Missä te olitte sillä hetkellä kun 9/11 tapahtui?
Kommentit (148)
Olin vielä kotona nukkumassa, puoliso suihkussa ja töihin lähdössä. Ystävä soitti, ja sanoi vaan, että avaa televisio. Ensimmäinen vaikutelma oli, että sota on syttynyt ja maahan hyökätty. Nopeasti selvisi, että terroristi-isku. Sitten pilvenpiirtäjät romahtivat. Istuttiin television ääressä, ja tunnelma oli sekoitus surua, pelkoa ja kauhua. Puoliso käväisi iltapäivällä työpaikalla, mutta kenelläkään ei ollut sinä päivänä työhaluja. Seuraavat päivät menivät pitkälti television ääressä, ja oli aavemainen tunnelma, koska lentokoneet eivät lentäneet moneen päivään.
En nyt ole ihan varma mutta muistaakseni olin pesemässä astioita. Katsoin sitten suoraan lähetystä muutaman hetken ja jatkoin tiskaamista.
Lentokoneen ohjaamossa pyyhe päässä
Vierailija kirjoitti:
Tulossa seiskaluokalta kotia ja kotona isä katteli CNN.ää ja meuhkas, että jenkeissä lentänyt lentokone pilvenpiirtäjään ja Suomessa tiedetä asiasta mitään. Siinä kateltiin suorana CNN.ää, kun lenti se toinenkin ja kumma kyllä ei herättänyt mitään tunteita kun näkis sen että siinä kuoli just se pari sataa tyyppiä nyt.
Isäsi oli väärässä, suomessa oli menossa suora lähetys siinä vaiheessa kun toinenkin kone törmäsi eli tiedettiin.
Olin yläasteikäinen ja keittiön pöydän ääressä tekemässä läksyjä, kun taustalla hiljaa soineesta radiosta alkoi kuulua uskomattomia juttuja. Muistan ajatelleeni että nyt kannattaa ehkä mennä laittamaan telkkari päälle.
Lähdin silloin aikaisemmin töistä Myyrmannin kauppakeskukseen ostoksille ja tulin kotiin vasta viiden aikoihin. Mieheni, joka ei yleensä katso telkkarista kuin elokuvia, istui olohuoneessa telkkarin äärellä. Ensimmäisenä kysyin, että mikäs elokuva tuo nyt on. En ollut uskoa kun kuulin että on ihan livekuvaa.
Hakemassa tytärtäni kaverinsa luota leikkimästä. Siellä sitten kauhisteltiin ja katsottiin tv:stä. Ei kyllä unohdu.
Asun Yhdysvalloissa, ja näin uutisen kun aloin aamupalalle.
Alanyassa hotellihuoneessa. TV:stä tuli suorana lähetyksenä ja luulin ensin että kyseessä on joku elokuva.
Kotilennolla lentokentällä kaikki matkalaukut otettiin niistä kärryistä pois lentokoneen viereen ja jokaisen matkustajan piti mennä näyttämään omat matkalaukkunsa ennen kuin ne lastattiin ruumaan.
Itse olin 9. luokalla tuolloin, ja pitkän koulupäivän jälkeen istuin tietokoneella Kiss FM:n chatissa, koska piti heittää aivot narikkaan ennen kuin rupesi tekemään läksyjä. Siellä sitten joku alkoi puhua aiheesta, ja seuraavien noin 10 minuutin aikana koko se chat-huone, jossa silloin olin, ei enää mistään muusta puhunutkaan. Parilla henkilöllä oli jokin hyvä uutislähde, ja laittoivat tietoa sitä mukaa kun lisää saivat. Koska en itse tiennyt, mistä rakennuksista puhuttiin (en osannut yhdistää nimeä kuvaan), kyllästyin pian seuraamaan keskustelua, kirjauduin ulos ja lopulta suljin netin. Ajattelin, että no, tällaisia nyt tapahtuu joka päivä jossakin päin maailmaa, ja että ei tämä nyt kovin iso juttu ole.
Kuinka väärässä olinkaan. Se selvisi sitten hieman myöhemmin alkuillan aikana, kun vihdoin näin uutiskuvaa. Silloin tunnistin rakennukset heti.
Vaikka tapahtuma kyllä tuntui teinimielessäni, oli elämässäni tuolloin meneillään niin paljon kaikkea muuta inhottavaa, että en oikein koskaan käsitellyt tapahtunutta kunnolla. Kunnes sitten vuonna 2011. 10-vuotispäivän vuoksi heräsin ajattelemaan sitä nähtyäni todella hyvän Phone calls from the towers -dokumentin. Sain jotenkin henkilökohtaisemman kosketuksen tapahtuneeseen, ja se pysäytti. Aikuisena oli jo empatiakykykin kehittynyt paljon pidemmälle kuin typerällä teinillä.
Vaikea uskoa, että tapahtuneesta on kohta 15 vuotta.
Olin Joutsenon sellutehtaalla työreissulla. Koko päivänä en kuullut radiota, istuin joko junassa tai ihmettelin tehtaalla tikkuvellin keittoa.
Olin käymässä päiväseltään Tukholmassa työreissulla. Tietoja törmäyksestä tuli jo jossain vaiheessa iltapäivää, mutta vasta Arlandalla se alkoi kirkastua, kun näki, miten Ameriikkan lähtevien lentojen perässä taululla vilkkui punaista (cancelled). Myös alunperin viiveelle merkittyjä lentoja muuttui koko aika enemmän punaiseksi. Jonkinlaista ihmisvirtaa (epäuskoista) oli myös liikkeellä.
Itse olin onneksi lentämässä vain Helsinkiin ja pääsin ihan normaalisti kotiin.
Kun kuulin, että lentokoneet ovat törmänneet torneihin, muistan heti ajatelleeni että Luojan kiitos, lentokerosiini ei voi sulattaa metallipalkkeja. Mietin, että ainakaan tornit eivät tuosta voi romahtaa. Mutta siinä vaiheessa ei vielä tiedetty kyseessä olevan sisäpiirin juttu. Asia ihmetytti itseänikin todella pitkän aikaa. :/
Sanomalehden toimituksessa, työvuoro juuri loppumassa. Eipä sitten loppunutkaan...
Olin töissä (apteekissa). Ihmettelimme, kun ilta oli todella hiljainen, vain muutama asiakas kävi.
Töiden jälkeen menin kotiin ja avasin telkkarin ja tajusin, miksei ihmisiä juuri ollut liikkeellä. Mietin, että siellä me seisoisimme tiskin takana burana-paketteja järjestellen ja mistään mitään autuaan tietämättöminä, vaikka keskustorille laskeutuisi ufo.
Olin melkein kodin vieressä linja-autossa, kun radiosta tuli uutisia. Painelin kotiin ja avasin telkkarin. Näin sitten suorana sen toisen tornin romahduksen. Itsellä oli silloin 2-vuotias poika, ja ajattelin kauhulla kaikkia niitä lapsia, joiden vanhemmat juuri kuolivat.
Äitiyslomalla esikoisen kanssa. Kuuntelin radiota, josta tuli vähän kummastunut uutinen, että "pienkone" on törmännyt World Trade Centeriin New Yorkissa. Avasin telkkarin, YLE näytti eduskunnan täysistuntoa vielä vaikka kuinka pitkään, BBC:lötä näin sen toisen koneen törmäyksen suorana ja molempien tornien romahtamisen. Oli erikoinen päivä, olin varma, että tästä syttyy nyt iso sota.
Mikset käynyt prismassa?