Gallup : lääkityksesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa ihania lääkkeitä. Bentsot, kipulääkkeet yms. Mutta toisaalta myös paskaa ko niistä jää riippuvaiseksi.

Ihania lääkkeitä ? :(  HUH.

Ihan ymmärrettävä kommentti "ihania lääkkeitä", jos kärsii pahasta ahdistuneisuudesta. Bentsot vähentävät erittäin tehokkaasti ahdistuneisuutta, parempia lääkkeitä siihen kuin esim. escitalopram minun mielestäni. Sitten jos on masennusta ahdistuneisuuden lisäksi, niin escitalopram on parempi.[/quo

Kirjoittajan mielestä kipulääkkeetkin oli " Ihania". Toisin sanoen kaikki keskushermostoon vaikuttavat euforisoivat lääkkeet ovat ihania. Hyi että.

Ei taida kipulääkkeetkään useimmiten jatkuvassa käytössä euforisoida kovin paljon (ellei sitten koko ajan nosta annoksia), käytön alkuvaiheessa kyllä voivat niin tehdä. Esim. kovana kipulääkkeenä pidetyn Tramalinkin euforisoiva vaikutus laimenee ajan kuluessa vaikka kipua vähentävä vaikutus kyllä pysyy päällä.

Onhan se helpompaa napata lääke, kuin tehdä mitään muuta terveyden hyväksi. Uskomatonta, kuinka henkisesti sairasta sakkia täällä on. Menkää ulos ja tehkää jotain muuta kuin haudotte niitä samoja ajatuksia. Kaikki masennuslääkkeet pitäisi kieltää ja poistaa apteekeista. 

Näitä kun lukee niin en ihmettele yhtään miksi ihmiset valittavat. Hirveä määrä mielialalääkkeitä käytössä. On olemassa OIKEASTI mielialalääkkeitä tarvitsevia ihmisiä, mutta suurin osa syö niitä aivan turhaan. Nykyään on vallalla semmoinen "tauti" että jos elämässä tulee yksikin pieni vastoinkäyminen, sännätään lääkärille hakemaan pillereitä "ahdistukseen" tai "masennukseen". 

Meidän 16v tyttö meni yläasteen jälkeen uuteen kouluun ja muutaman kuukauden jälkeen hän kertoi kotona ihan kauhuissaan, että oli tullut luokan kans puhetta lääkkeistä. KAIKKI muut paitsi hän, söivät vähintään yhtä mielialalääkettä. Siis 16-vuotiaat lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauheaa, ootteko te kuinka nuoria? Miksi ette hoida itseänne? Mitä syötte ja miten paljon harrastatte liikuntaa? Oletteko kokeilleet mitään vaihtoehtoja terveysongelmiinne? Levottomiin jalkoihin voi auttaa esim. magnesium ja kunnon venyttely iltaisin sekä hieronta. Huh, miten paljon te käytätte lääkkeitä kun olette vanhoja, kun nyt jo syötte niitä, eikö teitä hirvitä pilata elimistöänne jo nuorena? Mä käytän ainoastaan panadolia päänsärkyyn, jos on pakko, eli jotain pari kertaa vuodessa yhden. Pyrin ehkäisemään päänsärkyä syömällä oikein, liikkumalla ja käymällä säännöllisesti hierojalla. N48

Kummallista, että yläpeukkuja tulee kun syö kaikenlaisia myrkkyjä ja alapeukkuja, jos ilmoittaa ettei käytä lääkkeitä. Lääkkeiden syömisessä ei ole mitään hienoa, niitä pitäisi käyttää vain kun on kyse vakavasta sairaudesta tai kovasta kivusta, jota ei sillä hetkellä muuten saa pois.

Mun on yhtä vaikea kuvitella, että kukaan syö lääkkeitä huvikseen, kuin kuvitella, että jossakin on 48- vuotias ihminen, joka ei ole koskaan törmännyt sairauksiin edes toisilla ja ehdottaa vaihtoehtoja terveysongelmien hoitoon (hei kaverit, pyörä on taas keksitty!). Onnekas hän on panadoliensa kanssa, olkoon jatkossakin. N37 (Atsatiopriini, tyroksiini, b12-vitamiini)

Ja mun on vaikea kuvitella, että kaikki ei ymmärrä lukemaansa. Ja tottakai olen nähnyt sairausksia toisilla ja olen sairastanut myös itse. Mä en vaan ymmärrä, miksi ihmiset eivät hoida itseään, vaikka monilla olisi siihen mahdollisuus. En ole vain onnekas, vaan olen tehnyt työtä terveyteni eteen. Lääkkeet eivät yleensä paranna, ne vain painavat oireet piiloon ja usein tekevät ihmiset riippuvaiseksi lääkkeistä.

