Lue keskustelun säännöt.
Miksi ette adoptoi lasta jos ette saa biologista?
Kommentit (97)
Luin joskus jostain, että adoptoitavien lasten määrä on laskenut. Ja tämä johtuisi siitä, että elintaso maailmalla on noussut, lapsia ei anneta enää niin usein adoptoitaviksi.
Suomalaista lasta ei käytännössä saa adoptoitua edes. Mikä on tietysti omalla tavallaan hyvä asia, koska adoptoitu lapsi on aina lähtökohtaisesti hylätty.
Vaatimukset ovat myös todella tiukat. Esim. Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen eivät kelvanneet adoptiovanhemmiksi.
Ja jos ikää on yhtään enemmän, niin vauvaa ei saa adoptoitua - ainoastaan vanhemman lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska olen itse adoptiolapsi ja se hylkäämiskokemus ei todelalkaan ole hyvästä. H*lvetti, olen aikuinen ja vieläkin asia painaa, en halua sitä kokemusta kenellekkään, ikinä, missään muotoa. Ja vaikka kuinka voisin sanoa että "tiedän miltä sinusta tuntuu" ja sympatisoida ja rakastaa niin ei, ei, ei.
Sama.
Olen vielä kaiken kukkuraksi tullut adoptiovanhempienikin hylkäämäksi. Äidin ihan oikeasti, isän henkisesti. Minut lykättiin keskellä heidän omia ongelmiaan, jotka eskaloituivat alkoholismiin, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan, ja siitä sitten eroon ja hylkäämisiin.
Pahinta on, että sympatiaa on turha odottaa muilta ihmisiltä. En edes kerro tarinaani enää kenellekään. En jaksa sitä hiljaisuutta, tai suoranaista minun syyttämistäni asiasta. Tai se paras: olisit edes kiitollinen. Niin mistä? Että valitsin vanhempai vähän huonosti - kahdesti?
Olen todella pahoillani puolestasi ♡
Minä ainakin uskon sinua ja voin sanoa, että silmäni ovat todella avautuneet adoption ongelmien suhteen kun olen lukenut aikuisten adoptiolasten kokemuksia. Vaikka kaikki osapuolet tarkoittaisivat hyvää ja tekisivät parhaansa, se on usein lapselle hirveän rankka kohtalo. Ihmisten on vaikea hyväksyä, että rakkaus ei riitä korjaamaan kaikkea. Ja vaativat olemaan kiitollinen ym. törkeää.
Koska ei ole yhtään huonompi ratkaisu elää ilman lapsia vaikka niitä peiaatteesa olisikin halunnut/ yrittänyt luomusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siihen on moniakin syitä, mm:
- emme ole naimisissa ihan periaatteellisista syistä emmekä halua mennä
- mies on liian vanha
- olen mukavuudenhaluinen ja haluan lapsen, joka todennäköisemmin perii ominaisuutemme (kuten rauhallisuuden), ja lisäksi on helpompi tukea lasta, jonka ongelmat ovat tunnistettavia (eli samoja kuin miehellä ja minulla), toki välttämättä näin ei ole, mutta biolapsen kanssa todennäköisemmin
- elämäni on tarpeeksi rankkaa jo muutenkin, en halua siihen vielä lisäksi adoptiolapsen mahdollisia ongelmia kuten identiteettikriisit, hylkäystraumat jne.
- minulla on jo 1 lapsi, en halua hänen elämänsä hankaloituvan kohtuuttomasti (siksi, että kaikki rahamme menevät adoptioon)
Mä en tossa tilanteessa hankkis toista lasta ollenkaan.
No kieltämättä sekin ajatus on aika vahvana mielessä. Kuitenkin toisessa vaakakupissa painaa halu saada lapsellemme sisarus. Ei helppo päätös tämäkään. Mut tää nyt meni vähän ohi aiheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska olen itse adoptiolapsi ja se hylkäämiskokemus ei todelalkaan ole hyvästä. H*lvetti, olen aikuinen ja vieläkin asia painaa, en halua sitä kokemusta kenellekkään, ikinä, missään muotoa. Ja vaikka kuinka voisin sanoa että "tiedän miltä sinusta tuntuu" ja sympatisoida ja rakastaa niin ei, ei, ei.
Sama.
Olen vielä kaiken kukkuraksi tullut adoptiovanhempienikin hylkäämäksi. Äidin ihan oikeasti, isän henkisesti. Minut lykättiin keskellä heidän omia ongelmiaan, jotka eskaloituivat alkoholismiin, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan, ja siitä sitten eroon ja hylkäämisiin.
