Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kollega on ihastunut minuun
01.09.2016 |
Olen 29-vuotias sinkkunainen, ja nelikymppinen kollegani on ihastunut minuun. Olemme työskennelleet samassa työpaikassa jo useamman vuoden. Olen periaatteessa vähän tottunut siihen että minulle puhutaan mitä sattuu, varsinkin pikkujouluissa ja vastaavissa, ja saan osakseni erikoisia katseita aina välillä. Olen nimittäin ainut nainen keski-ikäisten miesten tiimissä. Mutta tämä on vähän erilaista.
Tämä mies on naimisissa, ja hänellä on lapsia. Mutta pikkuhiljaa hän alkoi jutella minulle enemmän ja enemmän, nykyään tilanne on jo se, että hän tekee vaikka tikusta asiaa voidakseen jutella kanssani. Hän kehuu minua kaikesta (jos vaikka sanoisin että onpa huono hiuspäivä, niin saisin häneltä aivan liioitellun kehuryöpyn). Hän kertoo hyvinkin yksityisiä asioita itsestään ja perheestään. Tiedän kaikenlaista hänen vaimostaan ja lapsistaan, asioita jotka eivät minulle kuuluisi.
En voi vilpittömästi väittää, ettei tämä vähän imartelisi minua. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään suoria ehdotuksia minulle, mutta työpäivän jälkeen ollaan usein työporukalla käyty syömässä tai juomassa drinkit niin, että me kaksi olemme jääneet viimeisiksi jutustelemaan. Totuus on, että minäkin olen ihastunut häneen. Hän on karismaattinen, hauska ja komea. Hänen antamansa huomio tuntuu hyvältä, siksi annan tilanteen jatkua.
Silti en haluaisi häntä omakseni. Hänen hohtoaan minun silmissäni vähentää se, että hän käyttäytyy näin siitä huolimatta että on naimisissa. En minä häneen luottaisi. Jotenkin vaikuttaa siltä, että ihastuminen saa kaiken arvostelukyvyn katoamaan ihmisen päästä. Mitä hän mahtaa toivoa? Haluaako hän minut, vai onko tämä vain jotain arjen piristämistä?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Pxllua hakee, ei muuta.
Tätä on kestänyt jo yli vuoden, eikä hän ainakaan ole edes yrittänyt sellaista...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootko sä se toisen ketjun kaubis viikingi joka pyllistää töissä ja kollega keulii siitä?😉
Olen lähes tuo vastapuoli, 4-kymppinen mies ja ihastunut nuorempaan kollegaani. :)
Mitä itse haaveilen tuolta nuorelta kollegalta, seksiä tietenkin, pääasiassa. En oikeastaan haaveile mistään vakavammasta suhteesta, enkä usko sellaisen olevan edes mahdollinen. Toistaiseksi en ole rajoja ylittänyt, eikä minulla mitään pakkomiellettä asian suhteen. Ainoastaan fantasioita, ja jos ne sellaisiksi jäävät, niin se on ihan ok.
Totta puhuakseni yritän päästä eroon ihastumisen tunteesta, koska se vain on liian rasittavaa. Toinen pyörii mielessä jatkuvasti, ja kuitenkin olisi tämä "oikeakin" elämä elettävänä, lapsia kasvatettavana jne. Kai sitä tässä vaiheessa elämää kyseenalaistaa valintojaan ja haluaa epätoivoisesti kurkottaa takaisin menetettyä nuoruuttaan kohti. Neljänkympin kriisi siis, joka toivottavasti menee ohikin.
Ei sinunkaan ihastuksesi välttämättä haikaile sinua omakseen, mutta saattaa kaivata jännitystä, haaveilla mahdollisesta salasuhteesta tms. Itselläsi ei välttämättä ole paljoa menetettävää, jos päätät edetä, mutta hänellä on.
Mulla on vähän sama tilanne, ihastunut vanhempaan mieskollegaan korviani myöten. En osaa sanoa mitä haluan hänestä.
Todennäköisesti lähtisi korvat punoittaen karkuun jos tuo etenisi mihinkään. Tai jos erehtyisi muuhun saisit sen jälkeen kuulla olevasi virhe.
