Olin tänään ekaa kertaa psykologilla..
Itselläni ei ole " mitään ongelmia" mutta mieheni on masentunut ja sitä myötä on ollut vähän raskasta.
Jäi vähän ristiriitaiset fiilikset.. Psykologi kehotti (=käski) mua olemaan itsekkäämpi. Masentunuttakaan miestä ei kuulemma tarvi käsitellä silkkihansikkain yms..
Miten se arki sitten oikeasti alkaa mennä jos ei myötäile toista koko ajan? Kun masentuneelle ei ole millään mitään väliä niin se voi sanoa mitä vaan, todeta tyynen rauhallisesti, että " erotaan" vaikka ei tarkoita sitä yms..
Puhuin ja itkin koko tunnin.. Toivotti tervetulleeksi uudelleen.. =/
Kommentit (7)
Miten teillä sitten jatkettiin kun sinäkin sairastuit?
ja sitten sanoin että se on ero nyt. Mies lopultakin tajusi ja meni lääkäriin, tai me molemmat mentiin ja saatiin lääkkeet. On käyty perheneuvojalla ja aloiteltu sitten vähän uusin eväin tätä elämää. Entisellään se ei olisi voinut jatkua, tajusin että minullakin menee henki ja terveys, ja sitten, entäs lapsi. Se herätti minut sanomaan miehelle että tämä oli muuten nyt sitten tässä.
Se sitten herätti miehen ja nyt yhdessä katsotaan miten tästä eteenpäin. Ei se helppoa ole, ja täydestä uupumuksesta normaalielämään on minullakin pitkä matka.
2
isäni on tukenut äitiäni jo 20 vuotta ja jaksaa oikein hyvin.
Itsekin olen miettinyt näitä juttuja aika paljon. Vaimoni on masentunut, ja käytiin kerran yhdessä ammattiauttajan puheilla (siitä on jo yli vuosi), ja se auttoi tilaipäisesti, mutta sen jälkeen ovat asiat taas huonontuneet tasaiseen tahtiin. Vaimoni itse ei oikein halua tunnustaa ongelmaa.
Tiedän siis että se on raskasta.
Kun olen näitä asioita miettinyt niin olen tullut seuraavaan lopputulokseen. Tietenkin minun on tuettava vaimoni kaiken keinoin, mutta silti " uhraamatta" oma terveyteni. Eli näen asian niin että minulla on velvollisuus pitää itseäni kunnossa. Sillä tiedän kokemuksesta että sitten kun vaimo romahtaa kunnolla, niin hänestä ei esim. ole huolehtimaan perheestä. Silloin minua todellakin tarvitaan, ja silloin kun se taas tapahtuu minun on oltava kondiksessa.
Ja tästä voi ehkä olla eri mieltä, mutta uskon myös että silkkihansikkain käsittely ei aina ole paras tapa toimia, sillä vain pitkittää prosessia, se on tavallaan ongelman piilottamista. Ei teitenkään pidä provosida tms, mutta pyrkiä elämään (lähes) " normaalia" elämää.
Mitä mieltä psykologi oli siitä että sinä tulit visiitille eikä miehesi? On nimittäin useammin kuin kerran käynyt minullakin mielessä käydä jonkun kanssa juttelemassa, sillä tällainen elämä on todella raskasta enkä tiedä jaksanko sitä loputtomiinkaan...
siis ammattiapua ja terapiaryhmiä ja kuntoutusta jaksamiseen ja vaikka mitä.
Kannattaa mennä ammattiauttajalle, ja kun kertoo että on masentuneen puoliso niin se on jo ihan selvä ongelman kuvaus.
Kriisipuhelimeen tai mielenterveyspuhelimeenkin voi soittaa.
2
Meillä ollaan nyt jo siinä tilanteessa, että olen yksin vastuussa arjen pyörityksestä.
t. Ap
eli pitäisit itsestäsi huolta. Meillä ainakin minä huomaan että hoidin miestä ja uuvuin itse. Ei se mies siitä hoitamisesta mitään hyötynyt, mutta minä vaan poltin itsen piippuun-
masentuneen vaimo