Pahinta on, että sympatiaa on turha odottaa muilta ihmisiltä. En edes kerro tarinaani enää kenellekään. En jaksa sitä hiljaisuutta, tai suoranaista minun syyttämistäni asiasta. Tai se paras: olisit edes kiitollinen. Niin mistä? Että valitsin vanhempai vähän huonosti - kahdesti?
Olen todella pahoillani puolestasi ♡
Minä ainakin uskon sinua ja voin sanoa, että silmäni ovat todella avautuneet adoption ongelmien suhteen kun olen lukenut aikuisten adoptiolasten kokemuksia. Vaikka kaikki osapuolet tarkoittaisivat hyvää ja tekisivät parhaansa, se on usein lapselle hirveän rankka kohtalo. Ihmisten on vaikea hyväksyä, että rakkaus ei riitä korjaamaan kaikkea. Ja vaativat olemaan kiitollinen ym. törkeää.
Kommentoin vain tuota kiitollisuutta. Meillä on yksi biologinen, kaksi "valmiina" saatua. Itse en koe että näiden kahden pitäisi olla jotenkin kiitollisia, minä itse olen. Olenhan saanut kolme ihanaa lasta. Mutta.... joskus tuntuu aika pahalta, kun ainoa lapsi, joka kiittää siitä, mitä olemme heidän eteensä tehneet, on se biologinen. Kuitenkin kaikki heidät olemme samojen periaatteiden mukaan kouluttaneet ja varustaneet maailmalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto.
Miten se liittyy tähän mitenkään????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto.
Miten se liittyy tähän mitenkään????
Siten, että se on vaihtoehto adoptiolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto.
Miten se liittyy tähän mitenkään????
Siten, että se on vaihtoehto adoptiolle.
Millä tavalla?
Adoptiolla saat oman perheen, jonka kanssa elää normaalia perhe-elämää.
Sijaisvanhemmuuteen ryhtyessä saat hetkellisesti lainaan toisen lapsen, lapsen vanhemmat ja valtavan liudan sosiaalihenkilöstöä.
En näe mitään yhtymäkohtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto.
Miten se liittyy tähän mitenkään????
Siten, että se on vaihtoehto adoptiolle.
Millä tavalla?
Adoptiolla saat oman perheen, jonka kanssa elää normaalia perhe-elämää.
Sijaisvanhemmuuteen ryhtyessä saat hetkellisesti lainaan toisen lapsen, lapsen vanhemmat ja valtavan liudan sosiaalihenkilöstöä.
En näe mitään yhtymäkohtia.
Yleensä kyllä paljon kauemmin kuin hetkellisesti. Vauvana sijoitettu on hyvin usein aikuisuuteen asti perheessä ja sen jälkeenkin perheenjäsen. Toki usein myös isompana sijoitetun kohdalla myös. Normaalia perhe- elämää tässä on vietetty ja vietetään. Yksi sos. tt. vaan on ja tapaamme noin kerran vuodessa.
sijaisäiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto.
Miten se liittyy tähän mitenkään????
Siten, että se on vaihtoehto adoptiolle.
Millä tavalla?
Adoptiolla saat oman perheen, jonka kanssa elää normaalia perhe-elämää.
Sijaisvanhemmuuteen ryhtyessä saat hetkellisesti lainaan toisen lapsen, lapsen vanhemmat ja valtavan liudan sosiaalihenkilöstöä.
En näe mitään yhtymäkohtia.
Yleensä kyllä paljon kauemmin kuin hetkellisesti. Vauvana sijoitettu on hyvin usein aikuisuuteen asti perheessä ja sen jälkeenkin perheenjäsen. Toki usein myös isompana sijoitetun kohdalla myös. Normaalia perhe- elämää tässä on vietetty ja vietetään. Yksi sos. tt. vaan on ja tapaamme noin kerran vuodessa.
sijaisäiti
Sijoitus on aina lähtökohtaisesti väliaikainen ja pyrkimys on palauttaa lapsi kotiinsa. Ja lapsihan ei ole millään tavalla oma. Häntä hoitaa työnä. Yhtä hyvin voisit kehottaa menemään iltikseen töihin.
Minä en kokisi normaaliksi tuollaista elämää. Minun normaalin elämään ei kuulu sosiaalityöntekijät mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto.
Miten se liittyy tähän mitenkään????
Siten, että se on vaihtoehto adoptiolle.
Millä tavalla?
Adoptiolla saat oman perheen, jonka kanssa elää normaalia perhe-elämää.
Sijaisvanhemmuuteen ryhtyessä saat hetkellisesti lainaan toisen lapsen, lapsen vanhemmat ja valtavan liudan sosiaalihenkilöstöä.
