Lue keskustelun säännöt.
Velan kanssa meni nyt sukset lopullisesti ristiin
18.08.2016 |
Eikä ole kyse siitä, että kadun salaa valintojani ja katkeruuksissani ja kateuksissani haluan pistää välit poikki, koska en kestä ystäväni huoletonta elämää.
Ei, vaan kyse on siitä, ettei ystävä minusta vihjaile toiselle tämän elämän surkeudesta. Hän vihjailee jatkuvasti, kuinka ei kestäisi lapsiperheen arkea ja nostaa hattua minulle, joka jaksaa moista vuodesta toiseen. Hän painottaa omaa riippumatonta ja vapaata elämäntyyliään. Hän voi suunnitella vaikka työpaikan hakemista toiselta mantereelta, eikä mikään pidättele. Ei tarvitse löytää lapsille sieltä koulua ja miettiä asioita perheellisen näkökulmasta muutenkaan. Hän hehkuttaa omaa riippumattomuuttaan koko ajan ja samalla päivittelee minun sitoutunutta elämääni ja nostaa sitä ainaista hattuaan sille, miten ihmeessä jaksan.
Nyt riitti. En enää tarvitse elämääni ihmistä, joka kohottelee kulmakarvojaan ratkaisuilleni, eikä voi olla hiljaa, vaikka itse onkin valinnut toisin. En ole katkera, vaan loukattu ja surullinen siitä, että joku yrittää nollata elämääni, joka on minulle arvokasta ja rakasta.
Kommentit (54)
Hän ei sano ihaillen niitä "miten voit jaksaa" juttujaan, vaan samalla tavalla jos kertoisin joutuneeni silmittömän väkivallan kohteeksi eli äärettömän pahoillaan, tilannettani pahoitellen ja kauhistellen. Minulla on muitakin lapsettomia ystäviä ja he saattavat sanoa ystävällisesti, että "minusta ei tuohon olisi". Mutta tämä ystävä sanoo jo päättäneenä, että minustakin tämä on kamalaa. Se on tässä se, joka minua loukkaa.
En minäkään sano hänelle niitä typeriä vela-kliseitä yksinäisestä vanhuudesta ja kuinka olen syvän myötätuntoinen siitä, että häntä odottaa aina pimeä, yksinäinen asunto, eikä kukaan odota häntä siellä jne. Ei tulisi mieleenkään alleviivata tuolla tavalla hänen elämänsä olettamiani nurjia puolia. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka se nollaa sinun elämääsi jos ystäväsi kertoo hänen elämänsä suunnitelmista ja ratkaisuista?
Ystävälläsikin on elämä, ja siihen kuuluu nuo haaveet työpaikasta toisella mantereella yms. Se on se elämä jota hän elää. Ei hän elä elämäänsä niin vittuillakseen sinulle, hän elää elämäänsä niin koska se on tapa jolla hän elää elämäänsä.
Toisen ihmisen elämänvalintoja ei tulisi peilata henkilökohtaisesti omaan elämään noin. Jos joku kertoo että hänellä on oranssi pallo ja sinulla on vihreä pallo, ei se tarkoita että tuo ihminen tarkoittaa että sinun vihreä pallosi on huonompi, tai että olet huonompi kun et omista oranssia palloa. Se tarkoittaa vain että teillä on eriväriset pallot!
Kehottaisin ottamaan ihmisen sanat niinä sanoina mitä hän sanoo, ja jos hän nostaa hattua, se on mitä hän haluaa sinun ymmärtävän: hän nostaa hattua sinulle ja arvostaa kuinka paljon jaksat. Itse ainakin uskon että lapsiperhearki vaikuttaa varmasti monen lapsettoman silmään raskaalta, yksin kun voi keskittyä vain itseen.