Tavallinen tarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän sama tilanne, ihastunut vanhempaan mieskollegaan korviani myöten. En osaa sanoa mitä haluan hänestä.
Olen huomannut. Voitais mennä huomenna töitten jälkeen syömään ehkä?
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes tuo vastapuoli, 4-kymppinen mies ja ihastunut nuorempaan kollegaani. :)
Mitä itse haaveilen tuolta nuorelta kollegalta, seksiä tietenkin, pääasiassa. En oikeastaan haaveile mistään vakavammasta suhteesta, enkä usko sellaisen olevan edes mahdollinen. Toistaiseksi en ole rajoja ylittänyt, eikä minulla mitään pakkomiellettä asian suhteen. Ainoastaan fantasioita, ja jos ne sellaisiksi jäävät, niin se on ihan ok.
Totta puhuakseni yritän päästä eroon ihastumisen tunteesta, koska se vain on liian rasittavaa. Toinen pyörii mielessä jatkuvasti, ja kuitenkin olisi tämä "oikeakin" elämä elettävänä, lapsia kasvatettavana jne. Kai sitä tässä vaiheessa elämää kyseenalaistaa valintojaan ja haluaa epätoivoisesti kurkottaa takaisin menetettyä nuoruuttaan kohti. Neljänkympin kriisi siis, joka toivottavasti menee ohikin.
Ei sinunkaan ihastuksesi välttämättä haikaile sinua omakseen, mutta saattaa kaivata jännitystä, haaveilla mahdollisesta salasuhteesta tms. Itselläsi ei välttämättä ole paljoa menetettävää, jos päätät edetä, mutta hänellä on.
Kiitos kertomuksestasi, luulen että kollegallani on aika samanlainen tilanne. Olen joskus miettinytkin, että kohdistuvatko hänen tunteensa minuun ihan sattumanvaraisesti, sillä satun olemaan siinä lähellä päivittäin. Ja siksi hän ei kai tee mitään radikaalia, kuten yrittäisi suudella yms., sillä hänellä on menetettävää niin paljon.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän sama tilanne, ihastunut vanhempaan mieskollegaan korviani myöten. En osaa sanoa mitä haluan hänestä.
Olen huomannut. Voitais mennä huomenna töitten jälkeen syömään ehkä?
Minnes ajattelit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän sama tilanne, ihastunut vanhempaan mieskollegaan korviani myöten. En osaa sanoa mitä haluan hänestä.
Olen huomannut. Voitais mennä huomenna töitten jälkeen syömään ehkä?
Mennään vaan. Saat valita paikan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voikohan sen ihastuksen huomata toisesta oikeasti? Itse yritän peitellä sitä kaikin keinoin ja nautin vaan kollegan seurasta. Outoa kun tuntuu, että töissä on ollut niin mielenkiintoista ja kivaa jutella kollegan kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä, niin oman kumppanin jutut kuulostaa ihan tylsiltä ja epäkiinnostavilta. Kyllä minä aiemmin pidin omaa kumppania kiinnostavana. Nyt yritän saada oman kumppanin kanssa yhtä mielenkiintoisia keskusteluja aikaan mutta ne lössähtää kuin pannukakku. Kollegalla on samanlainen tapa elellä mielikuvitusmaailmoissa kuin minulla, siihen kai ihastuin. Nyt tuntuu ettei omalla kumppanilla ole yhtään mielikuvitusta.. Pitkässä parisuhteessa pitäisi jaksaa molempien vähän yrittää ja panostaa mielenkiintoiseen keskusteluun.. En tajua mitä on tapahtunut. Tämmönen vuodatus tähän väliin.
