Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Hurlumhei-elämän jälkeen umpikujassa, mitenhän tästä nousisi
17.09.2016 |
Taustat lyhyesti: lukion jälkeen piti aloittaa "normaali" aikuiselämä (muuttaa omilleen, kun ovi yliopistoon avautui jne.), mutta sattumalta tapasin kesällä ennen kaikkea tätä ulkomaalaisen miehen, jonka tarjoama maailma oli jotakin niin erilaista ja kiehtovaa, että hyppäsin hänen kelkkaansa ja muutin ulkomaille. Menimme naimisiin ja elin hänen kanssaan vauhdikasta ja tapahtumarikasta elämää. Paljon hienoja juhlia, matkoja yms. asioita, jotka veivät maalaistytön täysin mennessään. Asetelma oli perinteinen: vanhempi varakas mies ja nuori raikas naisenalku. Jotenkin alusta asti oli kuitenkin myös sellainen ajatus (milemmilla?) takaraivossa, että tämä ei välttämättä ole mukään loppuelämän ratkaisu. Ei kuitenkaan mietitty sitä liikoja vaan nautittiin ja annettiin mennä täysillä. Tätä menoa jatkuikin sitten muutaman vuoden sijaan 16 vuotta. En osaa katua tuota aikaa enkä valintojani, koska sain sinä aikana niin mielettömiä ja erikoisia elämyksiä. Lisäksi meillä oli todella hauskaa mieheni kanssa. Sellaista kevyttä ja helppoa elämää. Kunnes tuossa alkuvuodesta tilanne muuttui. Mieheni ilmoitti haluavansa eron. Ymmärrän häntä hyvin. Itselläkin oli ollut jo jonkin aikaa olo, että tämä elämänvaihe on nyt nähty. Meillä ei ollut oikein enää annettavaa toisillemme. Olimme monessa suhteessa hyvin erilaisia. Ero oli siis itsessään ihan ok. Siitä jäi ihan hyvä maku suuhun. Mutta sen jälkeen alkoi alamäki. Putosin ikään kuin tyhjän päälle. Tämä oli ollut toki tiedossani (tiukka avioehto, ei koulutusta eikä työkokemusta jne.). Nyt syyskuun alussa palasin Suomeen. Ajattelin, että aloittaisin rakentaa elämääni täällä ns. puhtaalta pöydältä. Paluu tuntui todella oudolta. Puitteet vaikuttivat olevan samat, mutta kaikki elämä oli karannut käsistäni. Kuin olisin ollut avaruudessa tai koomassa 16 vuotta. Pahinta on se, että vanhempani, joiden luokse pyysin päästä miettimään jatkoa, tuntuvat kantavan minulle niin syvää kaunaa, että heidän luonaan on todella ahdistavaa olla. He eivät halua puhua minulle, syövät eri aikaan jne. Tuntuu kuin olisin heille jokin pakkopulla, jolle haluavat kostaa sen, että en ole elänyt heidän odotustensa mukaista elämää. Ikään kuin olisin häpäissyt heidät ja minun olisi pitänyt heidän takiaan elää tietyllä tavalla. Varmasti he ovat ajatelleet, että se olisi ollut omaksi parhaakseni, mutta nyt kun tilanne on mikä on, niin tuntuu todella oudolta ja pahalta tällainen henkinen väkivalta. En ole siis mitään muuta "vanhemmilleni tehnyt" kuin pettänyt heidän odotuksensa elämäntavan suhteen. Aina olen ollut ystävällinen ja yrittänyt pitää yhteyttä näiden vuosien aikana, vaikka olen koko ajan aistinut saman hyljinnän. Nyt olen todella umpikujassa, kun en tiedä yhtään, mihin suuntaan lähteä. Vanhempien luokse en haluaisi jäädä, kun he eivät näköjään minua luokseen selvästikään halua. Ystäviä minulla ei oikein ole (tätä kadun, että en ollut aktiivisempi ystävyyssuhteiden rakentaja). Kaveritason ihmisiä en viitsi vaivata, kun yhteydenpitomme on tähän asti ollut tyyliin tykkäyksiä fb:ssa. Tuntuisi jotenkin hyväksikäytöltä. Asunto ja itsensä kuntoon laittaminen olisivat varmaan ensimmäisiä tavoitteita. Olen lihonut ja repsahtanut vuosien varrella ja varsinkin tänä vuonna todella kauas kukoistusvuosista. Tätä selostusta voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta tuskin jaksatte lukea... Olisiko jollakin kuitenkin jotakin ideoita tai vinkkejä?
