Blondit häviävät maapallolta
Tutkimus:Aidot Blondit häviävät maapallolta!
Viimeiset aidot blondit häviävät
maan päältä 200 vuoden kuluttua,
sanovat saksalaiset tutkijat. Asiasta
kertoo BBC verkkosivuillaan.
Vaaleahiuksiset kuolevat sukupuuttoon,
koska blondigeeniä kantavia ihmisiä
on yksinkertaisesti liian vähän,
tutkijat selittävät. Blondigeeni on
resessiivinen eli väistyvä. Jotta
perheeseen syntyisi vaaleahiuksinen
lapsi, molemmilla isovanhemmilla
täytyy olla kyseinen geeni. Tutkijat
myös epäilevät, että valeblondit ovat
osaltaan syypäitä aitojen blondien
häviöön. He arvelevat, että miehet
pitävät enemmän värjätyistä kuin
aidoista blondeista."
Britannian miljoonalevikkiset iltapäivälehdet julkaisivat 27. syyskuuta uutisen,
jonka mukaan vaaleaveriköt olisivat katoamassa maailmasta. Uutisissa viitattiin mm.
Maailman terveysjärjestön tutkimuksiin sekä myös "saksalaistiedemiesten havaintoihin"
joiden mukaan vaaleahiuksiset henkilöt olisivat uhanalainen laji,
koska vaaleahiuksisuutta tuottava geeni olisi häviävä.
Asiasta nousi melkoinen kohu perjantaina, jolloin suurlähetystön pressiyksikön linjat olivat kuumina ja ja jouduimme kertomaan, että blondit eivät ole katoamassa näillä näkymin Suomesta. Uutista käsiteltiin kummallakin kaupallisella TV-kanavilla (ITV sekä ITN ) sekä myös BBC:n Radio 4:n aamuohjelmassa 28. syyskuuta.
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=57973&contentlan…
Kommentit (79)
Vaaleat ja sinisilmäiset ovat tutkitusti kauniimpia ja älykkäämpiä kuin muu väestö.
Pitkiä ja hoikkia, usein akateemisia.
Tummat ja ruskeasilmäiset harvemmin ovat korkeakoulutettuja tai akateemisesti ansioituneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin no, blondius on kyllä näkyvää, mutta miksei kukaan ole huolissaan niistä katoavista ominaisuuksista jotka eivät näy päälle päin.
Pohjoisessa on älykkäämpää elämää. Jopa saman lajin linnut ovat pohjoisessa älykkäämpiä, koska niiden on ollut pakko olla tai ovat kuoleet nälkään. Suomalaiset ovat vielä suurelta osilta geeneiltään metsästäjä-keräilijöitä, ja siten olemme eteläisiä ihmisiä älykkäämpiä ja paremmin sopeutuneita elämään ankarissa olosuhteissa.
Suomalisten geenit ovat erityisen arvokkaista ja olemme erittäin pieni ja uhanalainen populaatio.
Meitä pitäisi oikeasti suojella geneettiseltä imperialismilta ja kolonialismilta.
Miksi Suomessa asuttiin savupirttejä alkeellisimmissa oloissa kun noissa muissa valtioissa rakennettiin isoja kaupunkeja jotka ovat tarkasteltavissa vielä tuhansien vuosien kuluttua? Intiassa harrastettiin plastiikkakirurgiaa tuhansia vuosia sitten.
Olemme vaeltajakansaa pohjimmiltaan. Meidän on täytynyt liikkua ravinnon eli riistan perässä, ja seurata niiden kulkemista, tai muuten olisimme kuolleet ravinnon puutteeseen. Täytyy muistaa meidän ääriolosuhteet: Viljan viljely on ollut Suomessa mahdollista paljon myöhempään kuin etelässä, jossa on voitu jäädä paikalleen aiemmin ja rakentaa kaupunkeja. Mutta siitä, että olemme vaeltajia pohjimmiltaan, on ollut hyötyä, sillä aivojen tilavuus ja massa kasvavat liikkumisen seurauksena, jolloin kognitiiviset taidot paranevat.
