Mies ei hanki toimeentuloa tai hoida vauvaa

Vierailija kirjoitti:

Muutat pois lapsen kanssa ja sanot ettet yksin jaksa kantaa kaikkea vastuuta. Ehkä erossa ollessanne kumpikin huomaa, mitä tulevaisuudeltaan haluaa.

Ai lisää yh-äitejä Suomeen? Kannustat eroon kun vauva on noin pieni? EI, vaan nyt laitatte sen parisuhteen kuntoon. Te olette itse valinneet olla perhe ja nyt olette. Kantakaa aikuisten tavoin vastuunne valinnoistanne. Ero nyt on paskin mahdollisin vaihtoehto lapsenkin kannalta.

Onko miehellä mielenterveysongelmia ja jos on, onko hoidossa? Kuulostaa siltä, että jonkilaisen takarajan tarvitset. Et voi loputtomiin katsoa tuollaista. Tai jos päätät jäädä niin sitten joudut hyväksymään sen, että toista ei voi muuttaa.

Onko sinulla sitten koulutus tai työ johon palata?

Älä ole yhtä tyhmä kuin minä, vaan lähde yhden lapsen kanssa.. Ehdit vielä saada oikean elämänkin ilman loista. 

Meillä erikuviot, mutta lopputulos sama. Kävin töissä ja hoidin exän yrityksen, lapset ja kodin, kunnes tajusin, että pärjään yksinkin. Exä ja yritys jäi..ja minulla on jopa rahaa ja aikaa vain minulle..ihanaa. Suosittelen.

Sä et voi edes tietää sitä, mitä mies puuhaa kaiket päivät, kun sanoo olevansa 'kirjastossa'...

Muuta erilleen vauvan kanssa. Toi on todella huono asetelma. Mies vaikuttaa laiskalta loiselta ja käyttää sinua hyväkseen.

Ymmärrän tosin, että suhteessa toisella voi olla enemmän rahaa ainakin välillä. Oma mieheni on tosi pienituloinen ja maksan välillä asioita hänen puolestaan ja teen enemmän kotitöitä. Mutta hän on huonommin koulutettu ja provisiopohjaisessa työssä, jossa tekee sikana töitä, on tehnyt teinistä alkaen. Aktiivinen asenne ja työmoraali ratkaisee ja ap sun mieheltä ne näyttävät täysin puuttuvan.

Voihan olla, että mies aikuistuu, jos muutatte asumuseroon. Ei ole pakko panna välejä poikki, mutta miehen pitää alkaa elättää itsensä ja kantaa vastuuta arjesta. Nyt teillä on äiti-poika-suhde. Niin kauan kuin toimit hänen 'huoltajanaan', hän ei pääse kasvamaan aikuiseksi, mikä olisi kuitenkin hänen oman etunsakin mukaista. Eli voisitte muuttaa eri asuntoihin, mutta jatkaa suhdetta seurusteluna, jos täydellinen ero tuntuu vaikealta.

Itse tein lapsen miehesi kaltaisen ikuisuusopiskelijan kanssa, tosiaan opintotuet loppuneet ja tulot 0 € (ei edes mitään asumislisiä). Olimme olleet jo lähes kymmenen vuotta yhdessä, kun opintotuet loppuivat ja miehen piti aina valmistua "ihan pian", oikeasti elätin miehen täysin kymmenen vuotta. Läheisten mielestä minun piti tukea miestäni (heillä itsellään ei ollut kokemusta ei-vastavuoroisesta suhteesta, joten varmaan luulivat, että mies kompensoi elatustaan mulle jollain muilla tavoin).

Lapsi oli toivottu, sinä päivänä, kun jäin äitiyslomalle töistä mies lopetti opiskelun kokonaan ja siirtyi pelaamaan päivät tietokoneella. Kotityöt alkoivat unohtua ja lapsen synnyttyä kiinnostus vauvanhoitoon kesti noin viikon. Ero tuli vasta monta vuotta ja monta pettymystä myöhemmin.

