aarteet löydettiin roskiksista! miksi teit näin?
Satojen eurojen käyttökelpoiset lelut, kirjat ja muut esineet oli heitetty roskiin!
Kuka on noin idiootti että heittää hyvää tavaraa roskiin?
Mm. Playstation pelejä ja vaikka mitä.
Lisäksi elektroniikkaa oli heitetty.
Senkään paikka ei ole sekajätteessä.
Kommentit (71)
Käytetyistä kirjoista ei juuri mitään saa, ellei oikea ostaja osu kohdalle.
Tuli kyllä mieleen, että onko kyseessä hankala ero tai muu riitatilanne ja siksi joku on heittänyt toisen ihmisen tavaroita roskiin. Itse ottaisin tavarat talteen ja kuulostelisin, onko jotain tällaista tapahtunut.
Jollain ei ole itsellä käyttöä niille, joten ne on pyörineet nurkissa ja komeroissa muutaman kuukauden, kunnes omistaja on tajunnut ettei tule ikinä järkkäämään sitä kirpparia mitä oli epämääräisesti suunnitellut, ja sit se on vaan halunnut niistä eroon.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuo kirjat kaupaksi menee.
Olivat kuin uusia.
Ei maksa vaivaa lähteä niitä myymään esim. torissa tai kirpparilla parin kympin tähden.
Omistaja voi olla vaikka kuollut ja omaisilla kova kiire tyhjentää asunto, koska siitä tulee kuluja koko ajan. Ei siinä tilanteessa ehdi eikä jaksa lajitella tavaraa.
Mä heitän aina kaiken roskiin mitä en enää tarvi. En viitsi nähdä vaivaa kierrättämisen tai myymisen kanssa, kun ei ole rahasta pulaa, ajasta ja vaivasta kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Jollain ei ole itsellä käyttöä niille, joten ne on pyörineet nurkissa ja komeroissa muutaman kuukauden, kunnes omistaja on tajunnut ettei tule ikinä järkkäämään sitä kirpparia mitä oli epämääräisesti suunnitellut, ja sit se on vaan halunnut niistä eroon.
Olis voinu antaa jollekin tutulle lasten tavarat tai ois laittanu ilmoituksen nettiin että hakekaa pois.
No kirppikselle tässä nyt mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytetyistä kirjoista ei juuri mitään saa, ellei oikea ostaja osu kohdalle.
Tuli kyllä mieleen, että onko kyseessä hankala ero tai muu riitatilanne ja siksi joku on heittänyt toisen ihmisen tavaroita roskiin. Itse ottaisin tavarat talteen ja kuulostelisin, onko jotain tällaista tapahtunut.
Kyllä nuo kirjat kaupaksi menee.
Olivat kuin uusia.
Kirjat ei mene kaupaksi... nähty on monet kerrat.
Höpöhöpö, alkuavustusta ei mamut saa kuin kerran eikä sillä juhlita kovin pitkälle. Itse en ainakaan jollain tonnilla saisi kalusteita, kodin tavaroita ja vaatteita kuin välttämättömimmät. Sitten saa saman toimeentulotuen kuin muutkin.
Mun isäpuoli heitti aikoinaan kaikki tavarani roskiin, kun en siivonnut huonettani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytetyistä kirjoista ei juuri mitään saa, ellei oikea ostaja osu kohdalle.
Tuli kyllä mieleen, että onko kyseessä hankala ero tai muu riitatilanne ja siksi joku on heittänyt toisen ihmisen tavaroita roskiin. Itse ottaisin tavarat talteen ja kuulostelisin, onko jotain tällaista tapahtunut.
Kyllä nuo kirjat kaupaksi menee.
Olivat kuin uusia.
Ei se myyminen niin kivaa ole. Soittoja, yhteydenottoja, tinkimistä, vieraita ihmisiä nurkissa, jne. Viet ja haet kirppikselle ja käyt siistimässä hyllyjä, jne.
Ja mitä se tuotto sitten loppujen lopuksi vaivaan nähden on?
Roskiin vaan ja heippa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytetyistä kirjoista ei juuri mitään saa, ellei oikea ostaja osu kohdalle.
Tuli kyllä mieleen, että onko kyseessä hankala ero tai muu riitatilanne ja siksi joku on heittänyt toisen ihmisen tavaroita roskiin. Itse ottaisin tavarat talteen ja kuulostelisin, onko jotain tällaista tapahtunut.
Kyllä nuo kirjat kaupaksi menee.
Olivat kuin uusia.Kirjat ei mene kaupaksi... nähty on monet kerrat.
Sä et tiedä mitä kirjoja meillä nyt on.
