Onko teillä näitä HUONON itsetunnon merkkejä?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki muut paitsi 5 ja 6.

5) yrittää miellyttää muita ystävyys- ja rakkaussuhteissa

6) ei ota tai vaadi paikkaansa erilaisissa tilanteissa

Minulla ei ole itsetuntoa, vain itsevihaa. Joka päivä mietin, miksi elän. Olen turha ihminen, kuten aika moni muukin.

Nauran, kun joku puhuu "onnistumisen kokemuksista". Niin mistä? Mitä tarkoittaa onnistumisen tunne tai kokemus?

Samoin mietin, miksi helvetissä jossain työhaastatteluissa kuulemma kysytään "missä olet viiden vuoden kuluttua"? Kysymys itsessään pitää sisällään oletuksen, että ihminen on 'jossain' viiden vuoden kuluttua. Että ihmisen kuuluisi olla jossain=työssä, mahdollisesti menestyynä, elämässä edistyneenä, jne. Kysymyksen on muotoillut nuori, menestystä elämässään odottava ihminen. Unelmat murskaantuvat, todellakin.

Minun itsentuntoni lopullinen, peruuttamaton kuolema alkoi hitaasti noin kymmenen vuotta sitten. En saanut yrityksestäni huolimatta työtä. Työttömyys erittäin tehokkaasti tuhoaa ihmisen itsetunnon. Siitä seuraa lamaannus, jonka takia ei jaksa enää yrittää mitään, saati yrittää löytää uuden koulutuksen, jne. Köyhyys seuraa myös. Epävarmuus jokapäiväisestä ruuasta hajottaa minuuden. Mitään muuta ei jaksa kuin miettiä miten saa rahat riittämään.

Yritin kerran päästä juttelemaan asioistani tällä pienellä paikkakunnalla. Lääkäri ohjasi minut psykiatriselle sairaanhoitajalle, kun olisin halunnut päästä esim. psykologille. Minäkö menisin tämän kylän terveyskeskukseen avautumaan itsevihastani jollekin keskiverron kuuntelukoulutuksen saaneelle naapurin tuttavalle? Toinen vaihtoehto olisi kuulemma ollut mielialalääkkeet. Oletan hämärästi, että jos saisin työtä niin myös itseviha saattaisi tuurilla jopa lieventyä. Mutta ei kadota.

Kannattaisi mennä juttelemaan sille psykologille vaikka se olisikin naapurin tuttu, sillä on siitä huolimatta vaitiolovelvollisuus eikä se voi sinun asioita kellekkään kertoa, ja hän on sielä keskustelemassa sua varten, eikä arvioimassa sua muuten kuin auttamistarkoituksessa. Ja jos haluat ettei muut tiedä sun sielä käyvän niin ei hän saa sitä kertoa myöskään (käsittääkseni) kenellekkään ulkopuoliselle, vaikka sille naapurille että "Hei Erkki käy mun vastaanotolla" tms. se menee siihen salassapitovelvollisuuden piikkiin. Se on sitten toki eriasia jos joku tuttu näkee kun menet sinne, mutta sekään ei heille kuulu. Terapiassa tai psykologilla/psykiatrilla käymisessä ei ole eikä pitäisi olla mitään hävettävää, se on vaan merkki että olet sen verran fiksu että haet apua jos on ongelmia ja jokaisella ihmisellä saattaa olla hetki, kun tarvitsee ulkopuolisen apua. Myönnän, että itsekin pelkäsin sitä ekan askeleen ottamista, että jos mut nyt leikataan mt-ongelmaiseksi tai joksku hulluksi, mutta ei se niin mene. Mutta tässäkin tottakai oma asenne ratkaisee, ku nei se psykologi tai terapeutti niitä ongelmia ratkaise, vaan antaa sulle keinojoa ratkaista ne ongelmat itse.

Kaikki kohdat. :( näin kolmenkympin kynnyksellä ja vihdoin opinnoista valmistuttua alkaa huomaamaan, että nuo ominaisuudet ovat vaikuttaneet elämääni ja nyt kun pitäisi tehdä askel uran suuntaan (tai olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten), en uskalla. Tunnen kuinka jään ulkopuolelle, oman toimintani tuloksena.

Kuulostaa oikeastaan kaikki tosi tutulta, joskus eri asiat vaan korostuu toisia enemmän. Tuntuu siltä kuin ei eläisi elämäänsä ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu siltä kuin ei eläisi elämäänsä ollenkaan.

Juuri tuo tuntuu pahimmalta. Vuosia vierii huomaamatta negatiivisessa sumussa.

Mulla oli ennen noi kaikki. Vitonen viimeisenä meni sillä ohi että pitkäaikainen seurustelukumppani petti. Tajusin, ettei muiden miellyttäminen takaa sitä etteikö minua satutettaisi.

Nyt olen itselleni se tärkein ihminen.

Tästä oppii sen, että elämän vastoinkäymiset voi kääntää oman henkisen kehityksensä eduksi.

Mä en nyt jaksa sanoa mitkä kohdat sopii minuun mutta kerron muuten miten koen huonon itsetunnin itsessäni:

Minulla on aina ollut huono itsetunto ja olen jännittäjä- tyyppi. Olen aina jännittänyt esim opiskeluun menoa, kouluss esiintymistä, työpaikan kokouksissa puhumista jne.

Työssäni ole ihmisten kanssa tekemisissä paljonkin, niissä tilanteissa en jännitä.

