Äitini oli minulle lapsena vihollinen. En pääse yli siitä

Arvosteleminen ei ole IKINÄ toisen auttamista. Se on toisen alistamista. Koititte alistaa minua.

Ap

Minua arvosteltiin, kun sanoin, etten saa siivottua niin että äiti edes voisi tulla ja vaikka mitä. Se oli aivan hirveää. Aivan niin kuin se, että mä saan siivottua ois ollut siinä kohdassa mun mikään ydinongelma, johon kenenkään kannattaa tarttua sanallakaan. Se oli erittäin loukkaavaa. Mun ongelmani olivat paljon isompia, ikävä kyllä.

Ap

Kun ketjussa oli se ongelma, että äitini koitti tulla meille vaikka olin katkaissut välini häneen, niin miten te kukaan kehtasittekin alkaa arvostella sitä, miten siivoan sitä ajatellen, kun äiti tulisi käymään, kun nimenomaan halusin tulea siihen, miten saada äitini ei-tulemaan käymään?

Ap

Teillä se arvosteleminen on selkäytimessä ja muiden halveksiminen.

Ap

Kehtaakkekin kutsua arvostelemista avuksi. Siis minun tapauksessani. Sanokaa se jollekin jota ei ole ikinä arvosteltu ja jolta puuttuu itsekritiikki täysin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja olen nytkin terapiassa. Pitääkin ottaa tämä äitini oli viholliseni -teema esille. Miten terapeutti vois auttaa mua siinä.

Ap

Siis olet ollut vuosia terapiassa, mutta et ole vielä ottanut esille tätä äitini on pilannut elämäni -teemaa?????!!!!???? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan muu kokenut lapsena vanhempaansa vihollisekseen? Tai tajunnut aikuisena, että tunsi lapsena niin ja sen vanhemmalle kerrottua saanut vain samaa paskaa kuin lapsena, eli näkee, että vanhempi oli vihollinen ihan oikesti?

Ap

Oletko nyt aikuinen? Yritä päästää irti lapsuudestasi ja äidistäsi, jos se ei onnistu mene terapiaan. Sinun ei ole mikään pakko aikuisena olla tekemisissä vanhempiesi kanssa, jos negatiiviset tunteet ovat ainoa mitä saat.

Ne negatiiviset tunteet mulle tuli jo eikä ne poistu vaikka mitä tekisin. Vaikka äiti ois kuollut. Silti se oli mun vihollinen.

Ap

Tuo on täysin oma henkilökohtainen valintasi. Jos käännät selkäsi, ne negatiiviset tunteet alkavat laimeta ja unohtua. Mutta kun se pitäisi tehdä ilman hyvitystä ja siihenhän sinä et lähde. Joten kidu oikeutuksentarpeesi kanssa sitten loppuelämäsi.

Rautalanka: jos avaat joka aamu telkkarin ja istut siinä saman kanavan ääressä koko valveillaoloaikasi, se täyttää mielesi hyvässä ja pahassa. Pikkuhiljaa et enää oikein muista, miltä tuntui kuunnella radiota saati että osaisit tarttua kirjaan tai lähteä lenkille. Olet aivopessyt itsesi tämän äiti-kanavan ääreen.

No siis se, että äiti oli viholliseni on noussut kaikissa elämäni kriiseissä esille.

Ap

Joo. Niin minullakin nousee isäni teot. Mitä sitten. Samaten vaurioitunut polveni ei kestä askelkyykkyjä. Ei tarvitse tehdä asioista maailmaa suurempia. Otat sen faktana, että äitisuhteesi on rampauttanut sinua ja sitten elät niissä puitteissa parasta mahdollista elämää.

Jos halvaantuisit tms. vakavaa, meinaisitko sittenkin vaan istua maassa ja valittaa, miten sinulla on kurja elämä ja tapahtunut on epäoikeudenmukaista? Toiset halvaantuneet käyvät kuntoutuksessa ja yrittävät harrastaa mahdollisuksiensa mukaan ja nauttia elämän hyvistä asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja olen nytkin terapiassa. Pitääkin ottaa tämä äitini oli viholliseni -teema esille. Miten terapeutti vois auttaa mua siinä.

Ap

Siis olet ollut vuosia terapiassa, mutta et ole vielä ottanut esille tätä äitini on pilannut elämäni -teemaa?????!!!!???? 

