Äitini suuttuu kun kutsun kotiani kodikseni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkoti on itselleni kotikoti tai himahima ja kämppä, missä asun on koti. Toimii.

Ohi aiheen, hauska tapa korostaa jotain asiaa toistamalla sana. Meillä kysytään, laitetaanko ihan ruokaruokaa vai syödäänkö voileivät.

Mulle taas se kova leivontavoi on voivoi, ja leivän päälle laitettava pehmeä voi on pelkkä voi :D

"Tuo kaupasta voita"

"Ai kumpaa?"

"No sitä voitavoita"

Asuuko äitisi edelleen kämpässä, koska hänelläkin on tai ainakin on ollut lapsuudenkoti, äitisi ajatusmallin mukaan siis se ainut koti.

Monien perheettömien aikuisten lasten vanhempien on jostain syystä vaikea käsittää, että vaikka ei perhettä olekaan, niin on kuitenkin koti, jossa asuu. Joillakin on jopa sellainen omituinen käsitys, että tämä perheetön aikuinen elää edelleen jotain opiskelijaelämää, jossa on vain paripuolia kippoja ja kuppeja, vaikka talous olisi täydellinen, niin kuin yleensä onkin. Tämän olen joutunut kokemaan omissa nahoissani.

Kaverini sai lapsen 19-vuotiaana. Raskausaikana meni naimisiinkin. Sen äiti jutteli aina näin: "siellä ne nyt LEIKKIVÄT KOTIA"

Aika lailla särähti. Sen äiti asui lapsuudenkotini naapurissa ja minä vielä lapsuudenkodissani, mutta kamalalta kuulosti tuo vähättelevä puhe kodin leikkimisestä.

Sitä ehkä ärsytti, että kaverini muutti noin aikaisin pois. Se kaverin poikkis asui ensin siellä kaverini lapsuudenperheessä, mutta raskausaikana muuttivat sinne omaan kotiinsa.

(Se poika oli jotenkin lapsellinen, vaikka jo 21 olikin. Erosivat neljän vuoden kuluttua. Liian nuorina muodostivat perheen. Poika ei olkut valmis, mutta en olis pilkannut kodin leikkimiseksi)

Olen 25v (muuttanut omilleen 19v myöskin) ja minun äitini edelleen kutsuu kotiani kämpäksi. Soittaa vaikka ja kysyy että "Mitäs teet, ootko kämpälläs?" Ärsyttävää kyllä. Pitääkin ruveta vastaamaan painokkaammin että "joo, olen kotona."

Nyt kun mietin niin taustalla on varmasti omalta osaltaan se, että asun yksin, olen sinkku ja opinnot on yhä kesken. Ehkä minua ei sitten voida hahmottaa aikuisena, itsenäisenä ihmisenä, jolla on oma koti. Vaikka se vain pikkuinen vuokrayksiö onkin.

Ai kamala. Minä äitinä kyllä ilahduin, kun opiskelemaan lähtenyt lapsi sanoi, että hän tuntee nykyisen asunnon kodikseen. Sehän tarkoittaa sitä, että asunto viihtyisä ja lapsi tuntee olonsa kotoisaksi. Lapsuudenkoti on hänenkin puheessa kotikoti, se on minusta hauska ja kuvaava ilmaisu.

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on sekaisin. Katkaise nyt kerralla napanuora, jaa tee äidille selväksi että lapsuudenkodin lisäksi, vaikka se ja hän aina rakas olisikin, sinulla on nnyt myös oma koti, koska olet aikuinen.

Sinulla tulee olemaan myös oma perhe, joka on eri kuin lapsuutesi perhe. Tämän hyväksyminen käy äidillesi helpommin jos nyt teette selväksi missä mennään. En tarkoita, että tarttee olla tyly, mutta joidenkin vanhempien on vaan tosi vaikee nähdä omia lapsiaan ikinä itsellisinä aikuisina.

Jos AP muutti äskettäin, niin en äitiä vielä sekopääksi leimaisi :D

keksi joku nimi kodillesi.  vaikka unelmien palatsi :)

Vierailija kirjoitti:

keksi joku nimi kodillesi.  vaikka unelmien palatsi :)

Tämä :D

Vierailija kirjoitti:

Hänen mielestään kotini on ainoastaan lapsuudenkotini jossa elin ensimmäiset 19 vuottani, eikä tämä nykyinen "kämppä" missä nyt asun. Äskenkin hän soitti ja kysyi missä olen, vastasin että koto- täällä asunnollani. Lapsuudenkodissa asuu vielä molemmat pikkusisarukseni, joten tyhjän pesän syndrooman ei pitäisi olla vielä ajankohtainen :D

Joku kysyy kumminkin, olen 20v.

Kysy äidiltäsi, että eikö se teidän lapsuudenkotinne ollutkaan sitten hänen kotinsa, vaan kämppä?

Mun isä puhuu aina "kortteerista", koska vuokra-asunto. Itse asuu omakotitalossa, jota ei ole remontoitu 40 vuoteen (ostivat remontoimattomana) ja jälki sen mukaista.