Mielialalääkkeen (Seroxat) lopettaminen ja niin perseinen olo että hulluksi tulee!

Kannattaisikohan tutustua aiheeseen, ennen kuin tulee esittämään nerokkaita mielipiteitään. Rauhottavat tms. ovat koukuttavia lääkkeitä, eivät todellakaan masennuslääkkeet. Sama kuin jäisi buranaan koukkuun.

Vierailija:

No miksi niitä on sitten niin vaike..

Vierailija:

Aika monella masennuslääkkeen lopettaneella vieroitusoireet saattaa ennemminkin olla psyykkisiä jos esim. on luettu jostain millaisia vieroitusoireita voi tulla. Sama lumevaikutus saadaan aikaiseksi vaikka kalkkitapleteilla.

Vierailija:

Itsellä käytössä Sepram, ja unohdin ottaa lääkkeen kahtena päivänä. En tiedä johtuiko siitä, mutta olin toooodella kiukkuinen, se oli jotain aivan järkyttävää! Samoin oli oksettava olo. Voiko johtua tuosta unohtamisesta?

Mulla tuli niitä lopettaessa mm. kun mielessä kävi ees jokin masentava ajatus tai jokin ikävä ihminen tai tapahtuma. En siis voinut ajatella mitään negatiivista. tosi outoa!

Harmittaa, että pitää syödä näitä. Mutta toisaalta mieluummin syön lääkkeitä kuin oisin narun jatkona. Luultavasti sellaseen oisin päätynyt ellen olisi hakenut apua. Ei ihme että itsemurhatilastot on olleet niin korkeat ennen kun masennuslääkkeitä keksittiin. Tottakai terapia auttaa mutta ei pahimmassa vaiheessa. Helpompaa käydä terapiassa ku kykenee kuuntelemaan. Pahimmassa jamassa ei jaksa ku tuijottaa kattoon.

Vierailija:

Mä sentään syön kiltisti pillerini ja jos ne vaikka pariksi viikkoa unohtuu niin ei mulla mitään vieroitusoireita ole, masennun ainoastaan, mutta eikös se niin kuin ole tarkoituskin jos ei syö lääkkeitään.

XANORit ovat lääkkeitä, joihin jää riippuvuus ja jotka oikeasti pistävät nupin sekaisin. Eli rauhottavia. Seroxat on aivan erilainen lääke ja siihen ei tule riippuvuutta ja saa ajaa autolla ja se ei pistä nuppia sekaisin.

Vierailija:

En myöskään tuntenut enää mitään. Kun en enää saanut edes orgasmia, päätin, että nyt saa riittää. Nuppi oli niin turtana Xanoreista ja Seroxateista, että tunsin itseni kuolleeksi (sinänsä koomista, että juuri sen estämiseksi söin lääkkeitä). Päätin, että tulkoon vastaan vaikka mitä paskaa, minä aion parantua tästä perkeleen taudista (7:n vuoden vaikea masennus). Ja minä paranin.

Lopetin seroxatin ja ne TUSKAT OLI KAMALAT! Olen valittanut siitä täällä aiemmin itsekin!



Silmiä en psytynyt liikuttamaan kun heti tuli kauhea paineen tunne, ja juuri ne " sähärit" päässä. Oksettava olo kesti muutaman viikon! Olin sängyn omana..

Se oli kauheaa, ja tästä syystä nyt en aloita uudestaan mitään lääkitystä kun ne vieroitusoireet pelottaa kamalasti!!

Eniten ärsyttää marisevat masentuneet. On kahdenlaisia masentuneita. Sellaisia kun sanoo, että vituttaa ja elämä on paskaa mutta sellasta se on ja sitten on niitä jotka märehtii kaikkea turhaa ja yrittää vetää muut mukaansa masennukseen.

Olin masentuneille tarkoitetulla kurssilla ja kai sillä oli tarkoitus tarjota jotain vertaistukea masentuneille. Heti erottui joukosta alle 3v sairastaneet ja yli 10v sairastaneet. Sitten kun masennuksesta on tullut vain osa elämää eikä muuta niin ei tajua juuri masentuneiden jatkuvaa säätämistä masennuksensa ja lääkityksensä kanssa.



Aika usein sai vaan todeta, että jaa nyt on tolla menossa toi vaihe ja oliko sitä itse yhtä käsi aikoinaan tän sairauden sairastamisen kanssa. Ei me masentuneet todellakaan olla ylimaallisen empaattisia ja ollaan omiakin kohtaan julmia, eli ihan normaaleja ihmisiä siis.



No mutta voimia kaikille masennusta sairastaville. Kyllä se siitä niin kuin kaikki elämässä.

t.41 joka menee nukkumaan.

Kuulut nyt sitten itse varmaankin näihin pro-masentuneisiin, jotka sairastavat masennusta oikein. Voi tsiisus, sitten vielä tuolla aiemmin kommentoit, että masennuksesta tulee oppia jotain. Se on totta, mutta sulta se " vaihe" on tainnut mennä ohi tyystin.



Ihmiset on erilaisia, ne tulee eri poluilta näihin mainitsemiisi tapaamisiin. Jokaisella on oma tapansa käsitellä surua, kiivetä sille vuorelle ja taltuttaa se.



