Lue keskustelun säännöt.
Töissä tehdyt virheet, kuka tunnustaa tehneensä?
19.08.2016 |
Onko kuka teistä tehnyt virheitä työssään tai kokenut muuten epäonnistuneensa työtehtävässään?
Itse olen ollut osallisena tapahtumaketjuun, joka on vaikuttanut moniin ihmisiin. Miten voisin unohtaa asian, ei ole ketään keltä asiaa voisi pyytää anteeksi, eikä myöskään syytä pyytää, mutta silti tuntuu, että jotakin olisin voinut tehdä toisin.
Kohtalotovereita?
Kommentit (25)
En muista, koska olisin viimeksi onnistunut. Tavoitteet on asetettu siihen malliin, että vain 100 m olympiakultaan verattava suoritus kelpaa. Sekin tuntuu pahalta, että minulla on vielä työpaikka, kun oikeudenmukaisesti se kuuluisi jollekin muulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anoppini on yhä katkera hoitovirheestä, joka sattui vuosikymmeniä sitten. Anteeksipyyntö olisi silloin auttanut, ei sairaalan tai tk:n omat sisäiset palaverit, joista potilas ei tiedä mitään. Vai onko niin, ettei vahinkoa kärsineellä potilaalla olekaan väliä?
Kaikki vaaratapahtumat, myös potentiaaliset, raportoidaan ja käsitellään siksi, että siinä yhdessä mietitään keinoja joilla jatkossa vastaavaa ei pääse tapahtumaan. Näihin suhtaudutaan hyvin vakavasti siinä mielessä.
Anteeksipyyntö on sitten täysin eri asia, ja tietysti sellainen kuuluu potilaan saada.
t. Toinen hoitaja
Vierailija kirjoitti:
En muista, koska olisin viimeksi onnistunut. Tavoitteet on asetettu siihen malliin, että vain 100 m olympiakultaan verattava suoritus kelpaa. Sekin tuntuu pahalta, että minulla on vielä työpaikka, kun oikeudenmukaisesti se kuuluisi jollekin muulle.
Perfektionismi ei ole tervettä. Varmasti olet onnistunut monella tavalla, kun vähän mietit asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tekee virheitä. Myös minä olen tehnyt virheitä hoitajana työskennellessäni. Kenellekkään virheet eivät onneksi ole tuottaneet terveellistä haittaa tai kipua. Pelkästään mielipahaa, onneksi. Olen huomannut että hoitoalalla työskentelevien on hankala myöntää tehneensä virheitä, vaikka varmasti kaikille jossain kohtaa uraa sattuu jokin juttu. Onneksi meillä on työpaikalla hyvä käsittelytapa virheille, ja kaikki sattuneet tapahtumat tai läheltä piti-tilanteet käsitellään aina palavereissa ketään syyllistämättä.
Läheiseni joutui vakavan hoitovirheen kohteeksi, joka johti työkyvyttömyyteen ja loppuelämän vammautumiseen. Tässä auttoi se, että lääkäri pyysi anteeksi läheiseltäni. Tätä ymmärtääkseni korostetaan terveydenhuollossa ja lääkärinkoulutuksessa nykyään enemmän. Vilpitön anteeksipyyntö tai rehellinen keskustelu ja moni valitus jää tekemättä. Nekin kun on aika turhia eivätkä johda mihinkään.
Jos käsittelette potilaalle aiheutetut mahdolliset traumat ja vahingot siellä omissa sisäisissä palavereissä, niin mitä se auttaa? Se virhe pitäisi tunnustaa sille potilaalle. Tuskin te olette haittaa kollegalle aiheuttaneet?
Anoppini on yhä katkera hoitovirheestä, joka sattui vuosikymmeniä sitten. Anteeksipyyntö olisi silloin auttanut, ei sairaalan tai tk:n omat sisäiset palaverit, joista potilas ei tiedä mitään. Vai onko niin, ettei vahinkoa kärsineellä potilaalla olekaan väliä?
Tietenkin on väliä, tässä viestissäni pureuduin lähinnä virheiden käsittelyyn työyksikön sisällä. Potilaalle olen aina esittänyt anteeksipyyntöni kasvokkain (jos on tulossa käymään hoitopaikassa) tai puhelimitse ja antanut ohjeet kuinka lähestyä esimiestäni tai potilasasiamiestä asian eteenviemiseksi, usein tämä on jo riittänyt. En halunnut luoda käsitystä potilaan vähättelystä, mutta myös työyksikön sisällä asian käsittely on myös tärkeää jotta vastaavat tilanteet osattaisiin välttää.
Lisään vielä, että mielipahaa ei pidä vähätellä, esimerkkinä anoppini, jota ei lääkäriin saa vaikka kuolemaa tekisi.