En lähtisi vetämään yhtäläisyysmerkkejä lääkkeidenkäytön ja itsensä hoitamatta jättämisen välille. Yhtä hyvin voi olla, että ne pitkien lääkelistojen ihmiset ovat hoitaneet itseään myös muilla tavoin kuin lääkkeellisesti. Joskus se ei vaan riitä. Elämää rajoittavien kroonisten sairauksien tai oireiden kanssa elävä on todennäköisesti motivoitunut helpottamaan oireitaan kaikin tavoin, jotka ovat jaksamisen rajoissa, ja joskus lääkkeet voivat olla se tapa, jolla saadaan ko oireisiin tauko (esim krooninen kipu).

Länsimainen lääketiedekään ei ole vielä kaikkivoipa tai valmis, ja monia sairauksia voidaan hoitaa vain oireettomaksi, koska parannuskeinoa ei tunneta. Oireiden hoito ja riippuvaisuus lääkkeistä ei nähdäkseni ole huono asia silloin, kun se pitää potilaan hengissä ja toimintakykyisenä.

Tuo on totta, että ei kestetä niitä normaalielämään kuuluvia tunteita. Ei, kaikki pitää puuduttaa lääkkeillä, ettei tunteita enää ole. On luonnollista, pettyä, masentua, olla allapäin, koska elämä ei ole helppoa aina. Miksi lääkitä itsensä zombiksi? Kyllä, sen huomaa silmistä, kuka käyttää PKV-lääkkeitä. 

55v nainen, verenpainelääkitys. Joskus otan buranan jos migreeni haittaa (suvussa aurallista migreeniä, itse katselen auroja mutta särky aika lievä). Liikun suht paljon koiran kanssa ja ilman, teen vapaa-ajalla aika paljon fyysisiä hommia pihalla jne. Nuorempana kun otin enemmän asioista stressiä oli enemmän vaivaa, mm. mielialalääkitys pariin kertaan, mutta nyt kun on oppinut hyväksymään itsensä loppui noidenkin käytön tarve jo 10 vuotta sitten (plus lopetin turhan viinin litkutuksen, tuokin säännöllisesti kuitenkin pienehköjä määriä kehnonsi unta ja aiheutti lievää masennusta). Sekä pään sisällä että kehossa hyvä olo, verenpaineetkin laskee niin, että pääsen lääkityksestä kohta eroon, mukavaa!

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee niin en ihmettele yhtään miksi ihmiset valittavat. Hirveä määrä mielialalääkkeitä käytössä. On olemassa OIKEASTI mielialalääkkeitä tarvitsevia ihmisiä, mutta suurin osa syö niitä aivan turhaan. Nykyään on vallalla semmoinen "tauti" että jos elämässä tulee yksikin pieni vastoinkäyminen, sännätään lääkärille hakemaan pillereitä "ahdistukseen" tai "masennukseen". 

Meidän 16v tyttö meni yläasteen jälkeen uuteen kouluun ja muutaman kuukauden jälkeen hän kertoi kotona ihan kauhuissaan, että oli tullut luokan kans puhetta lääkkeistä. KAIKKI muut paitsi hän, söivät vähintään yhtä mielialalääkettä. Siis 16-vuotiaat lapset.

Meidän yläkouluikäinen tytär koki viime vuonna ahdistusta koulusta, häntä jännitti, oli vatsakipuja ja hän nukkui huonosti. Hän sai lähetteen kouluterkalta lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle, tältä psykologille ja sitten vielä psykiatrille. Suositeltava hoito: psykoterapiaa, masennuslääkitys ja betasalpaajia. Herrajumala, teini-ikäiselle. Olin ihan kauhuissani.