Kommentit (53)
Wau, melkoinen elämäntarina! Itse myös lähtisin liikkeelle omasta asunnosta ja arjen uudelleen rakentamisesta. Kiinnostaako opiskelu, onko sinulla ammatti? Koulusta varmasti saisit kavereita, oli se sitten amiksen/amk:n aikuispuoli tai yliopisto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laihduta ja jumppaa ittes muutenkin kuntoon jos se mies ottais sut takasin. Tai sitten eti uus. Ei kai tossa muuta ole tehtävissä?
Kiinnostavaa. Mitä teit noiden 16 vuoden aikana? Mitään töitä, opiskeluja? Minkä ikäinen olet nyt? Minkälaisesta elämästä haaveilet?
Alat selvitellä mitä alaa haluat, ehdit lukea hyvissä ajoin pääsykokeisiin kun nyt aloitat valmistella ja kevään pääsykokeissa haet yliopistoon, kun kerran ylioppilas olet.
Tuhlaajatytön kotiinpaluu...ymmärrettävästi vanhemmat eivät ole mielissään siitä, että liki nelikymppinen bunkkaa heidän asunnossaan vailla tulevaisuudennäkymiä.
Alota hankkimalla koulutus ja oma asunto. Normaalielämä saattaa tuntua aluksi tylsältä, sillä olet kokenut paljon. Hyvä, että olet tyytyväinen tähänastiseen elämääsi, nyt on vaan etsittävä uusi suunta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitset ammatin, kodin ja uuden sosiaalisen elämän. Mitä voisit tehdä työksesi? Missä asioissa olet lahjakas? Onko kertynyt mitään työkokemusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko siis tällä hetkellä töissä, ilmeisesti et? Onko sinulla jotain kokemusta tai osaamista, jolla voisit elättää itsesi? Mitä realistisia mahdollisuuksia olisi opiskella ja mikä ala kiinnostaisi? Näiden asioiden selvittäminen ja konkreettiset askeleet niiden suhteen olisi varmaan hyvä ensimmäinen tavoite.
Mitä olit aikeissa lähteä opiskelemaan ennen avioliittoasi? Nykysuomessa ei oikein pärjää ilman koulutusta, eli se sinun täytyy ensin selvittää itsellesi.Toiseksi, missäpäin asut? Pääkaupunkiseudulla vuokra- asunnon saaminen ilman tuloja(?) On lähes mahdotonta. Eli olet mielestäni aikamoisessa pattitilanteessa.
Olisiko niitä välejä vanhempiin mitenkään mahdollista pitää siihen asti, että saat asiasi tolalle? Mutta mieletön elämä sulla ollut ja olet kuitenkin vielä aika nuori, ehdit hyvin rakentaa uutta elämää.Kaikkea hyvää sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä jos varaisit ajan te-toimistoon ammatinvalintapsykologille, ammattilaisen kanssa on hyvä käydä läpi omaa taustaa ja vahvuuksia ja etsiä sitä kautta uutta elämänpolkua. Sinulla on varmasti vahva kielitaito ja kulttuurintuntemus ulkomailla vietetyn ajanjakson jälkeen, voisiko niiden varaan rakentaa uraa ja ammattia?
