Lue keskustelun säännöt.
Kellään muulla paha mieli tällä hetkellä?
19.08.2016 |
Tänne saa purkautua.
Itselläni paha mieli, koska olen toista viikkoa kipeä enkä pääse siksi viikonlopuksi sovittuihin menoihin. Lisäksi avomiehen kanssa kränää.
Kommentit (36)
Mulla on. Mulla on aina. Uskoin nuorena, ettei kukaan mies halua minua. Eikä kukaan josta itse olisin pitänyt halunnutkaan. Sitten eräs mies halusi, ja koska olin ihan varma, etten enää rakastu muutenkaan koskaan menin hänen kanssaan yhteen. Saimme lapsia. Myöhemmin kykeninkin rakastumaan, tosin en taaskaan saanut suhdetta, mutta se avasi silmäni sille, että haluan silti itsekin rakastaa sitä kenen kanssa olen tai olla muuten mieluummin yksin. Mutta se ei ole enää äitinä mahdollista. Lisäksi petyin rajusti kun rakastuin mutta juttu meni mänkään. Masennuin ja menetin elämän tarkoituksen. Aloin tuntea vihaa miestäni ja jopa lpasianikin kohtaan vaikka se tuntui jopa itsestänikin ihan absurdilta eikä oikealta ollenkaan. Mies on hyvä mies ja silti tunnen ja tunsin vihaa häntä kohtaan. Petyin ja olen hyvin onneton. On paha olla. Pieni tällainen vyyhti tässä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on. Mulla on aina. Uskoin nuorena, ettei kukaan mies halua minua. Eikä kukaan josta itse olisin pitänyt halunnutkaan. Sitten eräs mies halusi, ja koska olin ihan varma, etten enää rakastu muutenkaan koskaan menin hänen kanssaan yhteen. Saimme lapsia. Myöhemmin kykeninkin rakastumaan, tosin en taaskaan saanut suhdetta, mutta se avasi silmäni sille, että haluan silti itsekin rakastaa sitä kenen kanssa olen tai olla muuten mieluummin yksin. Mutta se ei ole enää äitinä mahdollista. Lisäksi petyin rajusti kun rakastuin mutta juttu meni mänkään. Masennuin ja menetin elämän tarkoituksen. Aloin tuntea vihaa miestäni ja jopa lpasianikin kohtaan vaikka se tuntui jopa itsestänikin ihan absurdilta eikä oikealta ollenkaan. Mies on hyvä mies ja silti tunnen ja tunsin vihaa häntä kohtaan. Petyin ja olen hyvin onneton. On paha olla. Pieni tällainen vyyhti tässä vaan.
Olet ollut todella epäreilu miestäsi kohtaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on. Mulla on aina. Uskoin nuorena, ettei kukaan mies halua minua. Eikä kukaan josta itse olisin pitänyt halunnutkaan. Sitten eräs mies halusi, ja koska olin ihan varma, etten enää rakastu muutenkaan koskaan menin hänen kanssaan yhteen. Saimme lapsia. Myöhemmin kykeninkin rakastumaan, tosin en taaskaan saanut suhdetta, mutta se avasi silmäni sille, että haluan silti itsekin rakastaa sitä kenen kanssa olen tai olla muuten mieluummin yksin. Mutta se ei ole enää äitinä mahdollista. Lisäksi petyin rajusti kun rakastuin mutta juttu meni mänkään. Masennuin ja menetin elämän tarkoituksen. Aloin tuntea vihaa miestäni ja jopa lpasianikin kohtaan vaikka se tuntui jopa itsestänikin ihan absurdilta eikä oikealta ollenkaan. Mies on hyvä mies ja silti tunnen ja tunsin vihaa häntä kohtaan. Petyin ja olen hyvin onneton. On paha olla. Pieni tällainen vyyhti tässä vaan.
Olet ollut todella epäreilu miestäsi kohtaan!
