Olen niin väsynyt että pelkään että saatan sanoa pahasti anopille....
Tällä hetkellä vähän vaikea tilanne perheessä.
Mies osallistuu ja auttaa kyllä paljon, mutta kun olen kotona on vain pelkkää äitiäitiäiti-meininki.
Jos saankin nukkua pidempään jos sattuu olemaan vapaa viikonloppu niin lapset ei oo suostunut mitään syömäänkään vaan odottavat että minä herään.
Vanhimmalla kamala uhma, ollaan saamassa apua, menossa perheneuvolaan.
Keskimmäinen alkaa olla haastava.
Muualla käyttäytyvät hyvin, kotona ovat kuin eri lapset.
Nuorin on toistaiseksi leppoisa kaveri, vaikka kiipeileekin kaikkialle heti kun silmä välttää.
Osasyy esikoisen ja toisen käytökseen saattaa olla että en ole pitkään aikaan oikein jaksanut mitään.
Työt ja pakolliset kotityöt, iltaisin lapsille satu
ja halit.
Pyrin kyl halimaan paljon päivälläkin, kerron kyllä päivittäin että ovat rakkaita.
On vain jo niin pitkään sattunut enemmän tai
vähemmän koko ajan. Töissä jaksan jotenkuten, enhän minä voi olla jatkuvastu saikulla kun lepokaan ei auta.
Epäillään endometrioosia ja reumaa, endoa aletaan nyt hoitamaan. Jos sitten piristyisin enkä olisi niin väsynyt ja pääsisin edes joistain kivuista eroon.
Miten anoppi tähän liittyy?
Se on jo naurettavaa, tiedän sen, mutta näin väsyneenä on vaikeaa olla olematta lapsellinen ja kiukutteleva.
Ottivat taas kaksi vanhempaa lasta hoitoon. Kyllähän se vägän helpottaa, mutta rehellisesti.. Jos on yksi kotona niin kaikki voisivat olla. Täytyy kuitenkin laittaa ruokaa ja herätä aikaisin kun lapsi herää jne.
Kun tuovat lapset takaisin niin ovat vielä uhmakkaampia, koska mieheni vanhemmat antavat kaikessa periksi.
Onneksi olen töissä tänään kun tuovat lapset kotiin, koska vaikka pidän mieheni vanhemmista eikä ole.ennen ollut.mitään ongelmia niin tuntuu että saatan sanoa jotaon typerää kuten todeta että ei tartte niitä isompiakaan ottaa hoitoon jos nuorin ei mahdu mukaan. Saavat tulla tänne tapaamaan lapsia silloin kun meille sopii.
Saatais ehkä lapset paremmin kuriin jos isovanhemmat ei hae tasaisin välein hemmottelulomalle. Iovanhemmat siis aina välillä ilmoittavat että nyt voisivat hakea.kahta vanhempaa, nuorin saa jäädä kotiin.
Olenko ihan paska jos sanon että ei tartte enää hakea hoitoon, tänne voivat tulla tapaamaan lapsia niin nuorinkin saa tutustua isovanhempiinsa paremmin?
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites sun omat vanhemmat? Eivätkö voi auttaa?
Äitini tekee myös vuorotyötä, ja jotenkin veljeni onnistuvat aina pyytämään apua ennen kuin minä kerkeen, ja kun minä pyydän hänen pitää saada levätäkin välillä.
Isä ja vaimonsa eivät hoida lapsia.Kuulostaa että ap elää jossain patriarkaatissa missä vain naispuolisten sukulaisten tehtävä on hoitaa lapsia... asutko Suomessa?
Asun Suomessa missä on jopa jokseenkin normaalia että viina on tärkeämpää kuin sukulaiset.
En nyt puhu isästäsi vaan siitä ettet odota näemmä keltään miespuoliselta sukulaiselta - edes kunnolla mieheltäsi - lastenhoitoapua, vaan se on se anoppi ja ehkä oma äiti jolta sitä odotat. Mutta kun heillä ei ole sitä velvollisuutta auttaa ollenkaan. Pistä hyvä nainen nyt se miehesi hoitamaam kunnolla ne lapset niin asia järjestyy. Hän se velvollisuus on.
Missä lapset ovat päivähoidossa?
Kohdunpoistoleikkaukseen vain, kun näyttäisi lapsilukukin olla täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites sun omat vanhemmat? Eivätkö voi auttaa?
