Kelan Liisa Hyssälä sanoo sen suoraan: Suomi ei kestä enää nykyisiä tukiautomaatteja
Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä (kesk.) sanoo MTV:n uutisextran haastattelussa suoraan, ettei Suomi enää kestä nykyistä asunto- ja sosiaalipuolen tukiautomaattiviidakkoa.
Hyssälän mukaan tilanne on nyrjähtänyt. Esimerkiksi hurjiin summiin paisuneisiin Kelan ja kuntien rahoittamiin sosiaalisiin kuljetuksiin Hyssälä suosittelee kilpailua.
– Kilpailu tuo kummasti säästöjä ja säpinää, Hyssälä linjaa.
Liisa Hyssälä on johtanut Kelaa kuusi vuotta pitkän kansanedustaja- ja ministeriuransa jälkeen. Hyssälä jää eläkkeelle vuodenvaihteessa ja Kelan valtuutetut miettivät parhaillaan, kuka nousee Hyssälän seuraajaksi. Hakijoita on kaksikymmentä.
Hyssälä on seurannut aitiopaikalta, miten suomalainen tukiautomaattipolitiikka on paisunut kuluneen laman aikana tasolle, jota kansantalous tai veronmaksajien sietokyky ei enää jatkossa kestä.
Kesän aikana Hyssälä on esittänyt asumislisien kasvun tukkeeksi vuokrasäännöstelyä ja lääkekulujen alentamiseksi kilpailun vapauttamista.
Kummassakin liikuvat isot rahat: asumislisiä nauttii peräti 60 prosenttia vuokralaisista ja summa on kohonnut vuositasolla 1,7 miljardiin. Lääkekorvausmenot ovat ovat nousseet yli viiden prosentin vuositahtia ja viime vuonna niihin upposi jo 1,4 miljardia.
Kuntien ja Kelan kuljetukset kilpailuun
MTV:n Uutisextran haastattelussa Hyssälä nostaa esille myös huimasti kasvavat Kelan ja kuntien sosiaaliset kuljetustuet. Hyssälä mukaan taksi-, sairaankuljetus ja koulukyydityksiin yms. menevä summa on nousut vuositasolla 550 miljoonaan euroon. Potista Kelan osuus on 300 miljoonaa ja kuntien 250 miljoonaa.
Hyssälän mukaan homma on tehotonta ja siksi hän suosittelee alalle kilpailua, jolla hänen mukaansa voidaan saada sadan miljoonan euron säästöt vuodessa.
– Tämä edellyttää sitä, että liikennekaari tulee ja se tekee mahdolliseksi sen, että kaikkia näitä kuljetuksia voidaan yhdistellä ja kilpailuttaa, Hyssälä sanoo.
Hyssälän mukaan Kela käyttää nyt kolmen miljoonan taksimatkan hallinnointiin noin 20 henkilötyövuotta, mutta kunnissa vastaavan tehokkuuteen ei päästä. Hyssälä arvioi että "paljon pienempään pottiin" eli vammaiskuljetuksiin kunnat käyttävät nykyisellään jopa viitisensataa henkilötyövuotta.
– No kyllä kilpailu tuo kummasti vain säästöjä ja säpinää, Hyssälä uskoo.
Hyssälä kertoo keskustelleensa asiasta myös liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) kanssa.
Tukitilanne on epätoivoinen
Hyssälä huokaa, että paisuvien tukiautomaatien osalta tilanne on synkkä.
– On se kyllä aika epätoivoinen. Olen ajatellut, että tämä hyvinvointivaltio on rakennettu aivan toisenlaisiin olosuhteisiin ja toisenlaisiin premisseihin tai toisenlaisten totuuksien voimassaoloaikaan. Kyllä nyt pitäisi olla rohkeutta katsoa rakenteita, Hyssälä neuvoo.
Rohkeutta ei kuitenkaan näytä olevan?
– Joo ei tunnu olevan. Minä, joka olen entinen poliitikko, yritän tähän jotain tolkkua laukoa.
– Kyllä minä olen huolestunut siitä, että miten veronmaksajilla riittää maksukykyä tähän kaikkeen.