Vierailija kirjoitti:
Voikohan sen ihastuksen huomata toisesta oikeasti? Itse yritän peitellä sitä kaikin keinoin ja nautin vaan kollegan seurasta. Outoa kun tuntuu, että töissä on ollut niin mielenkiintoista ja kivaa jutella kollegan kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä, niin oman kumppanin jutut kuulostaa ihan tylsiltä ja epäkiinnostavilta. Kyllä minä aiemmin pidin omaa kumppania kiinnostavana. Nyt yritän saada oman kumppanin kanssa yhtä mielenkiintoisia keskusteluja aikaan mutta ne lössähtää kuin pannukakku. Kollegalla on samanlainen tapa elellä mielikuvitusmaailmoissa kuin minulla, siihen kai ihastuin. Nyt tuntuu ettei omalla kumppanilla ole yhtään mielikuvitusta.. Pitkässä parisuhteessa pitäisi jaksaa molempien vähän yrittää ja panostaa mielenkiintoiseen keskusteluun.. En tajua mitä on tapahtunut. Tämmönen vuodatus tähän väliin.
Silläkin uhalla että kuulostan omahyväiseltä, niin kyllä sen huomaa. Minua ovat liehitelleet lähes kaikki toimiston ukot, ja useimmista näkee heti, että se on kevyttä leikkiä ja pilailua. Kyllä sen näkee, kun toisen silmiin syttyy erilainen ilme, jutut muuttuvat harkitummiksi ja syvällisemmiksi, katse viipyy pidempään jne.
Hassua, mutta tämä minun kollegani on myös monesti sanonut, että minun kanssani viihtyy niin hyvin, sillä keskustelu on niin "eri tasolla" kuin muiden kanssa. Tiedän olevani ihan fiksu ja hauska, muuten en tiedä mitä niin ihmeellistä keskusteluissamme sitten olisi. Kun olemme viettäneet aikaa kahden kesken, huomaan hänen olevan (paremman sanan puutteessa) lumoutunut. Kuin kaikki mitä sanon olisi ihmeellisintä maailmassa, ja katsekin kertoo että olen maailman kaunein ja upein nainen (mitä en tietenkään ole). Tämä tunne on juuri se, mikä koukuttaa. Olen niin selkeästi tilanteen herra, kun hän on tunteen vietävissä. Näin on ollut jo pitkään.
Mitä asialle sitten voisi tehdä? En tiedä, miten voisin katkaista tämän "ystävyyden" ja pudottaa hänet maan pinnalle. Olemme tekemisissä tuntikausia joka ikinen päivä, enkä jaksaisi käydä töissä, jos siellä pitäisi kestää kiusaantunutta tunnelmaa. Toinen vaihtoehto on edetä asian kanssa, ja sitä en halua tehdä. Kolmas vaihtoehto on jatkaa kuten tähänkin mennessä, ja luulen että valitsen tämän vaihtoehdon.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voikohan sen ihastuksen huomata toisesta oikeasti? Itse yritän peitellä sitä kaikin keinoin ja nautin vaan kollegan seurasta. Outoa kun tuntuu, että töissä on ollut niin mielenkiintoista ja kivaa jutella kollegan kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä, niin oman kumppanin jutut kuulostaa ihan tylsiltä ja epäkiinnostavilta. Kyllä minä aiemmin pidin omaa kumppania kiinnostavana. Nyt yritän saada oman kumppanin kanssa yhtä mielenkiintoisia keskusteluja aikaan mutta ne lössähtää kuin pannukakku. Kollegalla on samanlainen tapa elellä mielikuvitusmaailmoissa kuin minulla, siihen kai ihastuin. Nyt tuntuu ettei omalla kumppanilla ole yhtään mielikuvitusta.. Pitkässä parisuhteessa pitäisi jaksaa molempien vähän yrittää ja panostaa mielenkiintoiseen keskusteluun.. En tajua mitä on tapahtunut. Tämmönen vuodatus tähän väliin.
Ymmärrän tilanteesi. Kuinka pitkään olette olleet yhdessä? Oma kumppani on hauska ja älykäs vanha tuttu, mutta ihastuksen kohde täysin uusi, kiehtova ja jännittävä. Hänellä on mielenkiintoisia ja ennenkuulumattomia näkökulmia ja ideoita. Voi miksi ei voi saada kaikkea?
