Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Avautumista appivanhemmista
18.08.2016 |
Mulla on oikeasti ihan paskat appivanhemmat. Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä kohta 10 vuotta eikä mulla ole vieläkään mitään kontaktia niihin tunnevammaisiin pökkelöihin. Ekat vuodet yritin kovasti tutustua, vierailtiin usein appivanhempien mökillä ja tehtiin paljon pihatöitä. Ajatteli, että olemalla ahkera eivät luule, että mennään mökille loisimaan. Appivanhemmat eivät käy meillä kylässä ikinä, eivätkä osoita kiinnostusta muuhun kuin poikansa (mieheni) elämään. Kun käydään siellä, kyselevät mieheltä kaikkea mutta eivät ole kertaakaan kysyneet, miten mulla menee. Mies yrittää sitten itse vähän kertoa mitä MEILLE kuuluu, mutta appivanhemmat eivät kommentoi. Olen siellä ihan näkymätön ja olen sen takia pitkään ollut surullinen, mutta nyt olen vaan ärsyyntynyt.
Appivanhemmat eivät kykene keskustelemaan mistään oikeasta, ainoastaan anopin lukuisat vaivat kuullaan joka kerta ja se iänikuinen mantra siitä, miten miehelle olisi varattuna taas joku kiva korjausprojekti. Alati sairaat appivanhemmat eivät muista jouluisin kuin miestä mikä on outoa, koska oma mummonikin on tehnyt miehelle aina villasukkia ja muistaa miestäni useammin kuin miehen omat vanhemmat. Oma sukuni on ottanut miehen vastaan avosylin mutta miehen suku on edelleen kuin minua ei olisikaan.
Välinpitämättömyys ja piittaamattomuus sattuu paljon enemmän kuin se, että anoppi puuttuisi asioihin tai antaisi neuvoja. Kun yritän jutella anopille, hän hymyilee oudon jäisesti eikä kommentoi. Tulee ihan vainoharhainen olo, että puhuinko mä ääneen vai ajatuksissani kun tuo ei reagoi?
Kun miehen sisko on käymässä mökillä, on hän samanlainen kuin anoppi, käyskentelee vaivaantuneena ja lähtee sitten pois mökiltä. Joka kerta. Miehelläni ei ole läheinen suhde siskoonsa, mutta edes perus kohteliaisuus ei kuulu mieheni suvun toimintatapoihin.Ihmettelen paljon, miten miehestäni on tullut toiset huomioiva tapaus kun esimerkki on ollut tuota..
En oikeasti ymmärrä, mitä olen voinut tehdä niin kamalaa, että en appivanhempien mielestä ole minkään arvoinen. En ryyppää, polta tai tuhlaa miehen rahoja ja en ole loukannut miestäni pettämällä tms. Mitään järjellistä syytä en keksi, miksi minut "jäädetään" suvusta. Nykyisinhän en enää käy siellä, koska ahdistaa suunnattomasti olla näkymätön.
Onko muita, joiden appivanhemmat ovat jääkalikoita?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Anna olla jääkalikoita. Yrität liikaa. Kun anoppi alkaa seuraavalla kerralla valittamaan vaivoistaan niin keskeytä ja sano ettet halua kuulla hänen ällöistä vioista. Ihan turhia ihmisiä joiden persettä yrität nuolla.
Anopilla on ärsyttävä tapa alkaa hieroa kipeää kohtaa esim.kädessä ja päästää sellaisen raivostuttavan sihisevän äännähdyksen, ikään kun just sillä hetkellä kivistäisi tosi kovaa. Silti kivuille ei ole mitään selitystä, huomionhakemiselta se lähinnä tuntuu että voi sitten pyytää miestä tekemään jotain.
En mä niiden persettä enää nuolekaan, mutta mulla on aina ollut se käsitys, että olemalla kohtelias ja kun yrittää itse sydän auki tutustua ihmisiin, se palautuu takaisin. Tuntuu paskalta, että omia tunteita ei heijastettukaan takaisin. Nykyisin en enää käy siellä, koska joka kerta tulee ihan paska olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ihmiset on huonokäytöksisiä ja itsekeskeisiä. Et voi muuttaa heitä. Fiksua olla menemättä enää sinne.
Mun anoppia vaivaa kanssa ajoittain tuollainen 'valikoiva mutismi'. En enää aloita keskusteluita tai yritä pitää niitä yllä. Juodaan sitten sitä laihaa kahvia hiljaisuuden vallitessa.