Äitini tekee myös vuorotyötä, ja jotenkin veljeni onnistuvat aina pyytämään apua ennen kuin minä kerkeen, ja kun minä pyydän hänen pitää saada levätäkin välillä.
Isä ja vaimonsa eivät hoida lapsia.
Sanotaanko vaikka näin että ei ole ikinä ollut mikään loistava suhde äitiin.
Jos/kun hoitaa lapsiani kertoo kaiken mitä teen väärin ja lapset sitten kotona vielä että mummu sanoo että näin pitää tehdä.
Hän ei esim. usko mun kipuihin ollenkaan, tekosyitä koska laiska.
Nuorempana kun asuin kotona olin myös laiska jos tiskipöytä oli jäänyt pyyhkimättä kun olin pessyt pyykkiä ja ripustanut ne kuivumaan ja laittanut ruokaa koko perheelle ja imuroinut koko talon.
Isompana hän sanoikin joskus ettei asialle vaan mahdaitään kun isoveljeni tulee aina olemaan hänelle se ykkönen kun hän oli eka, ja pikkuveljeni on hänelle aina tärkeä koska se on viimeinen.
Vierailija kirjoitti:
Kohdunpoistoleikkaukseen vain, kun näyttäisi lapsilukukin olla täynnä.
Kohtua eivät poista vielä ainakaan, olen pääsemässä laparoskopiaan missä selvitetään endon laajuutta, samalla poistetaan munanjohtimet ja laitetaan Mirena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites sun omat vanhemmat? Eivätkö voi auttaa?
Äitini tekee myös vuorotyötä, ja jotenkin veljeni onnistuvat aina pyytämään apua ennen kuin minä kerkeen, ja kun minä pyydän hänen pitää saada levätäkin välillä.
Isä ja vaimonsa eivät hoida lapsia.Sanotaanko vaikka näin että ei ole ikinä ollut mikään loistava suhde äitiin.

Eli tosiaan sut on kasvatettu patriarkaatissa ja noudatat sitä itse edelleen... voi raukkaa, minäkin olisin tosi väsynyt. En edes tiennyt että Suomessa on tuollaisia perheitä missä vain miehellä on arvo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohdunpoistoleikkaukseen vain, kun näyttäisi lapsilukukin olla täynnä.
Kohtua eivät poista vielä ainakaan, olen pääsemässä laparoskopiaan missä selvitetään endon laajuutta, samalla poistetaan munanjohtimet ja laitetaan Mirena.
No pyydä poistamaan. Ei teille voi tulla lisää lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites sun omat vanhemmat? Eivätkö voi auttaa?
Äitini tekee myös vuorotyötä, ja jotenkin veljeni onnistuvat aina pyytämään apua ennen kuin minä kerkeen, ja kun minä pyydän hänen pitää saada levätäkin välillä.
Isä ja vaimonsa eivät hoida lapsia.Kuulostaa että ap elää jossain patriarkaatissa missä vain naispuolisten sukulaisten tehtävä on hoitaa lapsia... asutko Suomessa?
Asun Suomessa missä on jopa jokseenkin normaalia että viina on tärkeämpää kuin sukulaiset.
En nyt puhu isästäsi vaan siitä ettet odota näemmä keltään miespuoliselta sukulaiselta - edes kunnolla mieheltäsi - lastenhoitoapua, vaan se on se anoppi ja ehkä oma äiti jolta sitä odotat. Mutta kun heillä ei ole sitä velvollisuutta auttaa ollenkaan. Pistä hyvä nainen nyt se miehesi hoitamaam kunnolla ne lapset niin asia järjestyy. Hän se velvollisuus on.
Kyllähän mieheni osallistuu ja tekee paljon.
Eikä anoppikaan yksin ole lasten kanssa, appiukko häärää niitten kanssa melkein enemmänkin mutta anoppi se aina on joka ilmoittaa milloin ja ketä hakevat.
En oikein ymmärrä tätä viestiäsi.
Olen suht. epätoivoinen, niin epätoivoinen että pyydän joskus äidiltä apua, mutta isältä en voi sitä pyytää.

Kohdunpoistoa ei vain pyytämällä myönnetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites sun omat vanhemmat? Eivätkö voi auttaa?
Äitini tekee myös vuorotyötä, ja jotenkin veljeni onnistuvat aina pyytämään apua ennen kuin minä kerkeen, ja kun minä pyydän hänen pitää saada levätäkin välillä.
Isä ja vaimonsa eivät hoida lapsia.Sanotaanko vaikka näin että ei ole ikinä ollut mikään loistava suhde äitiin.
