Minkä kokoinen perhe teillä on, joilla riittää vain yksi kaupassakäyntikerta/viikko?
Kuinka monta kassillista ostatte ruokaa kerralla?
Meillä on kolmen hengen perhe ja me ei ainakaan pärjättäis kerran viikossa kaupassa käynnillä. Yleensä viikonloppuisin tehdään isoimmat ostokset seuraavaa viikkoa varten. Kaksi isoa kassia.
Sitten viimeistään puolivälissä viikkoa täytyy käydä täydentämässä kaappeja, yleensä maito ja leipä jms loppuu kesken. Silloin tulee ostettua +- yksi ostoskassi.
Kommentit (37)
2 aikuista ja 2 alle 4veetä. Kerran viikkoon käydään. Ruokia tehdään sillä tavalla että päivällisruokaa syödään lasten kanssa seuraavan päivän lounaalla.
Meillä 7 henkeä,1kerta viikossa,120-170€/kerta.ei juuri osteta eineksiä vaan perus raaka-aineita terveelliseen maistuvaan ruokaan.
Viisihenkinen perhe. Arkisin kaikki syö lounaan muualla. Pe tai la käydään kaupassa, tuoretta kalaa syödään su tai ma, viikolla sitten pakastimesta. Taloudessa täysikokoinen jääkaappi ja kaksi pakastinta.
Kauppalasku vaihtelee 150-250 e/ vko srn mukaan onko ostettu muutakin kuin ruokaa (kempparijuttuja, lasten vaatteita ym.).
Ruokaa on aika lailla se Prisman kärryllinen.
Olemme nelihenkinen perhe. Kerran viikossa käymme ruokaostoksilla ja saadaan just kaksi isoa kassia täyteen. Me ei osteta mitään juomia kaupasta sillä meillä juodaan vain hanasta vettä.
Ruokakassiin viikottain eksyy:
naudanlihaa, kalaa ja kanaa
kananmunia
vihanneksia
hedelmiä
Kerran kuukaudessa:
tattarijauhoja
pähkinöitä
chiansiemeniä
riisiä
kookosmaitoa
oliiviöljyä
mausteita
Sitten kun vielä muistetaan että se aikuisen mahalaukku on suunnilleen puolen litran kokoinen eikä sitä pitäisi turhia venytellä niin ei sitä ruokaa kuulu syödä kerralla kuin sen verran mitä omiin kämmeniin mahtuu kun laittaa kämmenet yhteen. Olen ehkä hieman surullinen aina kun luen että millaisia määriä ihmiset hamstraa ruokaa ja totuttavat lapsetkin syömään kaikenlaista turhaa:( Suomessa lapsillakin on jo paljon juuri ruokavalioon liittyviä ongelmia. Ja tähän ei kannata vedota mitä muissa maissa tapahtuu. Se ainoastaan merkitsee mitä kukin itselleen ja lapsilleen tekee hallaa. Kannattaisi miettiä. Varsinkin jos ruuan kotiinsaaminen on vaivalloista.
Perheen koko ei vaikuta siihen millään tavalla. Sitä paitsi pakkaamme ostokset laatikkoon, emme kassiin jos vaan kaupassa on tarjolla laatikoita.
Täytyy vaan etukäteen miettiä, mitä tarvitaan. Kun lähikauppaan on noin 50, siellä ei todellakaan hypätä yhtenään. Ihan joka viikko ei yhdellä kerralla selviä, mutta on kylille yleensä muutenkin asiaa useamman kerran viikossa,käydään sitten aina samalla kaupassa.
4h, noin 150e menee kauppaan, 4-5 kassia. Viikoksi ostetaan mutta kestää niin 5 päivää, kun jo maidot ainakin loppuu.
Onko jollain " tietty" päivä miloin käy kaupassa? Mä käyn milloin sattuu, monta kertaa viikossa ja tarpeen mukaan.
Kaksi aikuista, toinen vegaani, toinen sekasyöjä. Ei pärjätä yhdellä kauppareissulla viikossa. Sunnuntaisin mennään yhdessä isoon kauppaan, ostetaan noin 3-4 kassia ruokaa, 70-150€,riippuen kuiva-ainevarastoista. Viikolla ke tai to pakko käydä ostamassa uusi satsi lähinnä rehuja ja hedelmiä. Ruokaan menee noin 800€ kuukaudessa. Molemmat urheillaan todella paljon, itse työkseni. Ei riitä todellakaan omien kämmenien verran ruokaa kerralla, olisi vartin päästä jo nälkä. Niin ja molemmat vielä siis naisia. Ruuan kulutus on kyllä hurjaa ja sanottakoon, että ostamme siis suurimmaksi osaksi rehuja ja hedelmiä, perunoita, porkkanoita, puoliso syö hiukan kanaa viikon aikana, sitten leipää, makaronia, kasvimaitoja hiukan, soijajugua, manteleita, kikherneitä, linssejä, pakastekasviksia, eli ei mitään kallista. Noh, itselläni keliakia eli se nostaa viljatuotteiden hintaa, mutta en niitä kyllä usein syökään.
Lapsuudenkodissa oli viisi henkeä, vanhemmat ja kolme lasta 3v ikäeroilla. Aina on käyty kerran viikossa kaupassa, joka oli perjantai. Leipä haetaan leipomonmyymälästä, leikkeleet kans tulee muualta, kala tulee isovanhemmiltani. 100-170e viikko ja 4-5 pussia ihan perus ruokatarvikkeita, ei eineksiä, harvoin mehuja.