Onko teillä lapsia? Tuli vain mieleen - olette olleet jo niin kauan yhdessä että appivanhemmat odottavat varmasti jo kiimaisina lapsenlapsia, koska 'muillakin on'. Meillä oli näin ja sitä sitten ääneenkin alettiin ihmetellä että miksei niitä lapsia tule... Minulle lueteltiin kaikenmaailman sukupuolitaudit, jotka naisella aiheuttavat lapsettomuutta. Todellisuudessa mies ei lapsia halunnut. Sitten kun lopulta kovan työn jälkeen sain hänet haluamaan, selvisikin ettei hän voi lapsia saada 😆😆😆.
No nyt on yksi lapsi ja sitten vihjaillaan että 'keneen on tullut, kun on siniset silmät', jne.
Joitakin vaan ei voi miellyttää.
Ne kunniottaa ja pelkää sua ja sinä pidät sitä epäkohteliaana käytöksenä!!
Tässä kunnollinen esimerkki kun tavat ja eri-ikäiset törmäävät!
Eivät todellakaan halua olla sulle ilkeitä vaan kunnioittavat omalla tavallaan.Jatka vain omalla tavallasi,kyllä ne susta tykkää ja ehkä joskus sulavat...
Mut älä ole niille ilkeä,teet itsestäsi moukan!!!
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset on huonokäytöksisiä ja itsekeskeisiä. Et voi muuttaa heitä. Fiksua olla menemättä enää sinne.
Onko appivanhemmat vain sellaisia, jotka eivät ole vain tottuneet juttelemaan? Onko se anoppi ollut mistään kiinnostunut, harrastanut mitään? Vapauttaisiko pieni viinilasi mitään? Keskustelevatko appivanhemmat, miehesi, ja sisko mistään yhteisestä jutusta? Olisko niin, että kokevat sinun "ryöstäneen" poikansa?
Jotkut ihmiset ovat niin eri aaltopituudella, että se vain täytyy hyväksyä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppia vaivaa kanssa ajoittain tuollainen 'valikoiva mutismi'. En enää aloita keskusteluita tai yritä pitää niitä yllä. Juodaan sitten sitä laihaa kahvia hiljaisuuden vallitessa.
Onko teillä lapsia? Tuli vain mieleen - olette olleet jo niin kauan yhdessä että appivanhemmat odottavat varmasti jo kiimaisina lapsenlapsia, koska 'muillakin on'. Meillä oli näin ja sitä sitten ääneenkin alettiin ihmetellä että miksei niitä lapsia tule... Minulle lueteltiin kaikenmaailman sukupuolitaudit, jotka naisella aiheuttavat lapsettomuutta. Todellisuudessa mies ei lapsia halunnut. Sitten kun lopulta kovan työn jälkeen sain hänet haluamaan, selvisikin ettei hän voi lapsia saada 😆😆😆.
No nyt on yksi lapsi ja sitten vihjaillaan että 'keneen on tullut, kun on siniset silmät', jne.
Joitakin vaan ei voi miellyttää.
Mies ei voi saada lapsia ja appivanhemmat tietävät tämän. Kerroin tämän suuren salaisuutemme hänelle eräänä juhannuksena ja odotin jotain reaktiota, koska olin ihan sydänverellä. Anopin ilmekään ei värähtänyt, taisi mutista jotain vai niin, eikä asiasta ole sen jälkeen juteltu. Otti päähän, kun itse odotin edes jotain empatiaa mutta ehei, ei siellä ole sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna olla jääkalikoita. Yrität liikaa. Kun anoppi alkaa seuraavalla kerralla valittamaan vaivoistaan niin keskeytä ja sano ettet halua kuulla hänen ällöistä vioista. Ihan turhia ihmisiä joiden persettä yrität nuolla.
Anopilla on ärsyttävä tapa alkaa hieroa kipeää kohtaa esim.kädessä ja päästää sellaisen raivostuttavan sihisevän äännähdyksen, ikään kun just sillä hetkellä kivistäisi tosi kovaa. Silti kivuille ei ole mitään selitystä, huomionhakemiselta se lähinnä tuntuu että voi sitten pyytää miestä tekemään jotain.
En mä niiden persettä enää nuolekaan, mutta mulla on aina ollut se käsitys, että olemalla kohtelias ja kun yrittää itse sydän auki tutustua ihmisiin, se palautuu takaisin. Tuntuu paskalta, että omia tunteita ei heijastettukaan takaisin. Nykyisin en enää käy siellä, koska joka kerta tulee ihan paska olo.