Otettiin aikalisä. Koulusta löytyi onneksi yhteistyöhalukkuutta ja vaikeat tilanteet pystyttiin tekemään helpommiksi, esim. tytön ei tarvinnut osallistua uintiin, ei esiintyä ja sai käydä ruokailussa myöhemmin kuin muut. Lisäksi jos nukkui oikein huonosti, sai jäädä nukkumaan ja meni kouluun pari tuntia myöhemmin. Kaikille opettajille tiedotettiin tilanteesta ja pyydettiin ymmärrystä. Joskus tyttö lähti kesken päivän kotiin, eikä siihen tarvinnut kysyä lupaa. Näin mentiin loppuvuosi ja huomasin, että jo keväällä tytön oli helpompi olla ja hän alkoi nukkua paremmin. Iltaisin juotin hänelle uniteetä ja annoin myös b-vitamiineja.  Nyt syksyllä ei ole ollut mitään ongelmia.

Kauhistuttaa ajatella jos olisimme alkaneet syöttää tytölle lääkkeitä, mikä olisi tilanne nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Peruslääkitys:

Thyroxin 100 ug, kilpirauhasen vajaatoimintaan

Somac 40 mg, närästykseen

Lamictal 200 mg, masennukseen

Venlafaxin 300 mg, masennukseen

Ketipinor 25 mg, uniongelmiin

Triptyl 20 mg, uniongelmiin

Melatoniini 10 mg, uniongelmiin

Yaz, ehkäisyyn

Tarvittaessa:

Propral 10 mg, paniikkihäiriöön

Norflex 100 mg, selkäkipuun

Burana 600 mg, kipuun

Panadol 1 g, kipuun

Onpas tuota lääkitystä näköjään kertynyt! :D Mutta tyytyväinen kyllä olen sen toimivuuteen, eikä sivuoireitakaan ole lainkaan.

Kuinka nuori olet? Tuota  lääkelistaa on enemmän kuin vanhuksilla. Usea masennuslääke. En ihmetteleyhtään miksi täällä on niin outoja viestejä. On kertynyt lääkkeitä aivan liikaa. Miksi noita ei aleta purkamaan.

Itselläni on läääkityksenä Ibumax 400, harvoin. Ikää kuitenkin on 46 vuotta.

Ikää on 23 vuotta, mutta siitä olen elänyt huomattavasti vähemmän. Ilman lääkkeitä makaisin sängyssä ja itkisin, yleensä en kyllä pystynyt itkemään. Taustalla hyväksikäyttöä, pahoinpitelyä, vanhempien kuolema ja koulukiusaamista, muun muassa. Terapiaa takana kuusi vuotta, lääkitystä vielä enemmän. Näillä lääkkeillä ja terapialla pystyn opiskelemaan, tapaamaan ystäviä, ylipäätään ylläpitämään ihmissuhteita, harrastamaan liikuntaa, matkustelemaan, panostamaan ruokavalioon ja ylipäätään elämään. Ilman lääkkeitä en pysty. Minulle ei ole ollut mitään haittaa lääkkeistä, päinvastoin. Se jostain syystä harmittaa kovasti sinunkaltaisia idiootteja.

Miksi harmittaisi, jos sinulla on kurja elämä. Sinulla ei ole sisua. Siinä ole hyvä ja jatka itsesi huumaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee niin en ihmettele yhtään miksi ihmiset valittavat. Hirveä määrä mielialalääkkeitä käytössä. On olemassa OIKEASTI mielialalääkkeitä tarvitsevia ihmisiä, mutta suurin osa syö niitä aivan turhaan. Nykyään on vallalla semmoinen "tauti" että jos elämässä tulee yksikin pieni vastoinkäyminen, sännätään lääkärille hakemaan pillereitä "ahdistukseen" tai "masennukseen". 

Meidän 16v tyttö meni yläasteen jälkeen uuteen kouluun ja muutaman kuukauden jälkeen hän kertoi kotona ihan kauhuissaan, että oli tullut luokan kans puhetta lääkkeistä. KAIKKI muut paitsi hän, söivät vähintään yhtä mielialalääkettä. Siis 16-vuotiaat lapset.

Meidän yläkouluikäinen tytär koki viime vuonna ahdistusta koulusta, häntä jännitti, oli vatsakipuja ja hän nukkui huonosti. Hän sai lähetteen kouluterkalta lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle, tältä psykologille ja sitten vielä psykiatrille. Suositeltava hoito: psykoterapiaa, masennuslääkitys ja betasalpaajia. Herrajumala, teini-ikäiselle. Olin ihan kauhuissani.

