Lue keskustelun säännöt.
Velan kanssa meni nyt sukset lopullisesti ristiin
18.08.2016 |
Eikä ole kyse siitä, että kadun salaa valintojani ja katkeruuksissani ja kateuksissani haluan pistää välit poikki, koska en kestä ystäväni huoletonta elämää.
Ei, vaan kyse on siitä, ettei ystävä minusta vihjaile toiselle tämän elämän surkeudesta. Hän vihjailee jatkuvasti, kuinka ei kestäisi lapsiperheen arkea ja nostaa hattua minulle, joka jaksaa moista vuodesta toiseen. Hän painottaa omaa riippumatonta ja vapaata elämäntyyliään. Hän voi suunnitella vaikka työpaikan hakemista toiselta mantereelta, eikä mikään pidättele. Ei tarvitse löytää lapsille sieltä koulua ja miettiä asioita perheellisen näkökulmasta muutenkaan. Hän hehkuttaa omaa riippumattomuuttaan koko ajan ja samalla päivittelee minun sitoutunutta elämääni ja nostaa sitä ainaista hattuaan sille, miten ihmeessä jaksan.
Nyt riitti. En enää tarvitse elämääni ihmistä, joka kohottelee kulmakarvojaan ratkaisuilleni, eikä voi olla hiljaa, vaikka itse onkin valinnut toisin. En ole katkera, vaan loukattu ja surullinen siitä, että joku yrittää nollata elämääni, joka on minulle arvokasta ja rakasta.
Kommentit (54)
Nyt taisin keksiä syyn loukkaantumiselleni.
Olen itse tosi tahdikas ihminen ja varon loukkaamasta tai sanomasta mitään, joka saattaisi kuulostaa ylimieliseltä tai toisen elämää ja ratkaisuja dissaavalta.
Kun tämä ystäväni ei noudata näitä omia sääntöjäni, miten ystävien kanssa toimitaan, se on ollut minusta loukkaavaa.
En ole koskaan hehkuttanut esim. parisuhde-elämääni hänelle, ettei hän sinkkuna kokisi jäävänsä jostain paitsi. En ole koskaan hekuttanut äitiyttäni, ettei hänelle tulisi paha mieli siitä, ettei äitiys ole hänelle mahdollinen (hän on siis vela mutta olisi muutenkin lapseton terveydellisistä syistä).
Teenkin nyt niin, etten koko ajan mieti, miten olla hienotunteinen, vaan kerron myös itse oman elämäni ihanista asioista miettimättä, tuleeko hänelle siitä paha mieli ja miten nyt kaikin keinoin olisin tahdikas ja hienotunteinen.
Kiitos kovasti tästä keskustelusta. Se taisi avata tai ainakin raottaa silmiäni hiukkasen :) ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano ihaillen niitä "miten voit jaksaa" juttujaan, vaan samalla tavalla jos kertoisin joutuneeni silmittömän väkivallan kohteeksi eli äärettömän pahoillaan, tilannettani pahoitellen ja kauhistellen. Minulla on muitakin lapsettomia ystäviä ja he saattavat sanoa ystävällisesti, että "minusta ei tuohon olisi". Mutta tämä ystävä sanoo jo päättäneenä, että minustakin tämä on kamalaa. Se on tässä se, joka minua loukkaa.
En minäkään sano hänelle niitä typeriä vela-kliseitä yksinäisestä vanhuudesta ja kuinka olen syvän myötätuntoinen siitä, että häntä odottaa aina pimeä, yksinäinen asunto, eikä kukaan odota häntä siellä jne. Ei tulisi mieleenkään alleviivata tuolla tavalla hänen elämänsä olettamiani nurjia puolia. ap
Ehkä teissä on se ero, että hän todella näkee lapsiperhearjen niin raskaaksi, että hän kokee että on aiheellista kauhistella? ehkä se on niin kovasti asia, mitä hän ei yksinkertaisesti voi itselleen kuvitella.