Vai olenko no itsepä on osansa valinnut ja vielä aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on. Mulla on aina. Uskoin nuorena, ettei kukaan mies halua minua. Eikä kukaan josta itse olisin pitänyt halunnutkaan. Sitten eräs mies halusi, ja koska olin ihan varma, etten enää rakastu muutenkaan koskaan menin hänen kanssaan yhteen. Saimme lapsia. Myöhemmin kykeninkin rakastumaan, tosin en taaskaan saanut suhdetta, mutta se avasi silmäni sille, että haluan silti itsekin rakastaa sitä kenen kanssa olen tai olla muuten mieluummin yksin. Mutta se ei ole enää äitinä mahdollista. Lisäksi petyin rajusti kun rakastuin mutta juttu meni mänkään. Masennuin ja menetin elämän tarkoituksen. Aloin tuntea vihaa miestäni ja jopa lpasianikin kohtaan vaikka se tuntui jopa itsestänikin ihan absurdilta eikä oikealta ollenkaan. Mies on hyvä mies ja silti tunnen ja tunsin vihaa häntä kohtaan. Petyin ja olen hyvin onneton. On paha olla. Pieni tällainen vyyhti tässä vaan.
Tämä on kuin suoraan minun kynästäni.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on. Mulla on aina. Uskoin nuorena, ettei kukaan mies halua minua. Eikä kukaan josta itse olisin pitänyt halunnutkaan. Sitten eräs mies halusi, ja koska olin ihan varma, etten enää rakastu muutenkaan koskaan menin hänen kanssaan yhteen. Saimme lapsia. Myöhemmin kykeninkin rakastumaan, tosin en taaskaan saanut suhdetta, mutta se avasi silmäni sille, että haluan silti itsekin rakastaa sitä kenen kanssa olen tai olla muuten mieluummin yksin. Mutta se ei ole enää äitinä mahdollista. Lisäksi petyin rajusti kun rakastuin mutta juttu meni mänkään. Masennuin ja menetin elämän tarkoituksen. Aloin tuntea vihaa miestäni ja jopa lpasianikin kohtaan vaikka se tuntui jopa itsestänikin ihan absurdilta eikä oikealta ollenkaan. Mies on hyvä mies ja silti tunnen ja tunsin vihaa häntä kohtaan. Petyin ja olen hyvin onneton. On paha olla. Pieni tällainen vyyhti tässä vaan.
Ymmärrän tuskasi. On tärkeää rakastaa ja tuntea itsensä rakastetuksi. Tuollainen perustavanlaatuinen paha olo heijastuu varmasti kaikkeen muuhunkin, vaikka asiat olisivatkin päällepäin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on. Mulla on aina. Uskoin nuorena, ettei kukaan mies halua minua. Eikä kukaan josta itse olisin pitänyt halunnutkaan. Sitten eräs mies halusi, ja koska olin ihan varma, etten enää rakastu muutenkaan koskaan menin hänen kanssaan yhteen. Saimme lapsia. Myöhemmin kykeninkin rakastumaan, tosin en taaskaan saanut suhdetta, mutta se avasi silmäni sille, että haluan silti itsekin rakastaa sitä kenen kanssa olen tai olla muuten mieluummin yksin. Mutta se ei ole enää äitinä mahdollista. Lisäksi petyin rajusti kun rakastuin mutta juttu meni mänkään. Masennuin ja menetin elämän tarkoituksen. Aloin tuntea vihaa miestäni ja jopa lpasianikin kohtaan vaikka se tuntui jopa itsestänikin ihan absurdilta eikä oikealta ollenkaan. Mies on hyvä mies ja silti tunnen ja tunsin vihaa häntä kohtaan. Petyin ja olen hyvin onneton. On paha olla. Pieni tällainen vyyhti tässä vaan.
Olet ollut todella epäreilu miestäsi kohtaan!
Vai olenko no itsepä on osansa valinnut ja vielä aikuisena.
