Miksi lääkäri ei reagoinut kummemmin masennustestin tulokseen?

Hitto kun täällä puhuu ihmiset

jotka eivät ole ikinä masennusta

sairastaneet! Lähde lenkille, hanki koira ja plääp plääp plääp.

Ap. Yritä nyt ensin vaikka päästä terveyskeskukseen psyykkiselle sairaanhoitajalle, hän tekee taas ne testit ja jos tarvetta antaa ajan lääkärille ja hän taas psykiatrille jne... Hänen kauttaan voi saada aikanaan psykoterapiaa Kelan tukemana, että pääsee niitä menneisyyden haamuja purkamaan. Mulle se oli tärkeää kun aikoinaan olin samassa tilanteessa kuin sinä nyt.

Vierailija kirjoitti:

Työterveyslääkäri vain totesi, että "eihän tämä nyt sairauslomaan ole syys, pystyt vielä ruokaakin tekemään, syö banaania se nostaa serotoniiniarvoja". Niin ja pisteet oli 25 (keskivaikea masennus) ja ahdistuneisuuspisteetkin suht korkeat.

Tiedän että yleislääkärit on juurikin niitä ja psykologiaa heillä on kuulema opinnoissa vähemmän kuin vaikkapa lähihoitajilla jotka suuntautuvat mielenterveys-ja kriisityöhön, mutta silti, oli tuo minusta aika paksua..

No, pistetäänpä sitten banaani poskeen ja urakalla ja jatketaan töissäkäyntiäkin ihna normisti vaikka aamuisin olisi vatsa miten kuralla, iltaisin valvon 1-2h ennen nukahtamista ja aamuyöllä herään 04-05 aikaan miettimään asioita. Plus sitten muut oireet eli mm välillä niin totaalinen "evvk" fiilis ja säänn itkuisuus ettei mitään rajaa.

Kun minulla oli masennus pahimmillaan en saanut nukuttua kuin pätkissä eli nukkumaan ja siinä sitten unen odottelua vaikka kuinka kauan... sitten herääminen ja huomasi, ettei ollut nukkunut kun vajaat 2 tuntia. Sitten unta taas vajaa tunti ja hereille... eli heräsin 8-12 kertaa yössä unten ollessa n. puolesta tunnista vajaaseen kahteen tuntiin.

No en minä nytkään nuku sen paremmin vaan vedän nappia naamaan... yöllä otan oxaminia sekä tenoxia. Mutta on vaan paha olla ja ei jaksa!

Muu lääkitys Mirtazapin 30mg ( kokeiltiin univaikeuksiin 7,5mg ei mitään vaikutusta) Ketipinor 200mg ( aikoinaan riitti 25mg Ketipinoria se antoi unen) Olanzapin eli Zyprexa unta tuomaan ei tuo painoa vaan tuo. Sitten läppäleikkauksen johdosta beetasalpaaja sekä Primaspan.

BDI testissä tulos on 40 luokkaa.

Vierailija kirjoitti:

Hitto kun täällä puhuu ihmiset

jotka eivät ole ikinä masennusta

sairastaneet! Lähde lenkille, hanki koira ja plääp plääp plääp.

Ap. Yritä nyt ensin vaikka päästä terveyskeskukseen psyykkiselle sairaanhoitajalle, hän tekee taas ne testit ja jos tarvetta antaa ajan lääkärille ja hän taas psykiatrille jne... Hänen kauttaan voi saada aikanaan psykoterapiaa Kelan tukemana, että pääsee niitä menneisyyden haamuja purkamaan. Mulle se oli tärkeää kun aikoinaan olin samassa tilanteessa kuin sinä nyt.

on kuule sairastettu ja itsehoidolla parannuttu. maailma on sama koko ajan, ongelma ihmisessä itsessään. avaamalla solmut itse paranee toimintakyky ja omahoitotaito samalla. tiedän. 

Keski-ikäinen? no, kai minä sellainen jo olen..

Ja kovin on yksioikoista ja helppoa eräillä nämäKIN asiat, puhunevat omakohtaisen kokemuksen syvällä rintaäänellä..ja koska emme ole yksilöitäkään niin kaikki sopii kaikille jne.

ap (37v).

Aika kummallinen reaktio kun pisteetkin ovat aika korkeat. Voi olla että saat vedettyä itsesi niin hyvin kasaan ettei masennus näy lääkärille ja ehkä et osannut kuvailla olotilaasi tarpeeksi kattavasti. Omien tuntemusten avaaminen lääkärille voi olla todella vaikeaa kun kaikki negatiiviset asiat pitäisi lyödä tiskiin kerralla. Se voi saada itkemään, mikä ei lääkärin vastaanotolla ole mitenkään mukavaa, kun sinne yleensä ryhdistäydytään.

En väitä että täysi sairasloma olisi se mikä sinua auttaisi parhaiten, mutta sairauden vuoksi voidaan myös lyhentää työaikaa. Psykiatrinen lähete olisi myös ollut hyvä ja varmasti tarpeellinen. Voi olla ettei työterveyteenne kuulu mitään psykiatrisia hoitomuotoja, ehkä siksi et saanut mitään lähetettä.

