Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan toipunut vaikean masennuksen jälkeen työelämään?
25.08.2016 |
Olen sairastanut enemmän ja vähemmän kuusi vuotta. Masennusta oli toki jo ennen sitä, mutta työelämästä jäin pois tuolloin. Masennuksen taso on vaihdellut psykoottisesta keskivaikeaan. Laajat psykologiset testit on tehty ja niissä näkyi selkeästi, että aivoihin on jäänyt vaurioita (tai miten se sanotaan? Jälkiä?) mm työmuistiin, lisäksi sosiaaliset tilanteet väsyttävät. Käytännössä tämä näkyy niin, että unohtelen todella paljon. Olen kuntoutustuella ja yritän käydä töissä 2 päivänä viikossa, joskus sekin tuntuu ylivoimaiselta, olen työpäivien jälkeen ja aikana aivan pihalla. Unohdan avaimet auton virtalukkoon, unohdan kotona levyt päälle ja silitysraudan seinään, pyyhin kuumaa levyä paljaalla kädellä, en opi töissä millään käyttämään uusia laitteita jne. Onkohan tästä enää paluuta? Alkaa tuntua jo epätoivoiselta.
Käyn terapiassa ha hoidan itseäni, syön määrätyt lääkkeet yms. Silti kunto menee korkeintaan huonompaan. Jo keväällä kun testitulokset tuli, lääkäri puhui eläkkeestä. En millään haluaisi myöntää, etten pärjää työelämässä 30 vuotiaana :(
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
10 vuotta oli vaikea masennus. Nyt työelämässä täysin tunnein.
Teetkö samaa työtä kuin ennen sairastumista? Ap
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa aika dramaattiselta.
Mikä? Tuota tämä valitettavasti minun kohdalla on tällä hetkellä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10 vuotta oli vaikea masennus. Nyt työelämässä täysin tunnein.
Teetkö samaa työtä kuin ennen sairastumista? Ap
Kyllä
Rupea lukemaan, tekemään sudokuja yms muuta aivojumppaa, aivot voivat palautua. Jos vain heität toivon menemään ja jatkat synkistelyä niin mitään hyvää ei tapahdu. Olet kuitenkin nuori ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mitä teet työksesi?
Mulla on ollut jonkinasteinen masennus varmaan koko ikäni, mutta lukion sain jotenkuten käytyä. Sen jälkeen tuli romahdus ja jouduin sairaslomalle.
Tarkoitus olisi tästä jotenkin vielä kuntoutua. Mulla vaan ei ole ammattia, johon palata eli opiskelemaan pitäisi päästä. Se tuntuu vaikealta kun keskittymiskyky on mitä on. Pääsykokeisiin lukeminen tuntuu mahdottomalta. Lisäksi mietityttää miten selviytyisin opinnoista. En oikein vieläkään hyväksy tätä tilannettani...
Mäkin kuulisin kokemuksia siitä miten ihmiset on päässeet taas normaaliin elämään kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Rupea lukemaan, tekemään sudokuja yms muuta aivojumppaa, aivot voivat palautua. Jos vain heität toivon menemään ja jatkat synkistelyä niin mitään hyvää ei tapahdu. Olet kuitenkin nuori ihminen.
Yritän jatkuvasti tehdä mm ristikoita ja sudokuja. Nämä "jäljet" aivoissa näkyvät mm niin, että unohdan sanoja. Eilen koitin lapsille selittää, että tietty tavara on autotallissa. Kuitenkaan en saanut sanottua sanaa AUTOTALLI sitten millään, lopulta piti käydä näyttämässä mitä tarkoitan. Nyt aloitin taas neulomaan, kuten joka syksy. Jouduin taas kysymään neuvoa, miten silmukat luodaan ja kuinka kantapää tehdään sukkaan. Todella turhauttavaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on! Ap, anna itsellesi aikaa. Sun toipuminen on selvästi vielä kesken. Yritä keskittyä enemmän niihin asioihin, joissa olet edistynyt, kuin niihin missä sairaus vielä näkyy.
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä teet työksesi?
Mulla on ollut jonkinasteinen masennus varmaan koko ikäni, mutta lukion sain jotenkuten käytyä. Sen jälkeen tuli romahdus ja jouduin sairaslomalle.
Tarkoitus olisi tästä jotenkin vielä kuntoutua. Mulla vaan ei ole ammattia, johon palata eli opiskelemaan pitäisi päästä. Se tuntuu vaikealta kun keskittymiskyky on mitä on. Pääsykokeisiin lukeminen tuntuu mahdottomalta. Lisäksi mietityttää miten selviytyisin opinnoista. En oikein vieläkään hyväksy tätä tilannettani...
Mäkin kuulisin kokemuksia siitä miten ihmiset on päässeet taas normaaliin elämään kiinni.