En näe mitään yhtymäkohtia.
Yleensä kyllä paljon kauemmin kuin hetkellisesti. Vauvana sijoitettu on hyvin usein aikuisuuteen asti perheessä ja sen jälkeenkin perheenjäsen. Toki usein myös isompana sijoitetun kohdalla myös. Normaalia perhe- elämää tässä on vietetty ja vietetään. Yksi sos. tt. vaan on ja tapaamme noin kerran vuodessa.
sijaisäitiSijoitus on aina lähtökohtaisesti väliaikainen ja pyrkimys on palauttaa lapsi kotiinsa. Ja lapsihan ei ole millään tavalla oma. Häntä hoitaa työnä. Yhtä hyvin voisit kehottaa menemään iltikseen töihin.
Minä en kokisi normaaliksi tuollaista elämää. Minun normaalin elämään ei kuulu sosiaalityöntekijät mitenkään.
Voi ei noin. Lapseen kiintyy ja lapsi kiintyy. Kyllä lapsi on oma niin kauan kuin perheessä on. Ja useimmiten on perheessä pysyvästi. Pitää olla melko kylmä ihminen, jos pystyy ajattelemaan työnä tätä.
sijaisäiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto.
Miten se liittyy tähän mitenkään????
Siten, että se on vaihtoehto adoptiolle.
Millä tavalla?
Adoptiolla saat oman perheen, jonka kanssa elää normaalia perhe-elämää.
Sijaisvanhemmuuteen ryhtyessä saat hetkellisesti lainaan toisen lapsen, lapsen vanhemmat ja valtavan liudan sosiaalihenkilöstöä.
En näe mitään yhtymäkohtia.
Yleensä kyllä paljon kauemmin kuin hetkellisesti. Vauvana sijoitettu on hyvin usein aikuisuuteen asti perheessä ja sen jälkeenkin perheenjäsen. Toki usein myös isompana sijoitetun kohdalla myös. Normaalia perhe- elämää tässä on vietetty ja vietetään. Yksi sos. tt. vaan on ja tapaamme noin kerran vuodessa.
sijaisäitiSijoitus on aina lähtökohtaisesti väliaikainen ja pyrkimys on palauttaa lapsi kotiinsa. Ja lapsihan ei ole millään tavalla oma. Häntä hoitaa työnä. Yhtä hyvin voisit kehottaa menemään iltikseen töihin.
Minä en kokisi normaaliksi tuollaista elämää. Minun normaalin elämään ei kuulu sosiaalityöntekijät mitenkään.
Voi ei noin. Lapseen kiintyy ja lapsi kiintyy. Kyllä lapsi on oma niin kauan kuin perheessä on. Ja useimmiten on perheessä pysyvästi. Pitää olla melko kylmä ihminen, jos pystyy ajattelemaan työnä tätä.
sijaisäiti
Hoitolapsiinkin kiintyy. Lapsi ei ole sinun. Adoptiolapsi on. Täytyy olla idiootti jod ei tajua eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto.
Miten se liittyy tähän mitenkään????
Siten, että se on vaihtoehto adoptiolle.
Millä tavalla?
Adoptiolla saat oman perheen, jonka kanssa elää normaalia perhe-elämää.
Sijaisvanhemmuuteen ryhtyessä saat hetkellisesti lainaan toisen lapsen, lapsen vanhemmat ja valtavan liudan sosiaalihenkilöstöä.
En näe mitään yhtymäkohtia.
Yleensä kyllä paljon kauemmin kuin hetkellisesti. Vauvana sijoitettu on hyvin usein aikuisuuteen asti perheessä ja sen jälkeenkin perheenjäsen. Toki usein myös isompana sijoitetun kohdalla myös. Normaalia perhe- elämää tässä on vietetty ja vietetään. Yksi sos. tt. vaan on ja tapaamme noin kerran vuodessa.
sijaisäitiSijoitus on aina lähtökohtaisesti väliaikainen ja pyrkimys on palauttaa lapsi kotiinsa. Ja lapsihan ei ole millään tavalla oma. Häntä hoitaa työnä. Yhtä hyvin voisit kehottaa menemään iltikseen töihin.
Minä en kokisi normaaliksi tuollaista elämää. Minun normaalin elämään ei kuulu sosiaalityöntekijät mitenkään.
https://www.aamulehti.fi/uutiset/thln-suurselvitys-huostaanottoja-puret…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto.
Miten se liittyy tähän mitenkään????
Siten, että se on vaihtoehto adoptiolle.
Millä tavalla?
Adoptiolla saat oman perheen, jonka kanssa elää normaalia perhe-elämää.