Tuossahan se anoppi juuri tuolla kivullaan puhuu sinulle, miten vaikeaa on?? On ihmisiä, joilla se " keho" tulee avuksi, kun sanat loppuvat. Minä tulin heti uteliaaksi, mikä on anopin tarina? Oletko katsellut anopin valokuvia, sieltähän sinä näet nuoren anopin. Millainen hän oli, kiinnostaako sinua tutustua häneen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset on huonokäytöksisiä ja itsekeskeisiä. Et voi muuttaa heitä. Fiksua olla menemättä enää sinne.
Onko appivanhemmat vain sellaisia, jotka eivät ole vain tottuneet juttelemaan? Onko se anoppi ollut mistään kiinnostunut, harrastanut mitään? Vapauttaisiko pieni viinilasi mitään? Keskustelevatko appivanhemmat, miehesi, ja sisko mistään yhteisestä jutusta? Olisko niin, että kokevat sinun "ryöstäneen" poikansa?
Jotkut ihmiset ovat niin eri aaltopituudella, että se vain täytyy hyväksyä :(
Hyväksyn mä sen, mutta en vaan voi mitenkään ymmärtää, miten kukaan voi olla noin tunnevammainen.
Siinä mielessä olen ryöstänyt miehen, että mies ei enää korjaa anopin autoa ihan niin usein mitä 10v sitten. Alussa käytöksen voisi ymmärtää mutta ei enää nyt, kun me ollaan selkeästi miehen kanssa perhe.
Mielestäni suuntaus on ihan luontevaa kun poika menee avioon, että sitä tulee vähemmän kaveerattua äidin kanssa. Häistämme appivanhemmat eivät olleet lainkaan kiinnostuneita, oli kiire mökille heti ruokailun jälkeen. Lahjaksi niiltä saatiin jotain niin typerää, että en viitsi edes mainita. Miehen siskon lapsen rippijuhliin anoppi leipoi pitkän kaavan mukaan viikon ja höösäsi minkä ehti, mutta meidän juhlat ei sitten olleetkaan minkään arvoiset.
Voihan se olla, että mut jäädetään siksi, että olen tosiaan vienyt heidän poikansa. Jos asia on näin, niin sääliksi kyllä käy, koska itse olisin tosi mielelläni ollut tulevaisuudessakin apuna mökillä ja auttanut anoppia jne. Tarjottu apu ei alkuvuosina koskaan kelvannut enkä jaksanut enää väkisin tyrkyttää. Siksi ihmettelenkin, miksi niistä vaivoista pitää koko ajan jauhaa jos ei kuitenkaan halua, että autan. Ihan kun motiivina vaan olisi saada toisille paska fiilis.
Olen aina ollut kohtelias ja ystävällinen appivanhemmille, mutta minä olen heille kuin ilmaa. Olen sattumalta saanut selville, että anoppi puhuu todella törkeitä asioita minusta selkäni takana, ihan keksittyjä juttuja. Aluksi olin aika avoinkin asioistamme siihen suuntaan, mutta nyt en enää vuosiin ole kertonut mitään asioitamme heille, kun anoppi riepottelee ja paisuttelee asioitamme pitkin kyliä.
Meillä on kaksi lasta, jotka eivät kiinnosta heitä ollenkaan. Eivät ole esim tulleet ristiäisiin. Syntymäpäiville on aina kutsuttu, aluksi sanovat tulevansa mutta sitten juhlapäivänä tyyliin tuntia ennen soittavat, etteivät pääsekään kun tuli jotain tärkeämpää menoa/hyvä ohjelma telkkarista/ruokamyrkytys. Anopilla on vielä tarkka ruokavalio, olen lukuisat kerran nähnyt vaivaa että tarjoilut on hänelle sopivia ja sitten hän tekee oharit. Mitä muuta tämä on kuin kyykyttämistä ja kaapin paikan näyttämistä? Suurin virheeni oli myös se, että lapsemme ovat tyttöjä. Anopille olisi kelvannut vain poika.
Miehelläni on yritys, jolle alussa naureskelivat kovasti ja lannistivat minkä ehtivät. No, yritys alkoikin menestyä ja nyt yrittävät saada meiltä taloudellista hyötyä. Heille pitäisi esim ostaa uusi asunto.
Anoppi on myös tuollainen vaivojensa voivottelija. Jos varpaasta löytyy joku musta piste, hän alkaa suureen ääneen parkua että jalka on menossa kuolioon ja kohta se amputoidaan. Ihan tosissaan, ihan hirveää huomiohuo**mista. Jokainen syntymäpäivänsä on viimeinen, ei näe seuraavaa kevättä/kesää/syksyä/talvea. Valitettavasti aina näkee kuitenkin.
