Olisiko hienoa jos poikasi avioituisi kotiäidin urasta haaveilevan naisen kanssa?

Mulle on yksi hailee.. Itselleen hän sen vaimon ottaa eikä minulle. 

Mitäpä minä aikuisen lapsen tekemisiin olisin puuttumassa.. Kiittäisin luojaa, että tuokin jonkun saisi napattua..ja toivottavasti niitä lapsenlapsiakin..

Ei ole pelkoa, että ottaisi. Poikani eivät ole uraorientoituneita eikä suunnitelmissa sellaista ammattia, jossa yhden palkalla pystyisi elättämään koko perheen. Palkalla ei myöskään makseta vaimon eläketurvaa.  Poikieni suurin tuleva varallisuus on kiinni perinnöissä, jotka on jo nyt suojattu avio-oikeudelta. Tietysti voivat voittaa lotossa, mutta sen varaan ei kannata laskea. He pitävät myös aivan liian paljon harrastamisesta, matkustelusta yms, jotta luopuisivat näistä asioista edes perheellisenä. Haluavat lisäksi pitää isyysloman sekä osuutensa muista perhevapaista, joten naisen on käytävä sen aikaa töissä, kun mies on kotona lasten kanssa. 

Jos kotiäitiys on se, mitä molemmat pariskunnasta pitävät itselleen parhaana perhemuotona, niin hyvä heille. En tuomitsisi. TIetysti pojallani pitäisi olla riittävät tulot, ettei tarvitse kituuttaa tai mennä veronmaksajien lompakolle.

Vierailija kirjoitti:

Ei ota päähän. Poikani on ottanut ulkomaalaisen (eteläeurooppalaisen) vaimon, joka on nyt Suomessa kotiäitinä. Uskon, että poikani on juuri onnellisin tilanteessa, jossa nainen tekee perinteiset naisten työt ja hän saa keskittyä tienaamiseen, ja perinteisiin miesten töihin.  Molemmat vaikuttavat erittäin onnellisilta elämässään. 

Arvasin, että tämä saa alapeukkuja. Onpa poikani vaimo saanut ilkeyttä suomalaisilta naisilta myös tosielämässä. Mietin joskus mistä niin vahva paheksunta kumpuaa, olisiko mukana myös kateutta. Näyttävä italiatar jolla on akateeminen loppututkinto, mutta joka omasta tahdostaan haluaa omistaa elämänsä lasten ja kodin hoidolle, sen varmistamiselle että miehellä on kotona hyvä olla (on itse sanonut niin että hänestä se on naisen tärkeä tehtävä avioliitossa), taitaa olla jotain jonka kanssa miesten silmissä harvoilla meistä tasa-arvoisista suomalaisnaisista on kilpailemista. Kun ei pahus vielä edes vaikuta yhtään alistetulta vaan elämäniloiselta ihmiseltä. 

On itsellänikin ollut tuosta siinä mielessä ristiriitaisia ajatuksia, että tiedostan, että myös oma mieheni olisi varmaan enemmän tykännyt poikani vaimon tapaisesta naisesta. Mutta minä taas en ole yhtään sen luontoinen, vaan olisin jättänyt kokonaan menemättä naimisiin ja hankkimatta lapsia jos muuten olisi joutunut jäämään kotiäidiksi. Ja sitten alan miettiä sitä, että paljonko tämä on omaa luonnettani, ja paljonko sitä että minut on kasvattamalla kasvatettu ihanteeseen naisesta joka tienaa itse ja pärjää itse, ja että on häpeä olla "leipäsusi" joka elää miehensä ansioilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ota päähän. Poikani on ottanut ulkomaalaisen (eteläeurooppalaisen) vaimon, joka on nyt Suomessa kotiäitinä. Uskon, että poikani on juuri onnellisin tilanteessa, jossa nainen tekee perinteiset naisten työt ja hän saa keskittyä tienaamiseen, ja perinteisiin miesten töihin.  Molemmat vaikuttavat erittäin onnellisilta elämässään. 