Minulla on erittäin vahvasti aina ollut iskostuneena päässäni se ajatus että olen huonompi kuin muut. Koin näin lapsena koulussa ja aikuisena opiskellessa.

Olen kokenut töissäkin, koen vieläkin mutta en enää niin voimakkaasti.

Voisin melkein sanoa että tiedän olevani huonompi kuin muut. En ole hyvä liikunnassa, harrastan rauhallisia lajeja. Olen kyllä kova puhumaan ja höpöttelen ja huumorintaju on tärkeää. En siis ole ujo enkä sulkeutunut ja tulen lähes kaikkien kansda juttuun. Joitakin tyyppejä saatan jännittää esim töissä.

En ole kovin viisaskaan, en jaksaisi esim lähteä jatkamaan opintoja niinkuin olen huomannut monen tutyuni tekevän.

En hirveästi seuraa maailmanmenoa ja olen omissa ajatuksissani aina , olen hieman haaveileva taiteilijatyyppi.

Minä tyydyn tähän ammattiin mitä olen nyt ja aijon pysytellä näissä hommissa ( hoitoala).

Usein koen että kollegat ovat viisaampia ja pätevämpiä.

Joidenkin ihmisten seurassa tunnen itseni heikoksi ja huonoksi enkä tiedä miten jutella heille.

Toisten seurassa taas tunnen itseni vahvaksi ja ” hyväksi” ja osaan olla rento.

Iän myötä huono itsetunto on hieman hälvennyt.

Vierailija kirjoitti:

1) tuntee itsensä huonoksi eikä usko olevansa minkään arvoinen

2) tekee asioita, jotka eivät ole hyväksi itselle

3) välttää seurustelua muiden kanssa

4) välttää uusien asioiden kokeilua

5) yrittää miellyttää muita ystävyys- ja rakkaussuhteissa

6) ei ota tai vaadi paikkaansa erilaisissa tilanteissa

7)on usein mustasukkainen tai kateellinen muille

8) tulee hyvin surulliseksi epäonnistuttuaan jossain

Havaitsetteko näitä piirteitä itsessänne? Omalla kohdalla osuu ainakin 1, 3, 4, 6, 7 ja 8.

Mulla osuu kutakuinkin kaikki kohdat, näin 46-vuotiaana naisena joudun yhä tekemään töitä kohentaakseni itsetuntoani. Asiaa ei helpota sen, että saan välillä ilkeitä kommentteja tietynikäisenä naisena ja monet ovat yrittäneet kävellä ylitseni.

Kaikki muut paitsi 5 osuu meikäläiseen

Vierailija kirjoitti:

1) tuntee itsensä huonoksi eikä usko olevansa minkään arvoinen

2) tekee asioita, jotka eivät ole hyväksi itselle

3) välttää seurustelua muiden kanssa

4) välttää uusien asioiden kokeilua

5) yrittää miellyttää muita ystävyys- ja rakkaussuhteissa

6) ei ota tai vaadi paikkaansa erilaisissa tilanteissa

7)on usein mustasukkainen tai kateellinen muille

8) tulee hyvin surulliseksi epäonnistuttuaan jossain

Havaitsetteko näitä piirteitä itsessänne? Omalla kohdalla osuu ainakin 1, 3, 4, 6, 7 ja 8.

Kyllä... Kaikki täsmäävät.

Itsellä on melkein kaikki, paitsi että en mitenkään hirveästi välttele uusien asioiden kokeilua (silloin vältän, jos uusi asia tarkoittaa että mun pitää pitää puhe 10:lle tai enemmälle ihmisiä) ja kun epäonnistun, harvemmin koen surua, lähinnä koen häpeää tai jopa vihaa itseäni/useammin muita kohtaan. Jostain syystä oon tosi hyvä omassa mielessäni syyttämään muita, mutta koskaan en noita ajatuksiani tuo julki, esitän että vika oli itsessäni tai ei kenessäkään.

1, 2, 4,6 ja 8 osuu ja uppoaa omalla kohdalla

Oletteko miettineet syitä huonolle itsetunnolle? Vaikka minuun osuu nuo kaikki, on minun vaikea selvittää asiaa. Eikä oikein enää muista millainen olen ollut lapsena...

Minua kiusattiin kylläkin koko yläaste. Nimittelyä, eristämistä, naurua - ja välillä sanottiin että minusta ei tule mitään. Silloin olin vahva ja ajattelin ettei hetkauta ja vietin ajan omien kavereideni kanssa, mutta minua on myöhemmin ahdistanut ajatus, että tuo kiusaaminen on ehkä jotenkin päässyt ”ihoni alle” vasta vuosia yläasteen jälkeen ja olen oireillut sen takia näin aikuisiällä.

Kasvoin lapsena myös ehkä vähän eristetysti luokkatovereihini verrattuna. Muut asuivat koulun lähellä asuntoalueella lähellä toisiaan, minä paljon kauempana. En siis oikein viettänyt vapaa-ajalla aikaa kavereiden kanssa tai minulla ei ollut harrastuksia mitä muilla oli. Ehkä minulta jäi välistä joku kehitysvaihe, jossa tuntee olevansa osa joukkoa ja saa onnistumisen tunteita (esim joku ryhmäliikuntaharrastus).

Kohta 1:ssä on kaksi eri asiaa. Voin tuntea itseni jokseenkin huonoksi jossain asiassa ja hetkittäin monessakin, mutta että en olisi minkään arvoinen ei kyllä pidä yhtään paikkaansa. 

uppista