Oon tietenkin, mutta en sitä, että miten päästä eroon tunteesta, että hän oli viholliseni. Se on eri tunne, kuin vaikkapa että äiti oli arvosteleva. Tai ainakin voimakkaampi. Te olette ihan pihalla jos kuvittelette jotkut arvostelemalla auttavanne ketään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan muu kokenut lapsena vanhempaansa vihollisekseen? Tai tajunnut aikuisena, että tunsi lapsena niin ja sen vanhemmalle kerrottua saanut vain samaa paskaa kuin lapsena, eli näkee, että vanhempi oli vihollinen ihan oikesti?

Ap

Oletko nyt aikuinen? Yritä päästää irti lapsuudestasi ja äidistäsi, jos se ei onnistu mene terapiaan. Sinun ei ole mikään pakko aikuisena olla tekemisissä vanhempiesi kanssa, jos negatiiviset tunteet ovat ainoa mitä saat.

Ne negatiiviset tunteet mulle tuli jo eikä ne poistu vaikka mitä tekisin. Vaikka äiti ois kuollut. Silti se oli mun vihollinen.

Ap

Tuo on täysin oma henkilökohtainen valintasi. Jos käännät selkäsi, ne negatiiviset tunteet alkavat laimeta ja unohtua. Mutta kun se pitäisi tehdä ilman hyvitystä ja siihenhän sinä et lähde. Joten kidu oikeutuksentarpeesi kanssa sitten loppuelämäsi.

Rautalanka: jos avaat joka aamu telkkarin ja istut siinä saman kanavan ääressä koko valveillaoloaikasi, se täyttää mielesi hyvässä ja pahassa. Pikkuhiljaa et enää oikein muista, miltä tuntui kuunnella radiota saati että osaisit tarttua kirjaan tai lähteä lenkille. Olet aivopessyt itsesi tämän äiti-kanavan ääreen.

No siis se, että äiti oli viholliseni on noussut kaikissa elämäni kriiseissä esille.

Ap

Joo. Niin minullakin nousee isäni teot. Mitä sitten. Samaten vaurioitunut polveni ei kestä askelkyykkyjä. Ei tarvitse tehdä asioista maailmaa suurempia. Otat sen faktana, että äitisuhteesi on rampauttanut sinua ja sitten elät niissä puitteissa parasta mahdollista elämää.

Jos halvaantuisit tms. vakavaa, meinaisitko sittenkin vaan istua maassa ja valittaa, miten sinulla on kurja elämä ja tapahtunut on epäoikeudenmukaista? Toiset halvaantuneet käyvät kuntoutuksessa ja yrittävät harrastaa mahdollisuksiensa mukaan ja nauttia elämän hyvistä asioista. 

Jos tavoite ei ole olla vain elossa vaan tehdä jotain mitä halvaantuneena ei voi? Halvaantumiselle ei mitään voi mutta mä aion voida sille, että sellaiset ihmiset jotka arvostelevat minua saavat minut lamaantumaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja olen nytkin terapiassa. Pitääkin ottaa tämä äitini oli viholliseni -teema esille. Miten terapeutti vois auttaa mua siinä.

Ap

Siis olet ollut vuosia terapiassa, mutta et ole vielä ottanut esille tätä äitini on pilannut elämäni -teemaa?????!!!!???? 

Oon tietenkin, mutta en sitä, että miten päästä eroon tunteesta, että hän oli viholliseni. Se on eri tunne, kuin vaikkapa että äiti oli arvosteleva. Tai ainakin voimakkaampi. Te olette ihan pihalla jos kuvittelette jotkut arvostelemalla auttavanne ketään.

Ap

No ethän sä voi mitenkään päästä siitä eroon koska oot jo tehnyt kaiken mitä inhimillisesti on mahdollista. Vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan muu kokenut lapsena vanhempaansa vihollisekseen? Tai tajunnut aikuisena, että tunsi lapsena niin ja sen vanhemmalle kerrottua saanut vain samaa paskaa kuin lapsena, eli näkee, että vanhempi oli vihollinen ihan oikesti?

Ap

Oletko nyt aikuinen? Yritä päästää irti lapsuudestasi ja äidistäsi, jos se ei onnistu mene terapiaan. Sinun ei ole mikään pakko aikuisena olla tekemisissä vanhempiesi kanssa, jos negatiiviset tunteet ovat ainoa mitä saat.

Ne negatiiviset tunteet mulle tuli jo eikä ne poistu vaikka mitä tekisin. Vaikka äiti ois kuollut. Silti se oli mun vihollinen.

Ap

Tuo on täysin oma henkilökohtainen valintasi. Jos käännät selkäsi, ne negatiiviset tunteet alkavat laimeta ja unohtua. Mutta kun se pitäisi tehdä ilman hyvitystä ja siihenhän sinä et lähde. Joten kidu oikeutuksentarpeesi kanssa sitten loppuelämäsi.