Hyssälä nousi kansanedustajaksi vuoden 1995 vaaleissa ja pääsi seuraamaan, miten pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ja hänen ensimmäinen hallituksensa panivat 90-luvun laman leikkauslistat käytäntöön. Hyssälän mukaan Lipponen oli "siitä viisas" että hän toi kaikki leikkaukset pöydälle heti vaalikauden alussa. Tuolloin myös kaikkea leikattiin: opintotukea, lapsilisiä, kotihoidontukea, eläkkeitä jne.
Nyt vastaava ei onnistuisi, Hyssälä arvioi.
MTV:n Uutisextra lähetetään lauantaina Seitsemän Uutisten jälkeen kello 19.10.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kelan-liisa-hyssala-sanoo-s…
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuo valitus vähenisi ja loppuisia, jos työllisyys saataisiin kasvuun! Se on avain kaikkiin tämän hetken talousongelmiin ja tuleviin myös, kuten velan kasvuun jne. Tässä tilanteessa tukien leikkaus tai lopettaminen luovat vain kurjuutta ja näköalattomuutta eikä luo yhtään työpaikkaa.
Riittävä perustulo toisi lisää yrittäjiä ja töitä. Mutta eihän se kato mitään. Mielestäni jos tilanne tahallaan pidetään huonona, niin antaa sitten ihmisten nostella tukia, kun mitään ei tehdä.. (oikein)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän on yksi ja ainoa ratkaisu. Jokaiselle aikuiselle noin 800 euron perustulo, joka tulotason kasvessa "verotettaisiin pois" ja tärkeimpänä se, että asumistuki sisältyisi kokonaisudessaan tähän 800 euroon. Ihmisten, jotka eivät työllisty tai aiokaan työllistyä, ei tarvitse asua isoine perheineen Helsingissä metroradan varrella niissä kaikkein kalleimmissa neliöissä veronmaksajan maksamana. Lapsista maksettaisiin edelleen noin nykysuuruista lapsilisää.
Ehei ei näin! 1250 jokaiselle, on oma asia miten asiasi järjestät, eikä koiralisiä makseta, vaan jokainen tekee omat päätöksensä elämässään. Vastuu ihmiselle itselleen!
Jos nainen on tehnyt vastuullisesti lapsia ja elää miehen kanssa, niin hehän saavat työttöminäkin tukia 2500. Onhan siitä paljon helpompi maksaa vuokrat ja eläminen sinkkuun nähden. Miksi sellaiselle perheelle joka jo tienaa enemmän pitäisi maksaa ylimääräisiä tukia? Sinkkutukihan siinä kuuluisi maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yksiön vuokraaminen ole mukään rahasampo. Lähinnä se säilyttää rahan arvon.
On tyhjiä kuukausia, välityspalkkioita, pintaremontteja, taloyhtiön remontteja. Todella kauan kestää maksaa vaikka putkiremontti, julkisivuremontti tai patteriremontti. Ja kaikkia niitä tulee ajoittain.Eli se voidaan siis kieltää. Win win.
Sinkkumies
Miksei. Mäkin myyn mun vuokrakaksion veks. Suotta on vuokralaisille tarjolla sekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on aivan oikein, että jos on omaisuutta, mutta pienet tulot, saa asumistukea.
Tämä muutos tehtiin muuten Eu:n huomautettua asiasta, että kuuluu maksaa.
Joo maksetaan sosiaalitukia jollekkin miljonäärille. On mulla 50 miljoonaa tilillä mutta en nyt tee töitä niin maksakaa vähän tukia.
Tämähän se suurin ongelma on? On aivan kusen hailee saako yksi väärä henkilö väärin perustein tukia, jos 100 000 saa oikeilla perusteilla.
Suomessa on hirveä määrä ihmisiä joilla on iso omaisuus mutta pienet tulot.
Asumistukeen sama systeemi kuin sossun tukeen. Käydään läpi palkat, pääomatulot, omaisuus jne. Sitten katsotaan että ansaitseeko asumistukea.
Vierailija kirjoitti:
Hyssälän aikana hyväksyttiin muutos, että varallisuus ei enää vaikuta asumistuen saamiseen. Tuskin siinä puhutaan kovin suuresta tukisummasta (koska kukapa asuisi vuokralla jos on paljon omaisuutta) mutta oli se mun mielestä moraalisesti väärin.
