Vaitiolovelvollisuus ja av(i)opuolisot, hoi!

Ei tietenkään puhuta keskenämme vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvista asioista. Töistä puhun joskus puolisolleni. Silloin puhun tyyliin, että nyt on kiirettä/ haastavaa /vaikeaa /kivaa, yleisluontoisesti. 

Ollaan molemmat vaitiolovelvollisia ja samassa työpaikassa. Tiedetään puhumattakin työpaikan asiat.

Pitäähän sitä päästä kertomaan, kuka julkkis on joutunut/päässyt hoivakotiin.

Voin sanoa, että kyse on vain normaalista uteliaan ihmisen olettamuksesta, että ns. salaisia asioita tietävät ihmiset ilman muuta kokisivat halua kertoa asioita muille.

99,9 % vaitiolovelvollisuus asioista on todellisuudessa jotain täysin arkista, mutta pienistä seikoista johtuen on parempi, että kaikki ei asiasta tiedä. Erittäin salaiseksi luokitellut asiat ovat sitten sellaisia, joiden näkijät ovat monin kerroin luotettavaksi todettuja. Eivätkä nekään asiat ole yleensä erityisen kiinnostavia, että olisi palava halu päästä juoruaan niistä etenkään niillä, jotka ovat sellaisessa asemassa.

Minulla on töissä vaitiolovelvollisuus. En kerro puolisolle mitään tunnistettavasti, mutta saatan puuskahtaa jotain avoimemmin kuin muille. Esim. että sori kun venyi, piti jäädä tekemään ilmoituksia poliisille ja sossuun, tai että tänään tuntui oli ihana kun tuntui et päästiin yhden asiakkaan kanssa iso askel eteenpäin. Tällaisia en puhuisi esim. kavereille tai lapsilleni, koska on häviävän pieni mutta olemassa oleva mahdollisuus että he jotain kautta tuntisivat asiakkaitani ja tietäisivät jonkun tuttunsa käyneen minulla juuri tänään/tulevan huomenna, mutta miehestäni olen ihan varma että ei tunne koska hänen sosiaalinen verkostonsa on oikeasti olematon (minä, lapset, äitinsä ja veljensä).