Kyllä minullekin on moni sanonut: "kuinka jaksat tehdä noin paljon töitä, kuinka jaksat olla noin tuottelias" ja ihmiset usein kommentoivat jos olen saanut taas paljon töitä tehtyä. Moni sanoo "ihana kun ehdit tehdä, itse en ehdi, en jaksa, en pysty jne.." usein ihmiset vertaavat omaa tilannettaan toiseen ihmiseen. En minä kuitenkaan loukkaannu kun joku ihmettelee kuinka jaksan olla niin tuottelias, olen ylpeä työstäni ja iloinen saavutuksistani. Myöskin pidän työstäni niin paljon, ettei se tunnu niin rasittavalta vaikka välillä poikki olisinkin, sillä se antaa minulle niin paljon muuta henkistä sisältöä. Ja ymmärrän sen hyvin, että muut pitävät tilannettani raskaana vaikka ei se minulle sitä ole. Moni ystäväni joka tekee osa-aikatyötä on sanonut, ettei koskaan haluaisi edes täysipäiväistä työtä.. Ja se on heidän valintansa, enkä koe sitä ollenkaan loukkaavana!
Eikö ystävyyteen kuulu se, että saa kertoa omasta onnellisuudestaan ja niistä seikoista, mistä on onnellinen?
Vai onko nyt niin, että minä lapsettomana, en saisi sanoa perheelliselle ystävälle: "olen niin onnellinen nyt, kun asiat tuntuvat asettuvan uomiinsa. olen vuosia etsinyt paikkaani ja löytänyt sen, ihanaa kun uskallan olla vapaa ja tein päätöksen olla hankkimatta perhettä. "
onko totta että todellisen ystävyyden raja menee siinä, että perheelliselle ystävälle ei saa kertoa todellisia tunteitaan? Mikset ap halua kuulla ystäväsi todellisia tunteita? Hän on iloinen ja onnellinen lapsettomuudestaan.. niin kuin sinä olet iloinen ja onnellinen perheestäsi. Hän on onnellinen siitä vapaudesta, mikä hänellä on. Miksei saisi kertoa mistä asioista on onnellinen ja tyytyväinen elämässään? Kerrot varmasti itsekin usein ihmisille, kuinka onnellinen olet perheestäsi ja muista elämänvalinnoistasi.
Ystävälläsi on nyt vain sellainen vaihe elämässä, että hän on onnellinen, ettei ole tehnyt lapsia. Se on se asia, mitä ystävällesi kuuluu nyt. Mikset halua kuulla mitä ystävällesi kuuluu?
Miksi tästä asiasta ei saa kertoa?
Joku kirjoitti tuolla, että ette koskaan ystäviä ollutkaan. Uskon että se on totta. Ystävyyteen yleensä kuuluu, että hyväksytään toisen elämänvalinnat ja usein kuuluu myös se että toisen elämänvalintoja ei kritisoida. Ystäväsi on ollut vain onnellinen omista valinnoistaan. Mikset voi suoda hänelle sitä? Ymmärrätkö ettei hänen onnellisuutensa ole hyökkäys sinua vastaan henkilökohtaisesti?
Hän ei sano hatun nostamista arvostaen, vaan tavalla, joka ei ole arvostava, vaan lähinnä päivittelevän kauhistunut.
Ehkä jotkut täällä ymmärsivät, mitä on kyse.
Ystäväni ei ihaile ja nosta hattua arvostaen, vaan päivitellen ja lytäten. Esim. sitä, miten palkkani menee suureksi osaksi lasteni tarpeisiin, eikä omien unelmieni toteuttamiseen. En kuuna päivänä kehtaisi sanoa kenellekään tuollaisia asioita. ap
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano ihaillen niitä "miten voit jaksaa" juttujaan, vaan samalla tavalla jos kertoisin joutuneeni silmittömän väkivallan kohteeksi eli äärettömän pahoillaan, tilannettani pahoitellen ja kauhistellen. Minulla on muitakin lapsettomia ystäviä ja he saattavat sanoa ystävällisesti, että "minusta ei tuohon olisi". Mutta tämä ystävä sanoo jo päättäneenä, että minustakin tämä on kamalaa. Se on tässä se, joka minua loukkaa.