Rautalanka: jos avaat joka aamu telkkarin ja istut siinä saman kanavan ääressä koko valveillaoloaikasi, se täyttää mielesi hyvässä ja pahassa. Pikkuhiljaa et enää oikein muista, miltä tuntui kuunnella radiota saati että osaisit tarttua kirjaan tai lähteä lenkille. Olet aivopessyt itsesi tämän äiti-kanavan ääreen.

No siis se, että äiti oli viholliseni on noussut kaikissa elämäni kriiseissä esille.

Ap

Joo. Niin minullakin nousee isäni teot. Mitä sitten. Samaten vaurioitunut polveni ei kestä askelkyykkyjä. Ei tarvitse tehdä asioista maailmaa suurempia. Otat sen faktana, että äitisuhteesi on rampauttanut sinua ja sitten elät niissä puitteissa parasta mahdollista elämää.

Jos halvaantuisit tms. vakavaa, meinaisitko sittenkin vaan istua maassa ja valittaa, miten sinulla on kurja elämä ja tapahtunut on epäoikeudenmukaista? Toiset halvaantuneet käyvät kuntoutuksessa ja yrittävät harrastaa mahdollisuksiensa mukaan ja nauttia elämän hyvistä asioista. 

Jos tavoite ei ole olla vain elossa vaan tehdä jotain mitä halvaantuneena ei voi? Halvaantumiselle ei mitään voi mutta mä aion voida sille, että sellaiset ihmiset jotka arvostelevat minua saavat minut lamaantumaan.

Ap

Et siis hyväksy sitä tosiseikkaa, että olet 'rampa' etkä voi elää täydellistä elämää. Kun hyväksyt sen, elämänlaatusi parantuu moninkertaisesti nykyiseen verrattuna. 

Ap on psykologian opiskelija joka testaa ihmisten reaktioita narsistiseen persoonallisuushäiriöön.

Saisit lähteä täältä. Aina joku sun ketju on liekillä kun itse kommentoit omaa ketjuas jatkuvasti. Ketään ei kiinnosta, usko jo!

Oletkos miettinyt tätä juttua koskaan Äitisi kannalta ? Mitkä ovat olleet hänen syynsä käytökselle. Jos nykyäänkin hän on sitä mieltä että on kasvattanut sinut normaalisti ei hän ole tehnyt sitä TAHALLAAN ja sen takia hän ei ole vihollisesi vaikka lapsuutesi oli rankka etkä saanut kannustusta ja kehuja. Maailma on täynnä sinulaisia kohtaloita ja varmasti 1 niistä on ollut sinun oma äitisi. Jostainhan hänen käytöksensä kumpuaa ja mistä muualtakaan kuin omasta lapsuudesta. Hän pitää sitä normaalina. Tähän päälle sinä, teini joka olisi halunnut ymmärrystä ja olit huonolla itsetunnolla varustettu, sai aikaan sen että sinusta tuli vihainen ja katkera ja mielessäsi kaikki mitä äitisi sanoi ja teki oli sinua vastaan ja muistat vain ne huonot hetket, olet vuosikausia paisutellut niitä päässäsi vaikka pitäisi osata päästää irti. Nyt ala elää omaa elämääsi ja ota vähän perspektiiviä tähän asiaan, sulla voisi olla paljon huonommin asiat ja jos joskus teet omia lapsia niin koitappa sitten kohdella heitä erilailla. Huomaat että joitain asioita on vaan kiellettävä ja lasta on välillä painostettava eteenpäin elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan muu kokenut lapsena vanhempaansa vihollisekseen? Tai tajunnut aikuisena, että tunsi lapsena niin ja sen vanhemmalle kerrottua saanut vain samaa paskaa kuin lapsena, eli näkee, että vanhempi oli vihollinen ihan oikesti?

Ap

Oletko nyt aikuinen? Yritä päästää irti lapsuudestasi ja äidistäsi, jos se ei onnistu mene terapiaan. Sinun ei ole mikään pakko aikuisena olla tekemisissä vanhempiesi kanssa, jos negatiiviset tunteet ovat ainoa mitä saat.

Ne negatiiviset tunteet mulle tuli jo eikä ne poistu vaikka mitä tekisin. Vaikka äiti ois kuollut. Silti se oli mun vihollinen.

Ap

Tuo on täysin oma henkilökohtainen valintasi. Jos käännät selkäsi, ne negatiiviset tunteet alkavat laimeta ja unohtua. Mutta kun se pitäisi tehdä ilman hyvitystä ja siihenhän sinä et lähde. Joten kidu oikeutuksentarpeesi kanssa sitten loppuelämäsi.

