Seuraatteko Särkänniemen delfiinien siirtoa?
Särkänniemi ei tiedota mitään. Pirkkalan kentällä kuulemma laivue kuljetuskoneita ja kapteeni kävi äsken Särkänniemen toimistolla. Mihinkähän nuo pikku kalasemme viedään?
Kommentit (358)
Oksettavaa, varsinkin tuollaisesti salailusta tulee heti sellainen fiilis ettei oo ihan puhtaat jauhot pussissa.
Itse kannatin delfinaarion sulkemista niin että delfiinit lähetetään "vanhainkotiin" missä on hyvät ja isot tilat tai sitten edes niin että jatketaan toimintaa siihen asti että nykyiset delfiinit pääsee eläkkeelle ja kuolee, eikä enää pakoteta synnyttämään uusia poikasia sinne kuolemaan.
Mäkämäkä. Antakaa ihmisten tehdä työnsä rauhassa. Tiedottavat teitä sitten kun kerkeävät. Ensisijaisesti he huolehtivat nyt delfiinien hyvinvoinnista ja turvallisesta siirrosta. Vasta sen jälkeen huolehtivat teille hyeenoille tiedottamisesta. Te ette ole nyt se prioriteetti vaan se, että siirto sujuu hyvin ja, että työntekijöillä on työskentelyrauha ilman, että siellä on puoli kaupunkia pällistelemässä, tukkimassa katuja ja häiritsemässä turvallista siirtoa.
Ei voi olla näin vaikea ymmärtää, miksi siirrosta ei tiedoteta etukäteen.
Kyse on eläinten ja työntekijöiden turvallisuudesta. Ei sinne kaivata mitään kiihkohurmoksellista, mahdollisesti eläimille tai työntekijöille vaarallista porukkaa.
Eläinlääkärin myrkkypiikki olisi pitänyt antaa kaikessa hiljaisuudessa jo ajat sitten.
Järkyttävää rahantuhlausta tuo kun vanhukset viruvat laitoksissa kusisissa vaipoissaan..... vituttaa!
Delfiinit on aika arka aihe. Jos siirrosta tiedotettaisi etukäteen, ei pystyttäisi mitenkään takaamaan työntekijöiden turvallisuutta. Meitä on täällä maailmassa aika hullujakin, eikä itseäni kiinnostaisi pelätä vaativassa työprojektissa, että paikalle saapuu joku kaheli delfiinihullu aseineen riehumaan.
Olisi hulluutta tiedottaa siirrosta etukäteen. Siellä voisi käydä mitä vaan ja kaikki tiet olisi tukossa ja se vaan tekisi siirrosta vaikeampaa ja riskialttiimpaa.
Riskejä voi minimoida huomattavasti siirtämällä tiedotuksen vasta siirron jälkeen tapahtuvaksi.
Ihme salaliittoteorioita täällä 😂.
Maanantaina tulee sitten tiedotus, että: " Delfiinit on siirretty viikonlopun aikana paikkaan xxx ja voivat hyvin. Siirrosta ei tiedotettu ennakkoon, jotta voitiin taata työntekijöille ja delfiineille siirtorauha."
End of story. Sitten joudutte keksimään uuden asian josta vauhkota.
Vierailija kirjoitti:
Oijoijoi, miten ne muka selviää tuollaisesta muutoksesta :( Olis voinu antaa kuolla vanhuuteen Särkänniemessä.[/quot
Koville joutuvat. Delfiinien hoito maksaa maltaita huvipuistoistelle per päivä. Mutta särkkä ei ole kuullut sanontaa eläimiin pitää sitoutua.
Monessa näytöksessä käynyt ja nuo delfiinit mulle tosi rakkaita. Toivotaan että selviytyvät ja selviävät stressistään.
Vierailija kirjoitti:
ILMOITTAKAA AAMULEHTEEN
hesari ja iltiskin heräsi uutisoimaan heti kun av:lle tuli ketju.
Delfinaario on ollut suljettuna jo 2015 vuoden lopusta asti. Eiköhän se ollut jo aikakin tehdä joku muuvi delfiinien suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Delfiinit on aika arka aihe. Jos siirrosta tiedotettaisi etukäteen, ei pystyttäisi mitenkään takaamaan työntekijöiden turvallisuutta. Meitä on täällä maailmassa aika hullujakin, eikä itseäni kiinnostaisi pelätä vaativassa työprojektissa, että paikalle saapuu joku kaheli delfiinihullu aseineen riehumaan.
Olisi hulluutta tiedottaa siirrosta etukäteen. Siellä voisi käydä mitä vaan ja kaikki tiet olisi tukossa ja se vaan tekisi siirrosta vaikeampaa ja riskialttiimpaa.
Riskejä voi minimoida huomattavasti siirtämällä tiedotuksen vasta siirron jälkeen tapahtuvaksi.