Saattaa tulla yllätyksenä että tuota elämäntapaa on harrastettu kaikkila maailmassa ja monet heimot elävät vieläkin noin.
Mistä heimoista puhut?
Tansanian Hadza heimoon kuuluvat nyt esimerkiksi. Youtubesta löytyy heidän haastatteluja.
Et kai tosissasi väitä että metsästäjä-keräilijöitä on ollut vain pohjoisessa? Jos väitit niin en voi muuta kuin nauraa.
Juu, mutta Tansaniassa on voinut ennen muinoin viljellä viljaa ja kasveja ympäri vuoden useana satona. Vähän huono vertaus, kun ajattelee, miten karut Suomen olot olivat ennen muinoin. Suomessa eloonjääminen oli "hieman" haastavampaa, jos ymmärrät ilmastosta yhtään mitään.
Asia on monimutkaisempi. Ihmisiä on alunperin muuttanut pohjoiseen koska metsästäjä-keräilijöille se tarjosi paremman elämän kuin vaikkapa Keski-Aasian aroilla tai vuoristoissa aikana jolloin ihmisillä ei vielä ollut hevosia eikä kotieläimiä kuten vuohia tms.
Täytyy myös muistaa että ihminen alkoi levitä pohjoiseen jo 30 000 vuotta sitten, mutta siitä kesti vielä kauan ennen kuin maanviljelys keksittiin. Sitä ennen myös Tansaniassa ja muualla lämpimillä alueilla elettiin metsästyksestä, kalastuksesta ja keräilystä aivan kuten kylmemmillä alueilla.
Maanviljelyksen alkaminen ei muuttanut pohjoisten kansojen elämää suurestikaan alussa, koska useimmilla alueilla siellä ei voitu viljellä ennen kuin jääkausi loppui. Nykyisen Suomen viljelyskelpoinen alue oli vielä senkin jälkeen pitkään suureksi osaksi veden alla, eikä saatavilla ollut viljelyskasveja, jotka sopisivat paikallisiin oloihin niin että niistä saisi elannon. Ensimmäiset tänne tulleet viljelyskasvit olivat tattari ja hamppu, joita viljeltiin pieniä määriä mutta pääelinkeinot olivat edelleen metsästys, kalastus ja keräily.
Se miten "karua" elämä oli Suomessa riippuu ihan siitä mitä itse pidät karuna ja mihin vertaat. Kalaharin aavikko Afrikassa voi tuntua karulta, mutta sielläkin on väkeä sinnittelyt metsästäjä-keräilijä -menolla jo useita tuhansia vuosia. Arktisilla alueilla on asuttu myös tuhansia vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vaaleat ja sinisilmäiset ovat tutkitusti kauniimpia ja älykkäämpiä kuin muu väestö.
Pitkiä ja hoikkia, usein akateemisia.
Tummat ja ruskeasilmäiset harvemmin ovat korkeakoulutettuja tai akateemisesti ansioituneita.
Tämä on täyttä roskaa.
Blondigeenin häviämisestä ei ole mitään tieteellistä todistetta.
Blondit ei häviä mihinkään niin kauan kuin vetyperoksidia on olemassa.
https://www.neowin.net/forum/topic/582498-blue-eyed-people-smarter-than…
https://www.trendhunter.com/amp/trends/blue-eyed-people-are-smarter-stu…
Vaaleat ja sinisilmäiset ovat tutkimusten mukaan siis hieman keskivertoa älykkäämpiä ja saavuttavat todennäköisesti elämässään enemmän kuin brunet tai ruskeasilmäiset.
Itse olen tumma ja voin silti allekirjoittaa tämän.
Ruskeat silmät ovat kauniit vain eläimillä.
