Äitini suuttuu kun kutsun kotiani kodikseni

Miksi otsikko söi ä-kirjaimen äidistä? Eli Äitini äällä!

Olen huomannut, että otsikon eka kirjain tulee ainav ostain syystä vauvalla ilman ään pisteitä.

Eli iso Ä on A. Kummaa

Ohis

Äitisi on sekaisin. Katkaise nyt kerralla napanuora, jaa tee äidille selväksi että lapsuudenkodin lisäksi, vaikka se ja hän aina rakas olisikin, sinulla on nnyt myös oma koti, koska olet aikuinen.

Sinulla tulee olemaan myös oma perhe, joka on eri kuin lapsuutesi perhe. Tämän hyväksyminen käy äidillesi helpommin jos nyt teette selväksi missä mennään. En tarkoita, että tarttee olla tyly, mutta joidenkin vanhempien on vaan tosi vaikee nähdä omia lapsiaan ikinä itsellisinä aikuisina.

Luulin että olen ainoa, jonka vanhemmat ovat tuollaisia :D Ihan suosiolla puhun nykyään vaan kämpästä ja kodista.

Minulla sama, 19-vuotiaana. Oltiin silloin niillä ja hän kysyi vihaisena mikä tämä paikka sitten sinulle on. Sanoin että lapsuudenkoti. Hänen mielestään se paikka on minulle koti ja oma kotini on kämppä.

Puhut jatkossakin kodistasi kotina, ja jos äitisi suuttuu, niin olet kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mun isä oli sitä mieltä, että veljeni asuu vielä kotona, kun veli oli nelikymppinen ja asui jo omistusasunnossa. Mummon hautajaisissa sanoi papille niin. Minun hyväksyi asuvan muualla, kun mulla oli perhe, veli oli ja on perheetön poikamies. 

Mun äiti oli yhtä takertuva! Puhui aina kämpästä ja luukusta. Oli kerran käynyt oven takana, kun olin liikenteessä. Soitti illalla ja ensi töikseen sanoi, että etpä ollu kämpillä... Karjaisin luuriin, että KOTONA, en ollu KOTONA, tajua jo idiootti! Tää on MUN KOTI ja vedin luurin korvaan. Emme olleet väleissä jotain vuoteen sen jälkeen. Oli siinä tietysti muutakin takana, mutta tuo sai mulla kiehumaan lopullisesti yli.

Tottakai nykyinen asuntosi on sinun kotisi! Tyttäreni muutti muutama viikko sitten opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja tietysti hänen opiskelijakämppänsä on hänen kotinsa.

Miten voi varmistaa ettei itsestäni tule tuollaista äitiä? Oma lapsi ei ole vielä edes koulussa joten aikaa on korjata itsestään terve äiti :)

Äitini oli samanlainen, meni ohi ehkä puolen vuoden jälkeen. Eiköhän sunkin äiti sopeudu siihen, ettet enää pidä lapsuudenkotia kotina.

Tälleen vessapsykologina veikkaisin että mutsillasi on ainakin vielä vaikeuksia elää sen asian kanssa että olet itsenäinen, aikuinen ihminen etkä äidin tyttö. (Tai poika.) Tämmöisen pohjalla voi olla ainakin muutosvastarintaa, äidillistä huolta ja ehkä jonkun sortin identiteettikriisi. Luultavasti menee ohi parilla vakavalla keskustelulla ja siedätyshoidolla.

Lapsen pesästä lentäminen on monille äideille kova paikka, tuollaista juttua on näkynyt paljon kaveripiirissäkin silloin aluksi, kun kaikki nuoret lähdettiin muualle opiskelemaan. En siis tuon perusteella vielä menisi haukkumaan äitiäsi takertuvaiseksi sekopääksi. Tosin sitten voisin ihmetellä, jos tuota jatkuu pitempään.

Vierailija kirjoitti:

Tälleen vessapsykologina veikkaisin että mutsillasi on ainakin vielä vaikeuksia elää sen asian kanssa että olet itsenäinen, aikuinen ihminen etkä äidin tyttö. (Tai poika.) Tämmöisen pohjalla voi olla ainakin muutosvastarintaa, äidillistä huolta ja ehkä jonkun sortin identiteettikriisi. Luultavasti menee ohi parilla vakavalla keskustelulla ja siedätyshoidolla.

Ja varsinkin jos vastikään omilleen muuttanut nuori kuitenkin käy usein lapsuudenkodissa, jopa omilla avaimillaan, käyttäytyy kuin edelleen asuisi siellä, niin sekin sekoittaa helposti ajatuksia. En siis tiedä, onko ap:lla näin, mutta monilla on. 

Mulla aina kun äiti soittaa ja sanon olevani kotona, tulee kysymys että paikassa X (oma koti) vai paikassa Y (vanhempien koti). Joka kerta :D ja ikää mulla 25v

Lapsuudenkoti on itselleni kotikoti tai himahima ja kämppä, missä asun on koti. Toimii.

Te joilla on tuollainen äiti, niin miten se perustelee sen, että hänen ja hänen miehensä koti on se teidän lapsuudenkoti, eikä heillä ole ne kodit omien vanhempiensa kotona, eli teidän isovanhempien?

Olen itse viisikymppinen, vanhempani erosivat kauan sitten, mutta tulevat nykyään oikein hyvin juttuun. Asumme lähekkäin, meillä on avaimet toisillemme ja kuljemme asuntojemme välillä jatkuvasti, yleensä sen kummemmin etukäteen sopimatta.

En ole koskaan asunut kummassakaan vanhempieni nykyisistä asunnoista, silti kutsun niitä kodeiksi, niin kuin tietysti omaakin asuntoani. Joskus täytyykin erikseen selittää "isällä", "äitillä" tai "mulla". Vanhemmatkin puhuvat toisistaan minulle isänä ja äitinä: kolme kotia, en osaisi muuten ajatellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkoti on itselleni kotikoti tai himahima ja kämppä, missä asun on koti. Toimii.

Ohi aiheen, hauska tapa korostaa jotain asiaa toistamalla sana. Meillä kysytään, laitetaanko ihan ruokaruokaa vai syödäänkö voileivät.

Mulle molemmat on koteja. Äitini käyttää myös molemmista sanaa koti eli keskustellessa "ootko kotona" tai "koska tuut kotona käymään".