Tuskinpa viherpiipertäjät nyt kranaattien kanssa paikalle saapuvat, vaikka on tietysti aivan totta että yksittäisiä sekopäitä löytyy. Olivathan delfinaarion näytökset kuitenkin avoimia vuosien ajan eikä sielläkään kait koskaan mitään tapahtunut. Jos työntekijöiden turvallisuus huolettaa niin asiasta olisi voinut ilmoittaa etukäteen poliisille, tai jopa palkata vartiointifirman siirtoa turvaamaan. Lienee pieni kuluerä asian koko mittakaavaa ajatellen.
Ja kuten on nähty, niin eihän asia pysynyt nytkään salassa vaikka yritettiin. Vaikka siirrosta olisi tiedotettu etukäteen, niin sen olisi voinut hoitaa yöllä kaiken ylimääräisen häiriön välttämiseksi. Häiriköiden kontrollointi helpompaa ja paikalla ei ole puolta kaupunkia pällistelemässä.
PR-vahinko salailun tultua ilmi on paljon isompi kuin olisi tiedotuksen aiheuttama vaiva (esim. "Siirrämme delfiinit elokuun aikana paikkaan XXX") ja muutamiin nillittäviin aktivisteihin varautuminen.
Ja eilen oli siis joku ilmailufoorumilla jo osannut vinkata tästä siirtolennosta.
Delfiinejen etu on että siirto tehdään rauhassa. Tiedotus sitten myöhemmin.
Hoi tamperelaiset, pitäkää meidät ajan tasalla, miten siirto etenee!
Kaikki olis ollu tyytyväisiä, jos delfiinit olisi jätetty nykyisiin altaisiin ja hoidettu siellä loppuun. Ihmiset olis voinu käydä kahslmassa ilman esityksiäkin.
Aamulehdessä oli juttu, missä kerrottiin Särkänniemen sitoutuneen delfiineitä ottaessaan ehtoin, että hoitavat niistä tulevat kustannukset myös sitten, kun ne lopettavat esiintymiset.
Tällaista salailua ei olisi, jos tässä jutussa ei olisi jotain pahasti vialla nyt.
Noh, ajoin Särkänniemen ohi. Tein lenkin pääporttien edustan kautta. Mitään erityistä ei ollut nähtävillä. Laitteet olivat normaalisti toiminnassa ja porukkaa poistui huvipuistosta (varmaan autuaan tietämättömänä delfiinien siirto-opeaatiosta)
Kuinkahan paljon tuokin siirto maksaa ja miten delfiinit sopeutuvat uuteen ympäristöön? Armeliaisinta olisi lopettaa ne.
Vierailija kirjoitti:
Oon boikotoinut särkkistä delfinaarion takia ja aattelin, että nyt kun ne vihdoin tajus lopettaa sen niin vois käydä joskus särkkiksessä. Mutta jos ne delfiinit siirretään nyt jonnekin pieneen akvaarioon niin boikotti kyllä jatkuu. En ymmärrä miten ne voi siirtää niitä johonkin paskaan paikkaan jos ne elukat oli kerta niin rakkaita niille? Tais kuitenkin aina vaan raha olla mielessä. Toivottavasti huhut mahdollisista huonoista oloista ei oo totta ja on oikeesti mietitty paras paikka delfiinien loppuelämälle.
Teille ei kyllä kelpaa mikään. Särkänniemi huono mutta sijoituspaikka huono. Olisitte itse keksineet jonkun paikan. Ihme kitinää.
Vierailija kirjoitti:
Delfiinejen etu on että siirto tehdään rauhassa. Tiedotus sitten myöhemmin.
Delfiinejen?
Tässä kiinnostava dokumentti delfiinien pyydystyksestä ja kuljetuksesta Suomeen: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/10/30/suomen-ensimmaiset-delfiinit
Vanhin delfiini, Veera, on arvioitu syntyneeksi vuonna 1978. 30 vuotta Särkänniemessä ja sitten siirto pahimmassa tapauksessa Kreikkaan matalaan ulkoaltaaseen lillumaan... Lopetus varmaan olisi ollut armeliaampaa, tosin p*skamyrskyhän siitäkin olisi syntynyt.
Mä pelkään pahaa, että tässä tapahtuu jotain ikävää. Toivon, että delfiinit lopetetaan, jos vaihtoehtona on dumpata ne johonkin rääkättäväksi. Miksi salailu? Siellä on isopalkkainen johtaja ja kumppanit. Seisokaa tekojenne takana ja kertokaa julkisuuteen, mitä tapahtuu. Jos delfiinien siirtopaikka on eläinystävällinen, niin tuskin kukaan siitä kuin joku "mikäänkelpaamatonhihhuli" huutaa ja ne on yksittäisiä.