No mieti jotain mummoa, joka ei enää voi käydä töissä, mutta haluis asua kodissaan loppuun asti. Tulee sitä paitsi kuitenkin edullisemmaks ku laitospaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin samaa mieltä Hyssälän kanssa. En tosin ymmärrä, miksi tätä tehottomuutta on siirretty asiakkaiden murheiksi esim. Kelataksien omavastuutta reippaasti kasvattamalla ja lääkkeiden omavastuuden kasvattamisella, kun alkuperäinen syy on jo lähtökohtaisesti liian kovat hinnat esimerkiksi takseissa ja apteekeissa.
.
Siitä sitten vaan taksin omistajaksi tai apteekkariksi.
Vapaassa markkinataloudessa (?) tuokin on mahdollista... vai miten se vapaus ilmenikään juuri näillä aloilla yritettäessä tai uuden yrittäjän pyrkiessä näille aloille. Toisessa ainakin taidetaan kuulla jo alalla olevien mielipide, että onko tarvetta juuri sillä hetkellä uudelle yrittäjälle.
.
Jos taksiyrittäjäksi tia apteekkariksi pääsisi noin vain, ei näitä ongelmia olisikaan.
Taksia pitäisi saada ajaa kun on suorittanut ajokortin.
Apteekin pitäisi saada omistaa kun on alan koulutus. Tai apteekkia johtaa joku jolla on koulutus. Sillä kyllä isojen yritystenkin pitää voida perustaa apteekkeja ja palkata sinne sitten osaava henkilöstö.
.
Apteekkarit on kautta aikojen olleet esim. pienten kuntien äyrikunikaita tai kunikaallisia. Siis isot tulot sellaisesta luvanvaraisesta kaupanpidosta, johon ei kilpailijaa hevillä tule. Etenkään pienillä paikkakunnilla. Joku viranomainenhan se päättää kenelle monopoli sallitaan ja kuka saa sitä jatkaa.
Aika usein apteekkarit ovat vapaamuurareita. Siis hyväveli päättää kelle miljoonat annetaan.
Minusta on aivan oikein, että asumistuenbsaa vähätuloinen omaisuudesta riippumatta, sillä tuloiksi lasketaan myös pääomatulo, jos sitä on.
Suomessa pitäisi siirtyä sairaudenhoidosta terveydenhoitoon. Terveyskeskus? kyllä niissä pääasiassa sairauksia arvuutellaan. Kotitalouskursseja terveellisen ruuan valmistamiseen. Ilmaisia uimahallilippuja. Lahjakortti urheiluvälineliikkeeseen. Palkinto kaikille jotka onnistuvat lopettamaan tupakoinnin. Ilmaiset lääkkeet hoikille ihmisille. Ilmaisia vitamiineja-hedelmiä-vihanneksia lapsiperheille.
Vierailija kirjoitti:
Hyssälän aikana hyväksyttiin muutos, että varallisuus ei enää vaikuta asumistuen saamiseen. Tuskin siinä puhutaan kovin suuresta tukisummasta (koska kukapa asuisi vuokralla jos on paljon omaisuutta) mutta oli se mun mielestä moraalisesti väärin.
Siis mitä? Jos omistaisin taloja ja silti asuisin vuokralla niin saisin asumistukea,ei voi olla?
Vierailija kirjoitti:
Kunnat voisivat helposti säästää koulukuljetuksista. Jos olet rakentanut kaavoittamattomalle alueelle kauas koulusta, vastaat itse lapsesi koulukuljetuksesta. Ainoa poikkeus olisi elinkeinon takia kaukana asuvat, esim. maanviljelijät. Mikähän tämän estää?
Suomessa sitä paitsi ei edes ole mitään koulupakkoa, on vain oppivelvollisuus. Lapsensa voi opettaa vaikka itse, ei niitä tarvitse kouluun viedä.
Aika tavallista on että vanhemmat ostaa lapsilleen asunnon kun nämä lähtee opiskelemaan. Nämä opiskelijat sitten maksaa (muka) vuokraa vanhemmilleen ja saavat asumislisät.
Ei muuten ole mitenkään harvinaista.
Ahaa, eli kohta varmaan laitetaan tuet kunnolla leikkuriin? "Ei ole varaa", just joo
Kyllä tässä perkele alkaa tulla sellaiset ajat mieleen joiden kuvitteli olleen takanapäin.