Sijaisvanhemmuuteen ryhtyessä saat hetkellisesti lainaan toisen lapsen, lapsen vanhemmat ja valtavan liudan sosiaalihenkilöstöä.
En näe mitään yhtymäkohtia.
Yleensä kyllä paljon kauemmin kuin hetkellisesti. Vauvana sijoitettu on hyvin usein aikuisuuteen asti perheessä ja sen jälkeenkin perheenjäsen. Toki usein myös isompana sijoitetun kohdalla myös. Normaalia perhe- elämää tässä on vietetty ja vietetään. Yksi sos. tt. vaan on ja tapaamme noin kerran vuodessa.
sijaisäitiSijoitus on aina lähtökohtaisesti väliaikainen ja pyrkimys on palauttaa lapsi kotiinsa. Ja lapsihan ei ole millään tavalla oma. Häntä hoitaa työnä. Yhtä hyvin voisit kehottaa menemään iltikseen töihin.
Minä en kokisi normaaliksi tuollaista elämää. Minun normaalin elämään ei kuulu sosiaalityöntekijät mitenkään.
Voi ei noin. Lapseen kiintyy ja lapsi kiintyy. Kyllä lapsi on oma niin kauan kuin perheessä on. Ja useimmiten on perheessä pysyvästi. Pitää olla melko kylmä ihminen, jos pystyy ajattelemaan työnä tätä.
sijaisäitiHoitolapsiinkin kiintyy. Lapsi ei ole sinun. Adoptiolapsi on. Täytyy olla idiootti jod ei tajua eroa.
Jos lapsi elää kanssani koko lapsuutensa on kyse äidinrakkaudesta. Ei voisi olla omempaa lasta, vaikka virallisesti ei olisikaan.
sijaisäiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska olen itse adoptiolapsi ja se hylkäämiskokemus ei todelalkaan ole hyvästä. H*lvetti, olen aikuinen ja vieläkin asia painaa, en halua sitä kokemusta kenellekkään, ikinä, missään muotoa. Ja vaikka kuinka voisin sanoa että "tiedän miltä sinusta tuntuu" ja sympatisoida ja rakastaa niin ei, ei, ei.
Sama.
Olen vielä kaiken kukkuraksi tullut adoptiovanhempienikin hylkäämäksi. Äidin ihan oikeasti, isän henkisesti. Minut lykättiin keskellä heidän omia ongelmiaan, jotka eskaloituivat alkoholismiin, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan, ja siitä sitten eroon ja hylkäämisiin.
Pahinta on, että sympatiaa on turha odottaa muilta ihmisiltä. En edes kerro tarinaani enää kenellekään. En jaksa sitä hiljaisuutta, tai suoranaista minun syyttämistäni asiasta. Tai se paras: olisit edes kiitollinen. Niin mistä? Että valitsin vanhempai vähän huonosti - kahdesti?
Olen todella pahoillani puolestasi ♡
Minä ainakin uskon sinua ja voin sanoa, että silmäni ovat todella avautuneet adoption ongelmien suhteen kun olen lukenut aikuisten adoptiolasten kokemuksia. Vaikka kaikki osapuolet tarkoittaisivat hyvää ja tekisivät parhaansa, se on usein lapselle hirveän rankka kohtalo. Ihmisten on vaikea hyväksyä, että rakkaus ei riitä korjaamaan kaikkea. Ja vaativat olemaan kiitollinen ym. törkeää.
Kommentoin vain tuota kiitollisuutta. Meillä on yksi biologinen, kaksi "valmiina" saatua. Itse en koe että näiden kahden pitäisi olla jotenkin kiitollisia, minä itse olen. Olenhan saanut kolme ihanaa lasta. Mutta.... joskus tuntuu aika pahalta, kun ainoa lapsi, joka kiittää siitä, mitä olemme heidän eteensä tehneet, on se biologinen. Kuitenkin kaikki heidät olemme samojen periaatteiden mukaan kouluttaneet ja varustaneet maailmalle.
Eli itsekin erottelet lapsesi bio- ja adoptiolapsiin? Ja odotat/toivot lapsilta kiitollisuutta? Ehkä ne kaksi osoittavat kiitollisuutta epäsuorasti, tai eivät koe, että vamhemmille tarvitsee olla kiitollinen hoivasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto.
Miten se liittyy tähän mitenkään????
Siten, että se on vaihtoehto adoptiolle.
Millä tavalla?
Adoptiolla saat oman perheen, jonka kanssa elää normaalia perhe-elämää.
Sijaisvanhemmuuteen ryhtyessä saat hetkellisesti lainaan toisen lapsen, lapsen vanhemmat ja valtavan liudan sosiaalihenkilöstöä.