Jos/kun hoitaa lapsiani kertoo kaiken mitä teen väärin ja lapset sitten kotona vielä että mummu sanoo että näin pitää tehdä.
Hän ei esim. usko mun kipuihin ollenkaan, tekosyitä koska laiska.
Nuorempana kun asuin kotona olin myös laiska jos tiskipöytä oli jäänyt pyyhkimättä kun olin pessyt pyykkiä ja ripustanut ne kuivumaan ja laittanut ruokaa koko perheelle ja imuroinut koko talon.
Isompana hän sanoikin joskus ettei asialle vaan mahdaitään kun isoveljeni tulee aina olemaan hänelle se ykkönen kun hän oli eka, ja pikkuveljeni on hänelle aina tärkeä koska se on viimeinen.Eli tosiaan sut on kasvatettu patriarkaatissa ja noudatat sitä itse edelleen... voi raukkaa, minäkin olisin tosi väsynyt. En edes tiennyt että Suomessa on tuollaisia perheitä missä vain miehellä on arvo.
Ei ole kyse patriarkaatista vaan siitä että äitini ollut tyytymätön omaan elämään ja minä saan siitä kärsiä, mutta se on ihan oma tarinansa eikä kaipaa sinun tulkintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites sun omat vanhemmat? Eivätkö voi auttaa?
Äitini tekee myös vuorotyötä, ja jotenkin veljeni onnistuvat aina pyytämään apua ennen kuin minä kerkeen, ja kun minä pyydän hänen pitää saada levätäkin välillä.
Isä ja vaimonsa eivät hoida lapsia.Kuulostaa että ap elää jossain patriarkaatissa missä vain naispuolisten sukulaisten tehtävä on hoitaa lapsia... asutko Suomessa?
Asun Suomessa missä on jopa jokseenkin normaalia että viina on tärkeämpää kuin sukulaiset.
En nyt puhu isästäsi vaan siitä ettet odota näemmä keltään miespuoliselta sukulaiselta - edes kunnolla mieheltäsi - lastenhoitoapua, vaan se on se anoppi ja ehkä oma äiti jolta sitä odotat. Mutta kun heillä ei ole sitä velvollisuutta auttaa ollenkaan. Pistä hyvä nainen nyt se miehesi hoitamaam kunnolla ne lapset niin asia järjestyy. Hän se velvollisuus on.
Kyllähän mieheni osallistuu ja tekee paljon.
Eikä anoppikaan yksin ole lasten kanssa, appiukko häärää niitten kanssa melkein enemmänkin mutta anoppi se aina on joka ilmoittaa milloin ja ketä hakevat.
En oikein ymmärrä tätä viestiäsi.
Olen suht. epätoivoinen, niin epätoivoinen että pyydän joskus äidiltä apua, mutta isältä en voi sitä pyytää.
Etkö tajua että se mies ei ole mikään apupoika vaan sen pitää pystyä ottamaan vaikka koko vastuu perheestä jos sinä et pysty? Anoppi on ihan sivuroolissa siinä, mutta sinä kiukuttelet hänelle etkä miehelle, joka on tässä se heikoin lenkki.
No eiköhän ne lapset saa aika ihania muistoja siellä mummolassa. Heikoilla kantimilla on teillä kuri.
Kyllä meilläkin lapsia hemmotellaan mummolassa, mutta ei se vaikuta meidän arkeen kotona.
Älä nyt oman väsymyksen takia kiellä lapsiltasi mummolaa! Hae vaan rohkeasti saikkua ja käy yksityisellä lääkärillä.
Vierailija kirjoitti:
Siis hyvää hyvyyttään ottavat kaksi lasta hoitoon, vanhat ihmiset ja silti olet naama norsunketulla?
HÄPEÄ. Sulle tässä jonkun pitäisi pahasti sanoa. Ei ole kultaisen anoppisi vika että olet kolme lasta tehnyt vaikka ei selkeästi resurssit riitä. Hyi mikä äiti.
Ja mieskin reppana koittaa auttaa? Voi jumank....
- kolmen yh, yksin hoidan lapseni enkä ulise
Siis MITÄ minä juuri luin?! "Mieskin koittaa auttaa"? Ovatko lapset jotenkin oletusarvoisesti ensisijaisesti äidin vastuulla ja mies sitten AUTTAA, jos jaksaa ja viitsii? Kun kyseessä on vielä työssäkäyvä äiti? Huhhuh, miten syvään juurtuneita nämä vanhentuneet perhemallit ovat...