No niinhän sä olet itsekin osasi valinnut. Täällä ruikuttamisen sijaan voit vallan hyvin erota ja lähteä etsimään sitä oikeaa rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on. Mulla on aina. Uskoin nuorena, ettei kukaan mies halua minua. Eikä kukaan josta itse olisin pitänyt halunnutkaan. Sitten eräs mies halusi, ja koska olin ihan varma, etten enää rakastu muutenkaan koskaan menin hänen kanssaan yhteen. Saimme lapsia. Myöhemmin kykeninkin rakastumaan, tosin en taaskaan saanut suhdetta, mutta se avasi silmäni sille, että haluan silti itsekin rakastaa sitä kenen kanssa olen tai olla muuten mieluummin yksin. Mutta se ei ole enää äitinä mahdollista. Lisäksi petyin rajusti kun rakastuin mutta juttu meni mänkään. Masennuin ja menetin elämän tarkoituksen. Aloin tuntea vihaa miestäni ja jopa lpasianikin kohtaan vaikka se tuntui jopa itsestänikin ihan absurdilta eikä oikealta ollenkaan. Mies on hyvä mies ja silti tunnen ja tunsin vihaa häntä kohtaan. Petyin ja olen hyvin onneton. On paha olla. Pieni tällainen vyyhti tässä vaan.
Olet ollut todella epäreilu miestäsi kohtaan!
Vai olenko no itsepä on osansa valinnut ja vielä aikuisena.
No niinhän sä olet itsekin osasi valinnut. Täällä ruikuttamisen sijaan voit vallan hyvin erota ja lähteä etsimään sitä oikeaa rakkautta.
Miten niin olen valinnut? Luuletko sä, että mä valitsin uskoa, ettei kukaan voisi mua rakastaa enkä sitten voinut löytää kumppania?
Toisekseen, mulla on vastuu tekemistäni ratkaisuista paskassakin tilanteessa, miksi mulla ois joku ihmeellinen oikeus hajottaa perhe, koska etsisin (huom. ei mikään tae löytämisestä) jotain rakkautta jostain?
Kolmannekseen en ole varma voinko oikeasti rakastaa muita kuin sitä miestä, johon nyt viimeksi rakastuin. Ainakin huomaan vertaavani häntä kohtaan tuntemiani tunteita kaikkia muita kohtaan mahdollisesti ajateltavissakaan oleviin tunteisiin, eikä kukaan tunnu samalta eikä siis miltään muultakaan kantilta yhtä kiinnnostavalta. En enää etsi "myös lapsille isää", tajuatko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on. Mulla on aina. Uskoin nuorena, ettei kukaan mies halua minua. Eikä kukaan josta itse olisin pitänyt halunnutkaan. Sitten eräs mies halusi, ja koska olin ihan varma, etten enää rakastu muutenkaan koskaan menin hänen kanssaan yhteen. Saimme lapsia. Myöhemmin kykeninkin rakastumaan, tosin en taaskaan saanut suhdetta, mutta se avasi silmäni sille, että haluan silti itsekin rakastaa sitä kenen kanssa olen tai olla muuten mieluummin yksin. Mutta se ei ole enää äitinä mahdollista. Lisäksi petyin rajusti kun rakastuin mutta juttu meni mänkään. Masennuin ja menetin elämän tarkoituksen. Aloin tuntea vihaa miestäni ja jopa lpasianikin kohtaan vaikka se tuntui jopa itsestänikin ihan absurdilta eikä oikealta ollenkaan. Mies on hyvä mies ja silti tunnen ja tunsin vihaa häntä kohtaan. Petyin ja olen hyvin onneton. On paha olla. Pieni tällainen vyyhti tässä vaan.
Ymmärrän tuskasi. On tärkeää rakastaa ja tuntea itsensä rakastetuksi. Tuollainen perustavanlaatuinen paha olo heijastuu varmasti kaikkeen muuhunkin, vaikka asiat olisivatkin päällepäin hyvin.
Kyllä se heijastuu, tämä on ihan kamalaa.
Vihaan tosiaan miestäni, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tosi kiva.
Mulla on aina paha olla. Koko ajan, yöt ja päivät. Olen yksinäinen enkä ole saanut iltatähteä vaikka niin toivon. Itken koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sydänsuruja, joten siitä paha mieli :/
Minua harmittaa huonosti tehty asennus, jonka kukaan muu samassa asunnossa asuja ei myönnä olevan huonompi entiseen verrattuna.
Kyseessä on keittiön eniten käytetty pistorasia, johon laitetaan jokapäivä kahvinkeitin, vedenkeitin, vatkain tai muu päivittäin käytetty sähkölaite.
Entinen pistorasia oli vähän löyhästi kiinni seinässä ja sitä piti käyttää varovaisin ottein ettei se irtoa kokonaan. Uudessa on niin jäykät suojalevyt reijissä, että pistokkeen saaminen paikalleen on erittäin vaikeaa ja se pitää repiä kaksin käsin irti käytön jälkeen.