Ota se sellaisena kevyenä arjen piristämisenä. Nauti kollegan seurasta ja ihastumisen tunteesta. Pidä kaikki kevyenä ja muista että arki se tulisi sen ihanalta vaikuttavan kollegankin kanssa. Kumppaniasi rakastat, kollegaan olet vain ihastunut. Muista se. Ja nauti fantsioista ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voikohan sen ihastuksen huomata toisesta oikeasti? Itse yritän peitellä sitä kaikin keinoin ja nautin vaan kollegan seurasta. Outoa kun tuntuu, että töissä on ollut niin mielenkiintoista ja kivaa jutella kollegan kanssa kaikesta maan ja taivaan väliltä, niin oman kumppanin jutut kuulostaa ihan tylsiltä ja epäkiinnostavilta. Kyllä minä aiemmin pidin omaa kumppania kiinnostavana. Nyt yritän saada oman kumppanin kanssa yhtä mielenkiintoisia keskusteluja aikaan mutta ne lössähtää kuin pannukakku. Kollegalla on samanlainen tapa elellä mielikuvitusmaailmoissa kuin minulla, siihen kai ihastuin. Nyt tuntuu ettei omalla kumppanilla ole yhtään mielikuvitusta.. Pitkässä parisuhteessa pitäisi jaksaa molempien vähän yrittää ja panostaa mielenkiintoiseen keskusteluun.. En tajua mitä on tapahtunut. Tämmönen vuodatus tähän väliin.
Ymmärrän tilanteesi. Kuinka pitkään olette olleet yhdessä? Oma kumppani on hauska ja älykäs vanha tuttu, mutta ihastuksen kohde täysin uusi, kiehtova ja jännittävä. Hänellä on mielenkiintoisia ja ennenkuulumattomia näkökulmia ja ideoita. Voi miksi ei voi saada kaikkea?
Yhdessä pari-kolme vuotta. Olemme kolmekymppisiä ja tapahtui se klassinen "tässä se on ryntäys"-suhteeseen, aika ja ikä kai vaikutti. Ei lapsia vielä. Oma kumppani on ihana, mutta en ollut aiemmin edes huomannut tätä mielikuvituksen puutetta.. luulen että en vain näe nyt sitä kumppanissani, kai. Tai ehkä hän ei vain ole niin mielikuvituksekas ihminen, enkä ollut kiinnittänyt asiaan huomiota aiemmin.. tai tiennyt kaipaavani sitä.. mutta niin, kollegan juttuja voisi kuunnella päivät pitkät. Juuri nuo uudet ajatukset, miten ne voivat olla niin kiehtovia! Ja miten mukavaa sellaisiin keskusteluihin on osallistua. Mutta, niinkuin sanoit, kaikkea ei voi saada. Luulen. Jokaisessa ihmisessähän on omat puutteensa..
Oman kokemuksen perusteella keski-ikäiset miehet hakee lähinnä huomiota nuorilta naisilta. Ei välttämättä kieltäytyisi fyysisestä huomiosta jos sellaista on tarjolla, mutta samoin kuin sinä saat kicksejä heidän ihailustaan, he latautuvat kun tajuavat sinun nauttivan HEIDÄN huomiostaan. Eivät edes hae suhdetta varsinaisesti.
Sanoisinpa että jatka ap samaan malliin kuin tähänkin asti. Ja mikäänhän ei estä teitä olemasta erittäin tärkeitä ystäviä toisillenne. Puhutaan molemminpuolisesta luotamuksesta ja se on tänä päivänä eritäin tärkeä asia.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kertomuksestasi, luulen että kollegallani on aika samanlainen tilanne. Olen joskus miettinytkin, että kohdistuvatko hänen tunteensa minuun ihan sattumanvaraisesti, sillä satun olemaan siinä lähellä päivittäin. Ja siksi hän ei kai tee mitään radikaalia, kuten yrittäisi suudella yms., sillä hänellä on menetettävää niin paljon.
ap
Totta kai kohdistuvat. Hän on mies ja sinä olet nainen. Hän on mies, joka on vakiintunut ja perheellinen ja ehkä jollakin tavalla hieman tylsistynyt. Ainakin joku tiedostamaton osa hakee säpinää. Testosteroniosa varmaan. Ja sinä olet hänen työpaikkansa nainen. Ainakin se, jonka kanssa hän on tekemisissä.