Olin tyhmä, kun annoin hyväksikäyttää itseäni ja kuuntelin liikaa läheisteni mielipiteitä (loppuaikoina kyllä jo sitten kehottivat heittämään miehen pihalle, kun mies lopetti hyvän puolison ja isän julkisivun ylläpitämisen esim. yhteisillä mökkireissuilla.

Älä tee samaa virhettä, aikuisen laiskurin elatus sekä palvelijana- ja lastenhoitajana toimiminen katkeroittaa ja tekee elämästä ankeaa. Nykyään mulla on normaali, ihana ja vastuuntuntoinen mies, jonka kanssa mulla yhteiset harrastuksetkin.

Miehelläni ei ole minkäänlaista terveydellistä ongelmaa. On fyysisesti ja psyykkisesti kykenevä täysipainoisesti opiskeluun/työskentelyyn. Kunnianhimoa ja perfektionismia löytyy gradun suhteen, kun pelko epäonnistua on niin suuri, että sitä pitää hioa loputtomiin.

Mieheni ei pettäisi minua ikinä. On hyvin uskollinen.

Itse olen korkeasti koulutettu ja pitkän työhistorian omaava. Tulen varmasti työllistymään tulevaisuudessa.

Tuosta päästyään tajuaa sen energian määrän, mikä on mennyt hyysäämiseen ja henkiseen väsymykseen.

Samassa kohdassa, lapsi n. 3kk, tajusin1. liittoni järjettömyyden, mutta syystä ja toisesta jäin kunnes tilanne kärjistyi.

Älä tuhlaa aikaasi ja odota vieläkin kurjempaa- lapsenkin takia.

Mulla on ehdotus, joka ei ehkä toimi, mutta helpottaa voisi helpottaa vaikean päätöksen tekemistä. Kokeile ensin kiristämistä eli sanele miehelle vaihtoehdot kiertelemättä. Anna miehelle oikeasti vastuuta vauvasta niin, että lähdet itse ulos koko päiväksi, äläkä tyrmää huonoa ruokaa tai siivoustulosta, vaan opasta loukkaamatta ja moneen kertaan kuin lasta. Anna hänen tehdä asiota omalla tavallaan, vaikka laiskasti, kunhan tulevat tehtyä. Ilmoita, että sinä haet äityisloman jälkeen töitä, ja miehen on siihen mennessä osattava huoltaa koti ja lapsi yksin. Anna kiitosta niistä hetkistä, kun sille on aihetta. Arkitoimet lapsen kanssa ja hyötyliikunta auttavat pieneen masennukseen, joten se ei ole syy laiskotella. Jos tämä ei kelpaa eikä mies löydä töitä ja ala elättää perhettä, sitten on aika lähteä. Tee se rakkaudella niin, että annat mahdollisuuden ja otat vastaan kohtuulisesti kiukuttelua, mutta pysy tiukkana. Vuoden päästä on viimeistään syytä erota, jos pysyvää muutosta ei ole tullut.

Sininen kirjoitti:

Miehelläni ei ole minkäänlaista terveydellistä ongelmaa. On fyysisesti ja psyykkisesti kykenevä täysipainoisesti opiskeluun/työskentelyyn. Kunnianhimoa ja perfektionismia löytyy gradun suhteen, kun pelko epäonnistua on niin suuri, että sitä pitää hioa loputtomiin.

Mieheni ei pettäisi minua ikinä. On hyvin uskollinen.

Itse olen korkeasti koulutettu ja pitkän työhistorian omaava. Tulen varmasti työllistymään tulevaisuudessa.

Sulla on siis vihtori- koulutetun naisen saamaton mies.

Tuolla luonteella, mistä kerroit, on vaikeaa olla perheellinen. Etenkin kun olet se vahva ankkuriköysi.

Voisi olla hyvä idea vaikka asua erillään, vaikka suhde jatkuisi.

