Loukkaannutko, jos vieraasi lisää ruokaan suolaa?
Jos olet valmistanut ruoan, loukkaannutko, jos vieraasi lisää siihen (lisää) suolaa?
Kommentit (87)
Ennen keskustelun lukemista olisin pitänyt itsestäänselvyytenä ettei KUKAAN voi moisesta loukkaantua. Ilmeisesti kuitenkin voi.
Vierailija kirjoitti:
Liika suola on epäterveellistä
Moni saa Suomessa aivan liian vähän suolaa, kun tuota jankutetaan jatkuvasti.
En. Käytän ruokaan vähän suolaa ihan tarkoituksellisesti. Suolaa on helppo lisätä, vaikea ottaa pois. Näin saa mieluisen suolaan kaikille helpommin.
Enpä ole tajunnut, että tuollaisestakin asiasta voisi loukkaantua. Eli ei, en todellakaan loukkaannu. Jokaisella on oma makunsa suolan suhteen.
Tästä keskustelusta puuttuu enää argumentti suolan lisäämisen wt-mäisyydestä :D
Ehkä, jos olen tehnyt herkullisen kakun, rahkan tai piirakan jälkiruoaksi voisin loukkaantua, kun joku alkaisi lisäämään suolaa. Luulisin kuitenkin loukkaantuvani vasta, jos hän lisää sitä yhteiseen annokseen.
Varsinkin medium pihviin tai vähemmän paistettuun suola kannattaa lisätä mahdollisimman myöhään. Ei ehdi irrottaa solunestettä ja vasta pintasuolattu pihvi antaa minusta oikein hyvän makutunteen suuhun.
Mulla on elektrolyyttotadot perseellään joten suola auttaa niihin.
AP: valaise vähän: loukkaannutko sinä vai loukkaantuuko joku sinuun tähän aiheeseen liittyen?
Eikö sitä voi olla niin kohtelias että voisi vaan syödä nirsoilematta ilman erilaisia kommervenkkejä ja venkoiluja???
Siis.. joku ihan oikeasti loukkaantuu tuollaisesta? Kyllä suomalaisissa on niin hassuja piirteitä :D
Vierailija kirjoitti:
Eikö sitä voi olla niin kohtelias että voisi vaan syödä nirsoilematta ilman erilaisia kommervenkkejä ja venkoiluja???
Mitä ihmeen venkoilua ja kommervenkkaamista suolan lisäämisessä on?
Katan aina pöytää useampaakin erilaista suolaa (esim. Maldon-, ruusu- tai savusuolaa tms) enkä pidä mitään lukua kuka mitäkin lisäilee vai onko lisäilemättä.
Jos itse olen vieraisilla ja suolaa ei ole pöydässä, pyydän sitä. En ole tullut ajatelleeksi, että se olisi epäkohteliasta enkä aio myöskään muuttaa makutottumuksiani.
Vierailija kirjoitti:
En pidä suolan lisäämistä loukkaavana, mutta joidenkin ihmisten tapa haluta lisätä ketsuppia lähes joka ruokaan maistamatta on mielestäni erittäin loukkaavaa.
Ärsyttävää kun ei tiedä onko tämä sarkasmia vai ei.
En. Itse en lisää suolaa sairauden takia. Ja omathan on munuaisensa.
Vierailija kirjoitti:
En, saa lisätä kaikkea mitä tarjolla on. Saa lisätä ketsuppiakin ruokaan maistamatta, lisään minäkin makaronilaatikkoon.
Juu, niin minäkin nyt makaronilootaan. Ex-mieheni tapa lisätä sitä suurinpiirtein jokaiseen ruokaan oli raivostuttavaa: sitä meni automaattisesti esimerkiksi kanakastikkeen päälle, risottoon, kalaan... Salaatti ja keitto olivat varmaan ainoita joihin ei. Kyllä, oli mielestäni hieman junttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koska teen suolatonta lasten vuoksi. Olen tottunut normaalia vähäsuolaisempaan ruokaan.
Miksi et anna lapsille suolaa?
En ole lainaamasi henkilö, mutta etkö sinä ja kommenttiasi yläpeukuttaneet ole oikeasti tietoisia, kuinka paljon suolaa kaikissa ruokavalmisteissa on ja kuinka paljon vuorokausimäärä on? Lähes kaikki käsitellyt elintarvikkeet sisältävät lisättyä suolaa ja jokainen niitä nauttiva saa joka ikinen päivä liikaa suolaa. Itse en laita omaan ruokaanikaan lainkaan suolaa ja en kärsi sen vähyydestä, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
En. Itse en lisää suolaa sairauden takia. Ja omathan on munuaisensa.
Munuaisensa? Mitä tarkoitat?
En loukkaannu jos joku lisää, sitä varten nimen omaan nostan pöytään suolan ja pippurin että siitä saa makunsa mukaan miksata. Mielestäni se on vieraan huomioimista.
Sen sijaan en ymmärrä sitä että anoppilassa (läheinen suhde, vieraillaan usein) suolaa käytetään rankalla kädellä joka ruokaan ja tietävät ettei meillä käytetä suolaa juurikaan niin sitä ei huomioida. Ei edes niin että lisäisivät lautaselleensa sitten sen mitä haluavat jolloin ruoka olisi ihan ok kaikille. On puhuttu asiasta ja pyydetty mutta ei. On sitten varmaan niin vaikeata. Eli joka vierailulla sormet ja varpaat on turvoksissa, joutuu heräämään yöllä kuselle jne. Todella ärsyttävää.
Liika suola on epäterveellistä