Käytän tiheään sykkeeseen selektiivistä beetasalpaajaa, mutta että 16-vuotiaalle? Ikä yli 50.

Otettiin aikalisä. Koulusta löytyi onneksi yhteistyöhalukkuutta ja vaikeat tilanteet pystyttiin tekemään helpommiksi, esim. tytön ei tarvinnut osallistua uintiin, ei esiintyä ja sai käydä ruokailussa myöhemmin kuin muut. Lisäksi jos nukkui oikein huonosti, sai jäädä nukkumaan ja meni kouluun pari tuntia myöhemmin. Kaikille opettajille tiedotettiin tilanteesta ja pyydettiin ymmärrystä. Joskus tyttö lähti kesken päivän kotiin, eikä siihen tarvinnut kysyä lupaa. Näin mentiin loppuvuosi ja huomasin, että jo keväällä tytön oli helpompi olla ja hän alkoi nukkua paremmin. Iltaisin juotin hänelle uniteetä ja annoin myös b-vitamiineja.  Nyt syksyllä ei ole ollut mitään ongelmia.

Kauhistuttaa ajatella jos olisimme alkaneet syöttää tytölle lääkkeitä, mikä olisi tilanne nyt?

Vierailija kirjoitti:

Miksi harmittaisi, jos sinulla on kurja elämä. Sinulla ei ole sisua. Siinä ole hyvä ja jatka itsesi huumaamista.

Harvinaisen ala-arvoinen kommentti, jopa tämän palstan mittapuulla. En ole tuo kelle kommentoit.

Psyykelääkkeistä puhutaan joskus harhaanjohtavasti niin kuin hoiden kohteena olisi vain jokin fyysisestä olotilasta irrallinen ja  mystinen "psyyke". Itse asiassa aivot ovat myös ihan fyysinen elin ja sen välittäjäaineisiin voidaan noilla lääkkeillä vaikuttaa. Esim. kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä välittäjäaineet ovat ihan sekaisin ja  on täysin ymmärrettävää, että tätä FYYSISTÄ vaivaa lääkkeillä hoidetaa, ihan siinä kuin hoidetaa vaikkapa sydänvaivoja tai sokeritautia.

Mutta se on toki totta, että aika helposti noita lääkkeitä nykyään määräillään ja tosi nuorillekin, se on tietysti psykiatrille lyhyen vastaanottoajan puitteissa ylivoimaisesti helpoin tapa hoitaa asiaa ja saada nopeasti jotain lievitystä ongelmiin.

Yhteiskunnan muuttuminen äärimmäisen kilpailuhenkiseksi ja yhteisöllisyyden väheneminen ja äärimmäinen yksilökeskeisyys kyllä lisäävät varmasti näitä psyykepuolen ongelmia. Moni ei varmaan edes jaksaisi olla nykyajan työelämässä ilman pientä helpotusta, jonka lääkkeet antavat.

Surullista kuinka empatiakyvytöntä porukkaa täällä on. 

Itse voin myöntää kuuluneeni näihin jeesustelijoihin muutama vuosi sitten. Olen itse th-alalla, ja suhtauduin kaikkiin lääkkeidenkäyttäjiin (mielenterveys-) aiemmin vähän halveksuen tyyliin "menisivät lenkille ja tekisivät jotain." ja "kyllä se uni tulee kun joogaa ja käy lenkillä ja menee nukkumaan". Niin. Kunnes itse sairastuin. 

Itsellä taustalla traumaattinen lapsuus joka laukaisi kamalan ahdistuksen masennuksen kera, voimakkaimpana oireena vaikea unettomuus. Olin viimeiseen asti lääkevastainen, kuuntelin rentoutusmusiikkia, joogasin, kävelin, söin terveellisesti, liikuin, tein siis kaiken. Ja ajoin itseni lähemmäs hulluuden portaita. En nukahtanut lopulta edes nukahtamislääkkeillä, ahdistus oli niin vaikeaa että pohdin jo kuolemaa. Terapiaan pääsin onneksi heti, ja lopulta suostuin ottamaan lääkkeet avuksi. Olen siis ollut juuri se lääkevastainen joka täällä kävi lukemassa eri lääkkeistä kuinka "ne tappavat ja tkevät hulluksi, tunnottomaksi jne.". Lääkäri määräsi minulle Ketipinoria pienellä annoksella, jonka aluksi tietysti torpedoin. Mikään muu miedompi (mirtazapin, ym.) ei auttanut. Lopulta taivuin kokeilemaan ja aloin toipua. Lisänä tarvitsin kauan rauhoittavaa. Masennuslääkettä kokeiltiin, mutta se pahensi oloani. Se siis jätttiin pois,