Olen vähän sinua vanhempi nainen ja ollut ikäni töissä miesvaltaisissa työpaikoissa. Joka ikisessä olen nähnyt vaikka minkälaista säätöä ja joka ikisessä myös saanut itselleni ihailijan, joissain työpaikoissa olisi ollut vientiä niin että hirvittää.
Tosiasia on, että jos työpaikalla on yksi nainen, jos hän on vaikka 55-v ja rekkakuskin näköinen, niin vähintään jollakulla miehellä on kiinnostusta virittää hänen kanssaan jotain säätöä. Koska miehillä on ikävä naisia, jos niitä ei ole!
Sama pätee takuuvarmasti toisinkin päin. Jos työpaikassa on yksi mies, hänellä on aivan varmasti flirttaileva akkalauma ympärillä ellei ole aivan vastenmielinen tyyppi.
Ja jälkimmäiseen "siksi mies ei tee mitään radikaalia" -lauseeseesi: no, mies ei varmaan tee siksi mitään radikaalia, koska ei hän aio eikä toivo mitään sinun suhteesi, koska hänellä on vaimo ja perhe. Sinä sen sijaan selvästi lyöt omalla käytökselläsi bensaa liekkeihin, eli olet hyvin mukana jutussa. Sanoisin sinulle, että kasva aikuiseksi ja ymmärrä, että tuo asetelma on normaalia ja tavallista. Muista, että mies on perheellinen ja kyseessä on työpaikka, joissa ei ole kenenkään etu jos syntyy suurempia ihmissuhdedraamoja. On parasta että keräät itsesi ja alat suhtautua mieheen asiallisesti. Kun olet vanhentunut kymmenen vuotta, osaat jo ehkä olla pissimättä housuihisi sen vuoksi, että joku varattu mies antaa sinulle huomiotaan.
Täällä kanssa samassa "kerhossa". 4-kymppinen mies, samanikäinen kollega, luulen että molemmat olemme toisiimme ihastuneita, mutta kumpikaan ei tee mitään ellei kumpikaan tee aloitetta. Ja kumpikaan ei tee.
Teemme paljon töitä yhdessä, käymme myös aina välillä jopa parin viikon kaukomatkoilla yhdessä (työ), ja kohteessa esim. viikonloppuisin ollaan yhdessä aamusta iltaan, katsellaan nähtävyyksiä, otetaan aurinkoa hotellin altaalla, syödään ja juodaan yhdessä, istutaan illalla baarissa, jutellaan ja nauretaan ja välillä itketäänkin. Nautimme toistemme seurasta silminnähden paljon, luotamme toisiimme sataprosenttisesti, puhumme välillä liian henkilökohtaisiakin asioita. Tiedämme toisistamme ja toistemme elämästä käytännössä kaiken.
Lähetämme toisillemme välillä myös (salaa) viestejä kun olemme omien kumppaniemme kanssa jossain, esim. lomalla ja ei päästä näkemään muuten. Sen verran ikävä alkaa kaihertamaan. Jos ei nähdä pitkään aikaan, niin halataan ja vaihdetaan poskipusut.
Olen miettinyt paljon että miten tämä tulee kehittymään. Kovasti tekisi mieli vielä syventää meidän suhdettamme, sillä tämäkin on jo itse asiassa tosi tuskallista. Varsinkin noilla pitkillä matkoilla meinaa tulla ihan hulluksi kun tekee kaikkea mitä pariskunnat tekee, mutta ei voi harrastaa minkäänlaista fyysistä kontaktia. Mutta sitten taas jos sen rajan rikkoo, niin asia ei tule koskaan palaamaan enää ennalleen, sitten se kiva pienen jännityksen ja ihastuksen pilvi on poissa eikä enää palaa.
