Valmistuitko vaativaksi asiantuntijaksi yhdisyssektorille syömään kampaviinereitä, nyt Rydman vie rahoitukset?
Kommentit (36)
Et ole nokkela etkä vitsikäs. Olet tylsä ja turha.
Hyvin on persupropaganda mennyt läpi. Todellisuudessa nyt leikataan rajusti mm. nuorten mielenterveystyöstä, vammaistyöstä, päihdeongelmaisten avusta, asunnottomien ja köyhien auttamisesta jne.
Mutta eihän sellaisesta sydämettömät ihmiset välitä.
Kaikki itkemme kun paha persu laski johtajamme palkan 7000 euroon ja lakkauttaa jokaviikkoiset ulkomaanmatkamme. Miten. Johtajamme. Voi. Tulla. Tämän. Jälkeen. Toimeen?! On uhannut lähteä, ymmärrän häntä! Emme voi saada tilalle oikeaa asian tuntiaa enää.
Tehdään m-työtä joka ei näy missään
Ei, kun ihan töitä tekemään. Eikä tulevaisuus huoleta, koska omalle osaamiselleni on järjestöpuolen lisäksi kysyntää niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla.
Se mikä minua huolestuttaa, ovat ne ihmiset joihin järjestöjen tekemä työ kohdistuu. Eihän leikkauksissa muuten ole mitään ongelmaa, mutta kun näille ihmisille ei tule mitään tilalle. Lopulta heidän massiiviseksi ehtineitä ongelmia sitten ratkotaan julkisella kalliilla ja jäykällä (ja myös hintavalla) byrokratiakoneistolla.
Millä alueella on kampaviinereitä?
Lappi?
ryytman perkele. älä vie minun kampaviinereitä ja 13000e kk-palkkaa, jota nostan vapaaehtoisjärjestöltä
Ap on joku perusinsinööri, jonka työtehtävä on dildojen testaaminen eli vientiteollisuuden palveluksessa?
Vierailija kirjoitti:
Hyvin on persupropaganda mennyt läpi. Todellisuudessa nyt leikataan rajusti mm. nuorten mielenterveystyöstä, vammaistyöstä, päihdeongelmaisten avusta, asunnottomien ja köyhien auttamisesta jne.
Mutta eihän sellaisesta sydämettömät ihmiset välitä.
Suojatyöpaikat keskusjärjestöissä ei ole auttanut näihin mitenkään
Vierailija kirjoitti:
Hyvin on persupropaganda mennyt läpi. Todellisuudessa nyt leikataan rajusti mm. nuorten mielenterveystyöstä, vammaistyöstä, päihdeongelmaisten avusta, asunnottomien ja köyhien auttamisesta jne.
Mutta eihän sellaisesta sydämettömät ihmiset välitä.
Noilla aloilla sitä vasta riittääkin turhia käsienheiluttelijoita, jotka kiertää lässyttämässä palavereissa. Turhat jakkukalkkunat pois niin rahaa jää siihen toiminnan pyörittämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki itkemme kun paha persu laski johtajamme palkan 7000 euroon ja lakkauttaa jokaviikkoiset ulkomaanmatkamme. Miten. Johtajamme. Voi. Tulla. Tämän. Jälkeen. Toimeen?! On uhannut lähteä, ymmärrän häntä! Emme voi saada tilalle oikeaa asian tuntiaa enää.
Asian tunti oita ei tarvi misää. Riittääpi ketä on persu. :D
Vierailija kirjoitti:
ryytman perkele. älä vie minun kampaviinereitä ja 13000e kk-palkkaa, jota nostan vapaaehtoisjärjestöltä
Moni kampaviinerifirman on vaikeuksissa Rydmanin takia
Vierailija kirjoitti:
Ap on joku perusinsinööri, jonka työtehtävä on dildojen testaaminen eli vientiteollisuuden palveluksessa?
Ei yllätä, että te siellä järjestöissä halveksutte rahoittajianne. Joku vitsin vientifirma ja perusinsinööri, hah!
Olen valtion virastossa tukehtumassa munkkipossuihin, täältäkin leikataan.
Tulisi tarkastella euromääräisesti kuinka paljon toiminnan pyörittämisessä kuluu palkkoihin ja myös kuinka paljon kohtaamiseen.
Sori. Mutta mun virkaan rydman ei pysty koskemaan. Nimityskirjassa kun on tasavallan presidentin allekirjoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on joku perusinsinööri, jonka työtehtävä on dildojen testaaminen eli vientiteollisuuden palveluksessa?
Ei yllätä, että te siellä järjestöissä halveksutte rahoittajianne. Joku vitsin vientifirma ja perusinsinööri, hah!
Tärkeintä työtä Suomen kannalta tehdään tietenkin järjestökentässä jossa palaveroidaan tuikitärkeistä asioista
"Suojatyöpaikat keskusjärjestöissä ei ole auttanut näihin mitenkään"
Keskusjärjestöt tekevät asioita jotta niiden itse auttamistyötä tekevien ei tarvitse ja ne voivat keskittyä itse auttamiseen. Jos kaikki hallinto, varainhankinta, maksuliikenne jne. pitää tehdä kohta itse, se on poissa siitä varsinaisesta työstä.
Vaikka Rydman ja kumppanit muuta haluavat antaa ymmärtää, keskusjärjestöt ovat niiden työtä tekevien järjestöjen itse perustamia juuri siksi että on ollut järkevää ulkoistaa moni toiminto keskusjärjestölle eikä tehdä sitä jokainen härjestö itse.
Vierailija kirjoitti:
Tulisi tarkastella euromääräisesti kuinka paljon toiminnan pyörittämisessä kuluu palkkoihin ja myös kuinka paljon kohtaamiseen.
Ja kuinka paljon kaikkeen muuhun kyseenalaiseen. Sijoituskiinteistö on kyllä paksuinta pashkaa, mitä näistä on paljastunut.
:D tämä. Onko hieno “korkeakoulutuksesi” käytössä?