Olen vaihtamassa alaa ja työskentelen tällä hetkellä sillä uudella alalla sen mitä pystyn. Kokkina siis olen nykyään. Eilen kävi niin, että sain nipinnapin kaikki tehtyä aikataulussa, mutta lopulta unohdin laittaa uunin päälle ja lounas myöhästyi sen takia :( Koulu on siis kesken, koska nyt on pakko tehdä töitä elämäntilanteen takia ja voimat ei riitä sekä kouluun että töihin. Ja koulussa en pysty keskittymään. Pari ekaa tuntia aamusta menee hyvin, sen jälkeen on pakko lähteä kävelylle, koska tuntuu että pää repee. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että sosiaaliset tilanteet on minulle todella raskaita, aivot kuormittuvat liikaa tilaansa nähden.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rupea lukemaan, tekemään sudokuja yms muuta aivojumppaa, aivot voivat palautua. Jos vain heität toivon menemään ja jatkat synkistelyä niin mitään hyvää ei tapahdu. Olet kuitenkin nuori ihminen.
Yritän jatkuvasti tehdä mm ristikoita ja sudokuja. Nämä "jäljet" aivoissa näkyvät mm niin, että unohdan sanoja. Eilen koitin lapsille selittää, että tietty tavara on autotallissa. Kuitenkaan en saanut sanottua sanaa AUTOTALLI sitten millään, lopulta piti käydä näyttämässä mitä tarkoitan. Nyt aloitin taas neulomaan, kuten joka syksy. Jouduin taas kysymään neuvoa, miten silmukat luodaan ja kuinka kantapää tehdään sukkaan. Todella turhauttavaa.
Ap
Mulla on tota samaa ongelmaa. Vaikea löytää sanoja, en pysty keskittymään. Monesti havahdun siihen, että en ole yhtään kuunnellut vaikka joku puhuu minulle. Loukkaan itseni jatkuvasti. Esim. joku päivä rupesin ottamaan kuumaa peltiä pois uunista ilman patakinnasta. Kävelen päin seiniä ym. Masennusta taustalla kymmenisen vuotta (olen alle kolmekymppinen). En tiedä miten tästä pääsee eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rupea lukemaan, tekemään sudokuja yms muuta aivojumppaa, aivot voivat palautua. Jos vain heität toivon menemään ja jatkat synkistelyä niin mitään hyvää ei tapahdu. Olet kuitenkin nuori ihminen.
Yritän jatkuvasti tehdä mm ristikoita ja sudokuja. Nämä "jäljet" aivoissa näkyvät mm niin, että unohdan sanoja. Eilen koitin lapsille selittää, että tietty tavara on autotallissa. Kuitenkaan en saanut sanottua sanaa AUTOTALLI sitten millään, lopulta piti käydä näyttämässä mitä tarkoitan. Nyt aloitin taas neulomaan, kuten joka syksy. Jouduin taas kysymään neuvoa, miten silmukat luodaan ja kuinka kantapää tehdään sukkaan. Todella turhauttavaa.
ApMulla on tota samaa ongelmaa. Vaikea löytää sanoja, en pysty keskittymään. Monesti havahdun siihen, että en ole yhtään kuunnellut vaikka joku puhuu minulle. Loukkaan itseni jatkuvasti. Esim. joku päivä rupesin ottamaan kuumaa peltiä pois uunista ilman patakinnasta. Kävelen päin seiniä ym. Masennusta taustalla kymmenisen vuotta (olen alle kolmekymppinen). En tiedä miten tästä pääsee eteenpäin.
Mulla on juuri tuota samaa. En kuule jos joku puhuu, hälinä esimerkiksi jos töissä on paljon ihmisiä, juhlissa yms vaikeuttaa tätä vielä entisestään. Tavarat on aina hukassa, autonkin rikoin, kun jatkuvasti yritin käynnistää ilman että painoin kytkintä. Koiran olen unohtanut ulos monta kertaa, kun lämmitän vaikka saunaa, niin unohdan oven auki tai pellit kiinni ja hetken päästä palohälytin huutaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rupea lukemaan, tekemään sudokuja yms muuta aivojumppaa, aivot voivat palautua. Jos vain heität toivon menemään ja jatkat synkistelyä niin mitään hyvää ei tapahdu. Olet kuitenkin nuori ihminen.
Yritän jatkuvasti tehdä mm ristikoita ja sudokuja. Nämä "jäljet" aivoissa näkyvät mm niin, että unohdan sanoja. Eilen koitin lapsille selittää, että tietty tavara on autotallissa. Kuitenkaan en saanut sanottua sanaa AUTOTALLI sitten millään, lopulta piti käydä näyttämässä mitä tarkoitan. Nyt aloitin taas neulomaan, kuten joka syksy. Jouduin taas kysymään neuvoa, miten silmukat luodaan ja kuinka kantapää tehdään sukkaan. Todella turhauttavaa.
Ap
Minulla samanlaista, itselläni paniikkihäiriö ja traumaperäinen stressihäiriö, sekä sen tuoma masennus. Ollut vuosia myös. Voin sanoa että harrastaminen ja sudokujen tekeminen on helpottanut itselläni. Kun kääntää ajatuksensa positiivisiksi sekä uskoo itseensä nuo oireet paranevat nopeammin, mutta onhan se kieltämättä vaikeata. Suosittelen teille kuntouttavaa työtoimintaa tai jotain muuta helppoa "työtä" alkuun hyvällä ilmapiirillä, että pääsette taas arjen makuun. Passivoituminen ja pelkkä kotona oleminen pahentaa oireita entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rupea lukemaan, tekemään sudokuja yms muuta aivojumppaa, aivot voivat palautua. Jos vain heität toivon menemään ja jatkat synkistelyä niin mitään hyvää ei tapahdu. Olet kuitenkin nuori ihminen.