Pitääkin jatkossa muistaa, että joka kerta, kun tapaan lemmikin omistavia ystäviäni, kauhistelen heidän elämäänsä; en ymmärrä, miten jaksat niitä karvoja kaikkialla; nostan kyllä hattua, minä en kyllä jaksaisi nousta aamulla aikaisin ruokkimaan eläimiä, minä tykkään nukkua pitkään; huhhuh, minusta ei olisi siivoamaan koiran ripulia keskellä yötä, onneksi ei tarvitsekaan.
Katsotaan, kuinka pitkään he olisivat sitten ystäviäni.
Mitä ihmettä taas? Totuushan se on, miksi lemmikin omistaja siitä loukkaantuisi?
Totuus tai ei, minä ainakin ystävänä pyrin tukemaan ystäviäni valinnoissaan ja elämäntilanteissaan, vaikka ne omistani poikkeavat. Kunnioitus näkyy myös siinä, etten niitä arvostele - suoraan tai epäsuorasti. Oli sitten kyse koiran ripulista, kakkavaipparumbasta tai sinkkuelämästä.
Eikö tosiystävä ole sellainen, jonka olkapäätä vasten voi itkeä mistä tahansa asiasta? Vaikea kuvitella, että tällaiselle "totuuksia" laukovalle kaverille voisi avautua mistään, kun vastaus olisi jotain "kikkelis kokkelis mitäs läksit"-luokkaa.
Tulkitset sanomisten arvosteluksi. EI kannata työntää rivien väliin asioita, joita siellä ei ole, muuten saa olla ikuisesti mielensäpahoittaja ja elämästä tulee voi kovin niin raskasta.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ihailee sun jaksamista, ja sä suutut?
Tätä minäkin jäin ihmettelemään, jos tämä tarina nyt edes on totta. Itse olen vela, mutta minulla on paljon perheellisiä ystäviä ja olen monta kertaa sanonut, että arvostan heidän puurtamistaan todella paljon. Kummilapsiakin löytyy, joten ainakin joku on arvostanut sitä, että minä arvostan heidän perhettään ja sitä jaksamista, mitä se päivästä toiseen vaatii. Ei ole tullut mieleenkään, että joku pitäisi arvostamistani vittuiluna.
Eihän se olekaan, ellei kommenttisi tosiaan ole luokkaa "arvostan ja nostan hattua, itse en samaan pystyisi vaan lähden tästä heti lämpimään vaahtokylpyyn kuohuviinilasin kanssa koska voin ja sinä et". Vivahde-ero.
Vierailija kirjoitti:
Nyt taisin keksiä syyn loukkaantumiselleni.
Olen itse tosi tahdikas ihminen ja varon loukkaamasta tai sanomasta mitään, joka saattaisi kuulostaa ylimieliseltä tai toisen elämää ja ratkaisuja dissaavalta.
Kun tämä ystäväni ei noudata näitä omia sääntöjäni, miten ystävien kanssa toimitaan, se on ollut minusta loukkaavaa.En ole koskaan hehkuttanut esim. parisuhde-elämääni hänelle, ettei hän sinkkuna kokisi jäävänsä jostain paitsi. En ole koskaan hekuttanut äitiyttäni, ettei hänelle tulisi paha mieli siitä, ettei äitiys ole hänelle mahdollinen (hän on siis vela mutta olisi muutenkin lapseton terveydellisistä syistä).
Teenkin nyt niin, etten koko ajan mieti, miten olla hienotunteinen, vaan kerron myös itse oman elämäni ihanista asioista miettimättä, tuleeko hänelle siitä paha mieli ja miten nyt kaikin keinoin olisin tahdikas ja hienotunteinen.