Syön edelleen Ketipinoria iltaisin ja tarvittaessa käytän rauhoittavaa jos saan ahdistuskohtauksen. Olen aina käyttänyt lääkkeitä vain iltaisin kun pitää nukkua, ja päiväaikaan käsittelen oloni muuten. Elän erittäin terveellisesti muuten, liikun ja syön terveellisesti ja olen hoikka, mutta joskus se ei vain riitä! Silloin lääkkeet ovat apuna. Väitän, että mikään OIKEA sairaus ei mene tiehensä lenkkeilyllä ja porkkanalla, olipa kyseessä sitten somaattinen tai psyykkinen vaiva. Joskus liikakin lääkevastasuus voi olla tuhoisaa. 

Säälin näitä, jotka täällä lääkkeidenkäyttäjiä moittivat, sillä heillä on todella kapea maailmankatsomus. Ilmeisesti ei elämä ole kolhinut tarpeeksi, jotta olisi ymmärrystä ihmisen inhimillistä kärsimystä kohtaan. 

Temestaa ja Zopinoxia tarvittaessa, Cymbaltaa joka pv..

Olen yksi noista vastaajista joka syö masennuslääkettä. En jaksa syödä, tehdä ruokaa, unohdan ottaa lääkkeeni, ei mitään aloitekykyä, en jaksa liikkua fyysisen kivun takia, nukun 12-18 tuntia päivässä koska en jaksa tehdä muuta. Olen sairaslomalla koska en selviydy edes arkisista jutuista. Välillä pelkkä suihkussa käynti on valtava haaste. En tunne elämääni mielekkääksi ja pitkään jatkuneet läheisten ongelmat sairastuttivat minutkin. Minulla onneksi oli empaattinen ja asianmukainen lääkäri, joka huomasi ongelmani eikä tyrkyttänyt "koita liikkua niin kyllä se siitä" mantraa. Jos ei ole voimia liikkua??? Masennuslääkitys aloitetaan, jotta saisi voimia arkeen ja voimia käydä terapiassa, josta saa apua. En halua huumata itseäni lääkkeillä mutta haluan parantua ja elää normaalia elämää!! Miettikää hieman itseänne toisen asemassa ennen kuin avaatte suunne.

panacod

xanor

opamox

Venlafaksiini (Efexor) 300 mg, lamotrigiini (Lamictal) 100 mg, mirtatsapiini (Mirtazapin) 15 mg, melatoniini (Circadin) 6 mg, (Losec) omepratsoli 40 mg. Tarv. tsolpideemi (Stilnoct) 5 mg. Masennukseen, unettomuuteen sekä syömishäiriöllä hankittuun refluksitautiin. Näillä pysyn työkykyisenä, eikä veronmaksajien kustantama kallis kahdentoista vuoden koulutus mene hukkaan. Ironisesti ammattina psykitari. Olen hyväksynyt sen että masennustaipumus tulee kulkemaan mukana koko elämän, vaikka vuosia on mennyt hyvin. Minun kohdalla profylaktinen lääkitys on paras vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Venlafaksiini (Efexor) 300 mg, lamotrigiini (Lamictal) 100 mg, mirtatsapiini (Mirtazapin) 15 mg, melatoniini (Circadin) 6 mg, (Losec) omepratsoli 40 mg. Tarv. tsolpideemi (Stilnoct) 5 mg. Masennukseen, unettomuuteen sekä syömishäiriöllä hankittuun refluksitautiin. Näillä pysyn työkykyisenä, eikä veronmaksajien kustantama kallis kahdentoista vuoden koulutus mene hukkaan. Ironisesti ammattina psykitari. Olen hyväksynyt sen että masennustaipumus tulee kulkemaan mukana koko elämän, vaikka vuosia on mennyt hyvin. Minun kohdalla profylaktinen lääkitys on paras vaihtoehto.