Arvasin, että tämä saa alapeukkuja. Onpa poikani vaimo saanut ilkeyttä suomalaisilta naisilta myös tosielämässä. Mietin joskus mistä niin vahva paheksunta kumpuaa, olisiko mukana myös kateutta. Näyttävä italiatar jolla on akateeminen loppututkinto, mutta joka omasta tahdostaan haluaa omistaa elämänsä lasten ja kodin hoidolle, sen varmistamiselle että miehellä on kotona hyvä olla (on itse sanonut niin että hänestä se on naisen tärkeä tehtävä avioliitossa), taitaa olla jotain jonka kanssa miesten silmissä harvoilla meistä tasa-arvoisista suomalaisnaisista on kilpailemista. Kun ei pahus vielä edes vaikuta yhtään alistetulta vaan elämäniloiselta ihmiseltä. 

On itsellänikin ollut tuosta siinä mielessä ristiriitaisia ajatuksia, että tiedostan, että myös oma mieheni olisi varmaan enemmän tykännyt poikani vaimon tapaisesta naisesta. Mutta minä taas en ole yhtään sen luontoinen, vaan olisin jättänyt kokonaan menemättä naimisiin ja hankkimatta lapsia jos muuten olisi joutunut jäämään kotiäidiksi. Ja sitten alan miettiä sitä, että paljonko tämä on omaa luonnettani, ja paljonko sitä että minut on kasvattamalla kasvatettu ihanteeseen naisesta joka tienaa itse ja pärjää itse, ja että on häpeä olla "leipäsusi" joka elää miehensä ansioilla. 

Jos kyseessä on italialainen nainen niin veikkaan että pääosa suomalaisnaisten kateudesta johtuu vaan naisen ulkonäöstä. Ehkä tilanne olisi erilainen jos kotiäitiminiäsi olisi joku ylipainoinen venäläisnainen.

Suoraan sanoen emme olisi lainkaan tyytyväisiä, jos poikamme avioituisi ylipäätään kenenkään kanssa. Hänellä on melko huomattava omaisuus, joka on saatu perimällä ja rahoja sijoittamalla. En olisi lainkaan mielissäni siitä, jos kuulisin poikani olevan menossa naimisiin, ainakaan ilman avioehtoa. Muuten en ota hänen suhteisiinsa kantaa, ja yhdessä saa toki olla, mutta naimisiinmeno olisi ainoastaan todella hölmösti tehty hänen asemassaan, minkä asian hän on itsekin kyllä sanonut.

Ei olisi hienoa.

Tutkitusti äidin puolen isovanhemmat ovat lapsille keskimäärin läheisempiä kuin isän puolen isovanhemmat. Tämä johtuu paljolti siitä, että naiset ylipäätään kantavat päävastuun lastenhoidosta.

Itselläni on pelkkiä poikia, ja toivon saavani olla mahdollisille lapsenlapsilleni mahdollisimman paljon läsnä. Niinpä toivoisin miniää, joka osaisi antaa lapselleni tilan tasavertaisena puolisona ja vanhempana, ei kaukaisena, urasuuntautuneena elättäjänä.

Jotenkin hassua lukea näitä kommentteja kun oma anoppi on täysin päinvastainen :D Lapsia ei (vielä?) edes ole ja nyt jo anoppi on ihan suoraan todennut että täytyisi äidin kotiin jäädä vähintään ekaksi viideksi vuodeksi. Kerran naurahti epäuskoisesti kun sanoin että jos joku jää kotiin niin se on hänen poikansa, koska mulla on parempi palkka. Mies on kyllä oikeasti osoittanut kiinnostusta piiiiiitkään isyyslomaan mikä olisi toki todella kiva juttu.

Kuulostaa ehkä pahalta, mutta ihana anoppi on muuten. Eipä noita perhe-/parisuhdeneuvoja niin tosissaan tarvitse ottaa.