Olen myös usein leiponut anopin syntymäpäiville ja ties mihin kekkereihin tarjottavat. Meitä ei ole koskaan pyydetty esim näinhin syntymäpäiväjuliin. En ole koskaan syönyt anoppilassa, vaikka olemme olleet mieheni kanssa yhdessä vuodesta 1994.
En enää edes yritä ymmärtää heitä. Olemme ihan kuin eri kulttuureista. Olen yhä kohtelias ja ystävällinen, mutta pidän pitkän etäisyyden heihin. Itselläkin on helpompaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppia vaivaa kanssa ajoittain tuollainen 'valikoiva mutismi'. En enää aloita keskusteluita tai yritä pitää niitä yllä. Juodaan sitten sitä laihaa kahvia hiljaisuuden vallitessa.
Onko teillä lapsia? Tuli vain mieleen - olette olleet jo niin kauan yhdessä että appivanhemmat odottavat varmasti jo kiimaisina lapsenlapsia, koska 'muillakin on'. Meillä oli näin ja sitä sitten ääneenkin alettiin ihmetellä että miksei niitä lapsia tule... Minulle lueteltiin kaikenmaailman sukupuolitaudit, jotka naisella aiheuttavat lapsettomuutta. Todellisuudessa mies ei lapsia halunnut. Sitten kun lopulta kovan työn jälkeen sain hänet haluamaan, selvisikin ettei hän voi lapsia saada 😆😆😆.
No nyt on yksi lapsi ja sitten vihjaillaan että 'keneen on tullut, kun on siniset silmät', jne.
Joitakin vaan ei voi miellyttää.
Mies ei voi saada lapsia ja appivanhemmat tietävät tämän. Kerroin tämän suuren salaisuutemme hänelle eräänä juhannuksena ja odotin jotain reaktiota, koska olin ihan sydänverellä. Anopin ilmekään ei värähtänyt, taisi mutista jotain vai niin, eikä asiasta ole sen jälkeen juteltu. Otti päähän, kun itse odotin edes jotain empatiaa mutta ehei, ei siellä ole sellaista.
Sinä odotit empatiiaa, mitä anoppi ei pystynyt osoittamaan, kun muutenkin on tunteet lukossa. Mutta osoititko sinä sen enempää empatiaa anopille? Onhan se heillekin suru, ettei poika voi saada lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna olla jääkalikoita. Yrität liikaa. Kun anoppi alkaa seuraavalla kerralla valittamaan vaivoistaan niin keskeytä ja sano ettet halua kuulla hänen ällöistä vioista. Ihan turhia ihmisiä joiden persettä yrität nuolla.
Anopilla on ärsyttävä tapa alkaa hieroa kipeää kohtaa esim.kädessä ja päästää sellaisen raivostuttavan sihisevän äännähdyksen, ikään kun just sillä hetkellä kivistäisi tosi kovaa. Silti kivuille ei ole mitään selitystä, huomionhakemiselta se lähinnä tuntuu että voi sitten pyytää miestä tekemään jotain.
En mä niiden persettä enää nuolekaan, mutta mulla on aina ollut se käsitys, että olemalla kohtelias ja kun yrittää itse sydän auki tutustua ihmisiin, se palautuu takaisin. Tuntuu paskalta, että omia tunteita ei heijastettukaan takaisin. Nykyisin en enää käy siellä, koska joka kerta tulee ihan paska olo.
Tuossahan se anoppi juuri tuolla kivullaan puhuu sinulle, miten vaikeaa on?? On ihmisiä, joilla se " keho" tulee avuksi, kun sanat loppuvat. Minä tulin heti uteliaaksi, mikä on anopin tarina? Oletko katsellut anopin valokuvia, sieltähän sinä näet nuoren anopin. Millainen hän oli, kiinnostaako sinua tutustua häneen?
Höpö höpö, anopin kivut ei korreloi sen kanssa, miten paljon se tekee hommia, se on sen ikäkauden naisten tyyli puhua säästä. Mitä enemmän vaivoja, sitä kirkkaamman kruunun saat. Aika pitkään meni ennen kuin tajusin, että ehdotukseni vaihtoehtoisista hoidoista ja lisäkysymykseni oireista eivät olleet tervetulleita, ne vaivat eivät ole se juttu.