En minäkään sano hänelle niitä typeriä vela-kliseitä yksinäisestä vanhuudesta ja kuinka olen syvän myötätuntoinen siitä, että häntä odottaa aina pimeä, yksinäinen asunto, eikä kukaan odota häntä siellä jne. Ei tulisi mieleenkään alleviivata tuolla tavalla hänen elämänsä olettamiani nurjia puolia. ap
Ehkä teissä on se ero, että hän todella näkee lapsiperhearjen niin raskaaksi, että hän kokee että on aiheellista kauhistella? ehkä se on niin kovasti asia, mitä hän ei yksinkertaisesti voi itselleen kuvitella. Sinun tulisi hyväksyä, että ystäväsi pitää elämäntyyliäsi todella raskaana. sinä voit niihin vain sanoa, että "ei se minulle niin raskasta ole, tähän on sitouduttu "tms. Kyllä minäkin kauhistelen paljon ryyppääviä ystäviäni. Ihan suoraan kauhistelen, kuinka he voivat ryypätä joka viikonloppu, itse kun en siihen pysty. He vastaavat minulle että heillä on hauskaa. Silti ajattelen, ettei heillä todellisuudessa voi olla hauskaa. He tietävät sen. Näin toimii ihmismieli ja sitä on ystävyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano hatun nostamista arvostaen, vaan tavalla, joka ei ole arvostava, vaan lähinnä päivittelevän kauhistunut.
Ehkä jotkut täällä ymmärsivät, mitä on kyse.
Ystäväni ei ihaile ja nosta hattua arvostaen, vaan päivitellen ja lytäten. Esim. sitä, miten palkkani menee suureksi osaksi lasteni tarpeisiin, eikä omien unelmieni toteuttamiseen. En kuuna päivänä kehtaisi sanoa kenellekään tuollaisia asioita. ap
Tottahan se on! Mikset vastaa että "niin menee, asia ei ole tullut mitenkään yllätyksenä minulle. Siihen sitouduin lapsia hankkiessani. nämä on näitä elämän arvovalintoja" ?? Et voi olettaa että toinen lukee ajatuksesi ja pitää puolesi puolestasi.
"24" kohta paljastaa ap:n hyvin yksinkertaisen ajatusmaailman. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano hatun nostamista arvostaen, vaan tavalla, joka ei ole arvostava, vaan lähinnä päivittelevän kauhistunut.
Ehkä jotkut täällä ymmärsivät, mitä on kyse.
Ystäväni ei ihaile ja nosta hattua arvostaen, vaan päivitellen ja lytäten. Esim. sitä, miten palkkani menee suureksi osaksi lasteni tarpeisiin, eikä omien unelmieni toteuttamiseen. En kuuna päivänä kehtaisi sanoa kenellekään tuollaisia asioita. ap
Tottahan se on! Mikset vastaa että "niin menee, asia ei ole tullut mitenkään yllätyksenä minulle. Siihen sitouduin lapsia hankkiessani. nämä on näitä elämän arvovalintoja" ?? Et voi olettaa että toinen lukee ajatuksesi ja pitää puolesi puolestasi.
En ole ap, mutta en itse ainakaan jaksaisi olla edes tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa, jolle pitäisi koko ajan olla vastaamassa puolustellen omaa elämäntapaa.
Itse olen sen ikäinen, että suurin osa ystävistäni on vielä/pysyvästi lapsettomia, enkä kyllä yhtään katselisi tuollaista kritiikin hieromista naamaan. Ymmärrän täysin, mitä ap tarkoittaa, sehän on sama kuin sanoisin itse näille omille kavereilleni esim. että "olen niin onnellinen, kun olen jo naimisissa ja lapsiluku on täynnä, sinulla se koko rumba on vasta edessä, ei kyllä käy kateeksi".