Jos olosi ei helpota, mene vain uudelleen jutulle ja kerro mahdollisimman laajasti tuntemuksistasi ja olostasi, kerro miten asia vaikuttaa arkielämääsi ja kerro millaista apua kaipaisit.

Voimia sinulle!

Ratkaiseva sana: työterveyslääkäri. Hänen työnsä on pitää sairaslomat minimissä.

Minä sain keskivaikean masennusdiagnoosin ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten, jolloin romahdin töissä. Sairauslomaa siitä ei todellakaan saanut mutta pääsin/jouduin viisi kertaa psykologin vastaanotolle. Viidennellä kerralla psykologi oli sitä mieltä, että tarvitsen lisäapua mutta sitä ei ole enää työterveydessä tarjottavissa. Pitäisi itse löytää se apu.

Tuosta suivaantuneena päätin, etten mitään apuja tarvitse ja tästä suosta kyllä noustaan. Ja nousinkin - hetkeksi. Mutta tässä taas sitä ollaan samassa tilassa. Pisteitä oli nyt 33, olen erittäin toimintakykyinen ja voin itse asiassa paremmin kuin viime keväänä, mutta eihän tämä kivaa ole. Olen itkuinen, nukun erittäin vähän ja pätkissä, makaan hereillä niin alkuyöstä kuin aamustakin ja olen koko ajan tolkuttoman väsynyt ja iloton. Se ei silti tarkoita, ettenkö kykene tekemään työtäni ja jopa hyvin. Työpaikallani suurin osa ei aavista mitään tuntemuksistani. Mutta se itse työnteko on todellista piiskaamista, koko ajan deadlinet paukkuvat ja stressaan öitä tekemättömien töiden takia. Mitään en saa hoidettua kerralla ja kaiken loppuun saattaminen on sellaista taistelua, että viikonloppuisin vain nukun (pätkissä) vuorokaudet läpeensä. Lapset ja koti kärsivät, olen ärtynyt ja väsynyt enkä jaksa puuhata mitään. Kyllä sitä näinkin voi elää mutta ei se mitään huippuelämää ole.

Ja kyllä, puhua olen saanut ihan riittämiin. En tarvitse puheapua. Minulla on kuuntelijoita ja pystyn puhumaan asioista hyvän ystäväni kanssa. Tarvitsisin apua tähän ainaiseen väsymykseen. Ehkä lääkeapua mutta todennäköisesti jotain stressin hallintaan liittyviä keinoja. Ehkä unilääkkeitä yöksi, että saisin edes kuusi tuntia unta putkeen. Tai sitten päiväksi jotain piristävää että jaksaisin oikeasti tehdä kotonakin jotain, vaikkapa esim. siivota.

Ja banaaneja muuten syön päivittäin, lohta ja pinaattia viikottain ja purkistakin kiskon vitamiineja ja hivenaineita vuoden ympäri. Voisin syödä paremmin, voisin urheilla, olla hyväntuulinen, hankkia uuden harrastuksen ja päättää, että en ole masentunut, mutta miksi en tee niin? Haluaisin kyllä. Oikeasti. Olen hakenut apua, koska koen, että tarvitsen sitä ja että kotikonstit eivät auta, koska en jaksa niitä noudattaa. Olen siihen liian väsynyt, liian turtunut, liian stressaantunut. Ei vain ole voimia eikä siihen auta jankuttaa, että itse tässä pitää oman onnensa tehdä. On ihmisiä, jotka tupakoivat, on alkoholisteja, suklaariippuvaisia, syömishäiriöisiä, jotka eivät ole tyytyväisiä elämäänsä mutta eivät hekään tuosta vaan ilman apua aina pärjää. Joku kyllä mutta eivät kaikki. Oman elämän haltuunotto on yllättävän vaikeaa, koska se yleensä tuottaa vain hetkellisen avun - niin kuin minullakin. Olen jo kerran noussut tästä mutta se oli vain lumetta, kuvitelmaa ja kiukkua sekaisin. En todellisuudessa parantunut vaan päätin vain, etten enää suostu olemaan masentunut. Olin sitä tietenkin mutta en vain antanut itselleni lupaa myöntää sitä. Noin voi jatkaa vain jonkin aikaa, loppuelämää se ei kanna.

Lääkehoito toi mulle avun, vaikka sitä täällä aina niin parjataan. Sinuna varaisin ajan uudestaan työterveyteen vaikka eri lääkärille tai sitten tk:n kautta. Ja jos ensimmäinen lääke ei sovi älä heitä hanskoja tiskiin. Vaihtoehtoja on kymmeniä.

Olisiko paikkakunnallasi aikuispsykiatrian poliklinikkaa tai jotain vastaavaa? Jos sellaiselle saisit jotakin kautta lähetteen niin pääsisit ilmaiseksi hoitoon (sulla olisi sen kautta sitten avohoitosuhde ainakin psykiatrin ja lisäksi vaikka psyk. sairaanhoitajan kanssa). Kelan tukema tai sun itsesi kokonaan maksama psykoterapia ei ole ainoa vaihtoehto.

Kyllä sitä apua kannattaa vaan sitkeästi koittaa hankkia, jos tunnet, että sille on tarvetta. Menet vaikka jollekin toiselle lääkärille ja oikeasti pyydät  apua.