Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko olemassa yhtään psykologia-tieteiden professoria joka vapaa aikanakin
02.09.2016 |
olisi intohimolla kiinnostunut vastaamaan alaansa koskeviin haasteisiin? Siispä henkilöä, jolla kyseinen ala on intohimo?
On paljon asioita, jotka kaihertavat tässä mieltäni ennakkoluuloin kunnalliseen psykiatrille tai psykologille. Yksityisen voisin työttömyysturvinkin maksaakin, jos tietäisin että tulos on parempi (ei välttämättä minun kannaltani. Jos lopputulos on sitten perusteltua). Tietäisinpä myös vaivojeni olevan sittenkin vain "vaivoja" jotka ovatkin kaikilla. Suvulla on osansa kokea ne jatkumon pelossa ylisuureksi sekä tässä narsistisessa yhteiskunnassa, jossa jonkun imagon vuoksi todellisuuksia itseltäänkin pitkälle salataan. Siispä " lähes kaikilla sittenkin olisi samanlaiset ongelmat, kun teennäisyys lakkaa..."
Lähtökohtani ovat mielestäni monineen lähtökohtineen (ainakin omasta mielestäni) omiaan. On ahdistusta ja pelkoa, menneisyydestä fobioita jne.
Lapsuutenikin tietäen ja muistaen voin olla masentunut, autistinen, varhais-skitsofreninen tai narsistinen pesroonallisuushäiriöineen. Jälkimmäinen siten, ettei kukaan voi omata kuin murto-osan empatiaa ja todellinen tunne-elämällä empatiaa voi olla myös "narsistiksi" diagnosoidulla.
Sekin on vaan vittumaista, että nämä jälkimmäiset (NP-häiriöiset) pyrkivät ylläpitämäänsä sitä ihannekuvaa ajastansa, joka nykyisyydessäänkin on mielestäni tyhmä, rasittava yrittää sitä kannattaa ja epärationaalinen. Eli suomeksi sanoen pitäisi pohtia, onko vihaa sittenkin ihmisiin päin yleisesti, vaikka en itse sitä halua itsestäni itselleni tunnustaa.
Ikää on 25-30v, sukupuoli mies.
Kommentit (8)
Mikä tässä nyt hiljensi kaiken? Yleensä niin vilkas ja kaikeen kantaan puolesta tai vastaan ottava palsta hiljenee, kun vähintään vakavaa koittaa asiakseen kysyä. Mistä ammattilaisilta edesmennyt kasvattiäitini kysyi apua, jotka eivät heti "avun tarpeen" sanoista kelvanneet? Onko aikuisille sellaisia?
Jos on ja kelpoisuusluokka sellaiseksi kävisi, saisi tästä kokemuksen vaikka käsikirjoitukseki. Dysfasia ei tee minusta hyvää puhujaa, ainakaan.
t:ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi nimenomaan professoria? Professorien työhän on suurimmaksi osaksi hallintoa.
Vierailija kirjoitti:
olisi intohimolla kiinnostunut vastaamaan alaansa koskeviin haasteisiin? Siispä henkilöä, jolla kyseinen ala on intohimo?
On paljon asioita, jotka kaihertavat tässä mieltäni ennakkoluuloin kunnalliseen psykiatrille tai psykologille. Yksityisen voisin työttömyysturvinkin maksaakin, jos tietäisin että tulos on parempi (ei välttämättä minun kannaltani. Jos lopputulos on sitten perusteltua).
Kyllä niitä on, mutta harvemmin proffat pitää mitään yksityisvastaanottoa/tekee terapiatyötä koska ne on siellä yliopistolla. Sinä et tarvitse mitään proffaa ongelmiisi, pätevä psykologi jolla on terapeuttikoulutus riittää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nimenomaan professoria? Professorien työhän on suurimmaksi osaksi hallintoa.
Olen olettanut, että hän olisi tieteiden "Capo di tutti capo" ja intohimollisesti myös tieteeseensä perehtynyt, kuin autistinen siihen intohimonsa aiheeseen. Halussa opettaa kysyjää.
Ehkä käsitykseni professorista on väärä.