Rautalanka: jos avaat joka aamu telkkarin ja istut siinä saman kanavan ääressä koko valveillaoloaikasi, se täyttää mielesi hyvässä ja pahassa. Pikkuhiljaa et enää oikein muista, miltä tuntui kuunnella radiota saati että osaisit tarttua kirjaan tai lähteä lenkille. Olet aivopessyt itsesi tämän äiti-kanavan ääreen.

No siis se, että äiti oli viholliseni on noussut kaikissa elämäni kriiseissä esille.

Ap

Joo. Niin minullakin nousee isäni teot. Mitä sitten. Samaten vaurioitunut polveni ei kestä askelkyykkyjä. Ei tarvitse tehdä asioista maailmaa suurempia. Otat sen faktana, että äitisuhteesi on rampauttanut sinua ja sitten elät niissä puitteissa parasta mahdollista elämää.

Jos halvaantuisit tms. vakavaa, meinaisitko sittenkin vaan istua maassa ja valittaa, miten sinulla on kurja elämä ja tapahtunut on epäoikeudenmukaista? Toiset halvaantuneet käyvät kuntoutuksessa ja yrittävät harrastaa mahdollisuksiensa mukaan ja nauttia elämän hyvistä asioista. 

Jos tavoite ei ole olla vain elossa vaan tehdä jotain mitä halvaantuneena ei voi? Halvaantumiselle ei mitään voi mutta mä aion voida sille, että sellaiset ihmiset jotka arvostelevat minua saavat minut lamaantumaan.

Ap

Et siis hyväksy sitä tosiseikkaa, että olet 'rampa' etkä voi elää täydellistä elämää. Kun hyväksyt sen, elämänlaatusi parantuu moninkertaisesti nykyiseen verrattuna. 

Ap, voisitko kommentoida tätä. Sinulla on varmasti myös puutteita ulkonäössäsi ja varallisuudessasi suhteessa siihen ideaaliin, mitä toivoisit sen olevan. 

Kyl mä tiedän. Muistan joka kerta ku joku sanoo jotain negatiivista niin vanhempieni sanat miten oon tyhmä tai jotain yhtä kaunista. Vanhempani oli mun ykkösvihollisia. Koin suurta tuskaa ja vääryyttä. Menin terapiaan jossa annoin niiden tunteiden tulla, itkin siellä katkerana vanhempieni paksuutta ja huusin sitä miten he ovat kohdelleet mua. Sitä kautta sain apua. Tajusin, että menneisyyttä ei voi muuttaa, vanhempani ovat vain ihmisiä ja mä olen nyt aikuinen. Tutustuin itseeni, lähdin kokeilemaan eri asioita ja vaikka välillä päässä vähän kuuluikin soraääniä niin testasin vaan. Hoin, että Epäonnistuminen ei ollut maailmanloppu. Aloin elää. Pikkuhiljaa ne äänet hiljeni ja mä opin hallitsemaan niitä jos ne tulevat. Mä en ole enää se pikkutyttö vaan aikuinen nainen, joka voi ottaa vastuuta itsestään. Mä en ole vanhempani enkä heidän sanansa.

Mä en tiedä onko meissä erona se, että mä tosissaan halusin päästä eteenpäin. Halusin vaan elää, en saada kostoa tai muuta vaan unohtaa tuskan. Sen takia olin valmis tekemää paljonkin, ja pystyin erottamaan tunteita järjestä.

Olin myös valmis ottamaan vastuuta omasta käytöksestä, eli kun joku sanoi, että esseessäni on kielioppivirhe, se ei tarkoittanut et mua yritetään alistaa tai olisin tyhmä. Eikä koko maailma arvostellut mua sen takia.

Ai niin, jos sä et komennat niitä lapsia ni sit ne vihaakin sua. Lapset tarvii rakkautta ja rajoja. On eri asia sanoa lapselle, että sun täytyy siivota jälkesi, koska maitoa ei voi jättää pöydälle tms. ,kun huutaa, että sä oot niin helvetin tyhmä että sen takia sun täytyy siivota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja olen nytkin terapiassa. Pitääkin ottaa tämä äitini oli viholliseni -teema esille. Miten terapeutti vois auttaa mua siinä.

Ap

Siis olet ollut vuosia terapiassa, mutta et ole vielä ottanut esille tätä äitini on pilannut elämäni -teemaa?????!!!!???? 

Oon tietenkin, mutta en sitä, että miten päästä eroon tunteesta, että hän oli viholliseni. Se on eri tunne, kuin vaikkapa että äiti oli arvosteleva. Tai ainakin voimakkaampi. Te olette ihan pihalla jos kuvittelette jotkut arvostelemalla auttavanne ketään.