Sininen kirjoitti:

Miehelläni ei ole minkäänlaista terveydellistä ongelmaa. On fyysisesti ja psyykkisesti kykenevä täysipainoisesti opiskeluun/työskentelyyn. Kunnianhimoa ja perfektionismia löytyy gradun suhteen, kun pelko epäonnistua on niin suuri, että sitä pitää hioa loputtomiin.

Aika valmistumisen jälkeen pelottaa, kun on tottunut loisimaan. Tämä on ensimmäinen asia, joka sinun pitää mieheltä vaatia: gradu valmiiksi kuukaudessa millä arvosanalla tahansa. Minkä tahansa työnantajan kannalta vuosien hionta on suurempi epäonnistuminen kuin alhainen arvosana.

Sininen kirjoitti:

Miehelläni ei ole minkäänlaista terveydellistä ongelmaa. On fyysisesti ja psyykkisesti kykenevä täysipainoisesti opiskeluun/työskentelyyn. Kunnianhimoa ja perfektionismia löytyy gradun suhteen, kun pelko epäonnistua on niin suuri, että sitä pitää hioa loputtomiin.

Jos perfektionismi estää opintojen etenemistä niin se on jo sellainen asia jonka vuoksi voi ja täytyykin hakea apua. Pyydä (edellytä) miestäsi ottamaan yhteyttä yhts:n tai opintopsykologiin. Sano totuus,eli että et jaksa enää.

Pistäkää koirat ainakin pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutat pois lapsen kanssa ja sanot ettet yksin jaksa kantaa kaikkea vastuuta. Ehkä erossa ollessanne kumpikin huomaa, mitä tulevaisuudeltaan haluaa.

Ai lisää yh-äitejä Suomeen? Kannustat eroon kun vauva on noin pieni? EI, vaan nyt laitatte sen parisuhteen kuntoon. Te olette itse valinneet olla perhe ja nyt olette. Kantakaa aikuisten tavoin vastuunne valinnoistanne. Ero nyt on paskin mahdollisin vaihtoehto lapsenkin kannalta.

Juuri näin. Ero ei ratkaise mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutat pois lapsen kanssa ja sanot ettet yksin jaksa kantaa kaikkea vastuuta. Ehkä erossa ollessanne kumpikin huomaa, mitä tulevaisuudeltaan haluaa.

Ai lisää yh-äitejä Suomeen? Kannustat eroon kun vauva on noin pieni? EI, vaan nyt laitatte sen parisuhteen kuntoon. Te olette itse valinneet olla perhe ja nyt olette. Kantakaa aikuisten tavoin vastuunne valinnoistanne. Ero nyt on paskin mahdollisin vaihtoehto lapsenkin kannalta.

Juuri näin. Ero ei ratkaise mitään.

Ap koko ajan kantaa vastuun ratkaisuistaan, puoliso ei. Yksin ei voi laittaa parisuhdetta kuntoon. Rakastan näitä parisuhdemantroja, joissa toistetaan samaa älyttömyyttä, että ihminen olisi vastuussa puolisonsa valinnoista tai, että olemalla ihana kumppani toinen muuttuu sellaiseksi. Kaiken kukkuraksi kannattaa vielä mainita, että kyse on kommunikaatio-ongelmista (vaikka kyse on toisen tahallisesta siipeilystä).

Sininen kirjoitti:

Miehelläni ei ole minkäänlaista terveydellistä ongelmaa. On fyysisesti ja psyykkisesti kykenevä täysipainoisesti opiskeluun/työskentelyyn. Kunnianhimoa ja perfektionismia löytyy gradun suhteen, kun pelko epäonnistua on niin suuri, että sitä pitää hioa loputtomiin.

Mieheni ei pettäisi minua ikinä. On hyvin uskollinen.

Itse olen korkeasti koulutettu ja pitkän työhistorian omaava. Tulen varmasti työllistymään tulevaisuudessa.

Voi hyvänen aika, annat miehelle kaksi kk aikaa saada gradun kasaan ja opinnot pakettiin, pääsee edes kortistoon.

