Hain opiskelemaan lähihoitajaksi, en kyl kehtaa kertoa kellekään missä koulussa olen jos sisälle pääsen.

Höpönlöpön. Tunnen monta yliopistokoulutettuakin jotka on nyt lähihoitajakoulutuksessa tai jo valmistuneet sieltä. Erittäin järkevä tutkinto tässä työllisyystilanteessa.

Sanon ennemmin olevani työtön kuin lähihoitaja. Häpeän ammattiani.

Miksi häpeäisit koulutusta tai työtä, en ymmärrä. Heittäkööt läppää mutta mieti sitä että ne läpänheittäjätkin tarvitsee lähihoitajia jos ei nyt niin tulevaisuudessa.

Ei ehkä av-mammaa enää naurata muutaman vuosikymmenen päästä kun on hoidettavana vuodeosastolla ja suorastaan anelee kunpa joku tulisi vaihtamaan vaippansa.

Minä e hakisi sellaiseen kouluun tai opiskelupaikkaan, jos minun pitäisi valehdella, että mitä opiskelen. - Toisaalta en ymmärrä mitä häpeämistä on lähihoitajaksi opiskelussa. - Hyvä perustasteen tutkinto, jonka pohjalta voi sitten hakeutua jatko-opintoihin, jos ne kiinnostaa myöhemmin. Mutta se nyt vain on fakta, että ei ole mitään järkeä, että meidän kaikkien tulisi opiskella mahdollismman laajasti ja korkealle. Ja toisekseen niitä ihmisä, jotka kokevat tarvetta haukkua ja pilkata toisia koulutusvalintojen suhteen, niin odotatteko te oikeasti, että jokaiseen työhön ja hommaan tarvitaan vähintään maisterin tutkinto?  - Missä vaiheessa maailmasta ja suoritettavista toimista tuli niin monimutkaisiia? 

Mulla on vähän sama ongelma, opiskelen parhaillaan tradenomiksi.

Suoritat opiskelusi hyvin, pää pystyssä, etkä suostu häpeilemään.

Olen näköjään aivan out nykyään. luulin, että kaikki terveysalan oppilaat käyvät tuon perusasteen ensin ja jatkavat kukin taholleen jatkokoulutukseen.

"Sanon ennemmin olevani työtön kuin lähihoitaja. Häpeän ammattiani." Hei päätä pystyyn nyt vähän ja tervettä ylpeyttä omasta osaamisesta ja halusta tehdä parhaansa. On useampikin ammattinimike, joita on pienoisia vaikeuksia kunnioittaa toisinaan vain siksi, että niiden edutajat ovat monesti kaikkein innokkaimpia vähättelemään, etten sanosi suorastaan halveksimaan omaa "rooliaan"  ripottellen tuhkaa päällensä ja kieriskellen itsesäälissä parkeuen että kuinka on vain pieni maan matonen ylen suuressa ja pelottavassa maailmassa.  

Ajattelepa itseäsi esim.vanhuksena. Kukapa ihminen sua tulee olemaan lähinnä? Mikä voisi olla vanhuksen silmin arvokkaampi ja hienompi työ kun se joka hoitaa sinua. Niin juuri sinua! Arvostus on lähdettävä meistä itsestämme jos haluamme tulevaisuudessa itsellemme hyvää hoitoa! Miettikää sitä! Itse arvostan työtä ehkä enemmän kuin mitään muuta työtä.

Vierailija kirjoitti:

Sanon ennemmin olevani työtön kuin lähihoitaja. Häpeän ammattiani.

Voivoi ja lämmin leipä! Silloin taitaa olla parempi, ettet tätä työtä tee. Pitkän työuran monipuolisesti tehneenä, loppuvuosien ammattini on ollut lähihoitaja. Kaikista töistäni tätä arvostan eniten, vaativaa sekä henkisesti että fyysisesti. Ja kevein osuus ei ole se, että jaskaa sataa niskaan; sitä en enää kaipaa kollegoilta.

