Mitä tekisit jos teini-ikäinen lapsesi ei lainkaan haluaisi tavata sinua?

Odota, anna ajan kulua. Mutta muista lastasi kuitenkin, esim. joulu- ja syntymäpäivinä.

Meillä se tilanne, että teini ei halua tavata isäänsä. Ei asialle mitään voi. Pakottamalla ei synny mitään hyvää.

Ompas ikävä tilanne. Isä on ilmeiseti "aivopesseet" lapsesi. Itse en voisi kuvitella tuollaista tilannetta. Jos lapsillani on jotain, minä olen se jolle huolet kerrotaan, jolle ensimmäiseksi soitetaan. Vaikka isäkin on lapsille tärkeä.

Mutta luulisi että teini-ikäinen osaa jo ajatella itsenäisesti. Yh äitini ei koskaan haukkunut isääni minulle. Mutta teininä tajusin itse mikä ääliö isäni on. Isäni silloin luuli että äitini on häntä mollanut minulle.

Isän syytä selvästikin.

2 jatkaa.

Meillä isä väittää, että minä olen manipuloinut pojan. En todellakaan ole.

Anna heille oma rauha, mutta onnittele synttärinä, nimpparina, jouluna, pääsiäisenä.....ja aina korttiin tms. Rakastan sinua! Älä lähde pakottamaan, koska lapsi on sinun ja isän välissä ahistuneena.

Juu, välillä en häntä tavannut lainkaan 1,5 vuoteen (kun hän ei halunnut), nyt keväällä hän oli muutamia kertoja sisarustensa mukana luonani, ja meillä kaikilla oli mielestäni ihan mukavaa. Ihan vaan oltiin rennosti minun luonani. Muutaman kerran jopa kävi mukanani kun ehdotin että käydään ostamassa hänelle vaatteita (niistä ilmeisesti aina pula isällään - isä laitta viestiä että tarvitsee vaatteita).

Nyt kesällä hän taas pani välit kokonaan poikki, ei edes vastaa minulle enää mihinkään. Kysele häneltä kuulumisia pari kertaa kk, tsemppaan harrastuksessa, mutta hän ei tosiaan vastaa yhtään mitään. Ja tietysti laitan sisarusten mukaan synttäri- ja joululahjat (olen pyytänyt häntä useasti käymään minulla hakemassa ne, mutta ei vastaa).

-AP

No, joku syy siihen on, että hän ei halua sinua nähdä. Onko se ikinä selvinnyt sinulle? Oletko syyllinen tuohon eroon? Onko nykyisissä asumisolosuhteissasi jotain, mitä hän ei hyväksy: uusi mies tms? Teini (et tosin sanonut minkä ikäinen hän on tai minkä ikäinen oli kun erositte) ei tee asioita kuin oman päänsä mukaan, eli toisen vanhemman aivopesu ei paljoa asioita muuta, jos teini on jotain päättänyt. Pakottaminen ei auta mitään, anna ajan kulua ja pidä yhteyttä muihin lapsiin ja heidän kauttaan myös isoveljeen.  

Avaisin kuoharipullon ja panisin elämän risaiseksi. Sen jälkeen katsoisin peiliin.

En ihmettelisi aisaa ollenkaan. Olisin varmasti helposti ärsyyntyvä, poissaoleva vanhempi, joka ei kykenisi asettamaan lapsensa tarpeita omiensa edelle.

Vierailija kirjoitti:

Ompas ikävä tilanne. Isä on ilmeiseti "aivopesseet" lapsesi. Itse en voisi kuvitella tuollaista tilannetta. Jos lapsillani on jotain, minä olen se jolle huolet kerrotaan, jolle ensimmäiseksi soitetaan. Vaikka isäkin on lapsille tärkeä.

Mutta luulisi että teini-ikäinen osaa jo ajatella itsenäisesti. Yh äitini ei koskaan haukkunut isääni minulle. Mutta teininä tajusin itse mikä ääliö isäni on. Isäni silloin luuli että äitini on häntä mollanut minulle.