T:ap
Niin mitä sinä oikeasti niinkuin haluat täältä kuulla? Mä en ymmärtänyt noita sun viestejä ihan täysin...
M45
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin mitä sinä oikeasti niinkuin haluat täältä kuulla? Mä en ymmärtänyt noita sun viestejä ihan täysin...
M45
Se että elämä on nimittäin sellaista, joka sukuni puolesta tekisi siitä yksitoikkoisesti skitsofrenia, mikäli säästölinjalla halutaan lähteä.
Minussa on joku vika, jonka tunnustan vasta nyt perehtyessäni psykologian "kätkettyyn tunteisiin" teoriasta luettuani aiheesta kasvattiäidinkuoleman jälkeen. Huomasin silloin että suruni on syvällisempi monesta kohtaa ja olen estänyt sen.
Nyt omaan perinnöksi saatuja diagnooseja tuohon erityiskouluun siirtämisen papereista, joissa autistisia mainintoja, painetta suvun skitsofreniasta sekä myös narsisti sanan huutelusta, jonka lista sopii tietyllä tavalla kuin nyrkkisilmään (Täydellistä empatiaa ei ole. Joskus unohtuu jopa kuukaudeksi itseltään huomaaminen, kun se on niin hidas-sytykkeinen. Mutta julma silloin)
En tiedä mikä olen ja vielä pahemmin mitä olin. Jos edesmenneisyys on minun syytäni (se painaa), mutta voisin valehdellakin, naputtelemalla tähän toisin. Tai kokemassa "vakaan mielen alassa" sanoa (ei, se ei ole totta (vaikka tietäisin sen olevan totta) sse on vain sanan helinää. Sille voi väliaikaisesti itsensä ummistaa, niin kuin laumalle, jotka eivät sittenkään tarkoita puhuessaan sanaansa. Tuon toteaminen oli vaikea pala aikuiskynnyksellä).
Mutta olen jo jonkin aikaa harkinnut, "vihaanko sittenkin ihmisiä". Ehkä sen myöteinenkin vastaus antaa positiivisen olon itselleen. Eihän sekään sido yleistykseen.
t:ap
Psykologian professoreista valtaosa on pitkän linjan tutkijoita, esim. aivo-, havainto-, tai persoonallisuustutkimukseen koko ikänsä keskittyneitä. Useimmilla ei ole mitään kokemusta potilastyöstä. Eli professori on aivan väärä osoite tässä.
Neuvoisin sinua hakemaan aluksi apua ihan perusterveydenhuollosta ja suhtautumaan siihen avoimin mielin. Kerro kaikki mitä tännekin kerroit ja sano, että tarvitset apua näiden asioiden käsittelyyn. Jos et ole tyytyväinen, niin voit kokeilla yksityistä sektoria. Netissä toimii myös psykoterapeuttisia nettipalveluja, joita voi kokeilla suht halvalla.
-psykologi
Alue: Aihe vapaa
Mainittakoot vieläpä tuo, että lapsena erityiskoulussa ala-asteen suurimman osan viettäneenä, se oli leimaava. Varsinkin kun suvussa 2kpl skitsofreniaa. Tämä on vasta vanhemmiten uudelleen herännyt palautuma, varmaan kuin joku sotatrauma.
Seula ei tavoita myöhemminkään erityisopetusta tai tue alan osaajien kuuntelemista, kun olet viimein päässyt "normalisoitumaan". Siitä saa kärsiä myös ammattiopistossa ja lukiossa koko luokka. Joku nauraen, toiset varmaan vitutuksessa kylpien.
Ja pää-asiahan oli se, etten "poikkea enää enemmistöstä". Kukaan ei voi pakottaa koulupsykologiin tai erityisopistoon. Varsinkin jos siellä "tehdään niitä hulluja, joilla on levoton puhe, yrittävät itsemurhaa tai tonkivat tuhkakupeista tupakantumppeja". Sellainen mielisairaalakin, se on aikuiselle miehellekin kolkko paikka, jonne en toivoisi ketään. Ja ne potilaiden käytös... Tuijottavat silmämunat seisoen seinää ja huutaen kieltävät vierailijan sukulaissuhteet". Tuollaista en toivo en kenellekään, en myös itsellekkään.
T:ap