Lisäksi sanoit, että olet sairastanut tautia 20 vuotta. Tästä voidaan päätellä, että ehkä se sinun tapasi ei olekaan ehkä niin hyvä kuin kuvittelet, olethan edelleen sairas. Masennus on meinaan sairaus josta voi parantua. Kaikki ei parane, mutta suurin osa.

Esim nyt en ole masentunut, mutta silti olen masentunut. Ei alkoholistikaan lakkaa olemasta alkkis vain siksi, että ei juo. Kun lopetan lääkityksen masennun. Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä jossa enimmäkseen masennusjaksoja. En vain katso hyvällä, että ihmiset lopettaa lääkityksiään vaikka niiden todelliseen vaikutukseen menee vuosia ja sitten hetken kuluttua ollaan taas masentuneita ja sanotaan että lääkkeet ei auta.

Miksi sitten edes alatte syödä lääkkeitä? Moni hoitaa masennustaa viiltelemällä itseään ja sekin helpottaa hetkellisesti jos pika-apua kaipaa.

ssion masennus.



Ei näitä kaikkia hoideta samoilla periaatteilla. Joku syö lääkkeitä vuoden verran ja kerää sillä aikaa itsensä kokoon, toinen syö lopun elämäänsä. Lääkkeet nostavat yleismielialaa jonkin verran, sen varmasti tiedät. Terapia saattaa olla hedelmällisempää kun lääkkeillä masennukseen saa vähän etäisyyttä.



Luultavasti et kuitenkaan maanisdepresiivisenä syö normaaleita " masennuslääkkeitä" , vaan esim deprakinea, joka onkin sitten ihan erilainen lääke.

Maanisdepressiivinen ihminen sairastaa mielisairautta (suurin osa joutuu syömään lääkkeitä lopun ikänsä, masentunut mielialahäiriötä (suurin osa parantuu, eikä syö lääkkeitä lopun ikäänsä). Ovat kaksi täysin eri asiaa.

Lamictal auttaa myös masennukseen ja ahdistukseen, mutta minulla ei se ole lääkkeeksi määrätty muuta kuin epilepsian hoitoon. Onnekas yhdistelmä tosin.

t.58

Jännitän useita sosiaalisia tilanteita. Jännittäminen on normaalia, mutta reaktioni siihen ei ole todellakaan normaali - saatan mennä puhekyvyttömäksi paniikissa jne. No se, että paranisin psykoterapian tms. avulla, vaatisi sitä, että en jännittäisi enää koskaan. Eli minun pitäisi tulla ' paremmaksi' kuin normaali ihminen - en saisi enää jännittää! Mutta eihän jännittäminen itsessään ole sairasta, on myös mahdotonta olla jännittämättä mitään.



Lääkehoito taas korjaa noita reaktioita, mikä on mielestäni oikeampi hoito. Etenkin kun pidän itseäni mielestäni ihan hyväitsetuntoisena ja paniikkihäiriön korjaamista terapioilla/mielialalla on näin todella vaikea tehdä - kun mitään muuta ongelmaa ei ole, kuin ne fyysiset reaktiot, joiden pelkääminen vielä pahentaa niitä.



Jokainen ihminen voi mennä paniikkiin jossain tilanteessa, minulla se vain laukeaa aivojeni kemian takia helpommin.



Okei, asiat eivät ole ihan näin yksinkertaisia ja varmasti minullakin on taustalla myös jotain psykologista. Kuitenkin se on yllä olevan vuoksi helposti korjattavissa lääkehoidolla.

Söin tätä Seroxatia synnytyksen jälkeisen masennuksen hoitoon, joka taas johtui osin siitä, että en nukkunut läheskään tarpeeksi ja toisaalta kärsin välillä myös unettomuudesta.



Monai vuosia sitten olen ollut myös masentunut ja kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka helpotti parin vuoden terapialla (2 krt viikossa). Silloin söin hetken lääkkeitä ja lopetin, koska en pitänyt siitä tunteettomasta olosta, joka niistä tuli. Terapia oli silloin minulle se paras hoitokeino, ainakin omasta mielestäni. Ja nytkin tämän synnytyksen jälkeisen masennuksen yhteydessä olen käynyt tiuhaan psykologilla ja saan mennä vastakin, jos ongelmia tulee. Eli hoitosuhde on olemassa.



Pahimman ajan yli selvisin lääkkeiden ja psykologilla käyntien avulla.

Olen sitä mieltä, että tarvitsin ehdottomasti lääkkeet.



En vaan näe enää mitään syytä syödä niitä, kun olen psykologin avulla oivaltanut monta asiaa itsestäni ja alkanut tekemään asioita toisin ja ajattelemaan itsestäni toisin ja toisaalta elämäntilanteeni on nyt tasoittunut. Miten voisi siis käydä niin, että masennus uusii ihan pelkästään kemiallisesta syystä? Ja miksi terapia voisi sitten auttaa, jos kerran masennus on vain jonkun aineen puutostila aivoissa?



ap

Et varmaan itse todellakaan tiedä, mitä masennus voi olla! Joten ole onnellinen kun et tiedä!!