Minun yh-äitini kyllä haukkui isääni minulle, mutta koska isä oli kivempi kuin äiti, niin halusin totta kai olla isän kanssa ja äitiä pidin vittupäänä. He erosivat kun olin 2,5-vuotias, mutta äitini halusi meillä olevan välit. Silti haukkui isää minulle ja minua isän kaltaiseksi. "Tosi" vitun reilu ihminen.

Miten kyseinen tilanne on voinut ap edes syntyä, että miehellä on lapset? Jätit heidät isälleen jostain syystä ja mies käänsikin heidät sinua vastaan?

Voi olla, että poikasi ei halua olla yhteydessä enää koskaan. Unohda poikasi. Selkeä kusipää kyseessä. Mä ainakin jos lapseni toimisi noin vain unohtaisin hänet. Minä en lapsiani loukkaa ja kukaan ei ole täydellinen, jos lapsi jotain sellaista kuvittelee, niin kova maailma tipauttaa hänet kyllä pilvilinnoista. Jos silloinkaan ei äidin apu kelpaa (jos sitä eds enää haluaisin antaakaan), niin katkeroituminen on sitten varmaan lapsen oma valinta.

Anteeksi että sanon, mutta vaikuttaa siltä, että teillä ei ole kotiolot muutenkaan olleet parhaat mahdolliset. Älä pakota poikaa mihinkään, vaan tue minkä pystyt - jos pystyt. Joku syy siellä taustalla on jos ei halua tavata ollenkaan.

Miehet yleensä syyttävät kaikesta naisia. Poika voi kokoea, että jos äiti panee eron alulle äiti on "syyllinen" eroon.

Esim. mun pikkuveljen ensimmäinen kommentti vanhempien erosta kuullessa ( äiti kertoi meille lapsille yksin, kun isää ei kiinnostanut olla läsnä) oli "Mä vihaan sua äiti".

Kuitenkin veli oli äidin lellivauva ja todellisuudessa asui kiltisti äidin luona aikuiseksi asti eikä isän pyytäessäkään muuttanut tämän luo.

Ehkä pojilla on vähemmän kykyä hahmottaa parisuhteita, meilläkin ero johtui isän alkoholismista ja pettämisestä. Monet lapset haluavat myös olla solidaarisia isää kohtaan, ehkäpä pojilla on jotenkin suurempi paine siihen.

Sun tapauksessa ex-miehelläsi on varmaan osuutta asiaan.

Sinuna kirjoittaisin kirjeen, jossa kertoisin faktat parisuhteestanne ja erostanne kuitenkin niin ettet syyllistä isää ja tee itsestäsi enkeliä. Jotain selitettävää varmaan sullakin on, jos lapset on määrätty asumaan isän kanssa.

Katsoisin peiliin.

Lähditkö sinä munahimoissasi siis toisen miehen matkaan ja jätit perheesi ja lapsesi? Yleensä erossahan lapset määrätään äidille, ellei siellä ole jotakin todellista ongelmaa, vai halusitko sinä edes lapsiasi mukaan siihen uuteen mieskuvioon? Ja sittemmin on tullut ero, ja on alkanut omat lapset taas kiinnostamaan?

Käykö lasten isä töissä vai onko vain ihan koti-isänä? Jos näin on, niin maksatko sinä elatusmaksuja? Nyt kun siellä alkaa olemaan perheonni taas kohdallaan sen jälkeen kun äiti häippäsi jonkun toisen matkaan ja lapset toipumaan, niin sinä tuletkin takaisin sabotoimaan kaikenmaailman lasuilla ja oikeustoimilla.

No, selvitetään sitten tarkemmin, kun tulee tällaisia tosi kivoja kommentteja (ja ei, ette tietenkään voi tietää taustoja).

Minä halusin erota, isä ei. Taustalla ei todellakaan ollut uutta miestä (sellaisen sain vasta usean vuoden eron jälkeen), vaan lasten isä pahoinpiteli minua henkisesti (rajoitti sosiaalisia suhteita, piti raha-asiat täysin omissa käsissään, vaikka oli vuosia työtön ja minä taas töissä) JA fyysisesti. Oli sairaalloisen mustasukkainen täysin ilman syytä, sekä kaikkea kontrolloiva. Emme ole noita varsinaisia syitä lapsille kertoneet, paitsi minä sitten myöhemmin juurikin tälle teinille, mutta hän ei tietenkään uskonut minua, vaan hänen näkemyksensä minä en antanut isälle uutta mahdollisuutta, vaan väkisin vain halusin erota.