Mitä ystävien välistä keskustelua sellainen muka olisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano ihaillen niitä "miten voit jaksaa" juttujaan, vaan samalla tavalla jos kertoisin joutuneeni silmittömän väkivallan kohteeksi eli äärettömän pahoillaan, tilannettani pahoitellen ja kauhistellen. Minulla on muitakin lapsettomia ystäviä ja he saattavat sanoa ystävällisesti, että "minusta ei tuohon olisi". Mutta tämä ystävä sanoo jo päättäneenä, että minustakin tämä on kamalaa. Se on tässä se, joka minua loukkaa.
En minäkään sano hänelle niitä typeriä vela-kliseitä yksinäisestä vanhuudesta ja kuinka olen syvän myötätuntoinen siitä, että häntä odottaa aina pimeä, yksinäinen asunto, eikä kukaan odota häntä siellä jne. Ei tulisi mieleenkään alleviivata tuolla tavalla hänen elämänsä olettamiani nurjia puolia. ap
Ehkä teissä on se ero, että hän todella näkee lapsiperhearjen niin raskaaksi, että hän kokee että on aiheellista kauhistella? ehkä se on niin kovasti asia, mitä hän ei yksinkertaisesti voi itselleen kuvitella.
Pitääkin jatkossa muistaa, että joka kerta, kun tapaan lemmikin omistavia ystäviäni, kauhistelen heidän elämäänsä; en ymmärrä, miten jaksat niitä karvoja kaikkialla; nostan kyllä hattua, minä en kyllä jaksaisi nousta aamulla aikaisin ruokkimaan eläimiä, minä tykkään nukkua pitkään; huhhuh, minusta ei olisi siivoamaan koiran ripulia keskellä yötä, onneksi ei tarvitsekaan.
Katsotaan, kuinka pitkään he olisivat sitten ystäviäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano ihaillen niitä "miten voit jaksaa" juttujaan, vaan samalla tavalla jos kertoisin joutuneeni silmittömän väkivallan kohteeksi eli äärettömän pahoillaan, tilannettani pahoitellen ja kauhistellen. Minulla on muitakin lapsettomia ystäviä ja he saattavat sanoa ystävällisesti, että "minusta ei tuohon olisi". Mutta tämä ystävä sanoo jo päättäneenä, että minustakin tämä on kamalaa. Se on tässä se, joka minua loukkaa.
En minäkään sano hänelle niitä typeriä vela-kliseitä yksinäisestä vanhuudesta ja kuinka olen syvän myötätuntoinen siitä, että häntä odottaa aina pimeä, yksinäinen asunto, eikä kukaan odota häntä siellä jne. Ei tulisi mieleenkään alleviivata tuolla tavalla hänen elämänsä olettamiani nurjia puolia. ap
Ehkä teissä on se ero, että hän todella näkee lapsiperhearjen niin raskaaksi, että hän kokee että on aiheellista kauhistella? ehkä se on niin kovasti asia, mitä hän ei yksinkertaisesti voi itselleen kuvitella.
Pitääkin jatkossa muistaa, että joka kerta, kun tapaan lemmikin omistavia ystäviäni, kauhistelen heidän elämäänsä; en ymmärrä, miten jaksat niitä karvoja kaikkialla; nostan kyllä hattua, minä en kyllä jaksaisi nousta aamulla aikaisin ruokkimaan eläimiä, minä tykkään nukkua pitkään; huhhuh, minusta ei olisi siivoamaan koiran ripulia keskellä yötä, onneksi ei tarvitsekaan.
Katsotaan, kuinka pitkään he olisivat sitten ystäviäni.
Mitä ihmettä taas? Totuushan se on, miksi lemmikin omistaja siitä loukkaantuisi?
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos ystäväsi hehekuttaa, että voisi, kysy mikset sitten lähde. Roikkuu kotinurkissa ja hehkuttaa kuinka kaikki on mahdollista. Ihan kuin palstan velat - voin tehdä mitä vaan, siispä päätän istua kotona juomassa siideriä ja palstailemassa. HIenoa!