Voi kun tietäisit, miten olen ehdottanut miehelle infrapunasaunan ostamista anopille kipuja helpottamaan, ehdottanut miehen siskoille kimpassa ostettavaa matkalahjakorttia etelään, olen yrittänyt innostaa miehen sisaruksia, että yhdessä tehtäisiin joku isompi remppa mökillä jne. Joka kerta viesteihini ei joko vastata tai sitten sanotaan, että no me ostettiin jo lahja, vaikka kysyn puoli vuotta etukäteen. Mua ei vaan haluta porukkaan, enkä oikein käsitä miksi kukaan tekisi enempää mitä olen jo tehnyt, tässä tulee ihan dorka olo. Tosiaan, miksi nuolisi persettä joka pieree naamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna olla jääkalikoita. Yrität liikaa. Kun anoppi alkaa seuraavalla kerralla valittamaan vaivoistaan niin keskeytä ja sano ettet halua kuulla hänen ällöistä vioista. Ihan turhia ihmisiä joiden persettä yrität nuolla.
Anopilla on ärsyttävä tapa alkaa hieroa kipeää kohtaa esim.kädessä ja päästää sellaisen raivostuttavan sihisevän äännähdyksen, ikään kun just sillä hetkellä kivistäisi tosi kovaa. Silti kivuille ei ole mitään selitystä, huomionhakemiselta se lähinnä tuntuu että voi sitten pyytää miestä tekemään jotain.
En mä niiden persettä enää nuolekaan, mutta mulla on aina ollut se käsitys, että olemalla kohtelias ja kun yrittää itse sydän auki tutustua ihmisiin, se palautuu takaisin. Tuntuu paskalta, että omia tunteita ei heijastettukaan takaisin. Nykyisin en enää käy siellä, koska joka kerta tulee ihan paska olo.
Tuossahan se anoppi juuri tuolla kivullaan puhuu sinulle, miten vaikeaa on?? On ihmisiä, joilla se " keho" tulee avuksi, kun sanat loppuvat. Minä tulin heti uteliaaksi, mikä on anopin tarina? Oletko katsellut anopin valokuvia, sieltähän sinä näet nuoren anopin. Millainen hän oli, kiinnostaako sinua tutustua häneen?
Mielestani ap:n (tai kenenkaan muunkaan meista) tehtava ei ole ryhtya terapeutiksi tai salapoliisiksi ihan vain siksi, etta saisi ystavallisempaa kohtelua. Ap:n kuvaama kaytos on todella loukkaavaa. Omat ongelmani anopin kanssa ovat samantapaisia, mutta lisana on myos se, etta mieheni sisko on kuin anopin kopio, eika minulla ole mitaan valia esimerkiksi mieheni siskon lapsien elamassa. Ei vaikka olemme asuneet mieheni kanssa yhdessa jo vuosia.
Itsekin yritin loytaa yhteista savelta vuosia naiden ihmisten kanssa ja olin varmaankin liian miellyttamishaluinen. Halusin vain hyvaksyntaa ja tutustua mieheni perheeseen. No, sain tasta tarpeekseni pari vuotta sitten, kun anoppi ja miehen sisko kavivat kilpaa kuiskimassa minulle miten mieheni pitaisi pukeutua/kayttaytya ja missa meidan pitaisi asua niin etta mieheni olisi onnellinen yms.
Ei aina voi voittaa. Tottahan se loukkaa, mutta ikava kylla muita ihmisia ei juurikaan voi voittaa. Kohtelias ja ystavallinen kaytos pitaisi tulla ilman mitaan maanmatosena olemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppia vaivaa kanssa ajoittain tuollainen 'valikoiva mutismi'. En enää aloita keskusteluita tai yritä pitää niitä yllä. Juodaan sitten sitä laihaa kahvia hiljaisuuden vallitessa.
Onko teillä lapsia? Tuli vain mieleen - olette olleet jo niin kauan yhdessä että appivanhemmat odottavat varmasti jo kiimaisina lapsenlapsia, koska 'muillakin on'. Meillä oli näin ja sitä sitten ääneenkin alettiin ihmetellä että miksei niitä lapsia tule... Minulle lueteltiin kaikenmaailman sukupuolitaudit, jotka naisella aiheuttavat lapsettomuutta. Todellisuudessa mies ei lapsia halunnut. Sitten kun lopulta kovan työn jälkeen sain hänet haluamaan, selvisikin ettei hän voi lapsia saada 😆😆😆.
No nyt on yksi lapsi ja sitten vihjaillaan että 'keneen on tullut, kun on siniset silmät', jne.
Joitakin vaan ei voi miellyttää.
