Olen sijaisäiti. Miksi jatkuvasti vihjaillaan, että on törkeää, kun minulle maksetaan niin paljon??
Maksetaan paljon? Mikä on paljon?
Ensinnäkin, tämä on työtä. Sijaisvanhemmilla ei ole elatusvelvollisuutta muiden lapsista. Toisekseen, en minäkään elä ilman toimeentuloa ja tässä hommassa olen joutunut jäämään kotiin. Työ on raskasta kaikkine osa-alueineen, enkä voi ymmärtää, mikä muita tässä palkanmaksussa hiertää. Jokainen voi ryhtyä sijaisvanhemmaksi, siinä ne suomut karisee aika nopsaan sijaisperheiden glamour-elämästä.
Kommentit (399)
Hyvä esimerkki sijaispaikasta jossa entisen miesystävän poika oli sijoitettuna; jo ekana yönä isäntä hiippaili keskiyöllä pojan huoneeseen suunnitelmissaan hieman "leikkiä" pojan kanssa. Onnekseen isi oli opettanut kuinka tällaisessa tilanteessa toimitaan eli poika pääsi pakoon ja poliisille. Oli ihan lehdissäkin.
Ihan pätevä mamma pojalla oli, isi vaan lauloi omaa lauluaan sossutätösille ja isin ei-niin-terveen pään mukaan toimittiin.
Vierailija kirjoitti:
Musta tuo ulina rahasta on ihan uskomatonta. Tietenkin siitä maksetaan palkkaa, onhan se työtä. Valitatteko te samat ihmiset lääkärien ja hoitajien palkkavaatimuksista? Kun pitäisi olla sydämmestä tehtävää työtä eikä siiitä pitäs maksaa niinkö?
Ei tämä ole työtä. Emme ole työsuhteessa emmekä saa palkkaa vaan palkkion. Ja kyllä sen pienen palkkion todella ansaitsemme. Isompikin voisi, ettei tarvitsisi kantaa huolta toimeentulosta. Rahan takia tätä ei kannata tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonko saat? Jos tämänkin rahan kohdentaisi kunnolliseen perheen auttamistyöhön niin... Tukiperheet yhtä puppua ja, ollaan kohdattu kaikenlaisia jotka itse hyötyisivät "avusta".
Ja nyt kiillottamaan sädekehää siitä, saatana.
Mitä sinä nyt sopertelet siellä? Tukiperhetoiminnalla ei ole mitään tekemistä sijaisperheiden kanssa. Minkä tietäisit, jos itse yhtään mitään tietäisin tästäKÄÄN asiasta.
Ap, teet arvokasta työtä. Tämä palsta on vaan sellainen persreikä, että kaikenlaiset mulkvistit aukovat rumaa suutaan täällä alvariinsa. Enkä nyt tarkoita kiroilua, vaan ilkeyttä, suoranaista ilkeyttä, josta viitonen on malliesimerkki.
Noh, meillä on, kuten mainittua, omat kokemuksemme ja tunnen joitakuita joilla heilläkin omat kokemuksensa. Kyllä meille mainituille suoraan sanottiin että "tukiperhe sitten kertoo miten asiat perheessä ovat jotta voidaan ryhtyä toimenpiteisiin". Jotenkin, jostakin ihmeellisestä syystä meni maku koko asiaan...
Ylpeys on kai sitten meikäläisen "perisynti"? Kuten niin monen muunkin "päänaukojan":)
Aika rauhallinen olen mutta tarvittaessa "auon päätäni".
Kiitos.
Sun mussun-mussun-mussutuksesi ei edelleenkään kuulu tähän ketjuun, koska tässä ei puhuta tukiperheistä.
Vierailija kirjoitti:
Millainen idiootti sotkee sanat "tukiperhe" ja "sijaisperhe" keskenään...?!
Hiffaapa konteksti, rakas ystävä,siis konteksti:) Lue Ajatuksella.