Niinhän se onkin hienoa, että on mahdollisuus valita. Kaikilla ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano hatun nostamista arvostaen, vaan tavalla, joka ei ole arvostava, vaan lähinnä päivittelevän kauhistunut.
Ehkä jotkut täällä ymmärsivät, mitä on kyse.
Ystäväni ei ihaile ja nosta hattua arvostaen, vaan päivitellen ja lytäten. Esim. sitä, miten palkkani menee suureksi osaksi lasteni tarpeisiin, eikä omien unelmieni toteuttamiseen. En kuuna päivänä kehtaisi sanoa kenellekään tuollaisia asioita. ap
Tottahan se on! Mikset vastaa että "niin menee, asia ei ole tullut mitenkään yllätyksenä minulle. Siihen sitouduin lapsia hankkiessani. nämä on näitä elämän arvovalintoja" ?? Et voi olettaa että toinen lukee ajatuksesi ja pitää puolesi puolestasi.
En ole ap, mutta en itse ainakaan jaksaisi olla edes tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa, jolle pitäisi koko ajan olla vastaamassa puolustellen omaa elämäntapaa.
Itse olen sen ikäinen, että suurin osa ystävistäni on vielä/pysyvästi lapsettomia, enkä kyllä yhtään katselisi tuollaista kritiikin hieromista naamaan. Ymmärrän täysin, mitä ap tarkoittaa, sehän on sama kuin sanoisin itse näille omille kavereilleni esim. että "olen niin onnellinen, kun olen jo naimisissa ja lapsiluku on täynnä, sinulla se koko rumba on vasta edessä, ei kyllä käy kateeksi".
Mitä ystävien välistä keskustelua sellainen muka olisi?
No, mun ystävät on tainneet noin sanoakin. Ajattelen vain että sanovat mitä sanovat, minä elän oman elämäni. Ja siinä vaiheessa kun haluan perheen, en tietenkään ajattele että se on mikään raskas rumba. Jos heidän perhe-elämänsä on ollut sellaista, ei se tarkoita että minun tarvitsee omaani niin asennoitua. Mutta ymmärrän kyllä ettei kaikki jaksa tuontyyppisiä keskusteluja.
Ihan hyvä, että palstavelalla ei lapsia olekaan, kun tunneäly ja tilannetaju tuntuu puuttuvan täysin.
Ilmeisesti on ihan ok kehua vaikka New Yorkin -matkaansa puolison kanssa (ja toki myös vapautta tehdä mitä huvittaa milloin vain) vaikka ystävälle, joka on juuri saanut esikoisensa ja kulkee renkaat silmien ympärillä puklurätti olkapäällä. Kas, kun eihän se oma onni ole toiselta pois. Käytöstavat, toisten huomioiminen ja heidän kunnioittamisensa on tietenkin ihan toissijaista velan onnellisuuden rinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt riitti. En enää tarvitse elämääni ihmistä, joka kohottelee kulmakarvojaan ratkaisuilleni, eikä voi olla hiljaa, vaikka itse onkin valinnut toisin. En ole katkera, vaan loukattu ja surullinen siitä, että joku yrittää nollata elämääni, joka on minulle arvokasta ja rakasta.
Oletko tullut ajatelleeksi, että se vela-ystäväsi saattaa ihan aidosti arvostaa ratkaisujasi, ja siksi sanoa noin? Kyseessä saattaa olla myös se, että hän ehkä kuvittelee että sinä ajattelet, että hän ei arvosta sinua, ja siksi hän haluaa varmistella, ettet varmasti ajattele niin.
Mutta näköjään lopputulos on päinvastainen, eli oli niin tai näin, sinä luulet, että muut eivät arvosta sinua. Tuntuuko sinusta useinkin ihmisten kanssa tältä ja oletko pohtinut mistä se voisi johtua?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano ihaillen niitä "miten voit jaksaa" juttujaan, vaan samalla tavalla jos kertoisin joutuneeni silmittömän väkivallan kohteeksi eli äärettömän pahoillaan, tilannettani pahoitellen ja kauhistellen. Minulla on muitakin lapsettomia ystäviä ja he saattavat sanoa ystävällisesti, että "minusta ei tuohon olisi". Mutta tämä ystävä sanoo jo päättäneenä, että minustakin tämä on kamalaa. Se on tässä se, joka minua loukkaa.
