Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kollega on ihastunut minuun
01.09.2016 |
Olen 29-vuotias sinkkunainen, ja nelikymppinen kollegani on ihastunut minuun. Olemme työskennelleet samassa työpaikassa jo useamman vuoden. Olen periaatteessa vähän tottunut siihen että minulle puhutaan mitä sattuu, varsinkin pikkujouluissa ja vastaavissa, ja saan osakseni erikoisia katseita aina välillä. Olen nimittäin ainut nainen keski-ikäisten miesten tiimissä. Mutta tämä on vähän erilaista.
Tämä mies on naimisissa, ja hänellä on lapsia. Mutta pikkuhiljaa hän alkoi jutella minulle enemmän ja enemmän, nykyään tilanne on jo se, että hän tekee vaikka tikusta asiaa voidakseen jutella kanssani. Hän kehuu minua kaikesta (jos vaikka sanoisin että onpa huono hiuspäivä, niin saisin häneltä aivan liioitellun kehuryöpyn). Hän kertoo hyvinkin yksityisiä asioita itsestään ja perheestään. Tiedän kaikenlaista hänen vaimostaan ja lapsistaan, asioita jotka eivät minulle kuuluisi.
En voi vilpittömästi väittää, ettei tämä vähän imartelisi minua. Hän ei ole koskaan tehnyt mitään suoria ehdotuksia minulle, mutta työpäivän jälkeen ollaan usein työporukalla käyty syömässä tai juomassa drinkit niin, että me kaksi olemme jääneet viimeisiksi jutustelemaan. Totuus on, että minäkin olen ihastunut häneen. Hän on karismaattinen, hauska ja komea. Hänen antamansa huomio tuntuu hyvältä, siksi annan tilanteen jatkua.
Silti en haluaisi häntä omakseni. Hänen hohtoaan minun silmissäni vähentää se, että hän käyttäytyy näin siitä huolimatta että on naimisissa. En minä häneen luottaisi. Jotenkin vaikuttaa siltä, että ihastuminen saa kaiken arvostelukyvyn katoamaan ihmisen päästä. Mitä hän mahtaa toivoa? Haluaako hän minut, vai onko tämä vain jotain arjen piristämistä?
Kommentit (27)
Ei pitäisi olla mitään syytä pitää ystävyyttä vastakkaista sukupuolta olevaan työkaveriin. Keskustelemalla ja asioita jakamalla sitä kiintymystä syvennetään, se on ihan selvä asia. Eli kun pitää tietyt rajat niin kyllä niistä ihastuksista selviää ja pääsee irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lakkaa viettämästä aikaa hänen kanssaan kahdestaan. Porukalla syömään menot on ok, mutta kun olette jäämässä kahden, niin nouset ylös ja sanot, että pitääpä tästä itsekin joutua jo kotiin.
Oma kokemukseni on se, että pahimmassa tapauksessa joutuisin yhteistyöhön vastakkaista sukupuolta olevan kollegan kanssa, joka herättäisi tunteita. Näin on joskus käynytkin. Ihastuksista tietysti pääsee eroon, mutta niiden aikaansaamat tunteet herättävät ikävällä tavalla pohtimaan omaa sen hetkistä elämäntilannetta. Toisaalta se voi tietysti olla henkisesti avartavaa pitkän päälle, mutta prosessi on tuskallinen. Olen huomannut, että pitkässä ja tietyiltä osin puutteellisessa kulissimaisessa liitossa elellessä juuri tietynlaiset piirteet ihmisissä vetävät huomioni puoleensa. Ja aina ne piirteet liittyvät siihen, mistä koen puutetta. Ja pahin mitä tunteiden kanssa painivalle voi tehdä, on tulla liian lähelle. Mielipiteeni siis on se, että omassa suhteessa on korjattavaa (jos nyt jotain korjata voi), jos ihastuu niin, että kipeää tekee. Parasta mitä toinen osapuoli voi näkemykseni mukaan tehdä, on olla heittämättä bensaa liekkeihin, olla kunnon kaveri ja keskustella tykkäämisasiat selviksi.
Minkäs sille voi jos rakastuu toiseen oikein voimakkaasti ja tunteet vain ovat koko ajan läsnä, arvostelukyky voi silloin myös sumeta. Kyllä olen itse ollut erittäin ihastunut työkaveriini (ei ollut mitenkään ensijaisesti seksuaalista vaan olin todella ihastunut ihan ihmiseen) ja tilanne oli hankala. Koin myös että hän piti minusta, mutta hän oli perheellinen. Kemiamme osuivat yhteen 100%:n hyvin. Siinä oli jotain mitä on edes hankala sanoin kuvailla, pelkkä henkilön läsnäolo sai tunteet heräämään pintaan.
Vierailija kirjoitti:
Minkäs sille voi jos rakastuu toiseen oikein voimakkaasti ja tunteet vain ovat koko ajan läsnä, arvostelukyky voi silloin myös sumeta. Kyllä olen itse ollut erittäin ihastunut työkaveriini (ei ollut mitenkään ensijaisesti seksuaalista vaan olin todella ihastunut ihan ihmiseen) ja tilanne oli hankala. Koin myös että hän piti minusta, mutta hän oli perheellinen. Kemiamme osuivat yhteen 100%:n hyvin. Siinä oli jotain mitä on edes hankala sanoin kuvailla, pelkkä henkilön läsnäolo sai tunteet heräämään pintaan.
Mitä teit, jotta sait tunteet laimenemaan? Mitä jos mukana on sekä ihastuminen toiseen henkilönä että seksuaalinen aspekti? Voiko niitä edes erottaa toisistaan vai olenko täällä ihmettelevä yliseksuaalinen kummajainen oikeiden ihmisten maailmassa? Ainakin itse ihastun todella harvoin, ja silloin se on body&soul.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi olla mitään syytä pitää ystävyyttä vastakkaista sukupuolta olevaan työkaveriin. Keskustelemalla ja asioita jakamalla sitä kiintymystä syvennetään, se on ihan selvä asia. Eli kun pitää tietyt rajat niin kyllä niistä ihastuksista selviää ja pääsee irti.
Niin, itse pyrin tähän kyllä. Mutta niin kuin tuolla aiemmin kirjoitin, työhöni ja kollegan kanssa ajan viettoon liittyy ns. odottelua, jolloin voisimme toki olla hiljaakin. Olen itse puhelias ihminen, kollega samoin, huomaamatta keskustelut ajautuneet syvemmälle tasolle kun on samalla aaltopituudella. Ja itse tästä juuri sen opinkin, että omaan suhteeseeni kaipaan enemmän keskustelua ja nimenomaan sitä avautumista. Kunnon keskustelua.
Alue: Aihe vapaa
Hyvä numero 20: kaksi sanaa: tahdon asia. Niin se vain on jos puitteet on alunperin olleet kunnossa.