Niin muuten, jos et endoa ole kokenut, pysyttele sentään hiljaa äläkä ilmaise tietämättömyyttäsi. Se kipu on pahimmillaan todella lamaannuttavaa, mutta sinä superihminen varmaan selviäisit siitäkin kuin leikkiä vain? Anteeksi suorasanaisuuteni, mutta tuollainen ylimielisyys on vain jotenkin niin vastenmielistä.
T. Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites sun omat vanhemmat? Eivätkö voi auttaa?
Äitini tekee myös vuorotyötä, ja jotenkin veljeni onnistuvat aina pyytämään apua ennen kuin minä kerkeen, ja kun minä pyydän hänen pitää saada levätäkin välillä.
Isä ja vaimonsa eivät hoida lapsia.Kuulostaa että ap elää jossain patriarkaatissa missä vain naispuolisten sukulaisten tehtävä on hoitaa lapsia... asutko Suomessa?
Asun Suomessa missä on jopa jokseenkin normaalia että viina on tärkeämpää kuin sukulaiset.
En nyt puhu isästäsi vaan siitä ettet odota näemmä keltään miespuoliselta sukulaiselta - edes kunnolla mieheltäsi - lastenhoitoapua, vaan se on se anoppi ja ehkä oma äiti jolta sitä odotat. Mutta kun heillä ei ole sitä velvollisuutta auttaa ollenkaan. Pistä hyvä nainen nyt se miehesi hoitamaam kunnolla ne lapset niin asia järjestyy. Hän se velvollisuus on.
Kyllähän mieheni osallistuu ja tekee paljon.
Eikä anoppikaan yksin ole lasten kanssa, appiukko häärää niitten kanssa melkein enemmänkin mutta anoppi se aina on joka ilmoittaa milloin ja ketä hakevat.
En oikein ymmärrä tätä viestiäsi.
Olen suht. epätoivoinen, niin epätoivoinen että pyydän joskus äidiltä apua, mutta isältä en voi sitä pyytää.Etkö tajua että se mies ei ole mikään apupoika vaan sen pitää pystyä ottamaan vaikka koko vastuu perheestä jos sinä et pysty? Anoppi on ihan sivuroolissa siinä, mutta sinä kiukuttelet hänelle etkä miehelle, joka on tässä se heikoin lenkki.
Mieheni ei ole mikään apupoika, mutta ei hänekään pidä toimia kuin yh täällä vain sen takia että minulla on nyt vaikeaa.
Anoppi ja appi itse haluavat hakea lapset hoitoon, ja kiukuttelen nyt siitä että se ei helpota arkea yhtään, päinvastoin.
Kaikki muu tässä ketjussa on ihan ylimääräistä analysointia ja spekulaatiota, enkä voi enkä aio avata koko elämääni enää tässä.
Ja teit kolme lasta? Onneksi me olemme vela-pariskunta...

No itse asiassa miehesi pitäisi toimia juuri niinkuin yh kun sinä et pysty osallistumaan perhearkeen. Mene sinä viikonlopuksi lepäämään jonnekin, vaikka sinne anoppilaan ja lapset jää miehen kanssa kotiin. Anoppi on aivan väärä kiukun kohde tässä, jos et halua että he ottavat kaksi kolmesta hoitoon niin sano niin mutta älä ala määräämään keitä ja milloin heidän pitää ottaa tai mitä lapset saavat siellä tehdä. Tasan kaksi vaihtoehtoa siis, joko lapset eivät mene ollenkaan tai sitten sinä tyydyt siihen mitä he tarjoavat, et voi alkaa vaatimaan ja määräämään.
No onkin tosi hyvä idea rikkoa tossa vaiheessa vielä välit anoppiinkin.
Menekin sanoman hänelle kipakasti. Omissa vaihdevuosissaan ja kuumien aaltojen aiheuttamissa yövalvomisissaan saattaa se hänenkin hermo pettää ja saattaa laukaista että MITÄS TEITTE NIIN HEMMETISTI NOITA VAAHTOSAMMUTTIMIA! Ja sittn saat hoitaa kaikki kolme keskenäsi täältä hamaan ikuisuuteen.
Jos nyt alkajaisiksi keskustelisit miehesi kanssa. Eihän tossa ole mitään ideaa että lapset saa olla äitiäitiäitivaiheessa koko ajan kun ovat isän kanssa. Mahdollisesti nautit siitä jotenkin itsekin, olethan silloin tiettävästi ainakin lapsille tärkeä (mitä et aikanaan ollut äidillesi).