Kiitos kovasti tästä keskustelusta. Se taisi avata tai ainakin raottaa silmiäni hiukkasen :) ap
Kieltämättä outo ystävyyssuhde, jos ajattelit oman onnesi loukkaavan ystävääsi. Mukavaa, jos tämä avasi silmäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano ihaillen niitä "miten voit jaksaa" juttujaan, vaan samalla tavalla jos kertoisin joutuneeni silmittömän väkivallan kohteeksi eli äärettömän pahoillaan, tilannettani pahoitellen ja kauhistellen. Minulla on muitakin lapsettomia ystäviä ja he saattavat sanoa ystävällisesti, että "minusta ei tuohon olisi". Mutta tämä ystävä sanoo jo päättäneenä, että minustakin tämä on kamalaa. Se on tässä se, joka minua loukkaa.
En minäkään sano hänelle niitä typeriä vela-kliseitä yksinäisestä vanhuudesta ja kuinka olen syvän myötätuntoinen siitä, että häntä odottaa aina pimeä, yksinäinen asunto, eikä kukaan odota häntä siellä jne. Ei tulisi mieleenkään alleviivata tuolla tavalla hänen elämänsä olettamiani nurjia puolia. ap
Ehkä teissä on se ero, että hän todella näkee lapsiperhearjen niin raskaaksi, että hän kokee että on aiheellista kauhistella? ehkä se on niin kovasti asia, mitä hän ei yksinkertaisesti voi itselleen kuvitella.
Pitääkin jatkossa muistaa, että joka kerta, kun tapaan lemmikin omistavia ystäviäni, kauhistelen heidän elämäänsä; en ymmärrä, miten jaksat niitä karvoja kaikkialla; nostan kyllä hattua, minä en kyllä jaksaisi nousta aamulla aikaisin ruokkimaan eläimiä, minä tykkään nukkua pitkään; huhhuh, minusta ei olisi siivoamaan koiran ripulia keskellä yötä, onneksi ei tarvitsekaan.
Katsotaan, kuinka pitkään he olisivat sitten ystäviäni.
Mitä ihmettä taas? Totuushan se on, miksi lemmikin omistaja siitä loukkaantuisi?
Totuus tai ei, minä ainakin ystävänä pyrin tukemaan ystäviäni valinnoissaan ja elämäntilanteissaan, vaikka ne omistani poikkeavat. Kunnioitus näkyy myös siinä, etten niitä arvostele - suoraan tai epäsuorasti. Oli sitten kyse koiran ripulista, kakkavaipparumbasta tai sinkkuelämästä.
Eikö tosiystävä ole sellainen, jonka olkapäätä vasten voi itkeä mistä tahansa asiasta? Vaikea kuvitella, että tällaiselle "totuuksia" laukovalle kaverille voisi avautua mistään, kun vastaus olisi jotain "kikkelis kokkelis mitäs läksit"-luokkaa.
Tulkitset sanomisten arvosteluksi. EI kannata työntää rivien väliin asioita, joita siellä ei ole, muuten saa olla ikuisesti mielensäpahoittaja ja elämästä tulee voi kovin niin raskasta.
Ei ihme, että suomalaisia pidetään tunnekylminä juntteina, kun kaikesta pitää voida ja saada sanoa rehellisesti ja päin naamaa. Jopa ystäville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhutko yleensäkin ystävistäsi ulkoisin määritelmin? Jotenkin outo suhtautuminen vanhaan ystävään, ehkä teillä molemmilla.
Joskus on hyvä päästää irti, ajan kuluessa voitte löytää toisenne uudelleen jos se oli ystävyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano ihaillen niitä "miten voit jaksaa" juttujaan, vaan samalla tavalla jos kertoisin joutuneeni silmittömän väkivallan kohteeksi eli äärettömän pahoillaan, tilannettani pahoitellen ja kauhistellen. Minulla on muitakin lapsettomia ystäviä ja he saattavat sanoa ystävällisesti, että "minusta ei tuohon olisi". Mutta tämä ystävä sanoo jo päättäneenä, että minustakin tämä on kamalaa. Se on tässä se, joka minua loukkaa.