Sinun palkkatasoasi arvostelevat ne, joiden lapset on "ilman mitään syytä" otettu huostaan koska "sosiaalihuolto on bisnestä."
Älä välitä heistä, teet arvokasta työtä
Luulen, että ihmisiä ärsyttää sellaiset tilanteet joissa sijaisvanhemmat ovat lapsen verisukulaisia ja perheelle sitten maksetaan siitä että sukulaislapset on sijoitettuna. Esim. Anneli Auerin veljelle maksetaan siitä että otti siskonsa lapset. Eihän sitä ilmaiseksi kuulu tehdä ja totta kai lapsista pitää korvata heistä aiheutuvat kulut. Mutta tuollaisissa tapauksissa tuntuu oudolta että sukulaisten kaitsimisesta saa palkkion jolla on varaa lasten elättämisen jälkeen ostella veneitä ja autoja.
Eri asia jos sijaisperhe tekee sijaisperhetyötä työkseen. Eli sijoituksessa on tuntemattomia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä esimerkki sijaispaikasta jossa entisen miesystävän poika oli sijoitettuna; jo ekana yönä isäntä hiippaili keskiyöllä pojan huoneeseen suunnitelmissaan hieman "leikkiä" pojan kanssa. Onnekseen isi oli opettanut kuinka tällaisessa tilanteessa toimitaan eli poika pääsi pakoon ja poliisille. Oli ihan lehdissäkin.
Ihan pätevä mamma pojalla oli, isi vaan lauloi omaa lauluaan sossutätösille ja isin ei-niin-terveen pään mukaan toimittiin.
Olisko isin kannattanut alun alkaenkin huolehtia lapsestaan, ettei olisi tarvinnut edes mennä sijaisperheeseen?!
Onhan se outoa, että kun hoitaa vaikeaa erityislasta kotona, juoksee terapioissa, ja palavereissa ja sietää olemattomilla empatiakyvyillä siunattuja yhteistyötaitoja, jotka lyttäävät itsetuntosi maanrakoon. Mutta jos lapsi on huostaanotettu, sinulle maksetaan moninkertainen määrä, ja pidetään sankarina
Vierailija kirjoitti:
Olemme kriisiperhe, eli sijoitukset ovat lyhytaikaisia, keskimäärin 1 päivästä puoleen vuoteen. Lapsi/lapset tulevat kiirehälytyksenä vaikka keskellä yötä, mitään ei voi ennakoida.
Tilanteet eivät ole helppoja kenellekään, sen enempää sijaisperheelle, lapsille, kuin biovanhemmillekaan.
Sijoitettua lasta on arvioitava, tavattava sos.viranomaisia ja lapsen vanhempia. Joskus biovanhemmat ovat todella hankalia ja uhkaavia, eivätkä he huostaanoton kriisissään meinaa tajuta, ettei sijaisperhe ole tehnyt päätöstä lapsen huostaanotosta. Sen tekee sosiaalityöntekijät.
Minä saan n. 80 euroa/vrk 'palkkaa', johon sisältyy kulukorvaus, eli itse palkka on todella pieni. Vastuu on rajaton, eikä työaikoja ole. Palkka maksetaan vain niiltä ajoilta, jolloin lainalapsi on meillä, joten tulot eivät ole säännöllisiä. Tervetuloa kadehtijoiden kerhoon!
Häh? Tuohon tekee kahdesta lapsesta melkein 5000 euroa kuussa? Ymmärsinkö oikein?
Vierailija kirjoitti:
Kunnollinen auttamistyö= joku kertomaan huoltajalle/huoltajille selvät sävelet asioista. Maataan vain omassa paskassa ja asiat kasaantuu. Joku äidillinen ammattinalkuttaja näille kaikkein avuttomimmille ja niille joilta arjen hallinta sujuu paremmin vaikka sitten tuo sijareiden avustusta vastaava summa Kaikkeen Kivaan:)
Itsellä on kokemusta huonosta ja hyvästä tavasta tulla autetuksi/kuulluksi.