Kiitos vastauksista! Mitään koulutusta, ammattia tai työkokemusta minulla ei ole, mutta kiinnostusta sellaisten hankkimiseen kyllä kovastikin kun vain keksisi, mikä olisi se oma ala. Useampi ala onneksi kiinnostaa, mutta tässä iässä (35) tuntuu, että pitäisi osua kerralla oikeaan. Jännittää, että osaakohan sitä enää ollenkaan opiskella. Pieni lohtu on hyvät (kait?) yo-paperit, jotka voi helpottaa sisäänpääsyä.
Yritän kyllä laittaa itseni kuntoon itseni takia (exän kanssa ei enää palata yhteen, vaikka ihan hyvissä väleissä erottiinkin). Laihduttaa pitäis noin 10 kg ja herkuttelua vähentää muutenkin terveyssyistä. Tehoaako mikään oikeasti selluliittiin, vai onko tämä nyt se hinta mitä pitää sokeriherkuista kantaa mukana loppuelämä...
Vanhempieni osalta en vain ymmärrä tällaista vihaa. Miksi? Heille on kyllä selvää, että tarkoituksenani ei ole jäädä heille pysyvästi asumaan, vaan ainoastaan miettiä, mihin kaupunkiin asettuisin jne. Nyt kuitenkin luulen, että joudun tekemään jonkin hätäratkaisun jo lokakuun alusta. Tämä tilanne on niin ahdistava varmaan molemmille. Exäni antoi ystävällisyyttään hieman erorahaa, jolla selviä muutaman kuukauden, mutta kyllä töitä tai selvä suunta jatkolle olisi kiva saada mahdollisimman pian.
Joku kysyi, että mitä tein nämä vuodet, niin tosiaan matkailimme paljon ympäri maailmaa, yhteensä varmasti useampia vuosia. Kotona ollessa lueskelin, ulkoilin yms. "tavanomaista". Yllättävän helposti ne päivät täyttyvät, vaikka ei olisi säännöllistä arkirytmiä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö noiden 16 vuoden aikana miettinyt ollenkaan tulevaisuuttasi? Tänään on "helppoa ja kevyttä", joten viis huomisesta? Ei ihme, että vanhempasi ovat pettyneitä, etenkin jos oletat nyt heidän elättävän sinut loppuelämäsi ajan, jotta voit jatkaa "helppoutta ja keveyttä".
Suomen työllisyystilanne on surkea, ja mihinkään työhön ei pääse ilman koulutusta. Sinulla on rasitteena myös ikä, jossa monella on jo koulutuksen lisäksi työkokemustakin. Siksi ehdottaisin aluksi jotakin ammattitutkintoa - suhteellisen pienellä panostuksella voisit saada ammatin ja työtä, jolla rakentaa omaa elämää ja samalla suunnata kohti parempaa. Tuo numeron 11 idea on minusta loistava; pystyisitkö esimerkiksi opettamaan työväen/kansalaisopistossa jotakin kieltä, vetämään kokkikurssia tms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkkäriin/sossuun ja vuokrayksiöön nyt ainakin aluksi. Siellä on hyvin aikaa lukea ensi kevään pääsykokeisiin häiriöttömästi.
Aika jännä stoori tosiaan. Ehkä sinulle löytyisi ala, jossa on hyötyä noista matkoilla saaduista kokemuksista. YO-papereista ei taida olla enää iloa, ainakin joissakin aineissa olikohan se nyt viittä vuotta vanhempia papereita ei enää oteta lukuun sisäänpääsykokeessa, mutta tietenkin on hyötyä siitä että olet ylipäänsä kirjoittanut. Ja jos kerran pärjäsit kirjoituksissa hyvin niin lukupäätähän löytyy.
Ei kolmevitonen vielä vanha ole! Uutta matoa koukkuun vain! Mutta varmasti sinun pitää ennemmin tai myöhemmin selvittää, mikä vanhempiasi pännii. Yritä kuitenkin ensisijaisesti päästä omillesi asumaan.