Vierailija kirjoitti:
Tähän on yksi ja ainoa ratkaisu. Jokaiselle aikuiselle noin 800 euron perustulo, joka tulotason kasvessa "verotettaisiin pois" ja tärkeimpänä se, että asumistuki sisältyisi kokonaisudessaan tähän 800 euroon. Ihmisten, jotka eivät työllisty tai aiokaan työllistyä, ei tarvitse asua isoine perheineen Helsingissä metroradan varrella niissä kaikkein kalleimmissa neliöissä veronmaksajan maksamana. Lapsista maksettaisiin edelleen noin nykysuuruista lapsilisää.
Ei tuo kaikkea ratkaise. Nimittäin firmat tarvitsevat työttömiä. Pitää olla työvoimareservi, josta saa näitä tarvittaessa työhön kutsuttavia, esimerkiksi poutapäiväksi ravintolan terassille tarjoilijan, jolle ei sadesäällä tarvitse maksaa palkkaa. Jos tämä ajoittain töissä käyvä' mutta enimmät ajat työtön porukka roudattaisiin jonnekin susirajan taakse, niin kyllähän alkaisi itku ja valitus työvoimapulasta. Tai onhan se jo alkanut mutta kiihtyisi entisestään.
Ratkaisu on tuoda ulkomailta halpatyövoimaa, joka tyytyy esim. asumaan kolme kaverusta yksiössä. Kaupan päälle saadaan sosiaalisia ongelmia - ei siksi, että ulkkarit jotenkin luonnostaan olisivat huonompia ihmisiä, vaan ihan vain siksi, että ilman perhettä ja sosiaalisia kontakteja ihmisesta tuppaa sellainen tulemaan.
Hyssälä varmaan tarkoittaa maatalous- ja yritystukia, vientifirmojen TEKES-rahoja sun muuta sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyssälän aikana hyväksyttiin muutos, että varallisuus ei enää vaikuta asumistuen saamiseen. Tuskin siinä puhutaan kovin suuresta tukisummasta (koska kukapa asuisi vuokralla jos on paljon omaisuutta) mutta oli se mun mielestä moraalisesti väärin.
No mieti jotain mummoa, joka ei enää voi käydä töissä, mutta haluis asua kodissaan loppuun asti. Tulee sitä paitsi kuitenkin edullisemmaks ku laitospaikka.
Voihan sitä haluta kaikenlaista, mutta kuuluuko veronmaksajien kaikki tällaiset halut toteuttaa ja maksaa?
Se nyt vain on niin, että ikääntymisen myötä ei välttämättä ole enää varaa entisenkaltaiseen asumistasoon. Tai ainakin olisi pitänyt jo töissä käydessä osata varautua, pistää rahaa säästöönkin eikä vain ylileveään elämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ei noita kuljetuksia tulla kilpailuttamaan. Taksien kartelli on liian vahva. Perussuomalaiset edelleen vastustavat kaikkea taksikartellin heikennyksiä.
En usko taksin karteelliin, sillä kuljetusten kallistuminen oli odotettua, kun palvelut keskitetään isoihin laitoksiin matkojen päähän ja lähipalvekut lakkautetaan.
Sama kouluissa, lähikoulut lakkautetaan ja oppilaat kuljetaan isoihin kouluihin, ei luulisi Hyssälällekään tulevan yllätyksenä, kun itse oli ajamassa niitä alas. Ja pahimmillaan oppilas istuu taksissa 3 tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa pitäisi siirtyä sairaudenhoidosta terveydenhoitoon. Terveyskeskus? kyllä niissä pääasiassa sairauksia arvuutellaan. Kotitalouskursseja terveellisen ruuan valmistamiseen. Ilmaisia uimahallilippuja. Lahjakortti urheiluvälineliikkeeseen. Palkinto kaikille jotka onnistuvat lopettamaan tupakoinnin. Ilmaiset lääkkeet hoikille ihmisille. Ilmaisia vitamiineja-hedelmiä-vihanneksia lapsiperheille.
Muutaman syöpäsairaan läheisenä mun on sanottava, että kyllä vaan sairaanhoito rules. Mitä jos ihmiset ihan itse antaisivat toisilleen lahjakortteja urheiluliikkeisiin ja yhteiskunta keskittyisi näihin isompiin juttuihin.
Onko tuo hyssälä ollut joskus ylipainoinen? Nyt yllättävän kauniin näköinen eläkkeelle jäävä.
Jokainen voi omistaa yhden asunnon? Sitä yhtä saat sitten vuokrailla ja itse asua metsässä. Ok?