Muiden mielestä uudessa ei ole mitään vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tajua teitä hysteerikkoja, joiden on revittävä sähkölaitteet irti seinästä päivittäin. Ihan itse olet ongelmasi kehittänyt, sori nyt vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on. Mulla on aina. Uskoin nuorena, ettei kukaan mies halua minua. Eikä kukaan josta itse olisin pitänyt halunnutkaan. Sitten eräs mies halusi, ja koska olin ihan varma, etten enää rakastu muutenkaan koskaan menin hänen kanssaan yhteen. Saimme lapsia. Myöhemmin kykeninkin rakastumaan, tosin en taaskaan saanut suhdetta, mutta se avasi silmäni sille, että haluan silti itsekin rakastaa sitä kenen kanssa olen tai olla muuten mieluummin yksin. Mutta se ei ole enää äitinä mahdollista. Lisäksi petyin rajusti kun rakastuin mutta juttu meni mänkään. Masennuin ja menetin elämän tarkoituksen. Aloin tuntea vihaa miestäni ja jopa lpasianikin kohtaan vaikka se tuntui jopa itsestänikin ihan absurdilta eikä oikealta ollenkaan. Mies on hyvä mies ja silti tunnen ja tunsin vihaa häntä kohtaan. Petyin ja olen hyvin onneton. On paha olla. Pieni tällainen vyyhti tässä vaan.
Olet ollut todella epäreilu miestäsi kohtaan!
Vai olenko no itsepä on osansa valinnut ja vielä aikuisena.
No niinhän sä olet itsekin osasi valinnut. Täällä ruikuttamisen sijaan voit vallan hyvin erota ja lähteä etsimään sitä oikeaa rakkautta.
Miten niin olen valinnut? Luuletko sä, että mä valitsin uskoa, ettei kukaan voisi mua rakastaa enkä sitten voinut löytää kumppania?
Reilumpaa olisi olla yksin, kuin käyttää toista ihmistä omien, itsekkäiden tarpeiden tyydyttämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on. Mulla on aina. Uskoin nuorena, ettei kukaan mies halua minua. Eikä kukaan josta itse olisin pitänyt halunnutkaan. Sitten eräs mies halusi, ja koska olin ihan varma, etten enää rakastu muutenkaan koskaan menin hänen kanssaan yhteen. Saimme lapsia. Myöhemmin kykeninkin rakastumaan, tosin en taaskaan saanut suhdetta, mutta se avasi silmäni sille, että haluan silti itsekin rakastaa sitä kenen kanssa olen tai olla muuten mieluummin yksin. Mutta se ei ole enää äitinä mahdollista. Lisäksi petyin rajusti kun rakastuin mutta juttu meni mänkään. Masennuin ja menetin elämän tarkoituksen. Aloin tuntea vihaa miestäni ja jopa lpasianikin kohtaan vaikka se tuntui jopa itsestänikin ihan absurdilta eikä oikealta ollenkaan. Mies on hyvä mies ja silti tunnen ja tunsin vihaa häntä kohtaan. Petyin ja olen hyvin onneton. On paha olla. Pieni tällainen vyyhti tässä vaan.
Olet ollut todella epäreilu miestäsi kohtaan!
Miten muka? Kuvitteletko kaikkien pariskuntien olevan yhdessä suuresta molemminpuolisesta rakkaudesta :D
Minäkään en kelpaa miehille mutta on niin vaikeaa olla sellaisen kanssa josta en pidä että en päädy tuollaiseen tyytymissuhteeseen, olen mieluummin onneton yksin kuin suhteessa jossa toisen läheisyys kuvottaisi joka kerta.
Vierailija kirjoitti:
En tajua teitä hysteerikkoja, joiden on revittävä sähkölaitteet irti seinästä päivittäin. Ihan itse olet ongelmasi kehittänyt, sori nyt vaan.