Jos opintoihin on mennyt 10 vuotta ja oman alan työhistoriaa ei ole, toivo työllistymisestä oman alan töihin on olematon! Realismia peliin, gradun arvosanalla ei tässä vaihessa ole mitään väliä. Mies vartijan tms hommiin ja tienaamaan, nyt on pakko aikuistua.

Lopeta miehen lorvailun mahdollistaminen, mitä ihmettä saat tuollaisesta suhteesta?

Tekeekö mies oikeasti opintoja viiden tunnin ajan? Minusta se kuulostaa ihan hyvältä määrältä, jolla opiskelujen pitäisi edetä hyvään tahtiin. Gradun kirjoittaminen on sen verran intensiivistä hommaa, että harva sellaista pystyy tekemään kymmenen tuntia päivässä. (Ja nyt odotamme kommenttia siitä kuinka joku teki 12 tuntia.)

Tällä tarkoitan siis sitä, että minäkin tässä par'aikaa haen töitä. Ainoat lauseet olen tosin kirjoittanut tänne avlle. Jos mies on ollut hyvä opiskelija, voi olla tiukka paikka myöntää edes vaimolle, että homma on mennyt täysin jäihin. Uhkailu tuskin auttaa siinä tilanteessa.

Hankala tilanne, mutta ei minusta syy erota, kun vauva on 3 kk vanha. Keskustelkaa, keskustelkaa ja yritä tosiaan saada miehesi opintopsykologille. Korkeakoulut tarvitsevat valmistuneita, ja tuossa kohdassa halutaan auttaa sen viimeisen esteen yli.

Heh, mä tein oman graduni kolmessa kuukaudessa 8 tunnin työpäivillä :D Oli nimittäin deadline, laskettu aika!

Raaka totuus on että opintoihin ei saa kulumaan viittä vuotta enempää, vaikka osa-aikatöitä tekisikin. Eri asia on tehdä oman alan töitä kokopäiväisesti, siinä tapauksessa työnantajille menee läpi opintojen pitkittyminen.

Kuten täällä onkin jo sanottu, jos opinnot ovat venähtäneet ja tiukkaa työkokemusta oman alan töistä ja hyvää cv:tä ei ole, on työllistyminen oman alan töihin käytännössä mahdotonta. Kuvauksestasi päätellen miehesi ei ole käyttänyt kymmentä vuotta työntekoon, vaan lorvailuun.

Lapsi ei miestä muuta, eikä mikään teidän elämässänne muutu ellet laita kovaa kovaa vasten. Perfektionismin taakse ei voi piiloutua, vastuuntuntoinen aikuinen ihminen olisi ymmärtänyt 9 kk sitten että nyt on puoli vuotta aikaa laittaa opinnot pakettiin, arvosanoista viis.

Haluatko vetää miestäsi perässä loppuelämäsi? Reipasta, oma-aloitteista perheensä parasta ajattelevaa miestä hänestä ei tule, vaikka kuinka kävisitte pariterapiassa tai opintopsykologilla.

On aivan totta, että vaikka hän onkin tehnyt itselleen gradusta väitöskirjamaisen projektin ja on juuri tämän aihealueen johtava asiantuntija Suomessa, ei gradun tai kurssien arvosanoillalla ole merkitystä pitkän opiskeluhistorian vuoksi. Olen yrittänyt saada hänet ymmärtämään, mutta on sitä mieltä että kokee epäonnistuneensa täysin, jos ei saa gradusta hiottua timanttia ja pääse sitä kautta julkaisemaan artikkeleita ulkomaisissa alan lehdissä. Uskoo siis tutkimuksensa merkityksellisyyteen ja toivoo siihen panostaessaan poikivan töitä ulkomailta. Ne työt tulevat olemaan kyllä lohen perkausta Norjassa.

Tämä gradu on jo vienyt meiltä niin paljon, että harmittaa, kun se pilaa vielä vauva-ajan.