Jos seksuaalinen kemia ei toimi heti se ei toimi myöhemminkään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet kuvittelevat usein että rakkaus voi syttyä myöhemminkin -se ei syty, jos sitä ei ole alussa sitä ei tule myöhemminkään. Lassukat eivät koskaan sisäistä tätä ja katkeroituvat kun pahat naiset eivät muka anna heille mahdollisuutta.

Miksi sitten lukuisat järjestetyissä avioliitoissa elävät naiset esim. Intiassa kertovat oppineensa vuosien mittaan rakastamaan miestään?

Jos itse joutuisin pakkoavioliittoon jonkun ruman ja vastenmielisen miehen kanssa, olen 100% varma, että mitään vetovoimaa en koskaan tuntisi, inhoaisin jokaista hetkeä miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet kuvittelevat usein että rakkaus voi syttyä myöhemminkin -se ei syty, jos sitä ei ole alussa sitä ei tule myöhemminkään. Lassukat eivät koskaan sisäistä tätä ja katkeroituvat kun pahat naiset eivät muka anna heille mahdollisuutta.

Sinä taas et näytä tajuavan mitään aidosta rakkaudesta. Sinulle rakkaus miehen taitaa syntyä tiukan ominaisuuslistan kautta?

Juuri päinvastoin. Rakastuminen tapahtuu alitajuisella tasolla, aina ei edes tiedä miksi on rakastunut toiseen. Toki jos vertailen miehiä joita olen tapaillut vuosien varrella niin heidän väliltään löytyy muutamia yhteneväisyyksiä.

Suuret puheet ja tatuoinnit?

Ei tosiaankaan. Esimerkiksi nämä löytyivät kaikilta:

-kohteliaisuus

-akateemisuus

-hyvä huumori

Mistä sen muuten tietää onko seksuaalinen vetovoima/kemia molemminpuolista?

Jos kyse on suht tuntemattomasta ihmisestä mutta jonka läheisyys saa kuumaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet kuvittelevat usein että rakkaus voi syttyä myöhemminkin -se ei syty, jos sitä ei ole alussa sitä ei tule myöhemminkään. Lassukat eivät koskaan sisäistä tätä ja katkeroituvat kun pahat naiset eivät muka anna heille mahdollisuutta.

Sä olet ilmeisesti niitä ihmisiä, joille ensimmäinen minuutti tutustuessa ratkaisee. Jos mies vähänkään takeltelee sanoissaan..., niin sua ei kiinnosta. Siinäpä sitten ihmettelet, kun sitä oikeaa rakkautta ei löydy.

Tiedän tapauksia, että mies ja nainen ovat tunteneet vuosia. Rakkaus on syttynyt vähitellen, kahden tutun ihmisen välille.

Ei nyt ihan noin äkkiä mutta kyllä sitä viimeistään ensimmäisten treffien jälkeen tietää haluaako toista enää nähdä.

Nuo monta vuotta tunteneet mies ja nainen ovat saattaneet katsoa toisiaan sillä silmällä jo heti alkuhetkestä lähtien mutta heitä ei vain ole tuolloin kiinnostanut tapailla ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet kuvittelevat usein että rakkaus voi syttyä myöhemminkin -se ei syty, jos sitä ei ole alussa sitä ei tule myöhemminkään. Lassukat eivät koskaan sisäistä tätä ja katkeroituvat kun pahat naiset eivät muka anna heille mahdollisuutta.

Miksi sitten lukuisat järjestetyissä avioliitoissa elävät naiset esim. Intiassa kertovat oppineensa vuosien mittaan rakastamaan miestään?

Jos itse joutuisin pakkoavioliittoon jonkun ruman ja vastenmielisen miehen kanssa, olen 100% varma, että mitään vetovoimaa en koskaan tuntisi, inhoaisin jokaista hetkeä miehen kanssa.

Epäilemättä näin, koska sinut on kasvatettu länsimaisessa kulttuurissa, jossa tuollainen suhde olisi vastenmieliseen pakkoon alistuminen, ja kapinoisit sellaista vastaan. Lisäksi sinulla olisi suhteelle länsimaisten standardien mukaiset odotukset, että pitää olla tunteita, pitää olla viehätystä, rakkautta.