Vaaleimmat ihmiset löytyy tänä päivänä Suomesta, Virosta, Ruotsista, Norjasta ja Irlannista.
Vierailija kirjoitti:
Ruskeat silmät ovat kauniit vain eläimillä.
Ainakin yhdelle blondille sopii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tämä ole jo vanha juttu, ja valheeksi osoitettu?
Kun ilmasto lämpenee eikä väestö asu pitkään paikallaan ei blondeja pääse syntymään. Geenitkin häviää tummien massoihin.
Blondius ja siniset silmät kehittyivät noin 7000-11.000 vuotta sitten koska auttaa kehoa imemään hyvät säteet itseensä, mutta huono puolena saamme helpommin ihosyövän koska emme kestä aurinkoa yhtä hyvin, jos ilmastonlämpeminen muuttaa kelejämme onkin normaalia se että blondius katoaa koska siitä tulee taakka.
Älä unohda vihreäsilmäisiä blondeja.
Tai ruskeasilmäisiä (aitoja) blondeja, meitäkin on olemassa.
Vaaleaveriköt menestyvät elämässään paremmin tutkimusten mukaan.
Kannattaisi tehdä lapsia blondien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin no, blondius on kyllä näkyvää, mutta miksei kukaan ole huolissaan niistä katoavista ominaisuuksista jotka eivät näy päälle päin.
Pohjoisessa on älykkäämpää elämää. Jopa saman lajin linnut ovat pohjoisessa älykkäämpiä, koska niiden on ollut pakko olla tai ovat kuoleet nälkään. Suomalaiset ovat vielä suurelta osilta geeneiltään metsästäjä-keräilijöitä, ja siten olemme eteläisiä ihmisiä älykkäämpiä ja paremmin sopeutuneita elämään ankarissa olosuhteissa.
Suomalisten geenit ovat erityisen arvokkaista ja olemme erittäin pieni ja uhanalainen populaatio.
Meitä pitäisi oikeasti suojella geneettiseltä imperialismilta ja kolonialismilta.
Miksi Suomessa asuttiin savupirttejä alkeellisimmissa oloissa kun noissa muissa valtioissa rakennettiin isoja kaupunkeja jotka ovat tarkasteltavissa vielä tuhansien vuosien kuluttua? Intiassa harrastettiin plastiikkakirurgiaa tuhansia vuosia sitten.
Väkiluku. Muuta kysyttävää? Tuhat viisasta saa vähemmän aikaan kuin satatuhatta keskivertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tämä ole jo vanha juttu, ja valheeksi osoitettu?
Kun ilmasto lämpenee eikä väestö asu pitkään paikallaan ei blondeja pääse syntymään. Geenitkin häviää tummien massoihin.
Blondius ja siniset silmät kehittyivät noin 7000-11.000 vuotta sitten koska auttaa kehoa imemään hyvät säteet itseensä, mutta huono puolena saamme helpommin ihosyövän koska emme kestä aurinkoa yhtä hyvin, jos ilmastonlämpeminen muuttaa kelejämme onkin normaalia se että blondius katoaa koska siitä tulee taakka.
Älä unohda vihreäsilmäisiä blondeja.
Tai ruskeasilmäisiä (aitoja) blondeja, meitäkin on olemassa.
Uuh tämä on kuuma yhdistelmä, jos on siis aito. Tummasilmäisillä on usein myös tummat ripset ja kulmat eli näyttävät meikatuilta ilman meikkiä.
Älkää murehtiko. Muutama vuosi ja tämä maailma loppuu,ihan muusta syystä.
Mutta miksi juuri nyt blondit katoavat eivätkä esim. 100 vuotta sitten? Onhan heitä ollut viimeiset 10000 vuotta? Onko syy kuitenkin osaltaan myös sisäsiittoisuudessa jonka tuloksia blondien runsauskin on? Toki samaahan on kaikkialla kun katsoo vaikkapa Japania tai lähi-idän maita. Pitkään on oltu keskenään...