Olisi hienoa. Usein kotiäidit ovat vahvoja, jalat maassa olevia naisia, ahkeria ja lasten hyvinvointia ajattelevia. Eli ajattelisi minun tulevien lastenlasteni parasta. Mikä voisi olla parempaa? Tällainen kotiäiti olen itsekin ollut ja luulisin että lapset arvostivat pieninä kotonaoloani. Töihin olen ehtinyt kun lapset olivat jo vanhempia ja kaikki koulutiellä.

Ei minua haittaisi, tilanne voisi olla heille oikeinkin hyvä. Itse aina silloin tällöin manailen omaa tyhmyyttäni, kun raadan töissä täyttä viikkoa, vaikka ei olisi pakko. Jos taloudellisesti on mahdollista ja molemmat noin haluavat, niin mikä ettei.

Ainoa hitusen negatiivinen asia olisi tuossa se, että haluaisin toki että poikamme vaimo olisi fiksu. Fiksu vaimo ei tuollaiseen suostuisi ilman avioehtoa. Ja minä haluaisin että avioehto on (paitsi jos vaimo varakas). Tosin mitäpä se avioehto minulle kuuluu. Nuorena en itsekään halunnut itselleni ja miehelleni avioehtoa vaikka vanhempani siihen painostivat (ei olla onneksi sitä tarvittukaan ja nyt perintö on avio-oikeuden ulkopuolella).

Jos minulla olisi poikia ja miniäkandi olisi tuollainen, ja poikakin tykkäisi, että aikun hienoa, niin kyllä ottaisi ihan varmasti päähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelen, että ei ole mun asiani puuttua lasten elämänvalintoihin tai pettyä niihin. Mutta olisin kyllä yllättynyt. Isänsä on ollut 2v hoitovapaalla ja annamme mielestäni erittäin tasa-arvoisen kuvan (onnellisesta) parisuhteesta ja olemme myös pyrkineet tasa-arvokasvatukseen. Ja itse nautin työstäni ja kerron siitä mielellään pojalleni.

Miten kotiäitiys tai työssäkäynti ja tasa-arvo ovat suhteessa toisiinsa? Itse koin olevani ihan yhtä tasa-arvoinen kun olin kotiäiti (9 vuotta) kuin nyt kun käyn töissä. Kysehän on vain työnjaosta ja ansaintamallista, joka on perheen sisällä sovittu. Sopijaosapuolet ovat tasa-arvoisesti, vapaasta tahdostaan päättäneet toimia niin, joko tilapäisesti tai pysyvästi. En näe siinä mitään epätasa-arvoista. 

Kirjoitin puhelimella vähän yksinkertaistaen. Tarkemmin sanottuna olisin yllättynyt, koska

a) olemme antaneet todella selkeästi erilaisen mallin perhe-elämästä ja parisuhteesta kuin tämä yksi elättää/yksi hoitaa kotielämän. Sanotaan nyt sitten vaikka tasapuolisen mallin.

b) olemme kasvattaneet lapset siihen, että isä ja äiti osallistuvat tasapuolisesti lasten hoivaan. Tähän liittyen olisin kyllä sittenkin hieman pettynyt poikani valintoihin, koska mun arvomaailmassa, jonka olen pyrkinyt lapsille välittämään, lapsia ei kuulu tehdä pääasiallisesti muiden hoidettavaksi.

c) pienten lasten kanssa kotona oleminen on äärimmäisen palkitsevaa ja kokemus, jota ei voi saada mitenkään muuten. Toivon poikani saavan kokea tämän.

d) henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vaikka periaatteessa joku voi olla kotona lasten kanssa vuosikausia ja pysyä älyllisesti ja sosiaalisesti aktiivisena, niin usein näin ei kuitenkaan ole. Uskon, että parisuhde on onnellisempi, kun molemmilla on myös kodin ulkopuolista elämän sisältöä. Tai oikeastaan mun ja miehen arvomaailmalla, jonka toivon myös poikani omaksuneen, olisi vaikea olla onnellinen "perinteisessä" parisuhteessa. Jos on arvoiltaan konservatiivinen niin sitten perinteinen parisuhde voi ollakin onnellinen. Mutta en usko (enkä halua), että pojastani tulee konservatiivinen.