Mies ei voi saada lapsia ja appivanhemmat tietävät tämän. Kerroin tämän suuren salaisuutemme hänelle eräänä juhannuksena ja odotin jotain reaktiota, koska olin ihan sydänverellä. Anopin ilmekään ei värähtänyt, taisi mutista jotain vai niin, eikä asiasta ole sen jälkeen juteltu. Otti päähän, kun itse odotin edes jotain empatiaa mutta ehei, ei siellä ole sellaista.
Sinä odotit empatiiaa, mitä anoppi ei pystynyt osoittamaan, kun muutenkin on tunteet lukossa. Mutta osoititko sinä sen enempää empatiaa anopille? Onhan se heillekin suru, ettei poika voi saada lapsia.
Eli kun minä olen tuomittu lapsettomuuteen valitessani tulevaisuuden mieheni kanssa, minun ei tule odottaa empatiaa anopilta vaan osoittaa hänelle empatiaa siksi, että hänestä ei voi tulla mieheni puolelta mummo...? Lapsenlapsia anopilla jo on. Taidat olla itse tuollainen jäätävä anoppi, kun asetut uhriutujan puolelle? Appivanhemmat eivät mielestäni ole tässä uhreja tai kärsijöitä, anopin aloituspostausta ei ole meinaan näkynyt. Jos sellainen olisi se varmaan menisi näin:
Auttakaa, kuinka saan poikani takaisin miniältä?
Minusta ei ole reilua, että yrität sysätä tämän minun henkilökohtaisen suruni jotenkin omaksi syykseni, sillä en itse ole osaani valinnut. Onneksi tiedän, että mies tiedostaa tilanteen ja tämä väkisin etäännyttää pojan ja äidin väliä. Mies ei käy enää niin usein vanhemmillaan koska minä en lähde mukaan, eikä mies enää edes pyydä. Hän ymmärtää miksi en sinne halua mennä, mutta ei itsekään ole niin läheinen vanhempiensa kanssa, että uskaltaisi asian nostaa esille. Harmittaa kuitenkin appivanhempien puolesta, olisivat oikeasti voineet rakentaa suhteen, koska yritystä multa ei ole puuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppia vaivaa kanssa ajoittain tuollainen 'valikoiva mutismi'. En enää aloita keskusteluita tai yritä pitää niitä yllä. Juodaan sitten sitä laihaa kahvia hiljaisuuden vallitessa.
Onko teillä lapsia? Tuli vain mieleen - olette olleet jo niin kauan yhdessä että appivanhemmat odottavat varmasti jo kiimaisina lapsenlapsia, koska 'muillakin on'. Meillä oli näin ja sitä sitten ääneenkin alettiin ihmetellä että miksei niitä lapsia tule... Minulle lueteltiin kaikenmaailman sukupuolitaudit, jotka naisella aiheuttavat lapsettomuutta. Todellisuudessa mies ei lapsia halunnut. Sitten kun lopulta kovan työn jälkeen sain hänet haluamaan, selvisikin ettei hän voi lapsia saada 😆😆😆.
No nyt on yksi lapsi ja sitten vihjaillaan että 'keneen on tullut, kun on siniset silmät', jne.
Joitakin vaan ei voi miellyttää.
Mies ei voi saada lapsia ja appivanhemmat tietävät tämän. Kerroin tämän suuren salaisuutemme hänelle eräänä juhannuksena ja odotin jotain reaktiota, koska olin ihan sydänverellä. Anopin ilmekään ei värähtänyt, taisi mutista jotain vai niin, eikä asiasta ole sen jälkeen juteltu. Otti päähän, kun itse odotin edes jotain empatiaa mutta ehei, ei siellä ole sellaista.
Voisiko olla, että appiksien todellinen ongelma olisi pelko että heidän poikansa jää lapsettomaksi? Ja että kieltäytyvät hyväksymästä tosiasiaa, että lapsettomuus johtuu miehestä - heidän pojastaan? Aikaisemminhan lapsettomuus johtui aina naisesta 😂... Luulevat että oikeasti johtuu naisesta ja että "vaihtamalla paranee" tämä(kin) ongelma?
Koet olosi loukatuksi ja haet kaikesta vihjettä siitä että sinua vihataan.Anna olla ja ole oma itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna olla jääkalikoita. Yrität liikaa. Kun anoppi alkaa seuraavalla kerralla valittamaan vaivoistaan niin keskeytä ja sano ettet halua kuulla hänen ällöistä vioista. Ihan turhia ihmisiä joiden persettä yrität nuolla.