Noissa maissa yleensä ihmiset lähtee avioliittoon paljon pienemmin odotuksin. Ei kukaan odota, että se suvun valitsema puoliso olisi kaunis tai komea, tai että siihen ihastuisi. Lähinnä toivotaan, ettei se olisi kovin häijy ja vaativainen, niin että sen kanssa pystyisi elämään tavallista rauhallista arkea. Mielenkiintoista on, että vaikka alkuun mennään suhteeseen niin vähin odotuksin, niin 10 vuoden päästä avioliitosta onnellisuus ja rakkaus ja kiintymys puolisoon on tutkimusten mukaan samalla tasolla kuin puolisonsa itse valinneilla länsimaalaisilla. 

Yhteen paritteluun riittää vähempikin vetovoima suhteeseen vaaditaan jo jotain muutakin kuin pelkkä seksuaalinen vetovoima vaikkakin ilman sitä ei tule edes yhtä parittelua suhteesta puhumattakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ollut ihan toisin. Yleensä en tunne keneenkään seksuaalista vetovoimaa ennen, kuin tunnen hänet ihmisenä ja olen jo luonteeseen ihastunut. Mulla seksuaalinen vetovoiman tunne ja halu kasvaa vähitellen aina. 

Ainoat tyypit joihin olen tuntenut jonkinlaista vetovoimaa heti, ovat olleet sellaisia supermaskuliinisia jännämiehiä, joiden kanssa en todellakaan olisi halunnut minkäänlaisiin tekemisiin. Mieluummin rakentelen sitä vetovoimaa ihmiseen rakastumisen kautta jonkun mukavan rauhallisen miehen kanssa.

Minulla osittain sama, ainakin tuon alun kanssa. Eli siis seksuaalinen vetovoima kasvaa enemmän tuntiessani tyypin, mutta kertaakaan ei ole käynyt niin että rumana/epäviehättävänä pitämäni tyyppi muuttuisi seksikkääksi tutustuttuani häneen. Kyllä pitää olla jo alkuun itseäni miellyttävä ulkonäkö.

Mulla ei ole tuotakaan. Aviomieheni kun ensi kertaa tapasin, ajattelin että siinä on kyllä ruma mies. Pieni, kuivikkaan laiha, kalju kalotti päälaella, tumma ja jotenkin "rusinamainen". Ryhtikin semmoinen tietokonenörtin köyry ja vähän aran oloinen. Mutta niin sitä vaan pitkän työkaveruuden myötä ihastuttiin toisiimme, vaikka tuskin kumpikaan tykkäsi toisen ulkonäöstä aluksi. Sitten kun oli jo syvä henkinen sielunkumppanuuden tunne, tuli myös toisen kehon haluaminen. Esim. nykyisin pidän miestäni ulkoisesti söpönä, vaikka tiedän että useimpien mielestä hän on vain ruma hintelä nörtti.

Vierailija kirjoitti:

Epäilemättä näin, koska sinut on kasvatettu länsimaisessa kulttuurissa, jossa tuollainen suhde olisi vastenmieliseen pakkoon alistuminen, ja kapinoisit sellaista vastaan. Lisäksi sinulla olisi suhteelle länsimaisten standardien mukaiset odotukset, että pitää olla tunteita, pitää olla viehätystä, rakkautta.

Noissa maissa yleensä ihmiset lähtee avioliittoon paljon pienemmin odotuksin. Ei kukaan odota, että se suvun valitsema puoliso olisi kaunis tai komea, tai että siihen ihastuisi. Lähinnä toivotaan, ettei se olisi kovin häijy ja vaativainen, niin että sen kanssa pystyisi elämään tavallista rauhallista arkea. Mielenkiintoista on, että vaikka alkuun mennään suhteeseen niin vähin odotuksin, niin 10 vuoden päästä avioliitosta onnellisuus ja rakkaus ja kiintymys puolisoon on tutkimusten mukaan samalla tasolla kuin puolisonsa itse valinneilla länsimaalaisilla. 