Vielä yksi syy toiveelleni, että poika löytäisi tasapuolisemman suhteen, on yhteiskunnallinen: toivoisin yleisesti, että perinteiset suhteet vähenisivät ja isät ottaisivat enemmän vastuuta kotona ja naiset työelämässä. Tämä lisäisi naisten mahdollisuuksia ja menestymistä työelämässä ja voimistaisi isien ja lasten suhteita. En tietenkään toivo, että poikani olisi mukana käänteisessä trendissä.

Ylläoleva on siis vain oma avautumiseni syistä sille, miksi toivon poikani löytävän ei-perinteisen suhteen. Tietenkin tärkeintä minulle on, että poikani on onnellinen ja tekee mitä itse haluaa. En missään nimessä puuttuisi hänen valintoihinsa. Kunhan pohdin asiaa.

Jos se olisi hänen unelmansa ja sitä mitä hän haluaa, niin olisi. Aika monet naiset muuten ovat sillä kotiäidin "uralla" ainakin sen aikaa, kun lapset ovat pieniä.

Olisi varmaan aika haikea fiilis.

Siinä vaiheessa, kun ero tulee, nainen tippuu tyhjän päälle. Mites lasten sitten käy..?

Osaako vaimo neuvoa kesätöiden haussa, CV:n tekemisessä, koulutuksissa, jos hän ei ole koskaan töitä tehnyt tai peruskoulun jälkeen opiskellut mitään? Eihän mies lapsia neuvo, hän on töissä koko ajan. Jonkun pitää elättää.

Vierailija kirjoitti:

Olisi varmaan aika haikea fiilis.

Siinä vaiheessa, kun ero tulee, nainen tippuu tyhjän päälle. Mites lasten sitten käy..?

Osaako vaimo neuvoa kesätöiden haussa, CV:n tekemisessä, koulutuksissa, jos hän ei ole koskaan töitä tehnyt tai peruskoulun jälkeen opiskellut mitään? Eihän mies lapsia neuvo, hän on töissä koko ajan. Jonkun pitää elättää.

Se että on kotiäitinä lasten ollessa pieni, ei tarkoita että olisi täysin kouluttamaton saati tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi varmaan aika haikea fiilis.

Siinä vaiheessa, kun ero tulee, nainen tippuu tyhjän päälle. Mites lasten sitten käy..?

Osaako vaimo neuvoa kesätöiden haussa, CV:n tekemisessä, koulutuksissa, jos hän ei ole koskaan töitä tehnyt tai peruskoulun jälkeen opiskellut mitään? Eihän mies lapsia neuvo, hän on töissä koko ajan. Jonkun pitää elättää.

Se että on kotiäitinä lasten ollessa pieni, ei tarkoita että olisi täysin kouluttamaton saati tyhmä.

Aloituksessa puhuttiin naisesta, joka "haaveilee kotiäidin urasta". Tämän voi toki ymmärtää monin tavoin, mutta minusta kyllä kuulostaa siltä, kuin mikään ei kiinnostaisi.

Itse olen ollut vuosia hoitovapailla, mutta aina on ollut haaveammatti, ja olen sen saavuttanutkin.

Arvostaisin sikäli, että on rohkeutta tehdä aidosti omia ratkaisuja eikä välitä yleisestä mielipiteestä.

Toivottavasti tyttö on yliopistossa kuten poikakin opiskelee ja erikoistuu.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monella työssäkäyvällä on nykyisin  suku tukena pikkulapsiaikana? 

Tuskin monellakaan suomalaisella, koska suvunhan kanssa pitää riidellä ja panna välejä poikki.