Anopilla on ärsyttävä tapa alkaa hieroa kipeää kohtaa esim.kädessä ja päästää sellaisen raivostuttavan sihisevän äännähdyksen, ikään kun just sillä hetkellä kivistäisi tosi kovaa. Silti kivuille ei ole mitään selitystä, huomionhakemiselta se lähinnä tuntuu että voi sitten pyytää miestä tekemään jotain.
En mä niiden persettä enää nuolekaan, mutta mulla on aina ollut se käsitys, että olemalla kohtelias ja kun yrittää itse sydän auki tutustua ihmisiin, se palautuu takaisin. Tuntuu paskalta, että omia tunteita ei heijastettukaan takaisin. Nykyisin en enää käy siellä, koska joka kerta tulee ihan paska olo.
Tuossahan se anoppi juuri tuolla kivullaan puhuu sinulle, miten vaikeaa on?? On ihmisiä, joilla se " keho" tulee avuksi, kun sanat loppuvat. Minä tulin heti uteliaaksi, mikä on anopin tarina? Oletko katsellut anopin valokuvia, sieltähän sinä näet nuoren anopin. Millainen hän oli, kiinnostaako sinua tutustua häneen?
Mielestani ap:n (tai kenenkaan muunkaan meista) tehtava ei ole ryhtya terapeutiksi tai salapoliisiksi ihan vain siksi, etta saisi ystavallisempaa kohtelua. Ap:n kuvaama kaytos on todella loukkaavaa. Omat ongelmani anopin kanssa ovat samantapaisia, mutta lisana on myos se, etta mieheni sisko on kuin anopin kopio, eika minulla ole mitaan valia esimerkiksi mieheni siskon lapsien elamassa. Ei vaikka olemme asuneet mieheni kanssa yhdessa jo vuosia.
Itsekin yritin loytaa yhteista savelta vuosia naiden ihmisten kanssa ja olin varmaankin liian miellyttamishaluinen. Halusin vain hyvaksyntaa ja tutustua mieheni perheeseen. No, sain tasta tarpeekseni pari vuotta sitten, kun anoppi ja miehen sisko kavivat kilpaa kuiskimassa minulle miten mieheni pitaisi pukeutua/kayttaytya ja missa meidan pitaisi asua niin etta mieheni olisi onnellinen yms.
Ei aina voi voittaa. Tottahan se loukkaa, mutta ikava kylla muita ihmisia ei juurikaan voi voittaa. Kohtelias ja ystavallinen kaytos pitaisi tulla ilman mitaan maanmatosena olemista.
Kiitos tästä viestistä, ikävä tilanne, mutta kiva saada sympatiaa. Eivätkö nämä miesten naispuoliset sukulaiset oikeasti tiedosta, miten aiheuttavat välien kiristymistä ja etäännyttävät itsensä veljestä/pojasta...? Mä mietin omalle kohdalle, että olisi aivan ihanaa tutustua oman lapsen kumppaniin ja ottaisin hänet avosylin vastaan etenkin, jos toinen osoittaisi kiinnostusta. En ymmärrä mikä menee pieleen ihmisessä, joka ei kykene vuorovaikutukseen ja erilaisuuden ymmärtämiseen.. Olenhan mä erilainen, en käytä päihteitä enkä halua oleskella tiloissa, missä on voimakkaasti päihtyneitä ihmisiä. Kerran olen anopin kännissä kuullut puhuvan ikävään sävyyn miehelleni minusta. Siitä jäi pitkäksi aikaa paha mieli, ennen sitä tilannetta en ollut ikinä edes ajatellut anopista pahasti. :(
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut kohtelias ja ystävällinen appivanhemmille, mutta minä olen heille kuin ilmaa. Olen sattumalta saanut selville, että anoppi puhuu todella törkeitä asioita minusta selkäni takana, ihan keksittyjä juttuja. Aluksi olin aika avoinkin asioistamme siihen suuntaan, mutta nyt en enää vuosiin ole kertonut mitään asioitamme heille, kun anoppi riepottelee ja paisuttelee asioitamme pitkin kyliä.
Meillä on kaksi lasta, jotka eivät kiinnosta heitä ollenkaan. Eivät ole esim tulleet ristiäisiin. Syntymäpäiville on aina kutsuttu, aluksi sanovat tulevansa mutta sitten juhlapäivänä tyyliin tuntia ennen soittavat, etteivät pääsekään kun tuli jotain tärkeämpää menoa/hyvä ohjelma telkkarista/ruokamyrkytys. Anopilla on vielä tarkka ruokavalio, olen lukuisat kerran nähnyt vaivaa että tarjoilut on hänelle sopivia ja sitten hän tekee oharit. Mitä muuta tämä on kuin kyykyttämistä ja kaapin paikan näyttämistä? Suurin virheeni oli myös se, että lapsemme ovat tyttöjä. Anopille olisi kelvannut vain poika.