Ei vanhempien henkiseen väkivaltaan valitettavasti auta muu kuin hampaiden pureminen yhteen. Itse jouduin elämään samanlaisessa tilanteessa eristettynä muusta perheestä kun vanhempani eivät hyväksyneet seksuaalista suuntautumistani. Äiti ei puhunut minulle puoleen vuoteen ja huonolla tuulella ollessaan esimerkiksi heitti pois loput ruoat kun muut olivat ottaneet etten saisi ruokaa. Listaa voisi jatkaa mutta eiköhän tuosta saa hyvän kuvan.
Sinuna alkaisin hakea töitä nyt heti. Minkä verran kielitaitoa sinulla on? Käytä ainakin sitä valttina. Keväällä haet sitten opiskelemaan kun olet selvitellyt päätäsi talven aikana ja siitä se sitten alkaa :)
Vierailija kirjoitti:
Suomen työllisyystilanne on surkea, ja mihinkään työhön ei pääse ilman koulutusta. Sinulla on rasitteena myös ikä, jossa monella on jo koulutuksen lisäksi työkokemustakin. Siksi ehdottaisin aluksi jotakin ammattitutkintoa - suhteellisen pienellä panostuksella voisit saada ammatin ja työtä, jolla rakentaa omaa elämää ja samalla suunnata kohti parempaa. Tuo numeron 11 idea on minusta loistava; pystyisitkö esimerkiksi opettamaan työväen/kansalaisopistossa jotakin kieltä, vetämään kokkikurssia tms?
Hihii, miten olet hassu. Muistatkos ketjun työttömille opeille? Jotka noitakin duuneja ovat pätevinä jo vuosia yrittäneet.. Tilanne on paljon paljon pahempi kuin moni ymmärtää. Ikääntyneelle 35 v ei oikein muuta kuin hoito tai siivousalan kurssitus. Akateemisena 40 v valmistuvana elämä hukkaan kun ei tule työllistymään enää.
Voe, että on oikeen hyvä lukiotokari tytsyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen työllisyystilanne on surkea, ja mihinkään työhön ei pääse ilman koulutusta. Sinulla on rasitteena myös ikä, jossa monella on jo koulutuksen lisäksi työkokemustakin. Siksi ehdottaisin aluksi jotakin ammattitutkintoa - suhteellisen pienellä panostuksella voisit saada ammatin ja työtä, jolla rakentaa omaa elämää ja samalla suunnata kohti parempaa. Tuo numeron 11 idea on minusta loistava; pystyisitkö esimerkiksi opettamaan työväen/kansalaisopistossa jotakin kieltä, vetämään kokkikurssia tms?
Hihii, miten olet hassu. Muistatkos ketjun työttömille opeille? Jotka noitakin duuneja ovat pätevinä jo vuosia yrittäneet.. Tilanne on paljon paljon pahempi kuin moni ymmärtää. Ikääntyneelle 35 v ei oikein muuta kuin hoito tai siivousalan kurssitus. Akateemisena 40 v valmistuvana elämä hukkaan kun ei tule työllistymään enää.
Voe, että on oikeen hyvä lukiotokari tytsyllä.
Pahoittelen tietämättömyyttäni, en ole nähnyt ko. ketjua ja olen kieltämättä hieman ulkona nykytilanteesta, sillä olen (vielä) saanut pitää oman pitkäaikaisen työpaikkani - joka on toisella mainitsemistasi aloista. Toisaalta ymmärrän, jos ap on vasta palannut Suomeen, hänen lähtiessään lukiotokarinkin kanssa oli vielä toivoa.
35-vuotias ei todellakaan ole ikäloppu eli sikäli sinulla on hyvät mahdollisuudet kääntää kurssia ja aloittaa uuden elämän rakentaminen Suomeen. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa ja niin pois päin. Älä liikaa hajota energiaasi miettimällä liikaa vanhempien nuivaa asennetta, he ovat mitä ovat ja that's it. Ehkä he olivat kaavailleet sinusta hienon yo-tutkinnon ja viran hankkinutta uraohjusta, ja purkavat nyt pettymystään kun todellisuus ei mennyt ihan niin.
Alue: Aihe vapaa
Kappalejaon opettelusta voisi aloittaa, tuollaista tekstimuuria ei jaksa.