Ap

No ethän sä voi mitenkään päästä siitä eroon koska oot jo tehnyt kaiken mitä inhimillisesti on mahdollista. Vai mitä?

Olen hakenut siihen niin paljon apua kuin olen voinut, mutta avun laatu on ollut riittämätöntä ongelman syvyyteen nähden. En siitä syytä ketään vaan haluan lisää apua ja olen siksi terapiassa vielä. En tykkää siitä, että minua syytetään siitä, etten ole saanut oikeanlaista apua riittävästi ja että sit sussa on vikaa. (Et siivoa ja olet ilkeä ja paska äiti). No voi höh.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan muu kokenut lapsena vanhempaansa vihollisekseen? Tai tajunnut aikuisena, että tunsi lapsena niin ja sen vanhemmalle kerrottua saanut vain samaa paskaa kuin lapsena, eli näkee, että vanhempi oli vihollinen ihan oikesti?

Ap

Oletko nyt aikuinen? Yritä päästää irti lapsuudestasi ja äidistäsi, jos se ei onnistu mene terapiaan. Sinun ei ole mikään pakko aikuisena olla tekemisissä vanhempiesi kanssa, jos negatiiviset tunteet ovat ainoa mitä saat.

Ne negatiiviset tunteet mulle tuli jo eikä ne poistu vaikka mitä tekisin. Vaikka äiti ois kuollut. Silti se oli mun vihollinen.

Ap

Tuo on täysin oma henkilökohtainen valintasi. Jos käännät selkäsi, ne negatiiviset tunteet alkavat laimeta ja unohtua. Mutta kun se pitäisi tehdä ilman hyvitystä ja siihenhän sinä et lähde. Joten kidu oikeutuksentarpeesi kanssa sitten loppuelämäsi.

Rautalanka: jos avaat joka aamu telkkarin ja istut siinä saman kanavan ääressä koko valveillaoloaikasi, se täyttää mielesi hyvässä ja pahassa. Pikkuhiljaa et enää oikein muista, miltä tuntui kuunnella radiota saati että osaisit tarttua kirjaan tai lähteä lenkille. Olet aivopessyt itsesi tämän äiti-kanavan ääreen.

No siis se, että äiti oli viholliseni on noussut kaikissa elämäni kriiseissä esille.

Ap

Joo. Niin minullakin nousee isäni teot. Mitä sitten. Samaten vaurioitunut polveni ei kestä askelkyykkyjä. Ei tarvitse tehdä asioista maailmaa suurempia. Otat sen faktana, että äitisuhteesi on rampauttanut sinua ja sitten elät niissä puitteissa parasta mahdollista elämää.

Jos halvaantuisit tms. vakavaa, meinaisitko sittenkin vaan istua maassa ja valittaa, miten sinulla on kurja elämä ja tapahtunut on epäoikeudenmukaista? Toiset halvaantuneet käyvät kuntoutuksessa ja yrittävät harrastaa mahdollisuksiensa mukaan ja nauttia elämän hyvistä asioista. 

Jos tavoite ei ole olla vain elossa vaan tehdä jotain mitä halvaantuneena ei voi? Halvaantumiselle ei mitään voi mutta mä aion voida sille, että sellaiset ihmiset jotka arvostelevat minua saavat minut lamaantumaan.

Ap

Et siis hyväksy sitä tosiseikkaa, että olet 'rampa' etkä voi elää täydellistä elämää. Kun hyväksyt sen, elämänlaatusi parantuu moninkertaisesti nykyiseen verrattuna. 

Haluaisin elää elämääni omalla tavallani mutta sekin on evätty. Minun on piänyt täyttää muiden odotuksia. Ja muut voivat arvostelemalla minua latoa niitä minulle lisää, eikä kukaan ole silloin sanomassa, että riitän itsenäni. Paitsi mies, mutta siis näin meni vuosia. Ehdin uskoa, että olen ihan paska ja vaikka mitä.

Ap

Tai siis ehdin ainakin uskoa oppimaan, että olen muiden silmissä ihan paska. Muista tehtiin ikään kuin kaikki olisivat minun vihollisiani, ellen täytä heidän arvostelunsa tuomia toiveita.

Ap

Olen mä asioita sanonut lapsille, mutta jos eivät tee kuin sanon ja neuvon niin kasvakoot sitten pellossa. Jos alkavat siksi vihata mua niin se on voi voi. Sitäpaitsi on heillä isäkin, kuunnelkoot häntä sitten jos ei mua voi.

Ap