Miehelläni on yritys, jolle alussa naureskelivat kovasti ja lannistivat minkä ehtivät. No, yritys alkoikin menestyä ja nyt yrittävät saada meiltä taloudellista hyötyä. Heille pitäisi esim ostaa uusi asunto.
Anoppi on myös tuollainen vaivojensa voivottelija. Jos varpaasta löytyy joku musta piste, hän alkaa suureen ääneen parkua että jalka on menossa kuolioon ja kohta se amputoidaan. Ihan tosissaan, ihan hirveää huomiohuo**mista. Jokainen syntymäpäivänsä on viimeinen, ei näe seuraavaa kevättä/kesää/syksyä/talvea. Valitettavasti aina näkee kuitenkin.
Olen myös usein leiponut anopin syntymäpäiville ja ties mihin kekkereihin tarjottavat. Meitä ei ole koskaan pyydetty esim näinhin syntymäpäiväjuliin. En ole koskaan syönyt anoppilassa, vaikka olemme olleet mieheni kanssa yhdessä vuodesta 1994.
En enää edes yritä ymmärtää heitä. Olemme ihan kuin eri kulttuureista. Olen yhä kohtelias ja ystävällinen, mutta pidän pitkän etäisyyden heihin. Itselläkin on helpompaa olla.
Onpa sinulla tosi v-mäinen anoppi! Otan osaa ja varmaan oman mielenterveyden takia on parempi pitää etäisyyttä. En kyllä tuolle mitään leipoisikaan ja muutkin palvelut olisivat minimissä. Eikö miehesikään mene äitinsä synttäreille? Onko anoppilaan pitkä matka? Tapaako anoppi näitä teidän tyttäriä ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppia vaivaa kanssa ajoittain tuollainen 'valikoiva mutismi'. En enää aloita keskusteluita tai yritä pitää niitä yllä. Juodaan sitten sitä laihaa kahvia hiljaisuuden vallitessa.
Onko teillä lapsia? Tuli vain mieleen - olette olleet jo niin kauan yhdessä että appivanhemmat odottavat varmasti jo kiimaisina lapsenlapsia, koska 'muillakin on'. Meillä oli näin ja sitä sitten ääneenkin alettiin ihmetellä että miksei niitä lapsia tule... Minulle lueteltiin kaikenmaailman sukupuolitaudit, jotka naisella aiheuttavat lapsettomuutta. Todellisuudessa mies ei lapsia halunnut. Sitten kun lopulta kovan työn jälkeen sain hänet haluamaan, selvisikin ettei hän voi lapsia saada 😆😆😆.
No nyt on yksi lapsi ja sitten vihjaillaan että 'keneen on tullut, kun on siniset silmät', jne.
Joitakin vaan ei voi miellyttää.
Mies ei voi saada lapsia ja appivanhemmat tietävät tämän. Kerroin tämän suuren salaisuutemme hänelle eräänä juhannuksena ja odotin jotain reaktiota, koska olin ihan sydänverellä. Anopin ilmekään ei värähtänyt, taisi mutista jotain vai niin, eikä asiasta ole sen jälkeen juteltu. Otti päähän, kun itse odotin edes jotain empatiaa mutta ehei, ei siellä ole sellaista.
Voisiko olla, että appiksien todellinen ongelma olisi pelko että heidän poikansa jää lapsettomaksi? Ja että kieltäytyvät hyväksymästä tosiasiaa, että lapsettomuus johtuu miehestä - heidän pojastaan? Aikaisemminhan lapsettomuus johtui aina naisesta 😂... Luulevat että oikeasti johtuu naisesta ja että "vaihtamalla paranee" tämä(kin) ongelma?
Voi olla. Tai sitten mä en vaan ole tarpeeksi jotain, mitä he ovat. Erilaisuuden tiedostan kyllä, olen itse sosiaalinen ja puhelias mutta olosuhteiden pakosta joudun hiljenemään siellä, sillä puhuisin muuten itsekseni.
Alue: Aihe vapaa
Anna olla jääkalikoita. Yrität liikaa. Kun anoppi alkaa seuraavalla kerralla valittamaan vaivoistaan niin keskeytä ja sano ettet halua kuulla hänen ällöistä vioista. Ihan turhia ihmisiä joiden persettä yrität nuolla.