En minäkään sano hänelle niitä typeriä vela-kliseitä yksinäisestä vanhuudesta ja kuinka olen syvän myötätuntoinen siitä, että häntä odottaa aina pimeä, yksinäinen asunto, eikä kukaan odota häntä siellä jne. Ei tulisi mieleenkään alleviivata tuolla tavalla hänen elämänsä olettamiani nurjia puolia. ap
Ehkä teissä on se ero, että hän todella näkee lapsiperhearjen niin raskaaksi, että hän kokee että on aiheellista kauhistella? ehkä se on niin kovasti asia, mitä hän ei yksinkertaisesti voi itselleen kuvitella.
Pitääkin jatkossa muistaa, että joka kerta, kun tapaan lemmikin omistavia ystäviäni, kauhistelen heidän elämäänsä; en ymmärrä, miten jaksat niitä karvoja kaikkialla; nostan kyllä hattua, minä en kyllä jaksaisi nousta aamulla aikaisin ruokkimaan eläimiä, minä tykkään nukkua pitkään; huhhuh, minusta ei olisi siivoamaan koiran ripulia keskellä yötä, onneksi ei tarvitsekaan.
Katsotaan, kuinka pitkään he olisivat sitten ystäviäni.
Mitä ihmettä taas? Totuushan se on, miksi lemmikin omistaja siitä loukkaantuisi?
Totuus tai ei, minä ainakin ystävänä pyrin tukemaan ystäviäni valinnoissaan ja elämäntilanteissaan, vaikka ne omistani poikkeavat. Kunnioitus näkyy myös siinä, etten niitä arvostele - suoraan tai epäsuorasti. Oli sitten kyse koiran ripulista, kakkavaipparumbasta tai sinkkuelämästä.
Eikö tosiystävä ole sellainen, jonka olkapäätä vasten voi itkeä mistä tahansa asiasta? Vaikea kuvitella, että tällaiselle "totuuksia" laukovalle kaverille voisi avautua mistään, kun vastaus olisi jotain "kikkelis kokkelis mitäs läksit"-luokkaa.
Tulkitset sanomisten arvosteluksi. EI kannata työntää rivien väliin asioita, joita siellä ei ole, muuten saa olla ikuisesti mielensäpahoittaja ja elämästä tulee voi kovin niin raskasta.
Ei ihme, että suomalaisia pidetään tunnekylminä juntteina, kun kaikesta pitää voida ja saada sanoa rehellisesti ja päin naamaa. Jopa ystäville.
Ei ole tarvetta loukkaantua, eikä puolustautua. Jokainen tekee omat valintansa, eikö olekin mukavaa, että jokainen on omiin valintoihinsa tyytyväinen? Vai eikö ole, siksikö menee tunteisiin? Jos on varma valinnoistaan, niin myhäilee vain tyytyväisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano ihaillen niitä "miten voit jaksaa" juttujaan, vaan samalla tavalla jos kertoisin joutuneeni silmittömän väkivallan kohteeksi eli äärettömän pahoillaan, tilannettani pahoitellen ja kauhistellen. Minulla on muitakin lapsettomia ystäviä ja he saattavat sanoa ystävällisesti, että "minusta ei tuohon olisi". Mutta tämä ystävä sanoo jo päättäneenä, että minustakin tämä on kamalaa. Se on tässä se, joka minua loukkaa.
En minäkään sano hänelle niitä typeriä vela-kliseitä yksinäisestä vanhuudesta ja kuinka olen syvän myötätuntoinen siitä, että häntä odottaa aina pimeä, yksinäinen asunto, eikä kukaan odota häntä siellä jne. Ei tulisi mieleenkään alleviivata tuolla tavalla hänen elämänsä olettamiani nurjia puolia. ap
Ehkä teissä on se ero, että hän todella näkee lapsiperhearjen niin raskaaksi, että hän kokee että on aiheellista kauhistella? ehkä se on niin kovasti asia, mitä hän ei yksinkertaisesti voi itselleen kuvitella.