Vierailija kirjoitti:
Maahanmuuttajat tekee tätä kun muuttavat, saavat uudet kamat sossulta.
Ei niillä ole kirjoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytetyistä kirjoista ei juuri mitään saa, ellei oikea ostaja osu kohdalle.
Tuli kyllä mieleen, että onko kyseessä hankala ero tai muu riitatilanne ja siksi joku on heittänyt toisen ihmisen tavaroita roskiin. Itse ottaisin tavarat talteen ja kuulostelisin, onko jotain tällaista tapahtunut.
Kyllä nuo kirjat kaupaksi menee.
Olivat kuin uusia.Ei se myyminen niin kivaa ole. Soittoja, yhteydenottoja, tinkimistä, vieraita ihmisiä nurkissa, jne. Viet ja haet kirppikselle ja käyt siistimässä hyllyjä, jne.
Ja mitä se tuotto sitten loppujen lopuksi vaivaan nähden on?
Roskiin vaan ja heippa!
Mä osaan myydä netissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollain ei ole itsellä käyttöä niille, joten ne on pyörineet nurkissa ja komeroissa muutaman kuukauden, kunnes omistaja on tajunnut ettei tule ikinä järkkäämään sitä kirpparia mitä oli epämääräisesti suunnitellut, ja sit se on vaan halunnut niistä eroon.
Olis voinu antaa jollekin tutulle lasten tavarat tai ois laittanu ilmoituksen nettiin että hakekaa pois.
No kirppikselle tässä nyt mennään.
Kuka haluaa omiin nurkkiinsa epämääräistä sakkia pyörimään? Tai jaksaa niihin typeriin kysymyksiin vastata?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytetyistä kirjoista ei juuri mitään saa, ellei oikea ostaja osu kohdalle.
Tuli kyllä mieleen, että onko kyseessä hankala ero tai muu riitatilanne ja siksi joku on heittänyt toisen ihmisen tavaroita roskiin. Itse ottaisin tavarat talteen ja kuulostelisin, onko jotain tällaista tapahtunut.
Kyllä nuo kirjat kaupaksi menee.
Olivat kuin uusia.Ei se myyminen niin kivaa ole. Soittoja, yhteydenottoja, tinkimistä, vieraita ihmisiä nurkissa, jne. Viet ja haet kirppikselle ja käyt siistimässä hyllyjä, jne.
Ja mitä se tuotto sitten loppujen lopuksi vaivaan nähden on?
Roskiin vaan ja heippa!
Mä osaan myydä netissä.
Mitali on jo postissa!
Mua kiinnostaa ap, et miten nää aarteet löysit? Oliko nää jossain laatikossa roskiksen vieressä vai irrallaan roskasäiliössä vai miten? Teidän talon/naapurin roskiksessa? Miten osasit mennä katsomaan just silloin kun nuo oli roskikseen laitettu (eli eivät olleet hautautuneet muiden alle vielä)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollain ei ole itsellä käyttöä niille, joten ne on pyörineet nurkissa ja komeroissa muutaman kuukauden, kunnes omistaja on tajunnut ettei tule ikinä järkkäämään sitä kirpparia mitä oli epämääräisesti suunnitellut, ja sit se on vaan halunnut niistä eroon.
Olis voinu antaa jollekin tutulle lasten tavarat tai ois laittanu ilmoituksen nettiin että hakekaa pois.
No kirppikselle tässä nyt mennään.Kuka haluaa omiin nurkkiinsa epämääräistä sakkia pyörimään? Tai jaksaa niihin typeriin kysymyksiin vastata?
Typerys. Sanoiko joku että omissa nurkissa sakkia pyörisi?
Myydä voi muuallakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytetyistä kirjoista ei juuri mitään saa, ellei oikea ostaja osu kohdalle.
Tuli kyllä mieleen, että onko kyseessä hankala ero tai muu riitatilanne ja siksi joku on heittänyt toisen ihmisen tavaroita roskiin. Itse ottaisin tavarat talteen ja kuulostelisin, onko jotain tällaista tapahtunut.
Kyllä nuo kirjat kaupaksi menee.
Olivat kuin uusia.Ei se myyminen niin kivaa ole. Soittoja, yhteydenottoja, tinkimistä, vieraita ihmisiä nurkissa, jne. Viet ja haet kirppikselle ja käyt siistimässä hyllyjä, jne.
Ja mitä se tuotto sitten loppujen lopuksi vaivaan nähden on?
Roskiin vaan ja heippa!
Mä osaan myydä netissä.
Oletpa sinä taitava.
Ei se myyminen mitään amerikantiedettä ole, mutta ei se vaan maksa sitä vaivaa koskaan takaisin.
Joku hurahtanut konmariin.