Olen ihastunut naapurin lihavaan mieheen ja kun kerroin, hän käsitti sen pilkkaamiseksi
Naapurustossa rivitalossa asuu yksi mies, jonka kanssa aina törmätessä juttelemme. Törmäämme myös postia hakiessa tai silloin kun kutsumme lapsia puistosta kotiin. Nyt oli hiljainen hetki kun odottelimme lapsia yhdessä samalla penkillä liikuntakerhosta kotiin. Hän kysyi minulta että miksi aina tuijotan häntä. Tottahan se on, mutten osannut vastata mitään järkevää. Takeltelin vaan jotain "ai miten niin muka" Sitten hän sanoi "Ai susta on hauskaa nauraa toisten läskeille"
En ehtinyt vastata mitään kun hän häipyi poikansa kanssa tiehensä.
Miten voin korjata mokan? Kun ihan oikeasti pidän isoista miehistä. Sellaisista nallekarhumaisista, kuten hän on. Tiedän, että hän on sinkku ja niin olen minäkin.
Kommentit (25)
Pitää kertoa että on ihastunut. Hauska tarina sitten muistella yhdessä nauraen jos päädytte yhteen. Luuletko että hän voisi olla ihastunut sinuun? Onnea ja tule kertomaan sitten miten kävi!
No kutsu se kahville tai syömään. Tai lapsille leikkitreffit.
Käyt soittamassa ovikelloa ja puhumassa asiat selviksi
Onpa harmillista.
Ongelma ihastumisessa on se, kun sitä mielessään kehittää siirappisia ajatuksia ja miettii kohtaamisia ihastuksen kohteen kanssa ja sitten ei pystykään arkiseen keskusteluun. Siksi on ärsyttävää olla ihastunut, mutta on se niin ihana tunne.
Mitenkähän sitä jatkaisit. Käy pimpottamassa ovikelloa ja pyydä anteeksi ja pyydä kahville ja mustikkapiirakalle.
Hänellä vaikuttaa olevan todella huono itsetunto. Parisuhde sellaisen ihmisen kanssa on todella kuormittavaa ja raskasta.
Niin mitä sä kerroit miehelle? Et ainakaan sitä että olisit ihastunut häneen. Sanoit itsekin ettet ehtinyt kertoa kun mies jo katosi paikalta.
Ei niin onnistunut provoyritys.
Jos pyydän jollekin piirakalle, niin eikö hän ajattele jotakin "Miksi tuo akka tyrkyttää pullaa vaikka nauroi jo olemukselleni" :(
Olenko munannut tämän jutun ihan täysin?
Ap
Vierailija kirjoitti:

Et ole munannut mitään. Mies on todennäköisesti vain epävarma ja tulkitsee ihmisten eleitä hiukan väärin. Siksi sinun kannattaakin edetä varovasti.
Kun näette seuraavan kerran, sano vaikka: "Siitä viimekertaisesta. En todellakaan naura sinulle, päinvastoin. Olen ihastunut sinuun."
Menet miehen ovelle ja sanot että haluaisit selittää väärinkäsityksen, joka jäi harmittamaan sinua. Myönnät, että katselet häntä, mutta se johtuu siitä että pidät hänen ulkonäöstään. Ja kysyt haluaisiko hän tulla iltateelle.
1/5. Ei kukaan voi ihastua lihavaan.
Mä oon huomannu samaa, suomalaiset naiset tykkää läskeistä miehistä. Ei kelpaa urheilullinen painonnostaja sprinttaaja mies, joutuu vetämään käteen vaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon huomannu samaa, suomalaiset naiset tykkää läskeistä miehistä. Ei kelpaa urheilullinen painonnostaja sprinttaaja mies, joutuu vetämään käteen vaan.