Ymmärsin, että keittiössä on vain yksi pistorasia, joten joutuu vuorottelemaan laitteita siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on. Mulla on aina. Uskoin nuorena, ettei kukaan mies halua minua. Eikä kukaan josta itse olisin pitänyt halunnutkaan. Sitten eräs mies halusi, ja koska olin ihan varma, etten enää rakastu muutenkaan koskaan menin hänen kanssaan yhteen. Saimme lapsia. Myöhemmin kykeninkin rakastumaan, tosin en taaskaan saanut suhdetta, mutta se avasi silmäni sille, että haluan silti itsekin rakastaa sitä kenen kanssa olen tai olla muuten mieluummin yksin. Mutta se ei ole enää äitinä mahdollista. Lisäksi petyin rajusti kun rakastuin mutta juttu meni mänkään. Masennuin ja menetin elämän tarkoituksen. Aloin tuntea vihaa miestäni ja jopa lpasianikin kohtaan vaikka se tuntui jopa itsestänikin ihan absurdilta eikä oikealta ollenkaan. Mies on hyvä mies ja silti tunnen ja tunsin vihaa häntä kohtaan. Petyin ja olen hyvin onneton. On paha olla. Pieni tällainen vyyhti tässä vaan.
Olet ollut todella epäreilu miestäsi kohtaan!
Vai olenko no itsepä on osansa valinnut ja vielä aikuisena.
No niinhän sä olet itsekin osasi valinnut. Täällä ruikuttamisen sijaan voit vallan hyvin erota ja lähteä etsimään sitä oikeaa rakkautta.
Miten niin olen valinnut? Luuletko sä, että mä valitsin uskoa, ettei kukaan voisi mua rakastaa enkä sitten voinut löytää kumppania?
Reilumpaa olisi olla yksin, kuin käyttää toista ihmistä omien, itsekkäiden tarpeiden tyydyttämiseen.
Reilumpaa olisi olla yksin, kuule, mies tiesi ihan tasan tarkkaan, etten häntä rakasta. Tiesi myös sen, että uskon, etten rakastu enää koskaan kehenkään. Kolmanneksi kaikissa näissä vaiheissa joissa elämäni ei ole mennyt niin kuin minä olisin halunnut mies on halunnut olla kanssani ja sallinut tunteeni sellaisina kuin ne ovat. Siis tunteeni sitä toista kohtaan mm.
Jos toinen ihminen haluaa kärsiä kanssani ja se auttaa minua niin en ala päättämään hänen puolestaan mitä hän tekee.
Tarkoitan, että myös aiemmin tukahdutin rakastumistani, koska eihän se koskaan johtaisi vastarakkauteen. Miehen tuella en sitten enää halunnut tukahduttaa ja se toisaalta johti tähän katastrofiin. Mutta se auttoi minua kyllä, etten enää tulahduttanut tunteitani, VAIKKA en tosiaan taaskaan saanut vastarakkautta. Mutta nyt uskallan rakastua siitä huolimatta. Jos kohde vain olisi tarpeeksi kiinnostava. Eli ei kukaan vain ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua teitä hysteerikkoja, joiden on revittävä sähkölaitteet irti seinästä päivittäin. Ihan itse olet ongelmasi kehittänyt, sori nyt vaan.
Ymmärsin, että keittiössä on vain yksi pistorasia, joten joutuu vuorottelemaan laitteita siinä.
Jaa no hankkisi sellaisen jakajan.
Elämä on niin vittumaista, ilman miestäni tukahduttaisin edelleen tunteeni, koska minua ei voi rakastaa, nyt kun kykenisin silti jo tuntemaan jotain niin olen varattu ja minulla on velvollisuuksia lapsiani kohtaan. Saatanan saatana.
Ja tunteiden tukahduttaminenhan ei ole oma syyni, joten minä en ala tuntemaan miehen puolesta vastuuta, hän vastaa siitä itse valitseeko olla minun kanssani vai ei. Valitsin väärin mutta en ota siitä vastuuta koska tunteiden tukahduttamisessa olen uhri, en valinnut sitä. Jos löydän rakkauden niin sitten varmaan mua ei pidättele mikään velvollisuus. Jos tämä on paskaa niin voi voi. Tuskin mies ja lapsetkaan minua nyt niin rakastavat ja jos rakastavat niin antavat mun mennä jos olisin onnellisempi niin.
Nostan. Täällä edelleen paskat fiilikset. Kaipaan vertaistukea.