Sovimme lasten isän kanssa että lapset asuisivat vuoroviikoin (minä hankin uuden asunnon - mies periaatteessa heitti minut pihalle, ainoa tapa erota hänestä). Hän jopa allekirjoitti siitä meidän keskisen sopimuksen, mutta sen jälkeen alkoi aivan järkyttävä vääntö, eikä hän antanut lasten käydä luonani. Oli pakko mennä oikeuteen, koska muuten en olisi tavannut lapsia ollenkaan. Tuomari oli sitten sitä mieltä, että yhteishuoltajuus ja isästä lähivanhempi (vaikka olosuhdeselvitys suositteli minua lähivanhemmaksi). Mutta tuomarihan voi tehdä mitä päätöksiä haluaa, eikä tarvitse niitä edes perustella. Tosin tuomion mukaan minulla piti olla lapset joka toinen viikko, mutta eipä se toteutunut, kun isä ei sitä pannut toteutumaan (vaikka minä AINA hain lapsia). Joten minun oli pakko hakea tuomion täytäntöönpanoa. Nyt saan nuoremmat lapset itselleni sen joka toinen viikko, koska muuten eksä saa sakkoja.

12 vuotiaan mielipidettähän lain mukaan "kuunnellaan", mikä tarkoittaa että tapaamisia ei voida täytäntöönpanna yli 12-vuotiaan osalta. Vanhin oli siis juurikin 12 kun erosimme, ja ilmeisesti isä teki hänelle erittäin selväksi, että häntä ei voida "pakottaa" luokseni. Nyt keskimmäisellekin on tehty tämä selväksi, ja hän onkin jo ilmoittanut että hän ei sitten parin vuoden päästä aio tavata minua. :(

Peiliin olen katsonut todella monta kertaa, enkä tiedä mitä ja miten voisin tehdä toisin. Minulla oli pääasiallinen kasvatusvastuu avoliitossakin, ja olen mielestäni ollut ihan hyvä äiti. Olen aina tykännyt tehdä kaikenlaista kivaa lasten kanssa (kysyen heiltä myös mistä pitävät), olen huolehtinut kaikin tavoin.

Monet isän tavanneet ja tuntevat ihmiset ovat sanoneet, että hän on halunnut kostaa minulle eron lasten kautta, ja on muutenkin katkeroitunut. Kyllä hän itsekin on monesti sanonut minulle suoraan, että hän aikoo viedä lapset minulta, ja muutenkin tuhota elämänin (ja alkuun myös että tappaa minut). Nämä hän on tietysti sanonut vain kasvotusten, jottei jäisi todisteita. Ja nyt hän on osittain onnistunutkin, kun yhden lapsen olen jo "menettänyt".

Kaikkialta mistä haen apua (lastensuojelu, perhe- ja nuorisoneuvola, yksityiset psykiatrit) sanovat vain, että onpas hankala tilanne, eivätkä oikein kykene tekemään mitään...

-AP

Huh ap :'(

Sori, mutta poikasi on olosuhteiden uhrina kusipää. En antaisi lapselle anteeksi jos ei tukisi minua tuollaisessa tilanteessa.

Hanki ap sellainen nauhuri ja pidä sitä aina mukanasi. Koita saada lasten isä puhumaan sinulle sivusuunsa kun tapaatte. Saat ehkä vielä pelastettua ne muut lapset. Aivan järkyttävää. Suomi on sitten oikeusvaltio...

Oisko sulla varaa ap ottaa sellainen narsismiin erikoistunut lakimies avuksesi? Ja nauhoitella vielä vähän isän puheita. Lapset tarttis ehkä ottaa huostaan. Tai no, ei narsismi ole huostaanottosyy, vaikka ehkä pitäisi, mutta siis voi lapsiparat... Apua, alkaa ihan itkettää sun ja lasten puolesta. Enkä hätäänny palstalla helposti :/