En näe mitään yhtymäkohtia.
Yleensä kyllä paljon kauemmin kuin hetkellisesti. Vauvana sijoitettu on hyvin usein aikuisuuteen asti perheessä ja sen jälkeenkin perheenjäsen. Toki usein myös isompana sijoitetun kohdalla myös. Normaalia perhe- elämää tässä on vietetty ja vietetään. Yksi sos. tt. vaan on ja tapaamme noin kerran vuodessa.
sijaisäitiSijoitus on aina lähtökohtaisesti väliaikainen ja pyrkimys on palauttaa lapsi kotiinsa. Ja lapsihan ei ole millään tavalla oma. Häntä hoitaa työnä. Yhtä hyvin voisit kehottaa menemään iltikseen töihin.
Minä en kokisi normaaliksi tuollaista elämää. Minun normaalin elämään ei kuulu sosiaalityöntekijät mitenkään.
Voi ei noin. Lapseen kiintyy ja lapsi kiintyy. Kyllä lapsi on oma niin kauan kuin perheessä on. Ja useimmiten on perheessä pysyvästi. Pitää olla melko kylmä ihminen, jos pystyy ajattelemaan työnä tätä.
sijaisäitiHoitolapsiinkin kiintyy. Lapsi ei ole sinun. Adoptiolapsi on. Täytyy olla idiootti jod ei tajua eroa.
Jos lapsi elää kanssani koko lapsuutensa on kyse äidinrakkaudesta. Ei voisi olla omempaa lasta, vaikka virallisesti ei olisikaan.
sijaisäiti
Lapsi on silti toisen. Oma koirakin on oma.
Sijaissynnytys lailliseksi Suomessa. Sitä mahdollisuutta haluaisin käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sijaisvanhemmuus on hyvä vaihtoehto.
Miten se liittyy tähän mitenkään????
Siten, että se on vaihtoehto adoptiolle.
Millä tavalla?
Adoptiolla saat oman perheen, jonka kanssa elää normaalia perhe-elämää.
Sijaisvanhemmuuteen ryhtyessä saat hetkellisesti lainaan toisen lapsen, lapsen vanhemmat ja valtavan liudan sosiaalihenkilöstöä.
En näe mitään yhtymäkohtia.
Yleensä kyllä paljon kauemmin kuin hetkellisesti. Vauvana sijoitettu on hyvin usein aikuisuuteen asti perheessä ja sen jälkeenkin perheenjäsen. Toki usein myös isompana sijoitetun kohdalla myös. Normaalia perhe- elämää tässä on vietetty ja vietetään. Yksi sos. tt. vaan on ja tapaamme noin kerran vuodessa.
sijaisäitiSijoitus on aina lähtökohtaisesti väliaikainen ja pyrkimys on palauttaa lapsi kotiinsa. Ja lapsihan ei ole millään tavalla oma. Häntä hoitaa työnä. Yhtä hyvin voisit kehottaa menemään iltikseen töihin.
Minä en kokisi normaaliksi tuollaista elämää. Minun normaalin elämään ei kuulu sosiaalityöntekijät mitenkään.
Voi ei noin. Lapseen kiintyy ja lapsi kiintyy. Kyllä lapsi on oma niin kauan kuin perheessä on. Ja useimmiten on perheessä pysyvästi. Pitää olla melko kylmä ihminen, jos pystyy ajattelemaan työnä tätä.
sijaisäitiHoitolapsiinkin kiintyy. Lapsi ei ole sinun. Adoptiolapsi on. Täytyy olla idiootti jod ei tajua eroa.
Ei itse ymmärrä eroa hoitolapsen ja perheessä asuvan lapsen välillä. Hoitolapsiin voi kiintyä, mutta koko ajan hovassasi olevaan rakastuu. Kyllä lapsi on minun niissä rajoissa, kun nyt kukaan ylipäätään lasta omistaa.
sijaisäiti
Sama.
Olen vielä kaiken kukkuraksi tullut adoptiovanhempienikin hylkäämäksi. Äidin ihan oikeasti, isän henkisesti. Minut lykättiin keskellä heidän omia ongelmiaan, jotka eskaloituivat alkoholismiin, henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan, ja siitä sitten eroon ja hylkäämisiin.
Pahinta on, että sympatiaa on turha odottaa muilta ihmisiltä. En edes kerro tarinaani enää kenellekään. En jaksa sitä hiljaisuutta, tai suoranaista minun syyttämistäni asiasta. Tai se paras: olisit edes kiitollinen. Niin mistä? Että valitsin vanhempai vähän huonosti - kahdesti?