Kiva kuulla että en ole ainoa, sillä tilanne on tosi kinkkinen.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssa samassa "kerhossa". 4-kymppinen mies, samanikäinen kollega, luulen että molemmat olemme toisiimme ihastuneita, mutta kumpikaan ei tee mitään ellei kumpikaan tee aloitetta. Ja kumpikaan ei tee.
Teemme paljon töitä yhdessä, käymme myös aina välillä jopa parin viikon kaukomatkoilla yhdessä (työ), ja kohteessa esim. viikonloppuisin ollaan yhdessä aamusta iltaan, katsellaan nähtävyyksiä, otetaan aurinkoa hotellin altaalla, syödään ja juodaan yhdessä, istutaan illalla baarissa, jutellaan ja nauretaan ja välillä itketäänkin. Nautimme toistemme seurasta silminnähden paljon, luotamme toisiimme sataprosenttisesti, puhumme välillä liian henkilökohtaisiakin asioita. Tiedämme toisistamme ja toistemme elämästä käytännössä kaiken.
Lähetämme toisillemme välillä myös (salaa) viestejä kun olemme omien kumppaniemme kanssa jossain, esim. lomalla ja ei päästä näkemään muuten. Sen verran ikävä alkaa kaihertamaan. Jos ei nähdä pitkään aikaan, niin halataan ja vaihdetaan poskipusut.
Olen miettinyt paljon että miten tämä tulee kehittymään. Kovasti tekisi mieli vielä syventää meidän suhdettamme, sillä tämäkin on jo itse asiassa tosi tuskallista. Varsinkin noilla pitkillä matkoilla meinaa tulla ihan hulluksi kun tekee kaikkea mitä pariskunnat tekee, mutta ei voi harrastaa minkäänlaista fyysistä kontaktia. Mutta sitten taas jos sen rajan rikkoo, niin asia ei tule koskaan palaamaan enää ennalleen, sitten se kiva pienen jännityksen ja ihastuksen pilvi on poissa eikä enää palaa.
Kiva kuulla että en ole ainoa, sillä tilanne on tosi kinkkinen.
Onko kollegassasi jotain mitä omassa puolisossasi ei ole? voisiko asian saada oman puolison kanssa toimimaan?
Mä en ymmärrä miten kukaan ihminen saa oikeasti ylläpidettyä pitkäaikaista parisuhdetta. Tuntuu, että kun aika kuluu ja itse muuttuu, niin muuttuu sekin mitä haluaa kumppanilta.
Tiedän että pitäisi arvostaa sitä omaa kumppania ja nauttia siitä mitä on, jos ihminen on hyvä ja suhde vakaa ja mukava. Mutta yksin on myös vaikea pitää yllä parisuhdetta..
Täällä kirjoittelee se joka on ihastunut nyt kollegan puhelahjoihin. Puhuminen. Avautuminen. Jakaminen. Miten tärkeitä asioita ne ovat parisuhteessa!! Puhukaa puolisoillenne! Tuntuu, että tiedän esimerkiksi kollegani lapsuudesta enemmän asioita kuin oman puolisoni. Ei se voi olla oikein.. ahdistaa. Haluan tämän ihastuksen pois, enkä tapaakaan kollegaani ellei ole pakko. Välillä kuitenkin joudumme tekemään pitkään töitä yhdessä ja työhön kuuluu ns. ajan tappamista, jolloin vaan istutaan ja jutellaan.
Lisäksi ahdistaa se, että olen jo sen ikäinen, että en voi enää vaihtaa puolisoa jos meinaan ikinä saada perheen.. tyhmältä kuulostaa ku sen noin kirjoittaa mutta siltä tuntuu. En siis suunnittele/toivo kollegaan vaihtamista tietenkään, hänellä on oma perheensä, enkä häntä vikittele. Olen kuitenkin tajunnut, miten tärkeää ja ihanaa avautuminen ja omien ajatusten, nykyisyyden ja menneisyyden jakaminen on toisen ihmisen kanssa. Ja kyllä oman puolison kanssa sitä alussa oli..miksi se katoaa? Miten sen saa takaisin? Onko toinen liian tuttu?
Alue: Aihe vapaa
Pxllua hakee, ei muuta.