeen ja musta tuli sillä samalla hetkellä paljon parempi äiti lapselleni. Imetys voi laittaa hormonit sekaisin ja olla muutenkin epämiellyttävää. En tiedä, kuinka hyvin lapsesi nukkuu, mutta myös yöunet saattavat parantua, kun vauvan vatsa on varmasti täynnä.
Toiseksi, mäkään en erityisemmin välittänyt vauva-ajasta. Olen aina kuunnellut täysin hölmistyneinä niitä juttuja, että äiti tuijottelee pari tuntia nukkuvaa vauvaansa, koska se vaan on niiiiin ihana ja suloinen. Mä ainakin nukuin silloin kuin vauvakin tai tein jotain omia juttujani. Aloin nauttia äitiydestä kunnolla, kun lapsi oppi kävelemään ja pikkuhiljaa puhumaan. Hänen kanssaan pystyi alkaa tehdä kivoja juttuja, kommunikoimaan vastavuoroisesti eikä lapsi ollut ihan niin kiinni mussa koko ajan. Ja näin musta tuntui, vaikka lapsi lopetti yöheräilyt jo kuukauden ikäisenä ja oli muutenkin helppo. Vähän isommat lapset ovat vaan mun mielestä kivempiä.
Toisen lapsen uskalsin tehdä, koska tiesin, että vauvavuosi menee kyllä ohi nopsaan ja että lapsi kasvaa myös korvikkeella.
Kolmanneksi, jos olet masentunut, hae apua. Puhu neuvolassa ja vaadi tai mene vaikka yksityiselle. Kaikki saattaa johtua vain siitä, että olet masentunut. Vauvakin voi alkaa vaikuttaa ihanalta ja rakastettavalta, kun mieli alkaa parantua.
Esikoisvauva. Samalla kuopus, eikö joo? Sinulle ainakin. Miehesi on luku erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esikoisvauva. Samalla kuopus, eikö joo? Sinulle ainakin. Miehesi on luku erikseen.
Montako kertaa aiot tämän postata? Kyllä synnytyksen jälkeinen masennus voi kohdata yhtä hyvin ensisynnyttäjää kuin kolmen lapsen äitiä. Toki sitä toista lasta ei useinkaan uskalla tehdä, jos on graavi masennus ollut ensimmäisestä.
Kivat sulle, jos et masentunut. Miehesi tietysti on luku erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Miten surullisen kuuloista!
Mitä tunnet kun katselet vauvasi kasvoja? Etkö tunne läikähdyksiä sydämessäsi kun katsot hänen suloisia silmiään, pientä söpöä suutaan, pulleita poskiaan, hauskoja reisiä, söpöä tuplaleukaa? Entä kun vauva hymyilee, eikö sydämesi sula?
Voi miten harmittaa sun puolesta :'(
Jessus miten imelää. Itse kyllä rakastin esikoistanikin, mutta oli varsin hankala tapaus unettomuuksineen, koliikkeineen, korvatulehduskierteineen... Olin valmis iskemään sen 23 tuntia vuorokaudessa kirkuvan pötkylän ensimmäisen vastaantulijan syliin ja muuttamaan vaikka Balille, vaikka lapsen isäkin oli kuvioissa.
Eli ymmärrän ap:täkin, vaikka lapsi ei olisi edes hankala niin ei se vauva-arki hemmetti ole välttämäti mitään hupsis-tupsis pullukkaposki ömmötimömmöti pullukkareisi ihku pikku kaksoisleukani lässyti himputin lää.
Mutta se voi helpottaa. Hae apua, puhu, et ole ainoa. Lapsi kasvaa ja elämä muuttuu, rakkaus mahdollisesti herää, voit olla hyvä vanhempi vaikka et pakahdukaan tällä hetkellä vauvaonneen.
Itse opin rakastamaan pikkuhiljaa.
Alue: Aihe vapaa
Voi luoja varjele! Mä en käsitä. Mulla on neljä lasta enkä ole koskaan ikinä milloinkaan lasten syntymän jälkeen (en kyllä ennen sitäkään) tuntenut itseäni raadoksi. En henkisesti enkä fyysisesti. Toki olen ollut väsynyt, kärttyinen ja univelkainen ihan varmasti. Kuitenkin olen kokenut hyvin vahvasti eläväni ja nauttinut elämästäni. Aina välillä on vähän tasaisempaa mutta yleensä enemmän elämä tuntuu kivalta.
Olen lasten saamisen jälkeen nauttinut seksistä vielä enemmän kuin aikaisemmin, varsinkin raskausaikoina. Kun sitten kaikki lapset oli tehty ja ehkäisy saatettu kuntoon sterilisaatiolla, seksielämä on muuttunut riemukkaammaksi vaan koko ajan. Tiedän toki että synnytyksen aiheuttamat vauriot voivat viedä tuntoa alapäästä mutta yleensä siinä kohtaa kyseessä on kai isompi vamma. Venyttyneitä kudoksia voi jumpata tiukemmiksi- ihan omaksi ilokseen. Jos seksielämä ja oma elämä ylipäänsä on noin surkean kuuloista, silloin on syytä ruveta hartaasti katselemaan peiliin ja pohtia voisko sille omalle kurjuudelleen vaikka tehdä jotain. Varsin usein voi.