Nyt kun asun mieheni ja lapseni kanssa kaupassa pyritään käymään kerran viikkoon kunnolla ja kerran joutuu hakemaan maitoa lisää, koska jääkaappiin ei viikon maidot mahdu. Ja meinaan pyrkiä tähän samaan myös kun odottamani kaksoset syntyy ensi kuussa.
Kyse on siitä, miten suunnittelee ruokalistan ja organisoi. Jos tekee hyvin, niin yksi kerta riittää. Vanhemmat ja 3 teini-poikaa. Meillä kaksi jääkaappia. Ruokaa menee yksi ostoskärryllinen. Olisiko 6-7 kassia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän minä ihmettelen sitä, että syödäänkö näissä perheissä sitten loppuviikosta viikon vanhaa lihaa, kalaa ja leipää. Ainakin minä haluan syödä tuoreempaa ruokaa kuin viikko sitten kaupasta ostettua.
Vastaus: pakastin.
Ja itsetehty leipä.
7 henkeä meillä ja kerta viikkoon käydään kaupassa, 5 kassia ruokaa maksaa n. 150€. Lisäksi joskus joutuu hakemaan maitoa tms. lisää.
3 henkeä, 2 aikuista ja teini. Autolla käydessä saa enemmän kerralla, normaaliostokset 4 muovikassillista ovat n 100 euroa. Kerran viikossa käydään kaupassa.
7 henkeä, kerta viikossa tai puolessatoista riittää. Ostan kerralla 80-120e edestä, siitä tulee 6-8 kassillista eli täysi kärry ja usein lisäksi korillinen tai lasten ostoskärryllinen. Kassalla meillä on aina hauskaa, kun kassahenkilö painelee nappia hädissään kutsuakseen apuvoimia toiselle hihnalle, kun me tukimme toisen. ;) Oikeasti pakkaaminen ei kestä kauaa, kun tavarat laitetaan hihnalle pakkausjärjestyksessä ja kassit nostellaan takaisin kärryyn sitä mukaa kun täyttyvät.
Pidän hyvät kaappivarastot niin kuivatavaraa ei tarvitse ostaa joka kerta. Useimmiten listalla on vain kasviksia, hedelmiä, kasvimaito- ja lehmänmaitotuotteita (lehmänmaitoa emme juo, vaan käytämme muissa muodoissa) ja n. 3 kana-/kalatuotetta (lihaa syödään vain tarpeeseen eikä välttämättä joka päivä, kasvisruoasta saa yhtä lailla ravinteet). Leipää, keksejä, sipsejä, karkkia, yksittäisiä jäätelöitä, leivonnaisia, eineksiä ym emme osta, vaan valmistamme kaiken itse. Juhliin ym erikoistapauksiin tietenkin hankitaan valmiitakin herkkuja. Isossa perheessä riittää innokkaita leipojia ja kauppa-apulaisia.
Meitä on kaksi aikuista, yksi eskarilainen+ kissa ja koira. Käyn kaupassa just sillon kun huvittaa ja/tai tarvitsee. Meillä ei ole autoa, yleensä pakkaan repun täyteen+ ehkä just yks kassillinen. Rahaa menee yleensä 20-30€. Koiranruokasäkin raahaan kerran kuussa olallani.
Ei ole mitään isoja varastoja, leivon paljon, joten pakastimessa on aina jotain, mutta ei meidän kuiva-ainekaapissa ole nytkään kun puurohiutaleita, jauhoja, pari pussia makaronia, soijarouhetta ja kissanruokaa. Mua lähinnä ahdistaa liian täysi jääkaappikin, nyt siellä on eilen tehtyä lihapullakastiketta, perunoita, juustoa, maitoa ja jogurttia. Hedelmiä, tomaattia, sipulia ja leipää on pöydällä. Eli ei mitään tarvetta lähteä kauppaan.
4 henkilöä, joista 2 aikuista ja 2 koululaista. Aikuiset syövät useimmiten lounaankin kotona. Pyrimme käymään kaupassa kerran viikossa, mutta toisinaan tarvitaan jotain ekstraa. Teemme ostoslistaa viikolla ja käytämme isoja kestokasseja, joihin mahtuu ehkä kaupan muovikasseiksi muutettuna 8 kassillista. Iso määrä johtunee maito- ja soijamaitopurkkien määrästä. Meillä on iso jääkaappi, jonka alaosan lämpötila soveltuu lihalle, kalalle, kasviksille ja juureksille. Pakastimessa on marjoja, leipää, lihaa ja kalaa. Kuivatarvikkeita on iso määrä aina. Ostamme paljon tarjoustuotteita. Käymme kahdessa kaupassa samalla kertaa ja kaupat ovat sopivasti vierekkäin, autoa ei tarvitse siirtää. Oleellista on säilytystilojen koko, ei kassien määrä. Samalla kertaa käymme esim. kirjastossa, viemässä lapsia harrastuksiin jne.
Viikon vanhaa lihaa? Se on jo kaupassa vähintään tuon ikäistä.
Ostan lihaa 3 krt/v ja täytän sillä yhden pakastimen. Kalan pyydystän itse ja leivän osaa leipoa kone. Sinun ostamasi kala on uinut pyydykseen mahdollisesti jo elokuun alussa.