Pitääkin jatkossa muistaa, että joka kerta, kun tapaan lemmikin omistavia ystäviäni, kauhistelen heidän elämäänsä; en ymmärrä, miten jaksat niitä karvoja kaikkialla; nostan kyllä hattua, minä en kyllä jaksaisi nousta aamulla aikaisin ruokkimaan eläimiä, minä tykkään nukkua pitkään; huhhuh, minusta ei olisi siivoamaan koiran ripulia keskellä yötä, onneksi ei tarvitsekaan.
Katsotaan, kuinka pitkään he olisivat sitten ystäviäni.
Mitä ihmettä taas? Totuushan se on, miksi lemmikin omistaja siitä loukkaantuisi?
Sanos muuta, täällä kahden koiran mamma kirjoittaa. Ei tulisi mieleenkään suuttua/loukkaantua jos joku luettelee tuota litaniaa miten paljon koira työllistää!! Joo, kyllä tuota litaniaa kuulee lähes viikottain milloin kenenkin suusta. Olen vain ajatellut että erittäin hyvä että henkilö on miettinyt asiaa eikä hanki koiraa tuosta vaan. Eipä tulisi mieleenkään ottaa siitä itseeni. Kaikki asiat eivät ole vain kaikille!! Valintoja siis nämäkin ja jakaisen valintaa pitää kunnoittaa. :)
Aika ovela aloitus. Riidankylväjä haluaa taas koota velat vs. äitiyteen hurahtaneet taistelemaan. Ja molemmathan aloittavat innolla, ottelu no 567. Yleisö vaan alkaa kaikota, mustavalkoisten ihmisten jankkaus on tylsää. Yleisön tuomio EVVVK.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano ihaillen niitä "miten voit jaksaa" juttujaan, vaan samalla tavalla jos kertoisin joutuneeni silmittömän väkivallan kohteeksi eli äärettömän pahoillaan, tilannettani pahoitellen ja kauhistellen. Minulla on muitakin lapsettomia ystäviä ja he saattavat sanoa ystävällisesti, että "minusta ei tuohon olisi". Mutta tämä ystävä sanoo jo päättäneenä, että minustakin tämä on kamalaa. Se on tässä se, joka minua loukkaa.
En minäkään sano hänelle niitä typeriä vela-kliseitä yksinäisestä vanhuudesta ja kuinka olen syvän myötätuntoinen siitä, että häntä odottaa aina pimeä, yksinäinen asunto, eikä kukaan odota häntä siellä jne. Ei tulisi mieleenkään alleviivata tuolla tavalla hänen elämänsä olettamiani nurjia puolia. ap
Ehkä teissä on se ero, että hän todella näkee lapsiperhearjen niin raskaaksi, että hän kokee että on aiheellista kauhistella? ehkä se on niin kovasti asia, mitä hän ei yksinkertaisesti voi itselleen kuvitella.
Pitääkin jatkossa muistaa, että joka kerta, kun tapaan lemmikin omistavia ystäviäni, kauhistelen heidän elämäänsä; en ymmärrä, miten jaksat niitä karvoja kaikkialla; nostan kyllä hattua, minä en kyllä jaksaisi nousta aamulla aikaisin ruokkimaan eläimiä, minä tykkään nukkua pitkään; huhhuh, minusta ei olisi siivoamaan koiran ripulia keskellä yötä, onneksi ei tarvitsekaan.
Katsotaan, kuinka pitkään he olisivat sitten ystäviäni.
Mitä ihmettä taas? Totuushan se on, miksi lemmikin omistaja siitä loukkaantuisi?
Totuus tai ei, minä ainakin ystävänä pyrin tukemaan ystäviäni valinnoissaan ja elämäntilanteissaan, vaikka ne omistani poikkeavat. Kunnioitus näkyy myös siinä, etten niitä arvostele - suoraan tai epäsuorasti. Oli sitten kyse koiran ripulista, kakkavaipparumbasta tai sinkkuelämästä.
Eikö tosiystävä ole sellainen, jonka olkapäätä vasten voi itkeä mistä tahansa asiasta? Vaikea kuvitella, että tällaiselle "totuuksia" laukovalle kaverille voisi avautua mistään, kun vastaus olisi jotain "kikkelis kokkelis mitäs läksit"-luokkaa.