Minkä verran ymmärrät käyttämiesi lääkkeiden metaboliasta, vaikutusmekanismeista ja sairautesi perimmäisestä syystä? Esimerkkinä lääkeaineen vaikutus koko kehoon vs. post- ja presynaptiset raot, joissa monet em. lääkkeistä vaikuttavat (esim. blokkaamalla sorotoniinia pilkkovan entsyymin toimintaa kaikkialla).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Deprakine, duloxetine, ketipinor, stella, minipillerit. Tarvittaessa diapam, propral, sirdalud, zolt ja burana + panadol.

Järkyttävää, ei edes vanhuksilla ole moista lääkelistaa. On täällä porukka....

Yritin taistella (silloin vielä diagnosoimatonta) kaksisuuntaista mielialahäiriötä vastaan ilman lääkkeitä 10 vuoden ajan. Lopulta itsemurhayrityksen jälkeen suostuin ottamaan lääkkeet käyttöön. Niitä on venkslattiin muutama vuosi ennen kuin saatiin kohdilleen, ja nyt vihdoin tuntuu että tulevaisuudella on jotain annettavaakin minulle.  Söisinkö noita myrkkyjä jos minun ei tarvitsisi? En. Olenko kokeillut myös muuta "oheistoimintaa" (liikunta, ruokavalio) tuohon avuksi? Olen. Minulle tuli lääkekokeilujen aikana lähes 40kg lisäpainoa, ja voitte varmaan kuvitella että tuona aikana itsetunto meni vielä pahemmin kolhuille, eikä auttanut mielialaankaan positiivisesti. Nyt kuitenkin lääkityksen vakiintuessa olen päässyt palauttamaan terveellisempiä elämäntapoja, ja painoa on pudonnut 10kg (ja pysynyt siis myös poissa, en dieettaa vaan pyrin pitämään painon poissa).

Lääkkeet ehkä lyhentävät ikääni myrkkyinä sieltä vanhuudesta, mutta ilman lääkkeitä saattaisin olla jo montussa. Syönkö siis lääkkeitä vai lopettaisinko ne vain sen takia että "apua miten paljon sä oikein niinq syöt sitten vanhuksena!!1!", syön.

T. 55

Tuntuu, ettei mikä muu aihe tuo esiin ihmisistä yhtä epäempaattista puolta kuin toisten lääkitykset.

Todellakin, jotkut ajattelevat, että koska HE hoitavat terveyttään lenkkeilyllä ja porkkanoilla eivätkä käytä kuin pari buranaa kuukaudessa, niin toisetkaan eivät oikeasti voi tarvita lääkkeitä. Tai jos tarvitsevat, se johtuu siitä, etteivät he vain kestä "normaalia" kipua eikä "normaaleja" elämän vastoinkäymisiä ja ahdistusta.

Jos vaiva on tarpeeksi suuri, siihen yleensä on järkevää käyttää lääkettä. Kyllä kai jokaisella on oikeus mahdollisimman laadukkaaseen elämään/toimintakykyyn/hengissäpysymiseen. Jos (sama) vaiva on lievä tai ajoittainen, lääkitystä ei yleensä tarvita. 

Esimerkkinä täällä on mainittu levottomat jalat. Todennäköisesti jokaisella on joskus lievästi  tai ajoittain vaivaavat levottomat jalat, johon riittävää hoidoksi kylmät/kuumat suihkut ja magnesium tms. 

Voimakkaimmillaan levottomat jalat on invalidisoiva sairaus. Se sabotoi ihmisen nukkumisen niin täysin, että ihmisestä tulee täysin työkyvytön ja hermoraunio muutamassa kuukaudessa. Se voi lisäksi estää kaiken paikallaan istumisen: ihminen ei voi käydä töissä, ei käydä teatterissa, ei matkustella jne. Älytöntähän silloin olisi olla käyttämättä lääkettä.

Moni kroonisesti sairas pysyy työkykyisenä lääkkeiden ansioista. Lääkitystä vaativien sairauksien lisäksi heillä on yleensä myös lieviä vaivoja, joita hekin usein hoitavat lenkkeilyllä ja porkkanoilla.