Kannattaa varmaan tehdä muita töitä (jos saa), ehkä iän karttuessa arvostuksetkin muuttuu. Eläkeiän koittaessa aion jatkaa keikkailulinjalla.

Mihin sen ammatin arvostus on kadonnut? Ennen se oli ihan tavoiteltu.

Kaikki ammatit ja työt ovat tärkeitä. Jos vaikkapa siivoojat ja jätehuolto lopettaisivat työnsä, kuolisimme ns. omaan paskaamme muutamassa viikossa, tautien levittyä jne.

Lastenhotajat, muut hoitajat ja bussikuskit mahdolistavat muiden ihmisten työssäkäynnin.

Lopettakaa ruikutus. Jos opiskelee koulussa mallikkaasti, pääsee suoraan yliopistoon. Toinen tie eteenpäin on opiskella ja tehdä työtä vuorotellen ja hankkia vahva ammattitaito mille tahansa alalle. Kyllä nykyisin pääsee jopa tohtoriksi asti peruskoulupohjaltakin. Toisaalta - miksi ihmeessä kaikkien pitäisi olla tohtoreita, kun nykyisetkään eivät työllisty, koska tutkimusrahoja pienennetään, kiitos nykyisen "sivistyshallituksen", joten Suomi ei saa niitä Nobeleita, vaan kaikki valuvat rikkaammille maille. Tavallisissa ammateissa on stressittömämpää, elleivät ikuiset YT:t vie työhalua, mutta eipä ole suuria opintolainojakaan taakkana.

Lähihoitajan työ on arvokasta ja raskasta työtä. Oli oma haaveammattini vuosia, sitten pääsinkin opiskelemaan vain todetakseni, että minusta ei ko. työhön ole (nimenomaan työn raskauden vuoksi). Nyt opiskelen yliopistossa, mutta arvostan lähihoitajan työtä jopa enemmän, siihen eivät kaikki pysty. Ole ylpeä opinnoistasi, ilman hoitajia tämä maa ei pyöri.

"Kaikki ammatit ja työt ovat tärkeitä. Jos vaikkapa siivoojat ja jätehuolto lopettaisivat työnsä, kuolisimme ns. omaan paskaamme muutamassa viikossa, tautien levittyä jne.

Lastenhotajat, muut hoitajat ja bussikuskit mahdolistavat muiden ihmisten työssäkäynnin.

Lopettakaa ruikutus. Jos opiskelee koulussa mallikkaasti, pääsee suoraan yliopistoon. Toinen tie eteenpäin on opiskella ja tehdä työtä vuorotellen ja hankkia vahva ammattitaito mille tahansa alalle. Kyllä nykyisin pääsee jopa tohtoriksi asti peruskoulupohjaltakin. Toisaalta - miksi ihmeessä kaikkien pitäisi olla tohtoreita, kun nykyisetkään eivät työllisty, koska tutkimusrahoja pienennetään, kiitos nykyisen "sivistyshallituksen", joten Suomi ei saa niitä Nobeleita, vaan kaikki valuvat rikkaammille maille. Tavallisissa ammateissa on stressittömämpää, elleivät ikuiset YT:t vie työhalua, mutta eipä ole suuria opintolainojakaan taakkana."

- Tässä paljon, mitä vosi kompata. - sen verran vielä täydennettävä, että kai tiesit, että tänäpäivänä valmistuu, jopa ni-in p-len paljon korkeakouluita ja yliopistoista, että osa aloittaa ihan suosiolla vielä tämän jälkeen "peruasteen" ammattikoulussa, saadaksen sitä kautta paremmin töitä, koska ellei tohtoreillem niin ei kaikille maistereille ja tai muille (ns) korkeakoultetuille ole tarjolla töitä, kun saatat huomata että olet joko liian pätevä - ati sitten - vain liian kokematon.  Toisaalta ymmärrän usein ihan hyvin työnantajiakin.      

Olen erikoissairaanhoidossa lähihoitajana enkä todellakaan häpeä työtäni.