Tulkitset sanomisten arvosteluksi. EI kannata työntää rivien väliin asioita, joita siellä ei ole, muuten saa olla ikuisesti mielensäpahoittaja ja elämästä tulee voi kovin niin raskasta.
Ei ihme, että suomalaisia pidetään tunnekylminä juntteina, kun kaikesta pitää voida ja saada sanoa rehellisesti ja päin naamaa. Jopa ystäville.
Ei ole tarvetta loukkaantua, eikä puolustautua. Jokainen tekee omat valintansa, eikö olekin mukavaa, että jokainen on omiin valintoihinsa tyytyväinen? Vai eikö ole, siksikö menee tunteisiin? Jos on varma valinnoistaan, niin myhäilee vain tyytyväisenä.
Kirjottaisit suomea. Tuo pullaposkijonneporukan ja ylilautaälymystön mukana "tunteisiin menemisestä" hokeminen on niin idioottimaisen kuuloista.
Varmaan tosi kypsää kuunnella tuollaista säälittelyä ja halveksuntaa. On syynä sitten milä tahansa: lapset, varallisuus, työpaikka, parisuhdestatus, koulutus...
Kysypä joskus siltä kaverilta ihan suoraan, että "oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että tuo sinun kommentointisi on aika ylimielistä ja loukkaavaa. Mitä jos joku vaikkapa sanoisi toistuvasti sinulle, että "voi voi, miten sä jaksat noin kurjassa duunissa, jossa on onneton liksa ja työ täysin idioottimaista puurtamista, kyllä MULLA vaan on niin paljon parempi työpaikka ja isompi liksa". Eikö sua yhtään harmittaisi kuulla sellaista kommentointia? Sitä paitsi VAIKKA sinä et halua lapsia, MINÄ haluan, ja rakastan lapsiani, joten sikälikin on aika kurjaa tuo, miten sä dissaat mun elämääni ja valintojani."
Juu, hemostuu se siitä, mutta parhaassa tapauksessa ottaa opikseen. Huonoimmassakin tapauksessa pääset eroon huonosta ystävästä, joten sekin on voittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
.[/quote]
Ei ole tarvetta loukkaantua, eikä puolustautua. Jokainen tekee omat valintansa, eikö olekin mukavaa, että jokainen on omiin valintoihinsa tyytyväinen? Vai eikö ole, siksikö menee tunteisiin? Jos on varma valinnoistaan, niin myhäilee vain tyytyväisenä.[/quote]
Kirjottaisit suomea. Tuo pullaposkijonneporukan ja ylilautaälymystön mukana "tunteisiin menemisestä" hokeminen on niin idioottimaisen kuuloista.[/quote]
Se on suomea. Ei siitä kannata vetää hernettä nokkaan. Ja sekin on suomea 😄
Vierailija kirjoitti:
Hän ei sano ihaillen niitä "miten voit jaksaa" juttujaan, vaan samalla tavalla jos kertoisin joutuneeni silmittömän väkivallan kohteeksi eli äärettömän pahoillaan, tilannettani pahoitellen ja kauhistellen. Minulla on muitakin lapsettomia ystäviä ja he saattavat sanoa ystävällisesti, että "minusta ei tuohon olisi". Mutta tämä ystävä sanoo jo päättäneenä, että minustakin tämä on kamalaa. Se on tässä se, joka minua loukkaa.
En minäkään sano hänelle niitä typeriä vela-kliseitä yksinäisestä vanhuudesta ja kuinka olen syvän myötätuntoinen siitä, että häntä odottaa aina pimeä, yksinäinen asunto, eikä kukaan odota häntä siellä jne. Ei tulisi mieleenkään alleviivata tuolla tavalla hänen elämänsä olettamiani nurjia puolia. ap
Joo..olisi mihin?????
Mihin hänestä ei olisi????
No niinpä. Joitakin ihmisiä ei vain voi miellyttää.