Vierailija kirjoitti:
Mikä hiton empatiakyvytön valittaja täällä on vastailemassa?
Ap, ymmärrän että sulla on nyt rankkaa. Oletteko kysyneet miksi isovanhemmat ei ota kolmatta? Esimerkiksi jos hoitaisivat vain päivän ja toisivat illalla takaisin ennen nukkumaanmenoa? Kuinka paljon miehesi auttaa ja touhuaa lasten kanssa? Eikö hän voisi esimerkiksi tehdä ruokaa useammin?
Mies tekee ruokaa mun iltavuorot ja usein myös aamuvuorot jos eivät ole olleet pihalla niin että minä laitan jotain helppoa kun tulen.
Vapaapäivinä haluan laittaa ruokaa, ruuanlaitto ja leipominen aina ollut mielestäni hauskaa ja rentouttavaa.
En tiedä kehtaanko tähän laittaa edes syyn siihen että eivät ota kolmatta, vaikutan vielä katkerammalta..n
Syy on kuitenkin kälyn lapsi, joka on melkein joka viikonloppu siellä, käly vie hoitoon silloinkin kun tietää että meidän lapset ovat siellä.
Jaksavat siis kolmen kanssa, neljäs olisi liikaa....
Ei sille vaan mahda mitään, tottakai auttavat tytärtäänkin.
Ja joo, on mätä olo siitä että kehtaan valittaa kun ovat oikeasti ihania ihmisiä ja haluavat vain auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites sun omat vanhemmat? Eivätkö voi auttaa?
Äitini tekee myös vuorotyötä, ja jotenkin veljeni onnistuvat aina pyytämään apua ennen kuin minä kerkeen, ja kun minä pyydän hänen pitää saada levätäkin välillä.
Isä ja vaimonsa eivät hoida lapsia.Kuulostaa että ap elää jossain patriarkaatissa missä vain naispuolisten sukulaisten tehtävä on hoitaa lapsia... asutko Suomessa?
Asun Suomessa missä on jopa jokseenkin normaalia että viina on tärkeämpää kuin sukulaiset.
En nyt puhu isästäsi vaan siitä ettet odota näemmä keltään miespuoliselta sukulaiselta - edes kunnolla mieheltäsi - lastenhoitoapua, vaan se on se anoppi ja ehkä oma äiti jolta sitä odotat. Mutta kun heillä ei ole sitä velvollisuutta auttaa ollenkaan. Pistä hyvä nainen nyt se miehesi hoitamaam kunnolla ne lapset niin asia järjestyy. Hän se velvollisuus on.
Kyllähän mieheni osallistuu ja tekee paljon.
Eikä anoppikaan yksin ole lasten kanssa, appiukko häärää niitten kanssa melkein enemmänkin mutta anoppi se aina on joka ilmoittaa milloin ja ketä hakevat.
En oikein ymmärrä tätä viestiäsi.
Olen suht. epätoivoinen, niin epätoivoinen että pyydän joskus äidiltä apua, mutta isältä en voi sitä pyytää.Etkö tajua että se mies ei ole mikään apupoika vaan sen pitää pystyä ottamaan vaikka koko vastuu perheestä jos sinä et pysty? Anoppi on ihan sivuroolissa siinä, mutta sinä kiukuttelet hänelle etkä miehelle, joka on tässä se heikoin lenkki.
Mieheni ei ole mikään apupoika, mutta ei hänekään pidä toimia kuin yh täällä vain sen takia että minulla on nyt vaikeaa.
Anoppi ja appi itse haluavat hakea lapset hoitoon, ja kiukuttelen nyt siitä että se ei helpota arkea yhtään, päinvastoin.
Kaikki muu tässä ketjussa on ihan ylimääräistä analysointia ja spekulaatiota, enkä voi enkä aio avata koko elämääni enää tässä.
Appivanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsia sekuntiakaan. Miehesi taas ON käytännössä nyt yh jos tilanne on todella noin raskas kuin kuvaat. Vai pelkäätkö antaa miehelle vastuuta? Monelle naiselle on kova paikka jos he eivät enää olekaan kotona korvaamattomia...
Oletko miettinyt, että voisit hakea jonnekin kuntoutukseen? Esim reumaliiton kautta on monenlaisia kursseja sopeutumisvalmennuksesta lähtien. Olis sulle lepoa ja tosiaan ympärillä ihmisiä jotka auttas sua saamaan ittes kuntoon