En minäkään sano hänelle niitä typeriä vela-kliseitä yksinäisestä vanhuudesta ja kuinka olen syvän myötätuntoinen siitä, että häntä odottaa aina pimeä, yksinäinen asunto, eikä kukaan odota häntä siellä jne. Ei tulisi mieleenkään alleviivata tuolla tavalla hänen elämänsä olettamiani nurjia puolia. ap
Ehkä teissä on se ero, että hän todella näkee lapsiperhearjen niin raskaaksi, että hän kokee että on aiheellista kauhistella? ehkä se on niin kovasti asia, mitä hän ei yksinkertaisesti voi itselleen kuvitella.
Pitääkin jatkossa muistaa, että joka kerta, kun tapaan lemmikin omistavia ystäviäni, kauhistelen heidän elämäänsä; en ymmärrä, miten jaksat niitä karvoja kaikkialla; nostan kyllä hattua, minä en kyllä jaksaisi nousta aamulla aikaisin ruokkimaan eläimiä, minä tykkään nukkua pitkään; huhhuh, minusta ei olisi siivoamaan koiran ripulia keskellä yötä, onneksi ei tarvitsekaan.
Katsotaan, kuinka pitkään he olisivat sitten ystäviäni.
Mitä ihmettä taas? Totuushan se on, miksi lemmikin omistaja siitä loukkaantuisi?
Totuus tai ei, minä ainakin ystävänä pyrin tukemaan ystäviäni valinnoissaan ja elämäntilanteissaan, vaikka ne omistani poikkeavat. Kunnioitus näkyy myös siinä, etten niitä arvostele - suoraan tai epäsuorasti. Oli sitten kyse koiran ripulista, kakkavaipparumbasta tai sinkkuelämästä.
Eikö tosiystävä ole sellainen, jonka olkapäätä vasten voi itkeä mistä tahansa asiasta? Vaikea kuvitella, että tällaiselle "totuuksia" laukovalle kaverille voisi avautua mistään, kun vastaus olisi jotain "kikkelis kokkelis mitäs läksit"-luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä, että palstavelalla ei lapsia olekaan, kun tunneäly ja tilannetaju tuntuu puuttuvan täysin.
Ilmeisesti on ihan ok kehua vaikka New Yorkin -matkaansa puolison kanssa (ja toki myös vapautta tehdä mitä huvittaa milloin vain) vaikka ystävälle, joka on juuri saanut esikoisensa ja kulkee renkaat silmien ympärillä puklurätti olkapäällä. Kas, kun eihän se oma onni ole toiselta pois. Käytöstavat, toisten huomioiminen ja heidän kunnioittamisensa on tietenkin ihan toissijaista velan onnellisuuden rinnalla.
...eli sinun lapsettomilla ystävilläsi ei ole siis oikeutta kertoa mitä heille kuuluu? Vain sinulla on oikeus kertoa mitä sinulle kuuluu? En muutenkaan ymmärrä sitä, ettei voida olla iloisia toisen puolesta. Jos en saa kertoa perheelliselle ystävälleni matkustelustani, jotta olisin hienotunteinen hänen elämänsä rankkuutta kohtaan, niin eikö se ole juuri se ongelma mitä ap kuvaili? Ap ei halunnut että hänen elämäänsä pidetään raskaana. Jos minä en saa kertoa vauvan kanssa valvoneelle hyviä uutisiani, sehän on säälimistä. Kuka ihminen haluaa että häntä säälitään? Lisäksi, omien valintojen takana kannattaa seista ja tuntea vastuu. Silloin on onnellinen väsyneenäkin, kun tietää tehneensä oikeat valinnat itse. Silloin voi olla onnellinen toisen puolesta myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano hatun nostamista arvostaen, vaan tavalla, joka ei ole arvostava, vaan lähinnä päivittelevän kauhistunut.
