Mikä elokuva on saanut sinut itkemään?
Ja mikä ko. elokuvassa itketti?
Kommentit (150)
Brokeback Mountain. Traaginen rakkaustarina sai itkemään.
Porasin myös Äideistä Parhain-elokuvan takia useamman tunnin.
Dumbo lentävä norsu. Se, kun ne kaikki muut eläinvauvat nukkuivat äitiensä kanssa ja Dumbon äiti oli yksin kahleissa :-(
Marvinin tyttäret. Kun lopussa toinen tyttäristä leikki peilillä vanhan isänsä kanssa.
Kapteeni Kokku. Surullista, että kaikki lapset kuolleet kun joutuneet Mikä-mikä-maahan, sehän symboloi taivasta.
Ed Wood. Surullinen on kohtaus, jossa Ed katsoo kuvaamaansa viedoleikkelettä tästä vanhuuteen kuolleesta Draculan näyttelijästä.
Sumuisten vuorten gorillat. Ihan hirveää kun Digit tapettiin ja siltä vietiin sen handut.
Holding the Man.
Australialainen tositarina kahdesta pojasta, jotka rakastuivat toisiinsa koulussa ja ympäristön vastustuksesta huolimatta pysyivät yhdessä. Heidän elämäänsä seurataan pitkälle aikuisuuteen traagiseen loppuun asti. Elokuva perustuu toisen pojan (miehen) kirjoittamaan kirjaan.
Suosittelen elokuvaa todella. Löytyy Netflixistä.
Leijona Kuningas. Itkinkin nähdessäni sen ensimmäistä kertaa elokuvateatterissa eka- tai tokaluokkalaisena, kun Mufasa kuoli ja Simba oli surullinen. Katsoimme leijona kuninkaan tyttäreni kanssa viime viikonloppuna ja itkin jälleen kerran.
Moni muukin elokuva on saanut itkemään, mutta tämä ainakin on jäänyt mieleen.
Karhuveljeni Kodassa kohta, jossa Kenai kertoo Kodalle tappaneensa tämän äidin. :(
Vuosaari-elokuvan kohtaus jossa lapsi silitti syöpää sairastavaa äitiään joka oksensi vessassa.Ajattelin että helvetti, jossain on lapsia, joilla ei oo ketään muita kuin äiti ja se äiti on kuolemansairas.
Hachiko! En ole ikinä nähnyt surullisempaa elokuvaa, itkin monta päivää jälkeenpäinkin kun mietin tota leffaa. Ja mies vielä pilkkasi kun itkin :(
Ghostbusters - näkymätön rakkaus.
Ihana surullinen elokuva jossa rakkaus kestää kuoleman rajankin yli.
Kuuluisa dreijjauskohtaus jossa soi maailma kaunein rakkauslaulu "Unchained melody".
Brokeback Mountain, lopussa useamman kerran.
Hachiko, leffan nähneet tuskin tarvitsee selitystä.
Julian silmät -- lopussa kun sokea päähenkilö saa siirteellä näkönsä takaisin, ja tajuaa, että se hänen näkönsä pelastanut siirre tuli hänen aviomieheltään, jonka murhaaja tappoi aiemmin elokuvassa. En edes tiedä miksi itkin niin paljon, mutta jotenkin se kohtauksen surullisuus ja kauneus oli yhteensä liikaa.
- kelee iPadin esisyöttö, piti olla Ghost - näkymätön rakkaus.
*ppppprrrrrkkkkkklllll*
Vierailija kirjoitti:
Vuosaari-elokuvan kohtaus jossa lapsi silitti syöpää sairastavaa äitiään joka oksensi vessassa.Ajattelin että helvetti, jossain on lapsia, joilla ei oo ketään muita kuin äiti ja se äiti on kuolemansairas.
En itkenyt, mutta samassa elokuvassa kosketti syvästi pieni koulukiusattu poika, jonka ainut "ystävä" oli rakas koira. Vietti koiran kanssa aikaa ja leikki sen kanssa. Yh-äiti sitten meni ja päätti lopettaa sen koiran jonkun ulvomisen jne takia. Poika jäi ihan yksin :(( m26
Kulkuri ja joutsen, itkettäjä Masa Niemen itsemurhakohtaus.