Saatana.
Öh, jaa meinaat että kun joku täti tulee ihan kotiin asti kertomaan niille huoltajille että älkääpäs kuulkaas lotratko sitä viunaa ihan noin paljon, niin siitä nämä sitten ymmärtäisivät nousta jaloilleen? Haloo, kuinka naivia porukkaa täällä oikein on...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tuo ulina rahasta on ihan uskomatonta. Tietenkin siitä maksetaan palkkaa, onhan se työtä. Valitatteko te samat ihmiset lääkärien ja hoitajien palkkavaatimuksista? Kun pitäisi olla sydämmestä tehtävää työtä eikä siiitä pitäs maksaa niinkö?
Ei tämä ole työtä. Emme ole työsuhteessa emmekä saa palkkaa vaan palkkion. Ja kyllä sen pienen palkkion todella ansaitsemme. Isompikin voisi, ettei tarvitsisi kantaa huolta toimeentulosta. Rahan takia tätä ei kannata tehdä.
Noniin sori, en nyt täysin selkeästi hallitse termejä mutta asia oli sama. Palkkio on pieni ja todellakin ansaittu ja minustakin saisi olla isompi. Itsekin olen ollut sijoitettuna, joten osaan ajatella vähän kumpaakin puolta siinä ja on se todellakin iso asia ottaa vieras lapsi kotiinsa. Etenkin kun itse olin jo melkein teini silloin, varmasti harkitsivat tarkkaan
Vierailija kirjoitti:
Tietysti siitä täytyy maksaa.
Outoa ajatus, että joku hoitaisi cieraan kakaroita ilmaiseksi.
Yhteiskunnan ei niitä rahoja pidä maksaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme kriisiperhe, eli sijoitukset ovat lyhytaikaisia, keskimäärin 1 päivästä puoleen vuoteen. Lapsi/lapset tulevat kiirehälytyksenä vaikka keskellä yötä, mitään ei voi ennakoida.
Tilanteet eivät ole helppoja kenellekään, sen enempää sijaisperheelle, lapsille, kuin biovanhemmillekaan.
Sijoitettua lasta on arvioitava, tavattava sos.viranomaisia ja lapsen vanhempia. Joskus biovanhemmat ovat todella hankalia ja uhkaavia, eivätkä he huostaanoton kriisissään meinaa tajuta, ettei sijaisperhe ole tehnyt päätöstä lapsen huostaanotosta. Sen tekee sosiaalityöntekijät.
Minä saan n. 80 euroa/vrk 'palkkaa', johon sisältyy kulukorvaus, eli itse palkka on todella pieni. Vastuu on rajaton, eikä työaikoja ole. Palkka maksetaan vain niiltä ajoilta, jolloin lainalapsi on meillä, joten tulot eivät ole säännöllisiä. Tervetuloa kadehtijoiden kerhoon!Häh? Tuohon tekee kahdesta lapsesta melkein 5000 euroa kuussa? Ymmärsinkö oikein?
MInusta sinun kannattaisi nyt todella äkkiä kaivaa peruskoulun alaluokkien matikankirjat esiin ja opiskella niitä.
80 euroa päivässä on 2 400 euroa kuussa. Ei sitä kahdella kerrota, jos tulee kaksi hoitolasta. Summa muodostuu hoitopalkkiosta, kulukorvauksesta ja käynnistämispalkkiosta.
http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kuntainfo-perhehoidon-palkkio…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietysti siitä täytyy maksaa.
