Olen ollut niin kauan vähäisillä sosiaalisilla kontakteilla, että kouluun meno oikeasti pelottaa

Päivä kerrallaan.

Kyllä se siitä ajan mittaan helpottuu. Muista että epäonnistumisetkin on samalla onnistumisia, koska niistä oppii paljon.

Jos sulla on joskus ollut sosiaaliset taidot kunnossa, niin voin vakuuttaa ettei ne ihan heti rapistu. Tuskin edes ruostuvat, vaikkakin voi tietenkin jännittää paljon tilanne jossa ei ole pitkään aikaan ollut. 

Mulla sama. Olen pystynyt jotenkuten olemaan koulussa tähän asti, mutta joskus olen hakenut sairaslomaa tekosyynä flunssa kun ahdistus noussut liikaa pintaan. Ei ole hirveästi helpottunut pidemmän ajankaaan kanssa.

Minä olen ollut samassa tilanteessa. Kerran tosi nuorena jopa jänisten ja jätin aloittamatta opinnot. Onneksi järkiinnyin sen verran että aloitin ne kuitenkin myöhemmin. Ja hyvin kaikki lopulta meni. Niin menee sullakin.

Sama täällä, pian alkaa opinnot, ja odottelen sitä innostuksen ja ahdistuksen sekaisin tuntein. Olen sosiaalisesti jotenkin tosi kömpelö, haluaisin kovasti kavereita, mutta pelottaa, etten ystävysty kenenkään kanssa, kun oon tällainen. Onneksi siellä on paljon sellaista ryhmäytymistoimintaa, niin kai siitä sitten jotain tulee...

Hei

Minulle kävi samoin, kun olin ollut kolme vuotta kotona lastani hoitaen. Ennen yltiösosiaalinen ja pelkäsin kuollakseni ensimmäistä päivää töissä isossa tavaratalossa ja ruostuneella kielitaidolla (kaksikielinen kaupunki)

Kuukausi meni ennenkuin löysin itseni.  Sen jälkeen hain kouluun ja pääsin. Nyt olen lukenut uuden ammatin ja työskentelen vaikuttavana osana  uudella työpaikallani. 

Rohkeus kannattaa vaikka pelottaisi niin, että melkein pyörtyy.