Noissa maissa missä naiset on kasvatettu hyviksi vaimoiksi ei voi elää kuin sika pellossa vain olemalla nainen, koska sosiaaliturvaa ei ole samassa mitassa kuin täällä missä valtio tulonsiirroilla aina pelastaa feministin lapsineen kun länsimaisen feministin ja pelimiehen suhde kaatui taas kerran ja laskun siitä maksaa asiaan osallistumattomat syyttömät veronmaksajat usein miehet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ollut ihan toisin. Yleensä en tunne keneenkään seksuaalista vetovoimaa ennen, kuin tunnen hänet ihmisenä ja olen jo luonteeseen ihastunut. Mulla seksuaalinen vetovoiman tunne ja halu kasvaa vähitellen aina. 

Ainoat tyypit joihin olen tuntenut jonkinlaista vetovoimaa heti, ovat olleet sellaisia supermaskuliinisia jännämiehiä, joiden kanssa en todellakaan olisi halunnut minkäänlaisiin tekemisiin. Mieluummin rakentelen sitä vetovoimaa ihmiseen rakastumisen kautta jonkun mukavan rauhallisen miehen kanssa.

Minulla osittain sama, ainakin tuon alun kanssa. Eli siis seksuaalinen vetovoima kasvaa enemmän tuntiessani tyypin, mutta kertaakaan ei ole käynyt niin että rumana/epäviehättävänä pitämäni tyyppi muuttuisi seksikkääksi tutustuttuani häneen. Kyllä pitää olla jo alkuun itseäni miellyttävä ulkonäkö.

Mulla ei ole tuotakaan. Aviomieheni kun ensi kertaa tapasin, ajattelin että siinä on kyllä ruma mies. Pieni, kuivikkaan laiha, kalju kalotti päälaella, tumma ja jotenkin "rusinamainen". Ryhtikin semmoinen tietokonenörtin köyry ja vähän aran oloinen. Mutta niin sitä vaan pitkän työkaveruuden myötä ihastuttiin toisiimme, vaikka tuskin kumpikaan tykkäsi toisen ulkonäöstä aluksi. Sitten kun oli jo syvä henkinen sielunkumppanuuden tunne, tuli myös toisen kehon haluaminen. Esim. nykyisin pidän miestäni ulkoisesti söpönä, vaikka tiedän että useimpien mielestä hän on vain ruma hintelä nörtti.

Hyvä että saitte jutun toimimaan, onnea jatkoon. Itse kun seurustelin miehen kanssa jota en halunnut seksuaalisesti enkä pitänyt kovinkaan viehättävänä (olin nuori ja kokematon, imarreltu miehen huomiosta) niin seurustelun myötä inho toisen ulkomuotoon vain kasvoi, seksi ällötti päivä päivältä enemmän ja kumppanista löytyi koko ajan enemmän "vikoja". Ei hän siis ruma ollut muttei sellainen mistä minä henkilökohtaisesti pitäisin. Periaatteessa tosin kiintymys kasvoi samalla myös, mutta kyllä se tyytymättömyys toiseen höiritsi niin paljon ettei suhteesta tullut mitään. Ikävää miehelle, mutta toivottavasti hän on nyt löytänyt itselleen suhteen missä vetovoima on molemminpuoleista. Olen onneksi itsekin löytänyt miehen joka on omaan makuuni niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

Vetovoima=jännite=jännittävä, pyörryttävä olo on voimakkaimmillaan alussa ja laantuu vähitelleen kun tutustuu. Jos sitä on alussa se on hyvä lähtökohta. Jos ei ole, mistä jännite tulisi yhtäkkiä.

Vaikka seksuaalinen kemia on toiminut kummassakin parisuhteessani heti ensisilmäyksestä lähtien, on se seksin määrä ja laatu romahtanut hyvin äkkiä. Miehiltä loppui mielenkiinto panostaa seksiin heti ensi-ihastuksen jälkeen ja kummaltakin katosi vielä libidokin. 

Mulla on tunne ettei tuon "kemian" olemassaoloa alkumetreillä takaa yhtään mitään. Ihan hyvin se voi tuntemisen syvennyttyä ilmetä, aivan kuin se voi sammuakin.