Ehkä jotkut täällä ymmärsivät, mitä on kyse.
Ystäväni ei ihaile ja nosta hattua arvostaen, vaan päivitellen ja lytäten. Esim. sitä, miten palkkani menee suureksi osaksi lasteni tarpeisiin, eikä omien unelmieni toteuttamiseen. En kuuna päivänä kehtaisi sanoa kenellekään tuollaisia asioita. ap
Tottahan se on! Mikset vastaa että "niin menee, asia ei ole tullut mitenkään yllätyksenä minulle. Siihen sitouduin lapsia hankkiessani. nämä on näitä elämän arvovalintoja" ?? Et voi olettaa että toinen lukee ajatuksesi ja pitää puolesi puolestasi.
Ymmärrän täysin, mitä ap tarkoittaa, sehän on sama kuin sanoisin itse näille omille kavereilleni esim. että "olen niin onnellinen, kun olen jo naimisissa ja lapsiluku on täynnä, sinulla se koko rumba on vasta edessä, ei kyllä käy kateeksi".
Mitä ystävien välistä keskustelua sellainen muka olisi?
Oikeasti, sun mielestäkö ei voi ystävälle noin sanoa? Miksi ihmeessä ei? En minä ainakaan siitä loukkaantuisi. Tottahan se on.
Vierailija kirjoitti:
Hän ihailee sun jaksamista, ja sä suutut?
Tätä minäkin jäin ihmettelemään, jos tämä tarina nyt edes on totta. Itse olen vela, mutta minulla on paljon perheellisiä ystäviä ja olen monta kertaa sanonut, että arvostan heidän puurtamistaan todella paljon. Kummilapsiakin löytyy, joten ainakin joku on arvostanut sitä, että minä arvostan heidän perhettään ja sitä jaksamista, mitä se päivästä toiseen vaatii. Ei ole tullut mieleenkään, että joku pitäisi arvostamistani vittuiluna.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä, että palstavelalla ei lapsia olekaan, kun tunneäly ja tilannetaju tuntuu puuttuvan täysin.
Ilmeisesti on ihan ok kehua vaikka New Yorkin -matkaansa puolison kanssa (ja toki myös vapautta tehdä mitä huvittaa milloin vain) vaikka ystävälle, joka on juuri saanut esikoisensa ja kulkee renkaat silmien ympärillä puklurätti olkapäällä. Kas, kun eihän se oma onni ole toiselta pois. Käytöstavat, toisten huomioiminen ja heidän kunnioittamisensa on tietenkin ihan toissijaista velan onnellisuuden rinnalla.
Missä täällä sellaista on puhuttu? Ap:n ystävä kertoo, että ei jaksaisi lapsiperhearkea ja ap suuttuu. Mielestäni aika herkkähipiäistä.
Nooo... ehkä voit ensi kerralla käydä ihan rauhallisesti lausumaan:
"Mä jäin taas viime kerran jälkeen oikein miettimään, että miksi sä otat nämä asiat jatkuvasti puheeksi... jotenkin kuulostaa jopa siltä, että sä yrität vakuutella jotain. Oon kyllä ymmärtänyt jo ajat sitten, että olet tuota mieltä, joten ei sun mua tarvi vakuuttaa... mutta aina vain uudelleen juttelet näitä samoja asioita... Ootko sä muuten hakenut niitä toisen mantereen työpaikkoja? Mä ainakin kannustan sua oikeasti tavoittelemaan unelmiasi eikä vain puhumaan niistä... sehän on hienointa elämässä, että saa sen mistä on haaveillut – niin kuin minä olen saanut tämän perheeni."
Ja sanailet silleen lempeästi tuumaillen, ei haastavasti ollenkaan. :)