Urheilijoiden ja kurinalaisten ihmisten ei kannata ottaa sellasta laiskaa ja normaalia kumppania. Tarttet jonkun sporttitytön, jonka kanssa harrastatte liikuntaa ja sitten hikistä ja kiihkeää seksiä jälkeenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Naapurustossa rivitalossa asuu yksi mies, jonka kanssa aina törmätessä juttelemme. Törmäämme myös postia hakiessa tai silloin kun kutsumme lapsia puistosta kotiin. Nyt oli hiljainen hetki kun odottelimme lapsia yhdessä samalla penkillä liikuntakerhosta kotiin. Hän kysyi minulta että miksi aina tuijotan häntä. Tottahan se on, mutten osannut vastata mitään järkevää. Takeltelin vaan jotain "ai miten niin muka" Sitten hän sanoi "Ai susta on hauskaa nauraa toisten läskeille"
En ehtinyt vastata mitään kun hän häipyi poikansa kanssa tiehensä.
Miten voin korjata mokan? Kun ihan oikeasti pidän isoista miehistä. Sellaisista nallekarhumaisista, kuten hän on. Tiedän, että hän on sinkku ja niin olen minäkin.
En ymmärrä miten ihmiset voivat olla näin vierautuneita normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä. Laitat hänelle kirjeen, johon laitat puolikkaan makkaran. Mukaan viesti, että heiti puolet makkarasta roskiin ja jos mies ei lähde kanssasi treffeille, niin heität lopun makkarapaketin roskiin. Jos hän suostuu tulemaan, niin teet hänelle ranskalaiset makkaralla ja runsaalla majoneesilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon huomannu samaa, suomalaiset naiset tykkää läskeistä miehistä. Ei kelpaa urheilullinen painonnostaja sprinttaaja mies, joutuu vetämään käteen vaan.
Urheilijoiden ja kurinalaisten ihmisten ei kannata ottaa sellasta laiskaa ja normaalia kumppania. Tarttet jonkun sporttitytön, jonka kanssa harrastatte liikuntaa ja sitten hikistä ja kiihkeää seksiä jälkeenpäin.
Ja mistä tälläsen voi löytää jos ei käy yleisillä saleilla vaan treenaa kotona itse rakennetussa kuntosalissa eikä käy baareissa?
Laita ensi kerralla sellaset ravihevosen silmälaput, kun istut samalla penkillä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon huomannu samaa, suomalaiset naiset tykkää läskeistä miehistä. Ei kelpaa urheilullinen painonnostaja sprinttaaja mies, joutuu vetämään käteen vaan.
Urheilijoiden ja kurinalaisten ihmisten ei kannata ottaa sellasta laiskaa ja normaalia kumppania. Tarttet jonkun sporttitytön, jonka kanssa harrastatte liikuntaa ja sitten hikistä ja kiihkeää seksiä jälkeenpäin.
Ja mistä tälläsen voi löytää jos ei käy yleisillä saleilla vaan treenaa kotona itse rakennetussa kuntosalissa eikä käy baareissa?
No lähde ulos etsimään. Ei sinusta tule koskaan miestä ja perheenisää jos vaan jossain kämpässäsi treenaat ja toivot että joku nainen sinne yllättäen tupsahtaa. Sinun pitää mennä naisten luo.

Ulos, mutta minne?
Oih pullukka miehet on niin parhaita nallekarhuja! Joku joka kyseenalaisti miehen itsetunto-ongelmia. Miten tässä yhteiskunnassa voi olla korkea itsetunto lihavana, kun koko ajan joutuu lukemaan kuinka lihavat ihmiset ovat laiskoja, vastenmielisiä ja yhteiskunnan rappio. Lihaville parasta mielenlääkettä itsetunto-ongelmiin on juuri se, että joku heitä rakastaa pyyteettömästi.
Seuraavan kerran yrität takellella hänelle, että olet vähän ujo ja katselit häntä keräten rohkeutta juttelemiseen. Jos kantti ei kestä puhua selvästi mutta kestää pienen huumorin, kirjoita hänelle sama asia paperilapulle ja näytä sitä hänen nenänsä edessä. Mitään et sillä häviäkään. :)