Outoa ajatus, että joku hoitaisi cieraan kakaroita ilmaiseksi.Yhteiskunnan ei niitä rahoja pidä maksaa
No kenen? Ei niillä vanhemmilla rahaa ole
2400e/kk??? Taidan vaihtaa duunia. Saan 2200 tiimin vetäjänä raskaassa dementiayksikössä.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se outoa, että kun hoitaa vaikeaa erityislasta kotona, juoksee terapioissa, ja palavereissa ja sietää olemattomilla empatiakyvyillä siunattuja yhteistyötaitoja, jotka lyttäävät itsetuntosi maanrakoon. Mutta jos lapsi on huostaanotettu, sinulle maksetaan moninkertainen määrä, ja pidetään sankarina
No juu, mutta katsos, kun se lapsi on sinun ja yksinomaan sinulla on vastuu hänestä ja hänen elatuksestaan ja oireilustaan.
Ei kenenkään vieraan tarvitse ottaa kenenkään lapsia elätettäväksi ilmaiseksi.
Jos sinä vanhempana et pärjää hänen kanssaan, niin jos joku hoitaa, huoltaa ja pärjää lapsesi kanssa, niin etkö voisi pikkuisen arvostaakin häntä?
Niin, ja hän tekee työtä, josta myös kuuluu saada korvaus.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä esimerkki sijaispaikasta jossa entisen miesystävän poika oli sijoitettuna; jo ekana yönä isäntä hiippaili keskiyöllä pojan huoneeseen suunnitelmissaan hieman "leikkiä" pojan kanssa. Onnekseen isi oli opettanut kuinka tällaisessa tilanteessa toimitaan eli poika pääsi pakoon ja poliisille. Oli ihan lehdissäkin.
Ihan pätevä mamma pojalla oli, isi vaan lauloi omaa lauluaan sossutätösille ja isin ei-niin-terveen pään mukaan toimittiin.
Mitä tarkoitat että hyvä esimerkki? Minusta tuo on täysin päinvastainen esimerkki. Kyllähän tuollaista sattuu mutta ymmärtänet että on erittäin erittäin harvinaista. Eihän tuo muuten uutiskynnystäkään ylittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että ihmisiä ärsyttää sellaiset tilanteet joissa sijaisvanhemmat ovat lapsen verisukulaisia ja perheelle sitten maksetaan siitä että sukulaislapset on sijoitettuna. Esim. Anneli Auerin veljelle maksetaan siitä että otti siskonsa lapset. Eihän sitä ilmaiseksi kuulu tehdä ja totta kai lapsista pitää korvata heistä aiheutuvat kulut. Mutta tuollaisissa tapauksissa tuntuu oudolta että sukulaisten kaitsimisesta saa palkkion jolla on varaa lasten elättämisen jälkeen ostella veneitä ja autoja.
Eri asia jos sijaisperhe tekee sijaisperhetyötä työkseen. Eli sijoituksessa on tuntemattomia lapsia.
Ensisijaisesti sijoitetaan sukulaisille, jos mahdollista. Miten se olisi eri asia kuin vieras perhe palkkion suhteen? Harvoin molemmat sijaisvanhemmat tai edes toinen heistä on kokonaan ja ainostaan hoitamassa lapsia kotona. Eikä kyseessä ole koskaan varsinaisesti työ. Kyseessä ei sukulaistenkaan osalta ole mikään kaitseminen, jos lapsi asuu pysyvästi perheessä.
Kyllä ihmiset yleisesti ottaen tietää mikä on tuki- ja mikä sijaisperhe. Näistä vain monesti puhutaan samoissa yhteyksissä.
Onhan se hianoo kun sijareilla on tarjota kaikkee sitä mitä bio(jätteellä?) ei, kun rahalla kuitenkin saa. Eräs sijaisperheäiti sanoi kuitenkin Totuuden:"Meillä on hieno omakotitalo ja hienot autot, lapsille niin maan perusteellisesti tavaraa ja tilaa. Yksi kuitenkin on mitä me ei voida tarjota ja mikä siellä bioperheeseen kerrostalokolmioon palaavaa lasta odottaa, ja se on RAKKAUS".
Saata...va:)
Millainen idiootti sotkee sanat "tukiperhe" ja "sijaisperhe" keskenään...?!