Yritän jatkuvasti tehdä mm ristikoita ja sudokuja. Nämä "jäljet" aivoissa näkyvät mm niin, että unohdan sanoja. Eilen koitin lapsille selittää, että tietty tavara on autotallissa. Kuitenkaan en saanut sanottua sanaa AUTOTALLI sitten millään, lopulta piti käydä näyttämässä mitä tarkoitan. Nyt aloitin taas neulomaan, kuten joka syksy. Jouduin taas kysymään neuvoa, miten silmukat luodaan ja kuinka kantapää tehdään sukkaan. Todella turhauttavaa.
ApMinulla samanlaista, itselläni paniikkihäiriö ja traumaperäinen stressihäiriö, sekä sen tuoma masennus. Ollut vuosia myös. Voin sanoa että harrastaminen ja sudokujen tekeminen on helpottanut itselläni. Kun kääntää ajatuksensa positiivisiksi sekä uskoo itseensä nuo oireet paranevat nopeammin, mutta onhan se kieltämättä vaikeata. Suosittelen teille kuntouttavaa työtoimintaa tai jotain muuta helppoa "työtä" alkuun hyvällä ilmapiirillä, että pääsette taas arjen makuun. Passivoituminen ja pelkkä kotona oleminen pahentaa oireita entisestään.
Minä siis päädyin tähän nykyiseen työhöni kelan kuntoutuskurssin kautta. Teen töitä sen verran kuin kuntoutustuki ja vointi sallii. Tällä hetkellä teen kyllä todellisuudessa enemmän kuin vointi sallii, mutta on pakko, jotta tulen lasten kanssa taloudellisesti toimeen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli vain yksi psykoottinen jakso, joka tosin ehti kestää kuukausia, kun peittelin oireita enkä hakeutunut hoitoon. Tietyn rajan yli kun mentiin, peittely ei toki enää onnistunut. Invaliditeettiaste oli tuolloin muistaakseni yli 70. Lääkärit eivät voineet antaa takeita, pystyisinkö koskaan opiskelemaan tai tekemään töitä. Tuolloin olin 25-vuotias.
Masennusta oli ollut eriasteisena varhaisteini-iästä alkaen.
Toipumisaikana minulla oli ihan samanlaisia oireita kuin sinulla. Muistiongelmat, uupumus...niitä kesti pitkään! Vuosia en osaa sanoa...kymmenen vuotta kai siinä meni. Toki muutakin siinä 10 vuodessa kuin vaikeaa masennusta, satunnaisia töitäkin tein. Mutta uuvuin hyvin pienestä.
Olin pitkiä aikoja työttömänä - se oli tavallaan onni, koska työelämässä en olisi pärjännyt - näin. jälkikäteen ajattelin. Työkkäristä ei kukaan kysellyt perään. Välillä yritin saada kesken jääneitä korkeakouluopintoja jatkettua - ei siitä mitään tullut.
Sain lapsen: olin niin onnellinen äitiydestä! Ilman häntä olisin todennäköisesti luovuttanut.
Lapsen asiat jaksoin aina hoitaa hyvin ja touhuta hänen kanssaan. Kotona en tosin häntä hoitanut pienenä, vaan hän meni kokopäivähoitoon 1,5-vuotiaana. Se oli viisas päätös.
Aloitin viisi vuotta sitten terapian ja kävin siinä kolme vuotta. Masennusoireita tarkkailen yhä, mutta niitä ei ole ollut nyt kahteen vuoteen.
Psykoosijaksosta on kulunut 15 vuotta ja aivot ovat toipuneet hyvin. Muistan, pystyn keskittymään.
Terapian avulla pystyin jatkamaan opintojani.Opinnot ovat loppusuoralla (gradu tekeillä), alan työt aloitin puoli vuotta sitten.
Työ vaatii hyvää paineensietokykyä ja nopeita päätöksiä - siitä huolimatta kaikki on mennyt hienosti. Viidestä kesätyöntekijästä olin ainut, jolle tarjottiin jatkopesti. Se oli erikoinen hetki - jotenkin epätodellinen.
Tsemppiä sinulle <3 Kaikki on vielä mahdollista.
15 jatkaa.
Pointtini oli siis se, että toipuminen voi vielä todella kauan. Itsesyytökset ja pelot (en enää koskaan pysty tekemään töitä jne.) hidastavat toipumista.
Toipumista voi ehkä nopeuttaa jonkin verran aivoja harjaannuttamalla, nuo sudokut mm., mutta ainakin minulla toipuminen alkoi vasta, kun terapiassa niin monin eri tavoin keskityttiin hyvin, hyvin pieniin askeleisiin ja opin iloitsemaan niistä.
10 vuotta oli vaikea masennus. Nyt työelämässä täysin tunnein.